Slider

Hotelli Golden Dome - majoitus koristeellisessa kappelimiljöössä Iisalmessa

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Sisältää affiliate-linkkejä, merkitty *

Lueskelin juuri erään bloggaajakollegan huonosta hotellikokemuksesta pohdiskellen, ovatko hänen odotuksensa olleet liian korkealla? Onko kyseisen hotellin mainonta ollut liikoja lupaavaa? Liian siloteltua? Se on nimittäin erityisen helppo tapa tuottaa kävijöille pettymys.


Ajaessani Iisalmen hotelli Golden Domen* pihaan ajattelin, kävikö minulle heti samoin. En edes uskonut olevani perillä, vaikka navigaattori niin väitti. Aloin katsella ympärilleni, mutta en nähnyt sitä, mitä odotin näkeväni. Olin nimittäin nähnyt paikasta prameita kuvia ja odotukseni olivat korkealla.



Vihdoin huomasin pienen kyltin, missä autolla saapuvat matkailijat ohjattiin parkkeeraamaan auto sisäpihalle. Tein töitä kyltin mukaisesti, jätin auton parkkiin ja astuin hotelliin sisälle.

Wau! Odotukseni täytettiin. Ylitettiin. Kuvat eivät tällä kertaa valehdelleet.

Hotel Golden Dome - persoonallisuutta ja koristeellisuutta läpi tilojen

Ensimmäisenä kävelin ruokailutilan läpi, mikä pahimpaan korona-aikaan ei kuitenkaan ollut käytössä. Jo tämä persoonallinen sisustus vaikutti tuikitavallisen ulkokuoren jäljiltä. Tällaista ei ihan joka hotellissa tule vastaan. Massiiviset, koristeelliset ruokailuryhmät olisivat houkutelleet jäämään lasilliselle jos toisellekin. Se ei nyt kuitenkaan ollut mahdollista, eikä toisaalta aikataulunikaan olisi siihen taipunut. Ja olinhan matkassa yksin. Tämä miljöö olisi kaivannut myös hyvää seuraa.

Vakuuttavin oli kuitenkin vasta edessä, enkä meinannut malttaa kirjautua sisälle, kun kärkyin ravintolasaliin. Ravintolasalia koristaa joka seinältä, aina lattiasta kattoon asti ylettyvät upeat freskot. Myös katto ja ikkunat on maalattu koristeellisesti. Tätä olisi voinut tuijottaa pidempäänkin. Nämä yksityiskohdat olisivat kaivanneet aikaa.



Hotellin on alunperin rakennuttanut Iisalmen ortodoksinen seurakunta. Tilassa on aina ollut hotellitoimintaa, mutta sen lisäksi rakennus on toiminut Evakkokeskuksena.

Huoneet koristeellisia, aamiainen buffasta omaan huoneeseen 

Myös huoneet ovat hotelli Golden Domessa koristeelliset. Hotellin sisustus on uusittu vuonna 2013, ja hotellin nettisivuston mukaan kalusteet on veistetty käsin. Huoneen ihana kirjoituspöytä ja tuoli houkuttelivat minut nappaamaan kynän käteen ja kirjoittamaan tunnelmiani käsin paperille. 

Minä otin pienimmän mahdollisen huoneen, majoituinhan hotellissa vain yhden yön. Tilaa riitti kahteen yhden hengen sänkyyn, ja tähän ihanaan kirjoituspöytään, -tuoliin sekä kuninkaalliseen nojatuoliin. 




Aamiaisen sain niin ikään nauttia tämän kirjoituspöydän äärellä. Koronan vuoksi ravintolatilat kun olivat suljettuina. Aamiaisen sai hakea ravintolasalista itse. Tarjolla oli kaikkea, mitä perus hotellin aamiaisella yleensäkin on. Parhaimmistoa minun makuuni olivat puuron lisäksi tuoreet sämpylät ja itse tehdyt karjalanpiirakat.

Hotellin ainoa miinus oli se, että joko joissain huoneissa sai polttaa tai sitten savu tulee ulkoa suoraan sisälle. Minun tupakansavulle herkät silmäni olivat aivan sikkurassa aamulla. Varsinaisesti hotellissa ei siis haise tupakka, mutta herkät silmäni sen olivat selvästi havainnoineet.

Maksoin huoneesta Booking.com-sivuston kautta* 75 euroa aamiaisen kanssa, ja majoitus oli ehdottomasti tämän arvoinen. Jos ajat Iisalmen ohi, tai vaikket ajaisikaan, kannattaa käydä majoittumassa täällä.

Huoneen Hotelli Golden Domesta pääset varaamaan Booking.com-sivustolta tästä linkistä.*

Pysy mukana matkassa:

6 kommenttia:

  1. Kiitos suosituksesta. Ei tule lähdettyä tämän vuoksi Iisalmeen, mutta Iisalmen ohi tulee kyllä ajettua silloin tällöin. Jos se tapahtuu joskus iltapäivällä, niin voi olla hyvinkin todennäköistä, että tuonne tulee jäätyä yöksi. Näyttää ja kuulostaa todella kivalta paikalta.

    VastaaPoista
  2. Luulen, että olen lukenut tästä paikasta aiemminkin, ja mietin, että on kyllä persoonallinen majoitus. Ehdottomasti jos joskus ollaan Iisalmessa yökunnissa, niin tämä pitää käydä kokeilemassa. Harmi sinänsä, että nuo upeat ruokailutilat oli kiinni vaikka syy on tosi ymmärrettävä.

    VastaaPoista
  3. Onpa houkutteleva! Tämä on niitä paikkoja, joiden luona olen käynyt kääntymässä ja majoittunut sitten toisaalla, epäonnekseni. No, kukkaroni kiitti tai jotain. Siihen aikaan Iisalmessa kierteli kirkkonäyttely ja jouduin etsimään sitä muun muassa täällä, mutta se olikin kaupungintalolla. Sen jälkeen se siirtyi ortodoksiseen kirkkomuseoon Kuopioon ja kiinnostukseni Iisalmea kohtaan lopahti. Kuitenkin usea tuttavani on yöpynyt tuolla ja suositellut paikkaa.

    VastaaPoista
  4. Viime vuonna varasin jo useamman yön Golden Domeen työreissuille, mutta niin vain tuli korona ja siirryttiin etähommiin. Eli Golden Dome on jäänyt kokematta.

    Pakko muuten mainita Iisalmesta sen verran, että siellä on jotain sellaista, mitä ei Suomesta muualla ole vähän aikaan kokenut. Jätetään nyt baarin nimi mainitsematta, mutta harvoin viikolla näkee porukkaa niin kännissä missään. Yksi asiakas oli sammunut pöytään, mutta kun ei aiheuttanut häiriötä, niin sai nukkua siinä. Oli hieman olo kuin olisi ollut Kaurismäen leffassa. :-D

    VastaaPoista
  5. No vau, onpa upeat tilat! Tuosta ulkokuoresta ei tosiaan voi päätellä mitä rakennus pitää sisällään. Iisalmessa on joskus tullut ohimennen käytyä, mutta majoitukset on olleet muualla, joten ei ollut ennestään tuttu paikka.

    VastaaPoista
  6. On ainakin persoonallinen paikka, upeat maalaukset ruokailutilan seinässä. Huone ja aamiainen vaikuttivat aika peruskamalta kuvien perusteella, mutta eipä hintakaan ihan kovin korkea ollut. Varmasti kuitenkin Iisalmen paras paikka (minut saa todistaa vääräksi)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan