Slider

Rauhaa ja kauneutta - Amoopin rantakylä Karpathoksella

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Heinäkuisella Kreikan matkallamme huomasimme Karpathoksen kauneuden jo heti lentokenttäbussin kyydistä. Olimme täysin hämmästyneitä siitä, miten kauniiden maisemien keskelle olimme tulleet. Halusimme saman tien päästä kiertämään saarta ja tutustumaan siihen paremmin. Lähdimmekin heti ensimmäisenä kokonaisena matkapäivänä Karpathoksen kaupungin, Pigadian lähellä olevaan Amoopin rantakylään. Tässä meidän kokemuksia Amoopista.



Valitsimme ensimmäisen vierailukohteen sen perusteella, että paikallisbussin aikataulussa (kesän 2017 aikataulu löytyy tästä linkistä) Amoopin rannalle oli useampi bussivuoro ja matka sinne oli todella lyhyt. Bussimatka oli kuuma (ilmastointi alkoi viilentää bussia siinä vaiheessa, kun olimme jo lähes perillä), mutta kesti onneksi vain vartin. Matka maksoi 2,30 euroa suuntaansa yhdeltä.

Jotta Pigadiasta pääsee jonnekin toiselle rannalle, täytyy ensin kivuta vuoren rinnettä ylöspäin ja laskeutua sitten takaisin merenpinnan tasolle. Voinette siis kuvitella, että pelkkä bussimatka oli jo elämys itsessään. Kuuma bussi ei paljon haitannut, kun kyttäsin kamera kourassa bussin ikkunasta parasta kohtaa ottaa kuvia.



Bussi pysähtyy tarvittaessa Lakkin keskustassa ja jatkaa sitten aivan rannalle saakka. Me pohdimme takaisin päin lähtemistä Lakkin keskustasta, jolloin olisimme voineet käydä syömässä jossain kylän useista ravintoloista, mutta totesimme, ettemme jaksa kivuta rinnettä ylös edes tuota muutamien satojen metrien matkaa. Oli kuuma ja ylämäet todella jyrkkiä ainakin rattaiden kanssa matkustavien näkökulmasta.

Kun hyppäsimme Amoopissa pois bussin kyydistä, emme jälleen kerran meinanneet uskoa silmiämme. Karpathos yllätti meidät jälleen. Kurkkasimme Votsalakia Beachille vievän polun päästä kohti rantaa. Wau! Mielettömät rantakalliot, ihana pieni poukama, kristallinkirkas vesi, eikä ruuhkaa missään.





Rannalla oli kyllä ihmisiä ottamassa aurinkoa, uimassa ja snorklaamassa, mutta ei liikaa. Kapealle rantakaistaleelle ei mahtuisikaan kovin paljoa auringonpalvojia ja toisaalta useat pienet poukamat saavat aikaan sen, että ihmiset jakaantuvat pieniin ryppäisiin.





Isompaa rantaa rakastavalle on Amoopissa myös rantansa. Toisella puolen bussin pysähdyspaikkaa on nimittäin leveämpi rantakaistale, jossa ihmisiä oli hieman enemmän. Vesi oli myös täällä kristallinkirkasta ja ranta oli hyvin loivaa. Uimarit kahlasivat pitkällä ja vettä oli vain pohkeeseen asti. Tämä ranta olisi täydellinen lasten vesileikkeihin.




Myös palvelut ovat Amoopissa erittäin hyvät. Me kävimme sekä jäätelöillä että päivällisellä Calypsossa, joka sijaitsee aivan bussin pysähdyspaikan vieressä. Jäätelöannos oli jättikokoinen ja moussaka paras, mitä olen koskaan missään saanut. Ja uskokaa pois, olen syönyt moussakan jos toisen useammalla eri Kreikan saarella - no, vain neljällä, mutta silti!





Rauhallista rantalomaa kaipaavalle voisin kuvitella Amoopin olevan täydellinen lomanviettopaikka. Rauhallisuudesta huolimatta kylästä löytyy useampia ravintoloita ja muita palveluita ja se on lisäksi melko lähellä Karpathoksen kaupunkia, Pigadiaa. Hieman enemmän säpinää lomalleen kaipaavan kannattaa kuitenkin ottaa tukikohdaksi Karpathoksen kaupunki. Luen myös itseni näihin jälkimmäisiin, vaikka matkustammekin lapsen kanssa. Amoopi on ihana, mutta me ehtisimme tylsistyä parin päivän jälkeen. Päiväretki Amoopiin oli riittävästi, ottaen huomioon, että halusimmehan nähdä koko muunkin saaren.




Amoopi oli ensimmäinen monista Karpathoksen kuvankauniista rannoista, jonka näimme matkallamme, mutta ei tosiaan viimeinen. Aiemmin jo kirjoittelin Euroopan kauneimmaksi rannaksi kahdesti valitusta Apellan rannasta. Myöhemmin koostan kaikki kiertämämme Karpathoksen rannat yhdeksi kirjoitukseksi. Rantoja - niitä valtavan kauniita rantoja - Karpathoksella nimittäin riittää. Parasta siinä on se, että kaikki niistä ovat toisistaan täysin erilaisia, mutta voi, niin kauniita.

Matkustimme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa.

Pysy matkassa mukana:

6 kommenttia:

  1. Kyllä on Kreikan saaret niin parasta. Hienot kuvat. Itsellä on saarista käytynä vain muutama. Haaveilen saarihyppelystä ja nyt vaan keräilen saaria, missä ehdottomasti saarihyppelyllä olisi käytävä. Tietty ihan mahdottomia etäisyyksiä ei kai reissu kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikan saaret on niin parasta! Siellä olisi kiertelemistä itsellenikin vaikka kuinka vielä jäljellä.

      Poista
  2. Voi Karpathos! Ihana saari ja kauniit maisemat. Kun itse olin täällä lokakuussa 2013, ei enää bussit kulkeneet, ei ollut tarpeeksi turisteja. Siksi jäi moni ranta näkemättä. Voisin harkita palaavani uudestaan, mutta toisaalta Kreikassa on niin paljon saaria ja siinä missä moni "keräilee" maita, minä kerään Kreikan saaria. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikassa on niin paljon hienoja saaria, että samalle tuskin tulee itsekään ihan heti palattua, kun on mistä valita.
      Harmi, ettei bussit enää kulkeneet. Tosin ihan ymmärrettävää, jos ei kulkijoita riitä, niin ei niitä tyhjiä bussejakaan kannata liikutella.

      Poista
  3. Meillä on edelleen tekemättä Kreikan ns. saarihyppely, mikä ilmeisesti pitäisi tehdä ainakin kerran elämässä : )

    Juuri naapurimme palasi sellaiselta ja oli ollut kuulemma yksi onnistuneimmista reissuista. Saman kuvan saan näistä kirjoituksistasi, eli mukavaa on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole ollut saarihyppelemässä, mitä nyt joskus on tullut tehtyä joku päivän retki parille eri saarelle. Pieniä helmiä on ilmeisesti koko Kreikan saaristo täynnä. Pitäisi kyllä itsekin harkita kunnollista saarihyppelyä.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan