Slider

Jippii, me lähdetään matkalle - lomatestaaja-pesti alkakoon!

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club Resorts Oy:n kanssa

Sähköpostiini kilahti viesti, haluaisimmeko kesäkuussa aloittaa Lomatestaaja-pestimme ja lähteä kylpylälomalle johonkin Holiday Clubin kylpylöistä? Apua, oli ensimmäinen reaktioni. Ei kai vielä voi matkustaa! Laitoin heti gallup-kyselyitä ystäville, perheelle, otin asian puheeksi tiimipalaverissa. Miten muut reagoisivat? Olisiko ok jo innostua matkailusta?

Yllätyksekseni kukaan ei tyrmännyt ajatusta. Eivät kaikki olisi itse vielä halukkaita lähtemään, tai ainakaan tuolloin pari viikkoa sitten olleet, muttei kukaan myöskään sanonut ajattelevansa, että olisi tyhmää lähteä. Muutama ilmoittautui lähtemään, jos en itse lähtisi. Aloin innostua.



Korona-asioissa sanoisin olevani järkevä. En ylivarovainen, mutta turvallisuushakuinen. Niinpä jo hieman mahdollisesta matkasta innostuneena luin vielä Holiday Clubin toimet ja rajoitukset tähän tilanteeseen:

  • Aamiainen tarjoiltaisiin henkilökunnan toimesta ja sen saisi mukaan.
  • Kohdevalintamme Turun Holiday Club Caribian yhteydessä ravintoloita on avoinna kaksi, joista molemmista saa ruuan halutessa myös mukaan, ja hei, olemmehan Turussa, eli ravintolatarjontaa varmasti löytyisi hyvin.
  • Hygieniasta pidettäisiin erityisen hyvää huolta - tätä en edes epäillyt.
  • Joka toinen pukukoppi olisi pois käytössä - joskin mehän hiippailemme tietysti suoraan huoneesta allasosastolle kylpytakeissamme niin kuin kunnon kylpylälomailijat.
Toimia oli muitakin, mutta nämä saivat minut jo vakuutettua, että myös varovaisesti voisi lomailla. Näin kesäaikaan voisimme lisäksi ulkoilla. Käydä kävelyllä, etsiä läheisiä leikkipuistoja, käydä minigolfaamassa.

Ja mikä parasta: pääsisimme ihka oikealle lomamatkalle!

Itseni sijaan olen enemmän onnellinen tyttäreni puolesta. Onhan 5-vuotiaalle tilanteen ymmärtäminen varmasti ollut todella haastavaa. Keväältä peruuntui jo Kanarian vesiloma. Lomamatka uima-altaineen tulee olemaan niin mahtava. Eikä vain tyttäreni mielestä, vaan todellakin myös minun!


Suuntana Turun Holiday Club Caribia


Matkakohteemme tulee olemaan siis Turussa sijaitseva Holiday Club Caribia ja lähdemme matkaan tyttäreni kanssa kahdestaan. Vertailimme Turun ja Tampereen kylpylöitä, ja nähdessään Caribian valokuvat tyttäreni julisti suureen ääneen lähtevänsä Turkuun. Enkä ihmettele. Katsokaa vaikka näitä kuvia. Tämä on joka 5-vuotiaan taivas!


Itse olen innoissani myös ulkoaltaista. Siis nythän on luvattu täysin kesäsäätä ja pääsemme näin mahtavaan paikkaan lomailemaan - lomailemaan! Ihan mahtavaa!



Olemme kylpylöimässä sunnuntaista tiistaihin, ja somekanavani tulevat olemaan pullollaan vesilomailua. 

Mikä ihmeen Holiday Club Lomatestaaja?


Holiday Club haki matkamessujen aikaan tammikuussa lomatestaajia testaamaan kylpylöitään Suomessa. Tulin onnekseni valituksi, mutta harmillisesti koronakevät siirsi myös tätä matkasuunnitelmaa. Tarkoituksenamme on vierailla tämän vuoden aikana viidessä eri Holiday Clubin kylpylässä ja testata kylpylöiden lisäksi niiden yhteydessä olevia ravintoloita ja muita palveluita. Toivon todella, että syksy olisi kevättä hurjan paljon normaalimpi, ja suunnitelma toteutuisi kokonaisuudessaan.

Meitä lomatestaajia on yhteensä kolme, ja jokaisen meistä esittelyt ja ajatuksia Holiday Clubin lomatestauksesta löydät Holiday Clubin lomatestaaja -sivustolta tästä linkistä.

Muut kaksi lomatestaajaa ovat Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -blogin Veera ja Tasty Travelissimo -blogin Martina ja Henry. Kannattaa laittaa heidänkin kanavat seurantaan!

Olen koonnut aikaisempia kylpyläkokemuksiani Kylpylälomat-alasivulle. Ehdinhän innostua kylpylälomista oikein urakalla jo viime vuonna. Tulen päivittämään sinne myös tulevista kylpylälomistani linkit, jolloin ne löytyvät kätevästi saman sivun alta.

Kannattaa lisäksi laittaa some-kanavani seurantaan, sillä sen lisäksi, että päivitän kokemuksiamme kylpylälomista some-kanaviin, kuuluu lomatestaukseen myös alennuskoodeja lukijoille.

Pysy mukana matkassamme seuraamalla some-kanaviani:

14 kommenttia:

  1. Mukavia hetkiä Turkuun ja onnittelut valinnasta Lomatestaajaksi! Varmasti kiva kesä teille tulossa, nauttikaahan kotimaanlomailusta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä Turussa on kyllä tosi kivaa! Muutenkin odotan jo innolla, että päästään näkemään muitakin Holiday Clubin kylpylöitä. Ainakin tämän Holiday Club Caribian ja viime vuonna testaamamme Holiday Club Saimaan perusteella odotan hyviä kokemuksia muistakin!

      Poista
  2. Onnittelut kylpylälomasta! Kauan kauan sitten sukulaislasten ollessa aika lähellä tuota 5 vuotta, niin taisimme tuollakin jonkun kerran heidän kanssaan käydä - ja viihtyivät, tietysti. Terveiset Posankalle niillä kulmilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on kyllä lasten paratiisi kylpylän ja Posankan, molempien ansiosta :) Ja kyllä näin aikuisena siellä viihdyin myös erittäin hyvin!

      Poista
  3. Tervetuloa Turkuun! <3
    Caribia on kiva kylpylä. Meillä on sinne sarjakortti niin käydään aina välillä polskimassa :)

    https://www.kotonajakaupungilla.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Holiday Club Caribia on erityisen kiva kylpylä! Helsingistä käsin tuo on sarjakortille hieman liian kaukana, mutta onneksi kuitenkin riittävän lähellä. Varmasti tullaan uudelleenkin!

      Poista
  4. Hauska pesti, onnittelut valinnasta! Caribia on mukava kohde kylpylälomailuun, kuten varmasti muutkin Holiday Clubit. Hienoa, jos palveluita saadaan teidän avulla kehitettyä vielä entisestään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin erityisen hauska pesti! Odotan jo innolla muidenkin kylpylöiden testaamista. Ainakaan Caribiassa ei ollut mitään parantamisen varaa. Päin vastoin, en tiennyt sen olevan näin hieno!

      Poista
  5. Hieno pesti, kelpaisi mullekin! :D Caribia on varmasti tyttäresi mieleen. Itsekin olen kova kylpyläfani, ja itse asiassa Caribia on ollut ensimmäinen kohde, jonne mentiin kylpylöimään pariskuntana, siitä on jo yli 10 vuotta aikaa. Käytiin tosin siellä uudestaan just viime syksynä ennen esikoisen syntymää. Nyt kyllä tuntui, että se on kuitenkin ehkä enemmän lasten kuin aikusten mieleen.

    Muuten Katinkullan kylpylä on sellainen keidas, että siellä tytär viihtyisi varmasti ihan mielettömän hyvin! Jos teillä on mahdollisuus päästä sinne, suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä unelmapesti meille!

      Kiitos vinkistä. Tuo Katinkulta on kiikarissa syksylle. Toivottavasti korona on nyt täysin hiipumassa ja se toteutuu!

      Poista
  6. Wau, mahtava pesti kyllä! Tyttäresi on varmasti hyvin onnellinen myös tästä! :) Ikinä en ole käynyt näissä kylpylöissä, mutta ihan varmasti on tosi ihania kokemuksia! Nauttikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan molemmat superonnellisia tästä! Ihanaa päästä kylpylälomailemaan näin paljon. Oltiin jo vuoden alussa innoissaan, mutta nythän nämä lomat tuntuu vieläkin huikeammilta, kun kevät oli niin pitkä lähiympäristössä.

      Poista
  7. Tämä on kyllä kiva konsepti seurata. Ei muuta kuin kylpemään ja herkuttelemaan!

    VastaaPoista
  8. Teillä oli varmasti ihana kylpyläloma ja aika kiva pesti tuo lomatestaaja. Nauttikaa kylpylöistä ja kesästä :)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Tyylikkäästi uudistettu Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan