Slider

Kaksi ravintolavinkkiä Portoon

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Viime syksynä sain kunnian osallistua työni puolesta Sandeman-portviinitalon portviiniseminaariin Portossa ja Douron laaksossa. Meillä oli valmis ohjelma, johon kuului kaikki ruokailut. Emme siis päässeet itse valitsemaan muita ravintoloita kuin saapumispäivän lounasravintolan, jonka matkaseuralaiseni Hanna oli ennakkoon bongannut.

Suurin osa ruokailuistamme oli viinitalon kokkien varta vasten meille valmistamia lounaita, välipaloja ja illallisia. Vain yhden seminaariohjelman illallisista söimme portolaisessa ravintolassa.

Matkamme kaksi ravintolaa olivat kuitenkin molemmat sen verran hyviä, että vinkkaan niistä erittäin mielelläni muillekin. Juuri tällaisten ruokakokemusten perässä matkustan ja mielelläni matkustankin.


Mozzarellaravintola Puro 4050


Saavuimme Portoon jo aamupäivästä, ja kun seminaariohjelma alkoi vasta illalla, meillä oli hyvin aikaa lounastaa. Valinnanvaikeus oli suuri, kun tiesimme voivamme valita vain ja ainoastaan yhden ravintolan koko reissun aikana.

Hannan bongaama Puro 4050 oli täydellinen avaus Porton matkallemme. Ravintola sijaitsee Porton keskustassa ja sen terassilla pääsimme heti fiilistelemään tämän superkauniin kaupungin tunnelmaa. Ravintolan erikoisuutena on sen suussasulavat mozzarellat. Niitä oli tarjolla alkupaloina vaikka minkälaisina yhdistelminä. Tarjoilijan suosituksesta pöytäämme päätyi jaettavaksi iso pallo mozzarellaa parmankinkulla ja kaksi erilaista pastaa.

Naapuripöydässä oli kunnon valikoima mozzarelloja eri lisukkeilla, mutta onneksi me valitsimme vain tämän yhden palluran. Se oli nimittäin valtava. Kolmen vastaavan syöminen olisi voinut jo tehdä tiukkaa.









Mozzarellaravintolassa kun olimme, oli ehkä jo arvattavissa, että juuri talon mozzarellat olivat ruokailun parhautta. Pastat olivat pöytään saapuessaan jo hieman viileitä, ja lisäsuolaa emme saaneet, vaikka sitä pyysimmekin. Eivät pastat täysin huonoja olleet todellakaan, mutta ehkä mozzarella oli niin hyvää, että sen jälkeen olisi ollut kova työ ylittää niiden luomia odotuksia.

Lue lisää ravintolasta ja kokemuksestamme Hannan blogista tästä linkistä.

Kalaravintola paikallisten suosimalla satama-alueella


Toisena seminaari-iltana meidät vietiin 5 Oceanos -kalaravintolaan, joka hieman kaupungin ulkopuolella Matosinhoksen satama-alueella. Meille kerrottiin alueen olevan suosittu paikallisten keskuudessa kalaravintoloidensa vuoksi. Kalaravintoloiden keskittymä on alueella luonnollinen, sillä alue on kalastajien satama-aluetta. Juuri tänne tullaan, kun halutaan hyvää kalaruokaa. Jo tämä tiesi hyvää.

Ravintolassa meitä olikin vastassa kylmäallas kaloineen, ostereineen ja äyriäisineen.





Pöytään isäntämme oli tilannut portugalilaiseen tapaan iso lajitelma erilaisia alkupaloja. Näitä olisi voinut ahmia vaikka kuinka paljon, mutta tiesimme, että meille tarjoiltaisiin vielä keitot ja pääruuaksi kalaa, jälkiruokalajitelmasta puhumattakaan. Piti kaikin voimin yrittää olla syömättä jo tässä vaiheessa itseään täyteen, vaikka ainakin minulle se oli äärimmäisen vaikeaa näiden herkkujen kanssa.





Pääruuaksi meille oli tilattu kokonainen kala koko pöytäseurueen kesken jaettavaksi. Kala tuotiin kärryllä pöytämme viereen ja se vielä liekitettiin edessämme. Wau! Liekityksen jälkeen kaksi tarjoilijaa annosteli kaikille kunnon palat kalaa ja perunoita. Eikä sekään vielä ollut siinä, vaan lautasen tyhjennettyä he kävivät kysymässä, kuka jaksaa vielä lisää. Minä olin tässä vaiheessa ääriäni myöden täynnä. Kirjaimellisesti.





Ja se jälkiruoka. Nam. Sen kanssa tarjoiltiin Sandeman-portviiniseminaarin kunniaksi, mitäpä muuta kuin 20-vuotiasta Sandeman Tawny Portia.



Vaikka ruoka oli huippuhyvää ja kalan liekittäminen pöydän ääressä ihana yllätys ja elämys, oli ravintolan parhautta silti sen wc. Luit oikein: wc. Wc-tilat sijaitsivat nimittäin ravintolan seinustalla olevan koko seinän mittaisen akvaarion takana. Toisella puolella oli wc, toisella ravintolasali. Välissä ei tosiaan ollut mitään muuta seinää, vaan akvaarion näki molemmilta puolilta. Keskellä tepastelivat jättikokoiset ravut, ja niitä pystyi ihastelemaan sekä illallispöydästä että wc:ssä istuessa.




Wc-käynti olikin aika kuumottavaa, kun pöntöllä istuessa pystyi näkemään myös ravintolan illallistajat. Illallistajat eivät sentään nähneet vessaan, mutta silti tilanne oli erikoinen. Tässä vessassa ei varsinaisesti jäädä haaveilemaan.

Minulle sattui myös aika nolo tilanne, kun kävin kuvaamassa rapuja salin puolelta. En tullut ajatelleeksi, että vessassa olisi voinut olla joku - enkä edelleenkään tiedä, oliko näin. Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että joku on voinut olla vessassa ja olla posket punaisena, kun minä olen ollut lasin takana heilumassa kamerani kanssa ja tsuumailemassa rapuja, mikä wc:stä katsottuna näyttää siis siltä, kuin tsuumaisin pöntöllä istuvaa ihmistä. Huh ja heh. Ainakaan kukaan meidän seurueestamme ei myöntänyt olleensa kameran linssini takana ;)

Onko sinulla suosikkiravintolaa Portossa? Entä onko sinulle tullut vastaan vastaavia, yllättäviä wc-kokemuksia?

Pysy matkassa mukana:

14 kommenttia:

  1. Kiitos Porton terveisistä! Kävin siellä vuosi sitten automatkalla Torreviejasta Portugaliin. Ihastuin syvästi kaupunkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porto on tosiaan upea kaupunki! Sinne täytyy itsekin mennä joskus ihan ajan kanssa!

      Poista
  2. Vaikka juuri olen syönyt sai mozzarella ravintolajuttu veden kielelle. Porto on listoilla ihan jo Portviinin vuoksi. Sain sitäkin juuri taannoin maistaa oikein maukasta helsinkiläisessä ravintolassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portviinit on kyllä ihania - erityisen hyvälle ne maistuu juurikin tuolla Portossa :) Ja jos menet sinne, niin suosittelen kyllä tuota mozzarellaravintolaa. Hauska konsepti ja vielä niin keskeisellä paikalla. Kalaravintolaankin kannattaa nähdä vaiva ja lähteä keskustan ulkopuolelle - vaikka vaan tuon vessan takia :)

      Poista
  3. Kalaravintola vaikutti aivan ihanalta! Tykkään kovasti näistä ruokapostauksista, vaikka en olisi Portoon juuri nyt menossakaan!

    Enkä ole kyllä tuollaisesta vessasta kuullut myöskään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva lukea ravintoloista, vaikken olisi juuri menossakaan tiettyyn kohteeseen. Toisaalta ravintolan perässä olen ennekin matkustanut, ja tällaisista voi saada hyvinkin inspiraation seuraavaan matkaan :)

      Tuo vessa oli mahtava :D

      Poista
  4. Haa! Just oli Hannan kanssa puhetta tuosta kalaravintolasta ja pyysin häneltä sen yhteystietoja, mutta tässähän nämä nyt tulikin! Palaan omien vinkkieni jälkeen sitten maaliskuun loppupuolella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei mahtavaa! Tässä tämä mieletön kalaravintola hassun vessan kera. Suosittelen! :)

      Poista
  5. Portviini ja tuon kalaravintolan antimet, voi nam! Portugalin kalaravintoloista minulla on tähän mennessä vain hyviä kokemuksia ja tässä on jälleen yksi helmi muistettavaksi - kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portugalissa saa muuten hyvää kalaruokaa ihan joka puolella - ihan totta! Ja tietysti myös portviiniä :)

      Poista
  6. WAU! Mozzarellaravintola. Se olisi minun paikkani. Mozzarella (siis hyvä sellainen) on äärimmäisen herkullista. Huono mozzarella taas pitäisi kieltää lailla. Ihmiset syö sitä Pirkan muovipalloa ja luulee sillä olevan jotain tekemistä mozzarellan kanssa :/

    Luin muuten jostain,että mozzarella on neitsytöljyn ja tummien oliivien rinnalla yksi maailman väärennetyimmistä ruoka-aineista merkintöjen osalta. Eli siksikin kannattaa katsoa, mitä ja mistä ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo, sillä Pirkan mozzarellapallolla ja tuon ravintolan tarjonnalla ei ole ihan hirveästi tekemistä keskenään :D Tässä teille siis ravintola valmiiksi, jos menette Portoon! :)

      Mielenkiintoinen fakta - enpä tiennytkään!

      Poista
  7. Oi oi, ihana Porto! <3 Meillä ei Porton reissulla oikein osuneet ravintolavalinnat nappiin, ei ehditty etukäteen perehtymään tarpeeksi hyvin ravintolavalikoimaan ja fiilispohjalla sitten eksyttiin ei-niin-hyviin-ravintoloihin. Hauska tuo vessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakkovalmistelut ravintoloissa on kyllä tosi tärkeitä - tai joskus sitä tuurillakin osuu hyviin paikkoihin, mutta minulla ei tunnu näissä olevan koskaan tuuria mukana.

      Vessa oli tosiaan hauska :D

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Tekemistä lapsille Helsingissä - Mustasaari ja sen lampaat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan