Slider

Jos asuisin maalla, asuisin Italian Maremmassa

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa. Tarkemmin sanottuna asuisin Rocca di Montemassin viinitilalla. Tilan mahtipontisen upean päärakennuksen yläkerrassa. Samaisessa neljän makuuhuoneen huoneistossa, jossa muutama viikko takaperin majoituimme yhden viikonlopun verran.



Heräisin joka aamu kukonlauluun, ihastellen ikkunoista aukeavaan viinitarhojen ympäröimää järvimaisemaa. Aukaisisin ranskalaisen parvekkeen ovet. Ovet, jotka ovat tuplasti minun korkuiset (joskaan se ei totta puhuen paljon vaadi), ja nuuhkisin maalaisilmaa pohtien, millainen aamu tänään alkaisi.

Pujahtaisin makuuhuoneessa olevaan omaan kylpyhuoneeseen, ja jatkaisin hampaita harjatessa viinitarhamaiseman ihastelua. Aamulenkin voisin toteuttaa juoksentelemalla viinitarhojen välejä sikin sokin.







Lenkin jälkeen siirtyisin söpömpääkin söpömpään keittiöön ja kiehauttaisin kaasuliedelläni teetä ja puuroa. Ruokapöydän vaihtaisin isompaan. Sellaiseen, jonka ympärille mahtuisi vähintäänkin kymmenen ihmistä yhtä aikaa ruokailemaan. Täytyisiän kaikille Suomesta sankoin joukoin vierailemaan tuleville ystäville ja sukulaisille olla paikka pöydässä. Makuuhuoneita ainakin riittäisi ja niin riittäisi puutarhan antimiakin, Rocca di Montemassin viineistä puhumattakaan.






Rocca di Montemassin viinitilalla asuu ympärivuotisesti tilan muutamia työntekijöitä, kuten esimerkiksi vierailumme isäntä ja kokki, joka loihti meillekin upean neljän ruokalajin lounaan käyttäen tilalla ja sen lähellä kasvatettuja kasviksia ja lähiseudun riistaa.

Turistisesonki ja sadonkorjuu olivat jo ohi meidän vierailumme aikana, ja elo viinitilalla vaikutti ihanan leppoisalta. Aamun sarastaessa olimme ainoita hereillä olevia, iltapäivällä näimme porukan kokoontuneen puutarhaan kahville ja jutustelemaan. Koira juoksi ympäriinsä ja kävi tervehtimässä myös meitä aina mennessämme ja tullessamme. Kaikilla vaikutti olevan hyvä olla.

Maremma ympäristönä on myös uskomattoman täydellinen. Maalaismaiseman ja viinitarhojen lisäksi lähietäisyydellä on keskiaikaisia pieniä, todella kauniita vuoristokyliä, erinomaisia ja edullisia ravintoloita, hieman isompi Grosseton kaupunki sekä rannikko satamakylineen ja hiekkarantoineen.





En ole koskaan haaveillut maalla asumisesta. Pidän siitä, että naapurit ja palvelut ovat kävelyetäisyyden päässä, ja arvostan yli kaiken pyöräilymatkaa töihin. Kiireisen syksyn keskeltä tänne Maremman täydelliseen ympäristöön ja ihanaan rauhaan saapuminen oli kuitenkin todella tervetullutta vaihtelua. Rauha ja hiljaisuus teki hyvää.

Harvemmin sitä ihastuu matkakohteeseen niin, että haaveilee muuttavansa sinne. Näin kuitenkin kävi Maremman kohdalla. Täysin tosissani en ole haaveiluni kanssa, mutta kuten sanotaan, haaveilu ei maksa mitään. Eli:

Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa.



PS. Jos Maremma herätti kiinnostuksesi, lue myös aiemmat kirjoitukseni:



Pysy matkassa mukana:

Mistä tietää, että on loman tarpeessa?

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Ihmismieli toimii fiksusti. Jos lomaa ei ole lähettyvillä, sitä jaksaa ahertaa arkea täysillä. Mutta heti kun loma lähestyy, alkaa voimavarat huveta ja loman tarpeen huomaa. Konkreettisesti.

Minulla on muutama hassu työpäivä jäljellä ennen Karibian risteilyn ja Orlandon -resortlomailun yhdistelmäreissuamme. Näistä merkeistä tiedän, että olen tosiaan loman tarpeessa. On ihan kaikkien etu, että loma tulee nyt, eikä kuukauden päästä.



1. Yltiöpäinen kiire


Jos pikkulapsiaika on muutenkin kiireistä, niin voi luoja, mikä kiire on ennen tällaista hieman pidempää lomaa. Matka pitäisi suunnitella, tavarat saada pakattua, loma-ajan työt tehtyä ennakkoon.

Nykypäivän työelämässä ei taideta tuntea sanaa lomatuuraaja. Jokainen hoitaa omat hommansa ja ehkä joku saattaa loman aikana pistää eteenpäin kaikkein kiireellisimmät, jos omilta kiireiltään ehtii. Mutta jos omat tavoitteet aikoo saada maaliin, on ne tehtävä ennakkoon. Parin ja puolen viikon töiden tekeminen muutenkin kiireisessä työpäivässä ei ole ollut helppo tehtävä. Varsinkin, kun yrittää jättää päivään työn lisäksi myös vapaata aikaa.

Tällä vapaalla ajalla kun pitäisi ehtiä hoitamaan arjen askareet ja sitten vielä suunnittelemaan se matka. Emme ole lapsen kanssa olleet vielä matkalla, joka vaatisi näin paljon suunnittelua. Minulle tulikin täysin puun takaa, että risteilyohjelma piti suunnitella melko tarkkaan jo ennakkoon. Cats-musikaalit, lasten erikoisaamiaiset, jääshowt ynnä muut olivat jo melko täysiä, eikä kaikille päiville ollut enää tilaa. Myös illalliskattaukset olivat laivallamme Royal Caribbeanin Oasis of the Seas -aluksella lähes täyteen buukattuina nelisen viikkoa ennen matkaa. Onneksi elämme hyvin suomalaista pienten lasten aikataulua, ja saimme jäljelle jääneet klo 17 illalliskattaukset. Meillehän se sopi hyvin, mutta voin kuvitella, että moni olisi tässä vaiheessa sormi suussa. Risteilyohjelman lisäksi haluamme tietysti saada kaiken mahdollisen irti niistä yksittäisistä päivästä, kun olemme Haitilla, Meksikossa ja Jamaikalla. Emmekä toki halua Orlandossakaan vain ja ainoastaan pulikoida resortin altaalla.

Ja se pakkaaminen. Orlandoon tarvitsemme hieman lämpimämpää, Karibialle emme mitään lämmintä. Aion tyhjentää outletit kokonaan, mikä tarkoittaa, että jokaikinen mukaan lähtevä vaatekappale täytyy olla tarkkaan harkittu ja tarpeellinen. Eikä lapsi ainakaan helpota hommaa. Juuri, kun sain lapsen vaatteet viikattua pinoihin sängylle, hyppäsi taapero vaatepinojen päälle x-asentoon ja heitti kaikki kaupan päällisiksi ilmaan. Ei naurattanut. Onneksi lapsi pääsi isovanhempien hoitoon, niin saan kerrankin pakattua täydessä rauhassa ja vielä näin monen monta päivää ennen matkaa. Jotain luksusta sentään!



2. Väsymys ja hermo kireällä


Yltiöpäinen kiire ja aivot, jotka tietävät loman lähestyävän, eivät varsinaisesti pidennä pinnaa. Yöunista en hevillä tingi, mutta tähän pimeään vuodenaikaan ja täydellä päiväaikataululla mikään uni ei näytä riittävän.

Jos normaalisti lapsen vaateriehan yhteydessä pyrkisin pidättämään naurua, ja pohtisin, miten saan toruttua lasta tirskahtelematta, niin tällä kertaa ei ollut tällaista ongelmaa. Tuntuu, että mihinkään ei tällä hetkellä riitä hermoja.


3. Muisti pätkii ja niin pätkii kaikki muukin


Voi, miten monta kertaa olen kuullut viimeisen parin viikon aikana: ai etkö muista? No en. Olen aina kovin järjestelmällinen, minulta ei löydy parittomia sukkia, jokaisella tavaralla on oma paikkansa, viikon ruuat on suunniteltuna viimeistään edeltävänä sunnuntaina. Viime viikolla menin kauppaan ostamaan leivinpaperia ja biojätepusseja. Tulin takaisin mukanani kasa tomaatteja ja parsakaalia. Lapsi raukka on joutunut syömään jo tovin samaa ruokaa kolme illallista putkeen - omista jatkuvista riisinuudeli-tonnikala-salaateista puhumattakaan. Ne ovatkin jo yleinen vitsi toimistolla.



4. Virheitä toisensa perään


En ole koko viikkoon osannut tehdä mitään kerralla oikein. En kotona enkä töissä. Tuntuu, että kaikki tekemiseni on pieniä virheitä täynnä. Jos on muutenkin kiire, niin asioiden tuplana tekeminen vasta viekin aikaa. Onneksi loman jälkeen toimistolla on (liian) pitkän tauon jälkeen uusi markkinointiharjoittelija, ja taas helpottaa. Odotan siis yhtä paljon sekä lomaa että lomalta paluuta. No en sentään, hah, mutta vähintäänkin on mukavaa tietää työtaakan tasoittuvan normaaleihin, piristävän kiireellisiin mittoihin lomalta paluun jälkeen.


5. Leijuminen pilvilinnoissa


Mutta hei. Lomantavetta ei tunnista vain ja ainoastaan kiireestä, kireydestä ja muistin pätkimisestä. Tämä matkaa edeltävä pilvilinnoissa hyppiminen on ehkä parasta ikinä. Kun saa suunnitella ja selailla. Fiilistellä vanhoilla matkakuvilla ja hypistellä marraskuussa kesävaatteita - nimenomaan sen takia, että niitä tulee tarvitsemaan ihan näinä päivinä.

Viimeiset päivät ennen lomaa ajattelinkin keskittyä tähän viimeiseen kohtaan. Ilman näitä ihania pilvilinnoja kaikki kiire ja hermojen kiristely olisi täysin turhaa. Unelmointi on ihanaa, varsinkin kun ne pääsee aivan pian elämään todeksi!



Loman fiilistelykuvat ovat edelliseltä Karibian lomaltamme, Barbadokselta, jossa olimme kolme vuotta sitten. Onkin jo korkea aika palata Karibian rentoihin rytmeihin.


Jos haluat pysyä mukana Karibian risteilyllä ja Orlandossa, pistähän Facebook- ja Instagram-tilini seurantaan!

Pysy mukana matkassa:

Levin hiihtoladut - helppoa hiihtelyä muutamilla nousuilla

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Olen hiihtänyt Levillä vuosien saatossa varmasti useita satoja kilometrejä. Jos olenkin superhiihtäjä, olen sitä sen vuoksi, ettei elämässäni ole ollut kuin pari hassua talvea kun en ole päässyt hiihtämään ollenkaan. En sen vuoksi, että hiihtäisin satoja tai edes useita kymmeniä kilometrejä yhden päivän aikana. Nautin hiihtämisestä ja jo muutaman kilometrin lenkki saa minut innostumaan. Sopivan pituiseksi kutsuisin parinkymmenen kilometrin lenkkiä. Levillä lempireittini onkin Levinkierros, joka kiertää koko Levitunturin ympäri.



Levinkierros - vajaa 20 kilometriä rentoa hiihtelyä


Täytyy sanoa, että aika kultaa hieman muistoja. Muistin nimittäin Levinkierroksen olevan melko tasaista hiihtelyä - kiertäähän se Levitunturin ympäri nousematta tunturin laelle tai edes minnekään sen lähelle. Levin eturinteeltä myötäpäivään lähdettäessä ensimmäiset viisi kilometriä ovatkin melko tasaista. Tai ei nyt varsin tasaista, mutta hiihdettävää ja mielenkiintoista sellaista. Loivia nousuja, loivia laskuja, hieman tasaista, sitten taas pientä kumparetta. Myös palveluita löytyy tältä ensimmäiseltä noin viiden kilometrin matkalta muutamien kahviloiden verran.




Mutta sitten alkaa nousujohteinen osuus. Laskuja on kyllä sen verran, että lihakset taas jaksavat kavuta seuraavan mäen, mutta mäkiä oli huomattavasti enemmän kuin olin muistanut. Sentään minulla oli kamera mukana repussa, ja pysähdyinkin varsinkin alkumatkasta parinsadan metrin välein ottamaan kuvia. Kaikkialla kun oli niin valtavan kaunista!



Toiset viisi kilometriä olivat tätä rankinta osuutta. Silti matkalla oli vain yksi ylämäki, jonka puolivälissä pysähdyin hengähtämään. Tamppaamaan en luistelusuksillani joutunut kertaakaan. Ja kun ottaa huomioon, että ennen Levin reissuani olin hiihtänyt talven aikana kerran, ei tämä toinenkaan viiden kilometrin pätkä ollut mikään valtavan vaativa.




Kolmas noin viiden kilometrin setti olikin laskuvoittoista. Mäki kiemurteli välillä hiihtohissien viereltä, ja juuri ennen Levin etelärinteille saapumista latu kaartaa lempipaikkaani. Kohtaan, jossa levitunturi näkyy upeana puuston yläpuolella.

Puustosta puheen ollen, sitä puustoa ei silloin 10 vuotta sitten vielä ollut näin paljon. Silloin tämä lempipaikkani oli aukeaa, ja sitä aukeaa odotin tälläkin kertaa. Sitä ei vain tullutkaan. Niin se luonto muuttuu ajan kuluessa.



Ennen viimeistä viiden kilometrin pätkää on aika istahtaa Minttu-kaakaolle Levin etelärinteellä olevaan Sivakkaan. Etelärinteiden Leevilandiassa on myös nuotiopaikka, jossa voi käydä paistamassa makkaran (muista ottaa makkarapaketti taskuun hiihtolenkille, paikalla ei ole makkaranmyyntiä). Suoraan ladun varrelta löytyy myös kotakahvila, jossa myydään pääsääntöisesti kalalounaita ja -välipaloja.




Viimeinen viiden kilometrin pätkä onkin sitten hiihtelyä. Ensimmäinen puolikas tästä on hyvin loivaa nousua, toinen puolikas tasaista pientä kumparetta, joka lopulta laskettelee suoraan Vinkkarin eteen. Ajoitus kannattaa olla kunnossa, jotta pääsee suoraan klo 15 alkaviin after ski -bileisiin.





Minulta tähän parinkymmenen kilometrin matkaan meni rennosti hiihdellen, lukuisine kuvauspysähdyksineen noin kaksi tuntia aikaa. Juuri kun olisin pysähtynyt Sivakkaan Minttu-kaakaolle, alkoi pyryttää lunta sen verran, että jatkoin matkaani suoraan Vinkkariin. Tein kyllä erillisen Minttu-kaakao-retken Sivakkaan toisena päivänä sitä viiden kilometrin reittiä pitkin ;)

Isoporo, pikkuporo ja miniporo - pienempiä aamulenkkejä


Levin eturinteen Lastenmaan ja Hullu Poro Areenan välistä lähtevältä laturypäkseltä lähtee useampi latu lyhyempiin hiihtopyrähdyksiin. Me kävimme mieheni kanssa kahtena aamuna ennen aamiaista hiihtämässä juuri näitä reittejä. Kiitos mummun ja papan, pystyimme heittämään lapsen heidän huoneeseen ja saavuimme täydellisesti hotellin aamiaispöytään, missä lapsi oli jo syötettynä.

Ensimmäisenä aamuna hiihdimme Valorakka -reitin, joka on muistaakseni 6,5 kilometriä. Toisella kertaa hiihdimme Isoporon (8 km). Pikkuporo olisi noin 4 kilometriä ja miniporo taas kaikkein pienimmille hiihtäjille kenties parin kilometrin luokkaa.

Viimeisenä Levi-päivänämme hiihdin vielä eturinteiltä etelärinteille, jossa muut olivat jo laskettelemassa, pulkkamäessä ja paistamassa makkaraa. Vinkkarilta etelärinteelle reitti onkin sitten melko tylsää hiihdettävää, kun ensin on muutama mäki, mutta pari-kolme kilometriä on hyvin loivaa laskua, eli pelkkää tasaista hiihtoa.

Suksien huolto Zero Pointissa


Hiihtosukset on mahdollista huollattaa Zero Pointissa 20 eurolla. Me veimme heti ensimmäisenä päivänä sukset huoltoon ja saimme ne jo samana päivänä takaisin. Normaalisti sukset saa takaisin seuraavaksi päiväksi, mutta koska halusimme heti aamusta hiihtämään, ystävälliset huoltajat hoitivat suksemme saman tien.



Oletko sinä innokas hiihtäjä? Mistä löytyy sinun lempilatusi? Vai viihdytkö paremmin rinteessä?

Pysy mukana matkassa:

Rooma petti tällä(kin) kertaa

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Rooma ei vakuuttanut viime kerralla, eikä tehnyt sitä tälläkään matkalla. Ehkä Rooma kaipaa kolmannen kerran tehdäkseen minuun vaikutuksen. Tai sitten kaupunki ei vain kertakaikkisesti ole minua varten.

Kenties kontrasti oli liian suuri. Olimmehan juuri viettäneet kaksi päivää Maremman kuvankauniissa viinitarha- ja merenrantamaisemissa, jonne turistit eivät ole vielä löytäneet. Majoituimme viinitilalla ja heräsimme kukonlauluun, auringon ensisäteiden hohtaessa viiniköynnöksiä vasten. Rakastuin Maremman rauhaan ja kiireettömyyteen. En ehkä ollut valmis Roomalle ja miljoonapäiselle turistijoukolle (tosin jaksan epäillä, olisinko koskaan - mutta en koskaan sano en koskaan;).

En silti usko kontrastin olevan koko totuus. Rooma oli kamala. Ai miksikö? No minäpä kerron.

Joka ikinen taso täppösen täynnä, vieri vieressään turisteja.


Turisteja on PALJON


Voi luoja. Lokakuussa!

Me emme ole nähtävyyksien kiertelijöitä, mutta Roomassa joka kulma näyttää nähtävyydeltä ainakin turistien paljouden perusteella. Kiertelimme ristiin-rastiin ja askeleita päivän aikana kertyi parisenkymmentätuhatta. Emme kierrelleet edellisellä kerralla käymiämme alueita, eli kiertelimme paljon, emmekä silti päätyneet turistittomalle alueelle. Muistinko jo mainita: Lokakuussa!



Ei tunnelmaa


Roomassa ei ole suurkaupungin sykettä, muttei myöskään pikkukaupungin tunnelmaa. Rooma on täynnä pieniä ihania kujia, mutta kun yhtälöön lisää ne joka puolella tungeksivat turistit, niin ei. Ei. Ei.

Vähintäänkin ne pienet kujat saisivat olla täppösen täynnä toinen toistaan ihanampia ravintoloita. Mutta ei. Ei sitäkään.

Kuja ilman muita turisteja bongattu.
Ei sitten viitsitty kuitenkaan jäädä tälle kujalle hengaamaan koko päiväksi.


Hyvää ruokaa on harvinaisen hankala saada


Kaikki, kaikki, sanovat tätä samaa. Yritin kyllä olla huolellinen ennakkoon ja etsiä meille hyvät ravintolat vierailullemme. Mutta pieleen meni.

Tämä näytti hyvältä paikalta - kunpa se olisi vain tullut vastaan oikeaan aikaan.


Ainoa Rooma-päivämme oli sunnuntai, jolloin suurin osa hyvistä ravintoloista on kiinni. Ne, jotka ovat auki, sulkivat ovensa nenämme edestä. Tiedän, että olimme liikenteessä väärään aikaan. Mutta silti. Ravintoloita oli auki kymmenittäin, mutta ei yhtä ainoaa hyvää ravintolaa. Edes niiden hyvien ravintoloiden työntekijät eivät osanneet kertoa yhtä ainoaa avoinna olevaa hyvää ravintolaa. Ei yhtä ainoaa. Häpeissään he ohjasivat meidät Fiorin aukiolle. Ainoana vaihtoehtona meillä olivatkin sitten ne iki-ihanat turistiravintolat, joiden hinnat on pilvissä ja laatu - no, sitä ei ole.

Istut siinä sitten tungoksessa, miljoonien turistien keskellä, edessäsi keitinvedessä uiva pasta-annos, lasissa viiniä - ei hyvää viiniä, mutta sentään viiniä - ja ihmettelet, mitä ihmettä niiden ihmisten päissä oikein liikkuu, jotka tuntevat olevansa täällä kuin kolmannessa taivaassa!

Keitinvesi ei ole ehkä sittenkään se suosikkipastakastikkeeni...


Sentään saimme ravintolavarauksen erinomaiseen ravintolaan samalle illalle, eikä meidän tarvinnut tuhlata ruokailuja huonon ruuan parissa toista kertaa. Illallisravintolaamme ehdinkin jo hehkuttaa aiemmin. Jos olet menossa Roomaan, käy ihmeessä lukemassa ravintolasta tästä linkistä.

PS. Jos olet vahingossa osunut hyvään ravintolaan Roomassa, käy äkkiä lottoamassa. Varma voitto!

Pidätkö sinä Roomasta? Jos pidät, niin miksi ihmeessä?

Pysy matkassa mukana:

Viinimatka Portoon ja Douron laaksoon

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Kuten jo "hieman" aiemmin ehdin hehkuttaa, olin työni puolesta Portossa ja Douron laaksossa Sandeman -portviinitalon järjestämällä seminaarimatkalla syyskuun puolivälissä. Mukana matkalla oli Hannan Soppa -bloggaaja Hanna. Meillä oli alusta loppuun saakka järjestetty aikataulu, eikä meillä ollut omaa aikaa kuin saapumispäivänä.

Sen tiedän takuuvarmasti, että omatoimisesti en olisi ikimaailmassa voinut/pystynyt/saanut/osannut (mitä näitä nyt on) järjestää tällaista, näin upeaa matkaa. Jos olisin järjestänyt Porton ja Douron viinimatkan omatoimisesti, olisin sen toki pakostakin järjestänyt eri tavalla, sillä eihän kuka tahansa pääse poimimaan rypäleitä sadonkorjuun aikaan, polkemaan juuri poimimiaan rypäleitään, sekoittamaan eri vuosikertojen viineistä itselleen portviiniä tai illallistamaan viinikellareissa viinitalon kunniavieraana.

Sen kuitenkin tiedän, että Porto ja Douro ovat upeita, ja myös omatoimisesti viinimatkailu siellä olisi aivan mieletöntä. Siellä on todella paljon sellaista, mihin kenellä tahansa on pääsy ja mahdollisuus tutustua.


Porton upea kaupunki ja sen ravintolatarjonta


Heti ensimmäisenä pääsimme tutustumaan Porton upeaan kaupunkiin. Meillä oli saapumispäivänä muutama tunti aikaa ennen virallisen ohjelman alkua. Mitä tekevät ruokabloggaaja ja hyvästä ruuasta aina innostuva matkabloggaaja? No tietysti etsivät kiinnostavan ravintolan ja menevät syömään. Hanna oli bongannut ihanan Mozzarellaravintolan Puron, ja sehän sopi minulle. Ah, tuota suussasulavaa mozzarellaa. Onneksi huomasimme naapuripöydän useat nyrkinkokoiset mozzarellat, emmekä täten tilanneet itsellemme tuota samaista "pientä" maisteluannosta. "Tyydyimme" yhteen palleroon.

Hannan blogista löytyy tarkempaa raporttia tästä mozzarellaravintolasta. Kirjoitus löytyy tästä linkistä.



Vatsat täynnä kävelimme vielä Douro-joen varrelle ihastelemaan upeita joen ylittäviä siltoja ja värikkäitä joen varteen rakennettuja talorypäksiä. Kävelimme sillan yli Vila Nova de Gaian puolelle katselemaan kun pikkupojat keräsivät rahaa hyppäämällä sillalta alas jokeen.





Bongasimme heti myös eri portviinitalojen veneet, joilla on aikoinaan kuljetettu viinit viinitarhoilta Vila Nova de Gaian viinikellareihin. Emme pistäytyneet vielä portviinitaloihin, sillä tiesimme pääsevämme niiden sisuksiin myöhemmin virallisen ohjelmamme puitteissa.

Portossa olisi voinut viettää pidempäänkin ihan vain kävellen ympäriinsä ja nautiskellen sen tunnelmasta. Jäipä jotain seuraavallekin visiitille.



Portviinitalot ja niiden viinikierrokset


Portossa kannattaa ihan ehdottomasti vierailla ainakin yhdessä portviinitalossa, ja toki parhaan kuvan tästä mielettömästä viinitaituruudesta saa Sandemanilla, joka on yksi maailman tunnetuimmista portviinimerkeistä.

Sandemanilla on muutamia erilaisia kierroksia. Niihin voit tutustua tarkemmin tästä linkistä.



Se kannattaa huomoida, ettei Sandeman tosiaan ole vain museo, jossa esiteltäisiin vain ja ainoastaan, miten portviinejä on joskus aikoinaan valmistettu ja tehty. Vaikkakin Sandemanin viinitalo on rakennettu niille sijoilleen yli kaksisataa vuotta sitten, on se edelleen täydessä toiminnassa. Vierailijoita kierrätetään juuri siellä, missä kaikki taika tapahtuu. Niin nuoremmat kuin kymmenien ja kymmenien vuosien takaiset portviinit kypsyvät tynnyreissä ja pulloissa. Viinintekijät ovat paikalla tekemässä omaa työtään.

Sandemanin viinitalon edustalla on myös ihana terassi, jossa voi nautiskella ihania portviinicocktaileja ihastellen toisella puolella jokea olevaa Porton kaupunkimaisemaa.





Douron jokilaakso


Porton matkaan kannattaa ehdottomasti yhdistää vierailu Douron laaksossa. Me kävimme Sandemanin viinitarhoilla Quinta do Seixossa ja matkalla teimme pysähdyksen Reguan kaupungissa. Meillä ei ollut aikaa vierailla Douro-museossa, mutta pidimme kahvihetken pihassa käyskentelevien kanojen seurana. Jäipä taas jotain seuraavalle visiitille ;)




Aamu alkoi sumuisena, mikä on kovin tavallista Portossa. Se ei kuitenkaan tarkoita huonoa päivää, ei suinkaan. Alkumatkan maisemat jäivät meiltä vain kokonaan näkemättä. Onneksi paras oli tuloillaan, ja taivas oli täysin pilvetön siinä vaiheessa, kun ajelimme maailman kauneimmaksi tieksi kuulemamme mukaan kutsuttua tietä. Tie myötäilee Douro-jokea ja maisema oli tosiaankin upea. Harmillisesti olimme matkassa ryhmänä, eikä minulla ollut mahdollisuutta pysäyttää minibussiamme jatkuvaa kuvausintoa tyydyttämään.

Perillä Quinta do Seixossa minulla onneksi oli aikaa enemmän kuin riittämiin kuvaamiseen. Tätä se maisema Douro-joen laaksossa parhaimmillaan sitten onkin. Eikö ole upeaa?






Myös Sandemanin Quinta do Seixon tilalla on kenen tahansa mahdollista vierailla. Ja tätä syvästi suosittelen ihan kaikille tuolla seudulla oleville. Kierroksista voit lukea lisää tästä linkistä. Vinkkinä: yhtenä vaihtoehtona on syödä picniclounas näin:






Suosittelen!

Lue lisää viinimatkailusta Portossa ja Dourossa Hannan Soppa -Hannan kirjoittamasta vierasblogikirjoituksesta Juomavinkin blogiin tästä linkistä.

Oletko sienä käynyt Portossa ja/tai Douron laaksossa? Entä oletko portviinin ystävä? 

Pysy matkassa mukana:

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan