Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa. Tarkemmin sanottuna asuisin Rocca di Montemassin viinitilalla. Tilan mahtipontisen upean päärakennuksen yläkerrassa. Samaisessa neljän makuuhuoneen huoneistossa, jossa muutama viikko takaperin majoituimme yhden viikonlopun verran.
Heräisin joka aamu kukonlauluun, ihastellen ikkunoista aukeavaan viinitarhojen ympäröimää järvimaisemaa. Aukaisisin ranskalaisen parvekkeen ovet. Ovet, jotka ovat tuplasti minun korkuiset (joskaan se ei totta puhuen paljon vaadi), ja nuuhkisin maalaisilmaa pohtien, millainen aamu tänään alkaisi.
Pujahtaisin makuuhuoneessa olevaan omaan kylpyhuoneeseen, ja jatkaisin hampaita harjatessa viinitarhamaiseman ihastelua. Aamulenkin voisin toteuttaa juoksentelemalla viinitarhojen välejä sikin sokin.
Lenkin jälkeen siirtyisin söpömpääkin söpömpään keittiöön ja kiehauttaisin kaasuliedelläni teetä ja puuroa. Ruokapöydän vaihtaisin isompaan. Sellaiseen, jonka ympärille mahtuisi vähintäänkin kymmenen ihmistä yhtä aikaa ruokailemaan. Täytyisiän kaikille Suomesta sankoin joukoin vierailemaan tuleville ystäville ja sukulaisille olla paikka pöydässä. Makuuhuoneita ainakin riittäisi ja niin riittäisi puutarhan antimiakin, Rocca di Montemassin viineistä puhumattakaan.
Rocca di Montemassin viinitilalla asuu ympärivuotisesti tilan muutamia työntekijöitä, kuten esimerkiksi vierailumme isäntä ja kokki, joka loihti meillekin upean neljän ruokalajin lounaan käyttäen tilalla ja sen lähellä kasvatettuja kasviksia ja lähiseudun riistaa.
Turistisesonki ja sadonkorjuu olivat jo ohi meidän vierailumme aikana, ja elo viinitilalla vaikutti ihanan leppoisalta. Aamun sarastaessa olimme ainoita hereillä olevia, iltapäivällä näimme porukan kokoontuneen puutarhaan kahville ja jutustelemaan. Koira juoksi ympäriinsä ja kävi tervehtimässä myös meitä aina mennessämme ja tullessamme. Kaikilla vaikutti olevan hyvä olla.
Maremma ympäristönä on myös uskomattoman täydellinen. Maalaismaiseman ja viinitarhojen lisäksi lähietäisyydellä on keskiaikaisia pieniä, todella kauniita vuoristokyliä, erinomaisia ja edullisia ravintoloita, hieman isompi Grosseton kaupunki sekä rannikko satamakylineen ja hiekkarantoineen.
En ole koskaan haaveillut maalla asumisesta. Pidän siitä, että naapurit ja palvelut ovat kävelyetäisyyden päässä, ja arvostan yli kaiken pyöräilymatkaa töihin. Kiireisen syksyn keskeltä tänne Maremman täydelliseen ympäristöön ja ihanaan rauhaan saapuminen oli kuitenkin todella tervetullutta vaihtelua. Rauha ja hiljaisuus teki hyvää.
Harvemmin sitä ihastuu matkakohteeseen niin, että haaveilee muuttavansa sinne. Näin kuitenkin kävi Maremman kohdalla. Täysin tosissani en ole haaveiluni kanssa, mutta kuten sanotaan, haaveilu ei maksa mitään. Eli:
Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa.
PS. Jos Maremma herätti kiinnostuksesi, lue myös aiemmat kirjoitukseni:
Heräisin joka aamu kukonlauluun, ihastellen ikkunoista aukeavaan viinitarhojen ympäröimää järvimaisemaa. Aukaisisin ranskalaisen parvekkeen ovet. Ovet, jotka ovat tuplasti minun korkuiset (joskaan se ei totta puhuen paljon vaadi), ja nuuhkisin maalaisilmaa pohtien, millainen aamu tänään alkaisi.
Pujahtaisin makuuhuoneessa olevaan omaan kylpyhuoneeseen, ja jatkaisin hampaita harjatessa viinitarhamaiseman ihastelua. Aamulenkin voisin toteuttaa juoksentelemalla viinitarhojen välejä sikin sokin.
Lenkin jälkeen siirtyisin söpömpääkin söpömpään keittiöön ja kiehauttaisin kaasuliedelläni teetä ja puuroa. Ruokapöydän vaihtaisin isompaan. Sellaiseen, jonka ympärille mahtuisi vähintäänkin kymmenen ihmistä yhtä aikaa ruokailemaan. Täytyisiän kaikille Suomesta sankoin joukoin vierailemaan tuleville ystäville ja sukulaisille olla paikka pöydässä. Makuuhuoneita ainakin riittäisi ja niin riittäisi puutarhan antimiakin, Rocca di Montemassin viineistä puhumattakaan.
Rocca di Montemassin viinitilalla asuu ympärivuotisesti tilan muutamia työntekijöitä, kuten esimerkiksi vierailumme isäntä ja kokki, joka loihti meillekin upean neljän ruokalajin lounaan käyttäen tilalla ja sen lähellä kasvatettuja kasviksia ja lähiseudun riistaa.
Turistisesonki ja sadonkorjuu olivat jo ohi meidän vierailumme aikana, ja elo viinitilalla vaikutti ihanan leppoisalta. Aamun sarastaessa olimme ainoita hereillä olevia, iltapäivällä näimme porukan kokoontuneen puutarhaan kahville ja jutustelemaan. Koira juoksi ympäriinsä ja kävi tervehtimässä myös meitä aina mennessämme ja tullessamme. Kaikilla vaikutti olevan hyvä olla.
Maremma ympäristönä on myös uskomattoman täydellinen. Maalaismaiseman ja viinitarhojen lisäksi lähietäisyydellä on keskiaikaisia pieniä, todella kauniita vuoristokyliä, erinomaisia ja edullisia ravintoloita, hieman isompi Grosseton kaupunki sekä rannikko satamakylineen ja hiekkarantoineen.
En ole koskaan haaveillut maalla asumisesta. Pidän siitä, että naapurit ja palvelut ovat kävelyetäisyyden päässä, ja arvostan yli kaiken pyöräilymatkaa töihin. Kiireisen syksyn keskeltä tänne Maremman täydelliseen ympäristöön ja ihanaan rauhaan saapuminen oli kuitenkin todella tervetullutta vaihtelua. Rauha ja hiljaisuus teki hyvää.
Harvemmin sitä ihastuu matkakohteeseen niin, että haaveilee muuttavansa sinne. Näin kuitenkin kävi Maremman kohdalla. Täysin tosissani en ole haaveiluni kanssa, mutta kuten sanotaan, haaveilu ei maksa mitään. Eli:
Jos asuisin maalla, asuisin Maremmassa.
PS. Jos Maremma herätti kiinnostuksesi, lue myös aiemmat kirjoitukseni:
Pysy matkassa mukana:
