keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Kaikki tiet vievät Roomaan - ja Roomasta Maremmaan Rocca di Montemassin viinitilalle

Kuinka paljon voi säätää yksien Rooman lentojen kanssa? Aika paljon. Tai ei varsinaisesti lentojen kanssa, vaan kaikki säätö on tapahtunut sen jälkeen, kun bongasin Norwegianin superalesta muutamalla kympillä itselleni ja miehelleni Rooman lennot. Rooma itsessään ei kiinnostanut, mutta kun en ehtinyt napata ykkösvaihtoehtoni, Madridin, lentotarjouksia, halusin lennot. Olisi ne sitten minne tahansa. Enkä nyt varsinaisesti pistä pahakseni, että pääsemme Roomaan vain parilla hassulla kympillä.

Chianti Classico, Toscana, oli kolmen vuoden takaisen Italian matkamme tukikohta.


Kun Rooma oli lukittu, aloin skannata, minne Roomasta pääsisi kätevästi. Napoli osui heti silmään. Olisi täydellistä lähteä metsästämään Napolin parasta pitsaa Helsinkiin keväällä avatun, supersuositun Via Tribunali -pitserian innoittamana. Katsoin jo juna-aikataulut ja googlettelin listoja parhaista pitserioista. Pystyin lähes maistamaan tämän täydellisen napolilaisen pitsan maun suussani.

Kunnes tuli elokuu ja työ-päiväkoti-arki. Me ei todellakaan lähdettäisi Roomasta yhtään minnekään. Olisimme takuuvarmasti perillä silloin kun lentokoneen pyörät koskettaisivat maata. Kuka muka jaksaa säätää ja lähteä vielä jatkamaan matkaa junalla? En minä ainakaan.



Aloin skannata Rooman hotelleja. Missä ihmeessä haluaisimme majoittua? Lapsi ei olisi mukana, mutta emme me silti halua missään loukossa asua. Entä sijainti? Missä päin Roomaa kannattaa ylipäätään pitää tukikohtaa? En päässyt asian kanssa yhtään mihinkään. Hyvä niin. Ai miksikö?

Arki alkoi rullaamaan, ja elokuun lopulla vietimme myyntikokousta Turussa. Saimme kokouspäivien aikana esitelmän Italian viinialueista painottuen Toscanan rannikolla sijaitsevaa Maremmaan, josta tulisimme syksyn aikana saamaan useammankin upean viinin Suomen markkinoille. Tämän vuoksi oli hyvä, etten ollut lukinnut vielä Rooman majoitusta. Emme me minnekään Roomaan jäisi.

Olimme kolme kesää sitten häämatkalla Toscanan Chianti Classicon alueella Castello d'Albolan viinitilalla ja ihastuimme ikihyviksi. Kuljeskelimme viinitarhoilla sammakoiden kurnuttaessa ympärillämme, asuimme hulppeassa linnassa, nautimme upeita Chianti Classicon viinejä. Castello d'Albola on totisesti yksi Toscanan helmistä. (Kirjoitukseni vierailusta löytyy tästä linkistä.)





Sama perheyritys, Casa Vinicola Zonin, omistaa myös Toscanan rannikolla Maremmassa sijaitsevan Rocca di Montemassi -viinitilan. Sovimme Zoninin edustajan kanssa, että viettäisimme tulevalla matkallamme kaksi yötä Rocca di Montemassilla. Kenellekään ei ehkä tule yllätyksenä, ettei minua varsinaisesti haittaa yhdistää työtä ja vapaa-aikaa, ja pyhittää osaa lomastani työnantajani edustamien viinien parissa ;) Päin vastoin, ilosta kirkuen hautasin Roomaan jäämisen idean. Ketä se nyt haittaa, ettemme olisikaan perillä koneen laskeutuessa. Ei minua ainakaan :D

Tälläkään kertaa en ihan tarkalleen tiedä, mitä meitä on vastassa, koska en ihan vielä ole ehtinyt tehdä kotiläksyjäni Maremmasta matkakohteena. Sen kuitenkin tiedän, että viinit tulevat olemaan mielettömän hyviä, rannikko kaunis ja vuoristo näköpiirissä!

Kuva: Rocca di Montemassi


Vaikka emme olekaan perillä täysin sillä hetkellä, kun kone laskeutuu, ei meidän silti tarvitse ajella Rooman läpi tai lähteä arpomaan Rooman kehäteillä, mistä liittymästä pitää poistua. Lähdemme ajelemaan suoraan rannikkoa pitkin pohjoiseen. Ajomatkaa meillä on vain pari tuntia ja tie myötäilee lähes loppuun saakka rantaviivaa - ihanaa! Vasta aivan Rocca di Montemassi -viinitalon lähellä kaarramme hieman sisämaahan päin.

Jos viime Toscanan matkallamme harmittelin, ettei meillä ollut aikaa käydä rannikolla ja nimenomaan Maremmassa ollenkaan, niin sentään tällä kertaa pyhitämme kokonaiset kaksi päivää molemmille. Viimeiseksi yöksi palaamme kuitenkin Rooman lähettyville aikaisen aamulennon vuoksi, joten Rooman matkastamme ei tule sentään aivan täysin Roomaton. Ehdimme varsin hyvin käydä syömässä jossain Rooman ihanista ravintoloista. Kun vielä osaisi valita, että missä niistä.

Jos sinulla on hyviä ravintola- tai muita vinkkejä Maremman alueelle tai Rooman ja Maremman välimaastoon, niin kaikki otan oikein mielelläni vastaan!

Pysy matkassa mukana:

10 kommenttia:

  1. Kerro sit minullekin, jos löydät jonkun kivan rantatien Maremmaan ;-) Moottoritie ei ainakaan rantaviivaa myötäile, eikä merta muistaakseni paljon näe ilmaisella tielläkään. Eikä sillä selviä kyllä parissa tunnissa. Viinitila kuulostaa kyllä ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaa :D Tähän voisi laulaa, että "älä tuu tänne droppaa mun tunnelmaa" :D :D :D

      Myös motari näyttäisi menevän välillä ihan rannassakin - nähdäänkö jo matkalla merta, niin täytyy yrittää muistaa tulla kertomaan se sitten viikon päästä :) Mutta nyt kun me ollaan liikenteessä ilman lasta, voidaan kiertää vaikka mistä ja pysähtyä vaikka joka liittymän kohdalla. Käyttää matkaankin vaikka neljä tuntia - koska ei tarvitse pelätä että nukkuva lapsi heräisi tai että pitäisi kiirehtiä perille, että lapsi varmasti viihtyy perille saakka autossa :) Merinäköala tai ei, niin voisin kuvitella sekä motarin että rantatien olevan molempien aika ihania ;)

      Poista
    2. Sori sori sori, praktinen puoleni halusi vaan varoittaa, ettei tulis pettymyksiä :-D Perillä on kuitenkin kivaa ja ihania pikkuteitäkin ajettavaksi. Ja viini ON hyvää (tosin ei yhtaikaa sen ajon kanssa). Nauttikaa!

      Poista
    3. Heh :D Kunhan naureskelin :D Hyvä siis joka tapauksessa tietää, että ei ole ehkä se maisemaystävällisin reitti :) Mutta luulisin, etten kovin kyllä pääse pettymään, vaikka näkisimme vain sitä motaria, kun on kyseessä kuitenkin noin lyhyt matka ja määränpää on kuitenkin se pääasia :)

      Poista
  2. Oletteko menossa jo ennen lokakuun puoliväliä? Ehdoton suosikkikohteeni noilla seuduilla on Niki de Saitn Phallen luoma veistospuisto Cabalbiossa, Orbetellosta itään. http://sikseskiva.blogspot.fi/2017/05/taydellinen-matkailukohde-minulle-niki.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olemme menossa jo ensi viikonloppuna, eli hyvinkin ennen lokakuun puoliväliä :)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja maisemia! Tulee oma vuoden takainen reissu Bolognaan mieleen. Maremma on muuten myös koirarotu, upea valkoinen laumanvartija. Siellä saattaa lammastiloilla näkyä niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toscana oli ihana myös sisämaassa, eli kuvien maisemissa.

      En muuten tiennytkään maremma-koirarodusta. Aina oppii uutta :)

      Poista
  4. Mä taas tykkäsin niin paljon Roomasta, että dinne menisin mielelläni uudestaan. :) nappasin muuten saman lennon norwegianin alesta :D jäön kyllä innolla oottamaan että millaiseen paikkaan sitten päädyitte :) Italia vei sydämen ja sinne on ehdottomasti päästävä pian uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä olevani vähemmistössä Roomasta pitämättömyyteni kanssa :D Mutta kaikki paikat eivät vaan voi olla kaikkia varten.

      Onneksi monet ehtivät napata näitä hurjan hyviä lentoaleja! Halvat matkat on parasta :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!