keskiviikko 16. elokuuta 2017

Jyväskylän paras näköalapaikka - Laajavuoren hyppyrimäki

Ylen toimittaja kiipesi Matti Nykäsen kotimäen hyppytorniin. Katsoin Visit Jyväskylän jakamaa videota aiheesta. Toimittajaa ahdisti, pyörrytti, oksetti ja heikotti polvista. Kuulostaa hyvältä! Ei siis reaktio, vaan sellainen paikka, jossa varmasti minuakin, korkeiden paikkojen rakastajaa, ottaisi vähintään vatsan pohjasta.

Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli Jyväskylässä juuri silloin, kun Laajavuoren mäkihyppytorniin oli mahdollista mennä vierailemaan.



Riensin paikalle heti puoliltapäivin, kun hyppytorni aukesi. Jäin ensin ihmettelemään autoineni Laajavuoren juurelle, kun hyppytornille vievän hiekkatien alla oli ajokieltomerkit ja huomautukset, että ajaminen olisi omalla vastuulla, sillä tiellä ei olisi kunnossapitoa. Huomasin parin auton ajavan kylteistä huolimatta kohti huippua ja lähdin itsekin perään. Tie oli kohtuullisessa kunnossa ja pääsin hyvin perille.



Maksoin kahden euron pääsymaksun (OP:n kortilla sain euron alennuksen) ja sitten hissille. Olisin mieluusti kivunnut ylös asti aktiivisuusrannekkeeni kanssa portaita pitkin, mutta niissäkään ei ollut kunnossapitoa, enkä uskaltanut lähteä kokeilemaan, miten pitkälle pääsisin.

Hissi tuli tasanteelle, jossa oli ikkunat. Näköala oli jo tässä kohtaa hieno, mutta vasta sitten pääsin tornissa kunnolla tunnelmaan, kun kipusin parit rautaportaat aivan huipulle saakka. Huipulla tunnetusti tuulee, ja niin tuuli täälläkin. Nyt polvet menivät hieman veteliksi ja vatsan pohjassa kihelmöi.




Kävin vielä katsomassa lähtötelineitä. Maisema oli sama, mutta tässä pääsi lähdön tunnelmaan. Miltä mahtaisi tuntua pistää sukset jalkaan ja lähteä liukuun? En todella tiedä, koska en aio koskaan tehdä niin. Silkkaa hulluutta, sanon minä!



Varhainen saapuminen oli onnistunut valinta, sillä ainakin silloin maisemia sai ihastella kaikessa rauhassa ja kierrellä ottamassa kuvia jokaisesta kulmasta ilman jonottamista. Lähtiessäni parkkipaikka oli jo aivan täynnä vierailijoita.

Miten Laajavuoren hyppytorniin pääsee vierailemaan?


Jyväskylän hiihtoseuran mäkijaosto sai OP Keski-Suomelta kesätyöavustuksen, jonka ansiosta sekä hyppytorni että sen alla oleva kahvio saatiin auki. Hyppytorni oli avoinna vierailijoille kesä- ja heinäkuun ajan viikonloppuisin, mutta vierailijoita on ollut niin kiitettävä määrä, että kahviota ja vierailumahdollisuutta saatetaan jatkaa myös myöhemmin syksyllä ja mahdollisesti vielä ensi kesänä. Toivotaan, että näin käy, sillä vierailu oli myös tällaisen maailmanmatkaajan silmissä todella hieno. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi käymään katselemassa noita mielettömiä maisemia.



Kiitos Visit Jyväskylän Facebook-sivun. Ilman sen seuraamista en olisi ollut tietoinen tästä mahtavasta mahdollisuudesta.

Pidätkö sinä korkeista paikoista? Entä oletko vieraillut mäkihyppytornissa?

Pysy mukana matkassa:

12 kommenttia:

  1. Asuin aikanaan yli 10 vuotta Jyväskylässä, mutta koskaan en käynyt tuolla mäkihyppytornissa. Edes luvan kanssa. ;) Toivotaan, että aukiolot saadaan jatkumaan, jotta mekin päästäis seuraavan Jyväskylä-visiitin yhteydessä käymään. Hieno paikka ja aivan upeat näköalat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, milloin hyppytornissa olisi viimeksi ennen tätä kesää saanut vierailla. Ei ilmeisesti ainakaan lähivuosiin. Toivotaan tosiaan, että vierailumahdollisuutta jatkettaisiin, niin mahdollisimman moni pääsee ihastelemaan maisemia :)

      Poista
  2. Asuin tovin tuossa hyppyrin kupeessa, mutta eipä tullut mieleenikään käydä siellä! Ehkä nyt voisin käydä maisemia katselemassa, maisemat näyttävät pienen polvitutinan väärtiltä! ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en koskaan aiemmin ajatellut, että tuolla voisi vierailla. Sattuipa kerrankin Facebook-postaus aiheesta oikeaan aikaan silmiini!

      Poista
  3. Huikeat maisemat! Aika makeeta, että tuonne järjestetään käyntejä, menisin varmasti jos osuisi mahdollisuus kohdalle :) Käytiin aiemmin tänä kesänä Jyväskylässä, mutta koko Laajavuori jäi käymättä, kun oli sen verran lyhyt visiitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laajavuori on kyllä sen verran syrjässä keskustaan nähden, ettei sinne tule vahingossa eksyttyä. Pitää ihan varta vasten mennä. Kannattaa kyllä ihmeessä käydä hyppytornissa, jos vierailuun tulee joskus oikealla hetkellä mahdollisuus.

      Poista
  4. Aika hauska! Olet varmaan ensimmäinen, kenen kuulen tai siis luen olevan korkean paikkojen rakastaja :D Mulla on sellainen viha-rakkaus-suhde niihin, en pelkää kuollakseni, en kuitenkaan tykkää mitenkään yltiöpäisesti, mutta useasti kuitenkin korkeisiin paikkoihin tunnun ajautuvan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeissa paikoissa on juuri se tietty jännitys, mikä on sekä pelottavaa että aivan ihanaa! :)

      Poista
  5. Kukahan ryhtyisi järjestämään Matti Nykänen -kierroksia, joiden viimeinen vetonaula tämä hyppyrimäki voisi olla? Voisin kuvitella, että ainakin jotkut japanilaiset turistit lähtisivät tällaiselle kierrokselle - suomalaisista puhumattakaan. Jyväskylästä varmasti löytyisi monta muutakin Nykäs-kohdetta, joihin turisteja voisi viedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava idea! Ensin kierros voisi olla jotain urheiluun liittyvää, ja päätyä baarikierroksen kautta jonnekin karaokepaikkaan :D :D Varmasti olisi kysyntää!

      Poista
  6. Varmasti upeat maisemat! Erityisen hienolta kuulostaa mahdollisuus uppoutua hetkeksi mäkihyppääjän lähdön tunnelmaan. Ja kuvasta päätelleen se on oikeasti ihan hullun hommaa!!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Mäkihyppääjien täytyy olla kyllä vähän hulluja, että tuosta lähtevät liukuun :D

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!