Nyt on se aika vuodesta, kun on hyvin suuri todennäköisyys nähdä saimaannorppa. Ja me näimme! Tämä tunne on ihan mahtava. Näimme norpan! Jippiaijee!

Iso kiitos tästä kuuluu SaimaaHoliday Oraville, joka järjestää norppasafareita. Toisin sanoen veneretkiä, joissa opas kierrättää pientä ryhmää Linnansaaren kansallispuiston alueella juuri niissä kohdissa, joissa on nähty norppia näin toukokuussa kuivattelemassa turkkejaan. Norpan näkeminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Puhutaanhan villieläimistä.

Norppapatsas Oravin rannassa.

Olen käynyt Savonlinnassa pari kertaa aiemmin. Ystäväni perheineen asuu siellä, mutta useista yrityksistä huolimatta emme ole vuosiin saaneet järjestettyä vierailua heille. Keväälläkin vierailu peruuntui Islan sairastumisen vuoksi. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo sairastuminen oli tavallaan hyvää tuuria. Silloin ei ollut toukokuu, eli norppakuu. Nyt oli. Ja muistinko jo sanoa: me näimme norpan! :) Tätä ei olisi tapahtunut maaliskuussa.

En olisi tiennyt, että juuri toukokuussa on mahdollisuus nähdä norppa, ellei Maailman Äärellä -blogissa olisi ollut juttua norpista (lue postaus tästä linkistä). Juttua lukiessani osasin vain haaveilla norppasafarista. Onhan Saimaa Helsingistä katsottuna aika kaukana (ainakin henkisesti, koska todellisuudessahan sinne ajaa muutamassa tunnissa). En ollut pysyä housuissani, kun tajusin, että olimme saaneet sovittua Savonlinnan vierailun juuri toukokuulle. Kaivoin heti googlen esille ja aloin selvittää, kuka näitä norppasafareita oikein järjestää ja missä. SaimaaHoliday Oravi teki norppasafarista seitsemän hengen seurueellemme tarjouksen osittain blogiyhteistyönä. Emme siis vastanneet kaikista kustannuksista itse, joskin safari olisi ollut kyllä täysin normaalin 385 euron (max 8 hlö) arvoinen.

Safariaamuna meitä oli vastassa safarioppaamme, Tomi. Hän oli tilannut meille täydellisen veneilysään - täysin pilvettömän taivaan! Tuuli oli toki toukokuisen viileä, mutta se annettakoon anteeksi ;) Tomi nimittäin lupasi, että 98 prosentin varmuudella tulemme näkemään safarin aikana norpan. Ja se oli meidän retkemme pääasiallinen tarkoitus.

Tomi ohjasi veneemme Oravista Linnansaaren kansallispuiston alueelle, jossa norpat syystä tai toisesta mielellään viihtyvät. Reittimme kiertäisi useamman tuulelta suojaisan rantapaikan, jossa norppia on nähty makoilemassa kivien päällä. Tämä siis tapahtuu vain ja ainoastaan toukokuun tienoilla, kun norpat vaihtavat talviturkkinsa, hankaavat sitä kiveen ja kuivattelevat uuden pramean kesäturkkinsa kesäkuntoon.

Ensimmäisellä paikalla ei ollut norppaa.

Toista paikkaa lähestyessämme mieheni bongasi jo kaukaa norpan - pienen liikkuvan mustan pisteen heinikon keskellä. Jee! Ilo päättyi lyhyeen, sillä norppa hävisi veteen. Ilmeisesti se oli vasta noussut kivelle, sillä sen turkki oli vielä aivan musta. Kenties se siis vielä etsi parasta paikkaa loikoilla. Olimme vielä nimittäin niin kaukana, että en usko meidän säikäyttäneen sitä veteen. Pian se ilmestyikin kivelle uudelleen. Tällä kertaa se jäi asettautumaan aloilleen.

Tomi ohjasi veneen norpan näkökulmasta turvallisen matkan päähän. Liian lähelle niitä ei saa mennä, jotta ne eivät säikähdä ja pulahda sen vuoksi veteen. Olimmekin niin kaukana, että vaikka minulla oli pidempi putki kameraan mukana, en saanut norpasta tämän parempia kuvia. Mutta viis kuvista. Mehän olimme paikan päällä livenä. Norppa oli hieno!

Norpan olinpaikasta katsottuna vastarannalla oli seurue telttailemassa. Tässä norppalive kerrakseen! Olisi kyllä uskomatonta herätä telttaretkeltä ja todeta, että teltan oviaukosta pystyy seuraamaan norpan oleskelua.

Kiersimme vielä muutamia paikkoja kansallispuiston alueella, mutta edes niillä "yleensä tällä kivellä on aina norppa" -paikoilla ei ollut norppia. Mutta mihinpä sitä useampaa norppaa oltaisiin tarvittukaan. Ainakin luonto näytti meille pienen palasen tätä ihmettään, ja muistutti meitä myös norpan harvinaisuudesta ja siitä, että laji tarvitsee vielä paljon apua selvitäkseen hengissä. Niitä ei vielä joka kivelle asti riitä.

Loppumatkan saimmekin keskittyä näiden upeiden Saimaan järvimaisemien ihailuun.

Retken lopussa pysähdyimme Linnansaareen kahville. Selkeästi kokeneena eräoppaana Tomi järjesti meille nuotiokahvit tuossa tuokiossa. Sillä välin meillä oli aikaa kierrellä katsomassa saarta ja nauttia auringonpaisteesta.

Linnansaareen pääsee kesäisin reittilautalla, ja saareen on mahdollista jäädä yöksi joko telttaillen tai majoittumalla Linnansaaren ekohostellin mökkeihin. (Lue lisää tästä linkistä.) Myös loma lammaspaimenena Linnansaaressa kuulosti hauskalta idealta :) (Lue lisää tästä linkistä).

Linnansaaressa on mahdollisuus telttailla tai vuokrata pieniä mökkejä SaimaaHoliday Oravin kautta.

Päivä oli todella upea! Kiitos vielä SaimaaHoliday Oraville. Tämän päivän muistamme vielä pitkään.

Kiinnostuitko norppasafarista? Vielä on toukokuuta ja mahdollisuutta nähdä norppa jäljellä!

SaimaaHoliday Oravi tarjoaa myös muita ohjattuja retkiä sekä majoitusta. Me pääsimme testaamaan upeaa Tallusniemen huvilaa. Siitä lisää myöhemmin. Kannattaa pysyä kuulolla!

Yhteistyössä: SaimaaHoliday Oravi

Pysy mukana matkassa:

Facebook // Instagram

Gibboneiden kuntoutuskeskuksella ja vesiputouksella Phuketissa

Phuketissa näimme paljon gibboneita. Niitä söpöjä pieniä apinoita, jotka niin usein ovat rääkättyinä ja huumattuina ketju kaulassa, pakotettuina poseeraamaan kuvissa turistien kanssa. Voi apina parkoja. Osa näkemistämme gibboneista oli juurikin näitä rahanahneiden "lemmikkejä". Mutta ei kaikki.

Phuketissa on nimittäin gibboneiden kuntoutuskeskus, jossa kuntoutetaan näitä raa'an kohtalon kokeneita gibboneita. Jos/kun gibbonit kuntoutuvat, päästetään ne takaisin luontoon, omaan luonnolliseen elinympäristöönsä - löytyy se sitten Phuketista tai muualta Thaimaasta. Jokaisella gibbon-lajilla on nimittäin omat elinalueensa, ja melkein jokainen pääsee lopulta kotiin.

Toki poikkeuksiakin on. Niistä kaksi ovat Tam ja Bo. Niitä ei tulla enää vapauttamaan luontoon. Heidän kohtalonsa on ollut siihen aivan liian kova.

Tam on syntynyt vapaudessa. Hänen entinen omistajansa pahoinpiteli häntä, eikä hoitanut aiheuttamiaan vaurioita, minkä vuoksi Tamin toinen jalka ja toinen käsi on jouduttu amputoimaan. Nyyh. Nyt Tam tarvitsee jokapäiväistä hoitoa, eikä häntä enää voida vapauttaa luontoon. Amputoidulla jalalla ja kädellä eläminen luonnossa olisi liian haastavaa. Esite Tamista kertoo hänen olevan puiston kovaäänisimpiä gibboneita, ja sen kyllä kuuli. Toivottavasti se on elämäniloa, eikä traumoja entisestä elämästä.

Tamin paras kaveri Bo on myös syntynyt vapaudessa, mutta tullut monien muiden gibboneiden tapaan vangituksi ja kovin kaltoin kohdelluksi. Saapuessaan kuntoutuskeskukselle, ei hänellä ollut enää hampaita. Hänet on päästetty takaisin luontoon kuusi kertaa, mutta joka kerta hän palasi takaisin kuntoutuskeskukselle, eikä koskaan oppinut löytämään itse ruokaansa luonnosta. Näinpä hänet on päätetty pitää kuntoutuskeskuksella lopun ikänsä.

Kuntoutuskeskuksen gibboneiden tarinat pystyi lukemaan häkkien aitoihin ripustetuista info-lappusista. Meille tultiin myös henkilökohtaisesti kertomaan enemmän keskuksesta ja gibboneista. Paikkaan olikin erittäin tervetullut olo.

Rattaiden kanssa matkaaville tiedoksi, että gibboneille pääsy vaatii muutamien portaiden kipuamista. Me jätimme rattaat suosiolla portaiden alapäähän.

Tuliaiset tuli ostettua gibbon-myymälästä. Tuotot tietenkin menevät gibboneiden hyväksi. Minun tuliaiskassiini päätyi pari t-paitaa, pieniä muistivihkoja sekä postikortit, joita emme koskaan saaneet lähettyä (tämä taitaa olla nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus).

Bangpae-vesiputous

Vaikka gibboneiden huutoja oli hauska kuunnella ja heidän touhujaan mukava katsella, ei gibboneiden parissa saanut vietettyä kuin joitain minuutteja aikaa. Alue ei kuitenkaan ollut vain gibboneille pyhitetty, vaan paikassa oli paljon muutakin mielenkiintoista. Vain ja ainoastaan gibboneiden takia ei tarvitse ajaa saaren toiselle puolelle asti (no, riippuen tietysti siitä, missä päin saarta itse oleilee).

Onneksi meillä oli kantoreput mukana. Gibboneille asti Islan olisi voinut hyvin kantaa sylissä, mutta vesiputoukselle oli sen verran matkaa, että saimme jopa ihmettelyitä matkan varrella siitä, kuinka pystymme siinä kuumuudessa ja kosteudessa olemaan Islan kanssa niin pitkään niin lähekkäin.

Matka ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen pitkä. Ajoittain vain hieman vaikeakulkuinen, kun jalkoihin ei rintarepun kanssa näe kunnolla. Baby Björn täytynee vaihtaa pian Manducaan, jotta Islan saa myös selkään.

Polku olisi jatkunut vielä vesiputoukselta eteenpäinkin, tai siis ylöspäin. Me emme kantoreppuinemme lähteneet edes katsomaan, mitä rinteen päältä olisi löytynyt. Reitti ei soveltunut tästä eteenpäin lainkaan vauvamatkailuun.

Askelia sai välillä varoa, mutta reitti ei ollut muuten lainkaan haastava.

Tuonne ei ollut enää mitään asiaa rintarepun ja vauvan kanssa.

Olimme liikkeellä niin kuivaan aikaan, juuri ennen sadekauden alkua, että vesiputous oli kovin kuiva. Joitain lätäköitä matkan varrella kuitenkin oli, ja niissä innokkaita uimareita. Me emme olleet ihan niin reippaita. Tyydyimme virkistäytymään virvokkein ydessä alueen ravintoloista.

Tämä Khao Phra Thaeo -kansallispuiston alue oli ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde Phuketissa. Kiitos Metallia Matkassa -bloggaajalle Annelle, että vinkkasit Curious Feet -blogiin, jossa myös oltiin vierailtu täällä.

Pysy matkassa mukana:

Facebook // Instagram

Viiden tähden lomailua @Marriott's Mai Khao Beach Phuket

Voisin niin tottua viiden tähden lomailuun. Helposti. Ei tekisi tiukkaakaan. Viiden tähden resort-elämä vain on niin helppoa. Puitteet on kohdillaan, mikään ei ole rikki, missään ei ole likaista, jokainen työntekijä tekee parhaansa, että viihdyt. Ja itseasiassa vielä vähän enemmän. Enemmän, kuin odotat tai oletat. Jokainen yksityiskohta on mietitty niin, että lähdet lomaltasi kuningattarena hymy korvissa, kruunun painaumat otsalla (kuvitteelliset ainakin).

Näillä fiiliksillä makoilin Thaimaassa Marriott's Mai Khao Beach -resortissa reilu kuukausi sitten. Pelkäsin, mitä pahaa olemme tehneet, kun mies papereineen tuli huoneeseemme ja pyysi lupaa tulla juttelemaan. Hotellista häädön sijaan hän halusi tietää, olemmeko varmasti tyytyväisiä kaikkeen, eiväkö he mitenkään voi tehdä mitään paremmin. Pidämmehän varmasti huoneesta. Onhan näköala mieluinen. Aamiaisella meitä osattiin odottaa, kahvit ja teet kaadettuina oikeisiin kuppeihin. Jumppaohjaaja jaksoi kysellä kaikkien kuulumiset. Jatkoi seuraavana päivänä samasta, mihin oli edelliskerralla jäänyt. Rannalle kävellessämme meille ihmeteltiin, emmekö todella halunneet golfkärryn kyydissä tätä seitsemän minuutin kävelymatkaa. Lasten leikkihuoneessa Islaa jo viihdytettiin, ennen kuin olimme päässeet kunnolla ovesta sisään. Respassa pidätettiin hengitystä, kun odottivat vastaustani siitä, olemmeko viihtyneet. Niin tärkeää se heille oli. Ja syvä huokaus seurasi iloisesta hymystäni ja "totta kai olemme viihtyneet" -vastauksestani.

Huoneeseen päästyämme huomasin heti, että jokaiseen yksityiskohtaan oli käytetty himpun verran - siis viiden tähden verran - enemmän energiaa. Wc-paperirullan pää ei oltu vain taiteltu, vaan askarreltu viuhkaksi, käsipyyhkeet roikkuivat myös koristeellisesti aseteltuna. Siivousten jälkeen myös vaatteeni oli aina viikattuina yöpaitaa myöden. Siivoajilta oli jopa käsin kirjoitettu viesti, jossa meidän toivottiin viihtyvän ja ottavan yhteyttä, jos jotain kaipaisimme. Huoneistoilla olikin nimetyt siivoajat, jotka hoitivat heille nimettyjä huoneita päivittäin. Olisivathan he silloin tienneet erityistoiveemme, jos meillä sellaisia olisi sattunut olemaan. Varmaan voitte jo arvatakin, että eihän me mitään lisää osattu edes kuvitella. Kaikki oli jo näin täydellistä.

Tältä näytti yleinen wc-tila. Kelpaa nirsommallekin wc-kävijälle :)

Marriott's Mai Khao Beachillä on kahdenlaisia huoneistoja. Toiset ovat omalla uima-altaalla, toiset ilman. Meidän kahden makuuhuoneen huoneistossa ei ollut uima-allasta. Hyvä niin. Kaksi noin 1-vuotiasta ja omassa huoneessa oleva uima-allas ei olisi hyvä yhdistelmä. Lapsiperheen näkökulmasta erinomainen lisä olikin sitten arkisempi, huoneesta löytyvä pyykinpesukone ja kuivausrumpu.

Huoneiston pohja oli erinomainen kahdelle vauvaperheelle. Meidän Master makkarissa oli leveä parivuode ja kylpyhuone, jossa oli erilliset suihku, kylpyamme, wc ja kaksi allasta. Toisen makuuhuoneen yhteydessä oli niin ikään oma kylpyhuone, mutta vain yhdellä altaalla. Makuuhuoneet sijaitsivat vierekkäin, mutta suuren kylpyhuoneen jäädessä makuuhuoneiden väliin, ei vauvojen itkut uniaikoihin kuuluneet huoneista toiseen. Tilaakin huoneistossa oli riittävät 125 neliötä.

Muistinko mainita valtavan kokoisesta parvekkeesta, josta näkyi sekä altaalle että merelle?

Jos huone oli erinomainen, olivat sitä myös yleiset tilat. Vaikka hotelli oli kuulemma lähes täysi, ei allasalueella tarvinnut jonotella aurinkotuoleja, eikä aamiaisella pöytiä. Ohjatuille tunneille mahtui hyvin, eikä salilla tai lasten leikkihuoneessa ollut ruuhkaa. Kaikki oli vieläpä niin kovin kaunista. Allasaluetta reunusti lampi lumpeineen, ja thaimaalaisittain koristeellisia patsaita oli siellä täällä. Auringon laskiessa alue valaistiin soihduin. Voi sitä kauneutta.

Jos jotain parannettavaa paikasta voisi hakea, niin sijainti olisi saanut olla rannalla. Nyt sinne oli tuo jo mainitsemani seitsemän minuutin kävelymatka - joka tosiaan taittui kävelyn sijaan myös golf-kärryillä. Ranta tosin olikin sitten meidän Phuketin matkan hienoin. Ranta syveni aika nopeaan, mutta siellä saimme olla kaikessa rauhassa. Ruuhkaa ei tälle rannalle päässyt syntymään. Aika täydellistä tämäkin :)

Riittääkö jo hehkutus? Jos et vielä kyllästynyt, niin pysy kuulolla. Juttua tulossa myöhemmin lisää ainakin Phuketin rannoista sekä Marriott's Mai Khao Beachin lähiympäristöstä ja ohjatuista aktiviteeteista. Aiemmin tällä viikolla kirjoittelinkin jo Marriott's Mai Khao Beachin tarjoilemasta parhaasta koskaan nauttimastani aamiaisesta. Postaukseen pääset tästä linkistä.

Pysy matkassa mukana:

Facebook // Instagram

Täydellisyyttä hipova aamiainen @Marriott's Mai Khao Beach

Rakastan aamuja. Vielä enemmän rakastan aamiaisia. Ja jos nyt vielä pistetään yksi pykälä rakkautta lisää, niin hidas, jonkun toisen laittama aamiainen menee vieläkin paremmaksi. No hei, nyt kun päästiin vauhtiin, niin laitetaan pykälät kaakkoon. En ole nimittäin elämässäni ollut niin upealla aamiaisella kuin mitä Marriott's Mai Khao Beach -resort tarjoili. Olen monen monta aamiaista elämässäni syönyt, mutta toista niin upeaa en koskaan. En missään.

Tämä ihana aamiaiskokemus alkoi jo heti ovesta sisään astuttaessa. Pari tarjoilijaa oli heti suurensuurin hymyin vastaanottamassa seuruettamme. Viikon kuluessa meitä osattiin jo odottaa. Kun tarjoilijat huomasivat meidät, asettelivat he jo syöttötuoleja pöytäryhmän päihin ja kaatoivat kahvit ja teet oikeisiin kuppeihin.

Tunnelma aamiaisella oli juuri oikeanlainen. Hidas ja rauhallinen. Sisustus, musiikki, tarjoilijoiden käytös, ruokien esillepano. Ihan kaikki oli ajateltu viimeistä pilkkua myöden. Tällä aamiaisella sielu lepäsi. Kyllä, myös kahden noin 1-vuotiaan kanssa. Tasainen vesimelonitarjoilu sekä lapsia jatkuvasti viihdyttävät tarjoilijat takasivat lasten viihtymisen. Ja täten myös meidän aikuisten viihtymisen.

Ja se itse aamiainen. Kaikki oli niin kaunista ja niin maukasta. Kaikkea, mitä kuvitella saattaa oli tarjolla. Jos toivot terveellistä ja tuoretta aamiaista, sen saat. Jos mieli tekeekin pekonia ja munia (vaikka viidellä eri tapaa), ei onglemaa. Ja aasialaisittain tietysti nuudelit, paistetut riisit ynnä muut ovat tarjolla, jopa räätälöidysti tehtynä. Ihan kuten me munakkaat ja uppomunatkin. Ja ne useat erilaiset tuoremehut niin kauniissa pulloissa. Vastapaistettuja pannukakkuja ja herkkupöytää unohtamatta. Voih.

Mitäs laitettaisiin munakkaan väliin?

Tässä hipoiltiin jo täydellisyyden rajaa.

Kallishan tämä Thaimaan hintatasoon nähden oli. Vaikka saimme 30 prosenttia alennusta, jäi aamiaisen hinnaksi yli kymmenen euroa. Mutta voin kertoa. Oli ihan jokaisen euron arvoinen, ja vielä vähän enemmänkin.

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi syödä enemmän, mutta ei pysty? Vatsa on jo piukea kuin vesimeloni. Tämän aamiaisen jälkeen oli juuri se tunne. Eikö jotain vielä? Ei. Yhtään ei enää mahdu. Onneksi aamuja oli kuusi. Ei tarvinnut tyytyä yhteen ainoaan kertaan.

Pysy matkassa mukana:

Facebook // Instagram

Imettäjän taivas - Thaimaa

Taannoin kirjoittelin syksyisestä Kööpenhaminasta, missä kiersin nälkäisen puolivuotiaan kanssa, enkä saanut lupaa imettää häntä julkisella paikalla. Minulla oli ollut huonoa tuuria. Kööpenhamina on ilmeisesti erittäin imetysmyönteinen kaupunki. Kauppojen asiakaspalvelijat, joilta imetyslupaa kyselin, eivät olleet niinkään imetysmyönteisiä - tai eivät olleet vastaavaan kysymykseen ennen törmänneet. Huonojen ihmiskohtaamisten lisäksi minulla oli huonoa tuuria myös paikkavalinnoissa. Jälkikäteen sain nimittäin kuulla, että sen tavaratalon naapuritavaratalossa, josta juuri olin imetyspaikkaa kysellyt, ja joka oli samaa ketjua naapurinsa kanssa, olisi ollut imetyshuone. Tätä en tiennyt minä, eivätkä myöskään saman ketjun tavaratalon työntekijät.

Oli Kööpenhamina miten imetysmyönteinen tahansa, on Thaimaa ihan toista luokkaa. Thaimaassa rakastetaan lapsia. Ja meidän Isla rakastaa kaikkia thaimaalaisia. Saihan hän ottaa kaiken ilon irti, ja flirttailla ihan jokaisen vastaantulijan kanssa. Kaikki flirttaavat takaisin. Onneksi täällä Suomessakin aina silloin tällöin joku vastaa neitimme hymyyn, vaikka olisihan se hienoa, jos jokainen hymyilisi takaisin heille hymyiltäessä.

Mutta se imetys. Voi miten luonnollinen asia se Thaimaassa onkaan. Ihan kaikille. Ensimmäisenä matkapäivänä kysyin paikallisessa lounasravintolassa, voinko imettää pöydässä. Vastauksena oli suuren suuri hymy, Islalle lirkuttelua, ja naurahdus, että tottahan toki vauvan täytyy saada syödä. Kuin olisin kysynyt maailman hassuimman kysymyksen. Tämän jälkeen en lupia kysellyt. Yhtä ainoaa paheksuvaa katsetta en matkan aikana saanut - en rannalla, en uima-altaalla, en taksissa, en ravintoloissa. Eivätkä ihmiset edes vältelleet minua skandinaavisen ujosti imettäessäni. En ole missään tuntenut oloani niin kotoisaksi ja luonnolliseksi imettäessäni kuin Thaimaassa.

Ihana Thaimaa! Miksei koko maailma elä tällaisen asenteen kanssa?

Kuvan SkyBaby -lentopatja toimi erinomaisena imetys- ja nukutusalustana myös pidemmillä taksimatkoilla. SkyBabystä kirjoittelin aiemmin Pitkä lento vauvan kanssa - näin selviydyt kunnialla -postauksessa. Siitä voit lukea lisää tästä linkistä. Lentopatjan saimme testiin matkamuksu.com:lta.

Jos pohdit vauvan kanssa matkaa Thaimaahan, lue ihmeessä myös postaukseni Thaimaahan vauvan kanssa - ota nämä huomioon ennen matkaa.

Pysy matkassa mukana:

Facebook // Instagram