Taas Japani yllätti minut positiivisesti - tällä kertaa kylpylöillään, eli onseneilla. Kaikki matkavinkkejä ennen matkaa jakaneet suosittelivat onsenia. Onhan kylpylät ihan mukavia, mutta en olisi ennen onsenissa käyntiä uskonut, että se olisi niin upea kokemus. Onneksi menimme!

Jos luet tätä suunnitellen matkaa Japaniin - ota suunnitelmiisi mukaan onsen :)

Tokion toiselle kokonaiselle päivälle luvattiin sadetta, joten alkuperäinen suunnitelmamme lähteä Mt. Fujille ei ollut kannattava. Ja olimmehan me nähneet sen jo junasta. Mt. Fujille ei saa kiivetä keväällä sääolosuhteiden vuoksi, joten vuoren näkeminen - vaikkakin junasta - oli ihan riittävä. Ja itseasiassa sadesäällä koko vuori on usein niin sumun peitossa, ettemme sitä enää olisi uudelleen nähneetkään. Mt Fujin lähettyvillä on paljon kuumia lähteitä ja sitä myöden myös onseneita. Mutta koska niitä on myös Tokiossa, päätimme käyttää matka-aikamme paremmin hyödyksi, säästää matkustusajassa ja valita yhden Tokion onseneista.

Time Out Tokyo -sivusto esittelee Tokion parhaat kylpylät, josta meidänkin valitsemamme onsen löytyy.

Onsen: Niwa no Yu, Toshimaen
Hinta: 2 250 JPY

Kylpylästä ei saanut ottaa kuvia. Sen vuoksi tämä kuva on lainattu sivustolta timeout.jp.

Matka onseniin oli matkantekohetkellä melko haastava. Emme oikeastaan tienneet minne päin olemme menossa. Tai ajatus oli selkeä, mutta emme silti tienneet olemmeko oikeassa junassa. Näin jälkikäteen katsottuna kaikki meni paremmin kuin hyvin. Olimme oikeassa junassa, vaihdoimme oikealla asemalla toiseen junaan, ja löysimme perille melko helposti. Ensin tosin kävelimme asemalta väärään suuntaan, mutta taas ystävällinen japanilainen saattoi meidät perille.

Ensimmäisenä onsenissa tuli vastaan kyltti: jos sinulla on tatuointeja, et ole tervetullut. Meillä kummallakaan ei onneksi ole, joten pääsimme kylpemään. Selitykseksi tatuoitujen henkilöiden boikotointiin oli se, että he ovat todennäköisesti jengien jäseniä, ja täten pelottavat muita kylpylän asiakkaita.

Ennen maksamista kengät jätettiin säilytyslokeroon ja sateenvarjo sateenvarjoparkkiin. Maksamisen jälkeen saimme rannekkeet, mitkä toimivat sekä pukukaapin avaimena että maksuvälineenä kahviossa/ravintolassa, sekä kassit, mistä löytyi iso pyyhe, pieni pyyhe ja oloasu. Oloasu oli ihana (vaikkakin hieman sairaalamainen:), ja se päällä pystyi menemään kylpylän kahvilaan tai ravintolaan, tai vaikkapa hierontaan tai lukemaan kirjaa oleiluhuoneeseen. Heti saunan ja kylvyn jälkeen ei siis tarvinnut kiskoa farkkuja jalkaan, vaan rentoutumista pystyi jatkamaan siihen asti, kunnes poistui kylpylästä.

Usein japanilaisessa onsenissa on naisille ja miehille erilliset puolet, jolloin uimapukuja ei tarvita. Tässä onsenissa oli sekä naisten puoli, miesten puoli ja vielä kolmantena kaikille yhteinen puoli. Yhteisellä puolella tuli käyttää uikkareita. Edelleen on kuulemma niitäkin onseneita jäljellä, missä on vain yksi yhteinen kylpemisalue, mutta silti uikkareita ei käytetä.

Kylpylän yhteisellä alueella oli suomalaisestakin kylpylästä tunnettu allas poreineen ja hierovine suihkuineen. Ja tämä oli se minun kuvitelmani kylpylästä, enkä siis ollut mitenkään superinnoissani ;) Mutta ne japanilaiset kuumat mineraalialtaat olivatkin ne ihanuudet. Varsinkin hieman koleassa sadesäässä, kun valmiiksi oli vähän vilu. Altaita oli sekä sisällä että ulkona. Oli pienempiä altaita (osa pieniä kylpytynnyreitä), ja vähän isompia, mutta ei kuitenkaan niin isoja, että niissä olisi voinut uida. Toisaalta vesikin oli niin kuumaa, että ei niissä olisi uinut senkään puolesta. Vesi oli ajoittain jopa hieman liian kuumaa, mutta ihana keväinen vesisade ulkoaltaassa oli ihanan virkistävää. Virkistäytyä pystyi myös kylmässä altaassa, ja lämmittelemään pääsi myös suomalaiseen tai turkkilaiseen saunaan.

Pienempi pyyhe oli tarkoitettu otettavaksi altaaseen mukaan. Miksi? En tiedä. Useimmilla se oli viikattuna pään päälle. Me teimme samoin. Miksi? En todella tiedä.

Suihkut olivat todella matalalla. Ei sen takia, että japanilaiset ovat lyhyitä, vaan sen takia, että suihkussa käytiin pienellä jakkaralla istuen. Hassua.

Mt. Koyan munkkiluostarin onsenin laittautumisalue. Ei yhtä ylellinen varustukseltaan kuin Tokion onsenin, mutta kätevä ja käytännöllinen silti!

Japanilainen järjestelmällisyys oli myös täällä läsnä. Enkä tarkoita vain monenkokoisia pyyhkeitä ja oloasuja, vaan niiden lisäksi kaikki pesuaineet oli tarjolla talon puolesta, suihkuista poistuttaessa oli saatavilla myös pieniä muovipusseja, joihin pystyi laittamaan märät uikkarit. Viimeisenä ylellisyytenä vielä todella suuri laittautumisalue, jossa jokaisella paikalla oli hiustenkuivaaja, vanupuikkoja, pumpulia, ja mitä kaikkea nyt vaan kylvyn jälkeen tarvitsee.

Majoituspaikkojen onsenit

Jos Suomessa joka hotellista löytyy saunaosasto, Japanissa yleistä on, että varsinkin perinteisiisä ryokan-majoituksissa on onsen. Kioton majoituksen onsenia emme testanneet, mutta Mt. Koyalla munkkiluostarissa kävimme luostarin onsenissa. Tämä jo sen takia, että huoneissa ei ollut suihkua. Viileään vuoristoilmaan ja koko päivän reippailun jälkeen onsen oli lämpimästi tervetullut kokemus!

Täällä oli omat puolet naisille ja miehille, joten uikkareita ei tarvittu. Kuvankin pääsi ottamaan juuri ennen illallista, kun kaikki olivat ruokailemassa, eivät enää kylvyssä.

Sushiaamiaista Tokion kalatorilla

Japaninmatkamme lähes kaikki pääkohdat liittyivät ruokaan. Kuten tämäkin, sushiaamiainen Tokion Tsukijin kalatorilla. Valmistettuna samana yönä kalastetusta kalasta. Tämä maailman yksi suurimmista kalatoreista onkin Tokiossa vieraillessa ihan ykköskohde, mikä ihan jokaisen tokionkävijän kuuluu kokea. En ole koskaan yhtä hyvää sushia syönytkään.

Lonely Planet suositteli menemään sushiaamiaiselle ennen kahdeksaa. Ensimmäisenä Tokio-aamuna suuntasimmekin kalatorille seitsemän jälkeen. Ensin kahlasimme laatikkovuoren läpi. Joka puolella vilisi ihmisiä, kaikenlaisia ajoneuvoja ja paljon paljon laatikoita.

Kun pääsimme laatikkomeren ohi, löysimme sushiravintolat. Niitä oli kaksi käytävällistä vieri vieressä. Joihinkin oli valtavan pitkät jonot, toisiin lyhyemmät. Valitsimme kiertelyn jälkeen hieman lyhyemmän jonon, eikä mennyt kauaakaan, kun meidät jo ohjattiin sisään. Vaikka ravintolat olivat pieniä, vaihtuvuus oli nopea, sillä juuri kukaan ei jäänyt ravintoloihin juoruilemaan ruokailun jälkeen.

Tässä japaninkielentaito olisi ollut erinomainen etu, sillä silloin olisi pystynyt keskustelemaan kokkien kanssa. Tekiväthän he sushimme aivan neniemme edessä. Keskustelun sijaan oli tyytyminen katseluun. Tilaamiseen kielitaitoa ei tarvittu. Katsoi vain kuvasta millaisen setin halusi, ja tilaus sisään.

Viimeisenä Tokio-aamunamme halusimme käydä vielä uudelleen kalatorilla sushiaamiaisella. Tällä kertaa menimme paikalle vieläkin aikaisemmin, jo ennen seitsemää, ja valitsimme toisenlaisen ravintolan, jossa tarjolla oli pääasiassa sashimia. Menimme ensin jonottamaan ravintolan eteen, mutta meidät tultiin saman tien ohjaamaan oikean jonon perälle. Jono ei siis ollut vain ravintolan edessä, vaan se jatkui viereisellä kadulla, koska ravintolan edustaa ei saanut tukkia. Tässä jonossa seisoimmekin sitten reilun tunnin. Senkin ajan käytimme hyvin hyödyksi. Toinen jonotti, toinen shoppaili, ja sitten vuoron vaihto.

Alla kuvassa valitsemamme 7 special-Don, johon siis kuului listan kalat (fatty tuna, scallion, tuna, sea urchin, scallop, crab, prawn, squid, salmon roe) ja riisiä. Annos valtavan iso, ja jouduin jättämään osan syömättä.

Jostain artikkelista luimme, että kala on heti aamusta liiankin tuoretta, ja että parhaimmillaan se olisi vasta samana iltana. Mutta enpä tiedä. Meidän saamat aamiaiset olivat ainakin taivaallisen hyviä. Joskin ensimmäinen aamiainen vielä vähän parempi kuin toinen.

Tai noh, kerrotaanpa taas täysi totuus. Ihan jokainen kala ei ollut suosikkini. Yksi todella vaalea, lähes valkoinen kala oli suutuntumaltaan samettisen limainen. Outo, mutta ensin se tuntui miellyttävältä. Mutta sitäpä ei saanutkaan puraistua poikki. Kalan keskellä kulki narulta tuntuisia säikeitä, ja poikki en saanut sitä suussani, en sitten millään. Siinä vaiheessa kun kyyneleet alkoivat nousta silmiin ja oksennusrefleksi teki tuloaan, minun oli pakko puklata puoliksi jauhettu kalapallero suustani servettiin. Toisella aamiaisella en edes maistanut tätä kalaa. Tarjolla ei ollut servettejä :)

Shoppailua kalatorilla

Kalatorilla oli myynnissä sushin lisäksi paljon muutakin. Kuten jo aiemmin kirjoitttelin, oli astioita, mutta niiden lisäksi tietenkin kalaa, kasviksia, mausteita, kirjoja, kukkia, ja mitä kaikkea nyt vain voi kuvitella torilla myytävän. Kyllä se tonnikala näytti ja maistui herkulliselta. Ja täytyihän sitä Japanissa syödä, vaikka sitä Suomessa tuleekin vältettyä.

Ennen en ole tainnut wasabia kokonaisena nähdäkään.

Kalahuutokauppa

Tsujikin kalatorilla on myös mahdollista mennä seuraamaan kalojen huutokauppaa. Sinne otetaan joka aamu 120 ensimmäistä. Vuoronumeroinen antaminen alkaa klo 05:00, mutta jos 120 tulee täyteen jo ennen viittä, antavat he vuoronumerot jo tätä aiemmin. Toisin sanoen, jos saavut kahdelta, saattaa se olla jo liian myöhäistä. Me emme edes yrittäneet, vaan keskityimme syömiseen :)

Valtavan suuri, mutta tehokas Tokio

Tokiossa asuu yli 13 miljoonaa ihmistä. Siihen päälle turistit, liikematkaajat, ja ihmismäärä on aivan valtava. Liikkuminen Tokiossa oli kuitenkin todella helppoa. Kaikki oli niin hyvin suunniteltua ja organisoitua. Ei olisi uskonut, että maassa, jossa ei ymmärrä kieltä, ei kirjoitettuna eikä puhuttuna, voi olla niin helppo liikkua! Toki kaikkien mainosvalojen ja -taulujen seasta tietyn ravintolan tai kaupan löytäminen oli yhtä tuskaa, mutta julkinen liikenne, se sujui paremmin kuin missään muualla missä olen aiemmin käynyt.

Tehokastakin tehokkaampi Yamanote -lähijunamme :)

Liikkumisen helppouteen vaikutti tosin myös se, että hotellimme, Sotetsu Fresa Inn Tokyo Tamachi, sijaitsi erinomaisen kätevästi Yamanote -lähijunalinjan varrella, Tamachi asemalta parin minuutin kävelymatkan päässä.

Yamanote -linja olikin se ihan paras linja. Se kulki ympyrää, ja sen lisäksi kaikkien mielenkiintoisten kaupunginosien läpi. Pääsimme siis tasan yhtä lähijunaa käyttäen ihan joka paikkaan koko valtavankokoisessa Tokiossa. Lisäksi pääsimme tähän lähijunaan ilmaiseksi JR Passilla. Metroon tämä meidän seitsemäksi päiväksi ostamamme koko Japanin kattava junapassi ei olisi kelvannut.

Yamanote Line. Lähde: http://commons.wikimedia.org

Eikä sekään vielä riittänyt, että juna kulki ihan joka paikkaan, vaan sen lisäksi niitä tuli kolmen minuutin välein - aina ajallaan. Ruuhkaisimpina aikoina kaikki eivät välttämättä mahtuneet ensimmäisenä tulleeseen junaan, mutta jokaikinen jonotti kiltisti muita etuilematta jonottamiseen tarkoitetuilla kohdilla, joille sentilleen junan ovetkin pysähtyivät. Taas on todettava, että kyllä ne japanilaiset osaa!

Fiiliskuvaa öiseltä lähijuna-asemalta.

Tokion vilkkainta risteystä emme käyneet Shibuya-kaupunginosassa katsomassa (ihmismassaa näimme riittämiin muuallakin:), mutta ihana Yamanote Line vei meidät muuten tehokkaasti ristiin rastiin Tokiota. Kaikki haluamamme ehdimmekin nähdä kahden ja puolen päivän aikana. Mutta niistä tuonnempana, kunhan saan koottua kaikki kiertämämme Tokion nähtävyydet.

Japanin tuliaiset - viskejä, veitsiä ja astioita

En olisi osannut ennakkoon ajatellakaan, miten paljon kaikkea ihanaa ostettavaa Japanista löytyy. Eikä siis pelkkää ihanaa, vaan oikeasti käyttökelpoista ja hyödyllistä ostettavaa. Onneksi rinkka oli puolityhjä siinä vaiheessa kun lähdimme Suomesta!

Upeita japanilaisia astioita

Tokiossa Tsukijin kalatorilta löytyi sushibaarien lisäksi myös paljon muitakin putiikkeja. Pienessä astiakioskissa vierailimme pariinkin otteeseen - oli ne kipot ja kupit niin kauniita! Sieltä minun mukaani tarttui kuusi lautasta, kenties alkupalakäyttöön, ja kaksi pienempää, jotka ajattelin kynttilänalusiksi.

Onneksi ostin ostokseni heti ensimmäisestä kaupasta, jonka näimme, sillä astiat olivat joka paikassa muualla todella paljon kalliimpia. Ilmeisesti tämä kauppa oli myös ravintoloitsijoiden suosiossa. Muut asiakkaat eivät nimittäin olleet vain turisteja. Minun lautaseni maksoivat pari euroa kipaleelta. Hyvä diili, ettenkö sanoisi. Jos nämä eivät olisi jo painaneet muutamaa kiloa, olisin saattanut ostaa muitakin astioita.

Japanilaiset kokkiveitset

Kioton Nishiki Marketilta Satu oli valmiiksi katsonut veitsikaupan, josta hän kävi ostamassa japanilaiset kokkiveitset itselleen ja tuliaisiksi. Minäkin vähän innostuin. Ovathan japanilaiset ihan huippuja tekemään veitsiä, ja tästä kaupasta ostettaessa veitseen sai vielä oman nimen kaiverrettuna japaniksi. En sitten kuitenkaan ostanut, meiltä kun löytyy ihan kelpo keittiöveitset kotoa. Hintakin oli noin 75 euron luokkaa pienehkön "yleisveitsen" kohdalla, eikä liikkeessä käynyt kuin käteinen. Varmasti oli kuitenkin hyvä ostos.

Sadun ostamien veitsien teroitus ja kaiverrus.

Kuten kuvasta näkyy, veitsitarjonta oli aivan valtava. Kuvassakin vain pieni osa myymälän valikoimasta. Helpottaa kummasti, jos tietää minkälaista veitseä etsii, sillä kaupassa ei ole jatkuvasti paikalla englantia puhuvaa myyjää.

Japanilaisia viskejä

Viskipullo oli jo ennakkoon se, minkä olin ajatellut ostaa miehelleni tuliaisiksi, jos mitään muuta ei löydy. Eikä löytynyt. Japanilaisiin viskeihin tutustuminen jäi tosin vähiin ennen matkaa - tai no mitä sitä kaunistelemaan, en tutustunut japanilaisiin viskeihin ollenkaan ennen matkaa :) Olin siis täysin myyjien armoilla viskiostoksia tehdessäni. Tuntui turvallisemmalta ostaa kaksi pienempää pulloa, kuin yksi iso. Elekielellä keskustellessa kun ei ihan tullut selväksi kunkin viskin makukuvausta. Toisaalta kaksi pientä pulloa säilyvät myös paremmalla varmuudella ehjinä rinkassa.



Pienet kengät

Olin melkein varma, että voin vain kävellä japanilaiseen kenkäkauppaan ja ostaa sieltä ihan mitkä kengät tahansa. No enpä voinutkaan. Kengän kokoni on 34, ja jokaisen kenkäkaupan valikoima lähti koosta 35. Ok, kokoni on liian pieni suomalaisille. Mutta miten niin muka liian pieni myös japanilaisessa mittakaavassa? Ei ihme, että joka toisella vastaantulevalla japanilaisella naisella oli liian suuret avokkaat jalassa ;)

No, kenkiä tai ei, jos vielä joskus lähden Japaniin, lähden sinne ison matkalaukun kanssa ja pakkaan sinne valmiiksi kasan kuplamuovia :)

Japanilaiset wc:t

Wc on yleensä wc. Ei Japanissa.

Tosin japanilaistyylinen wc on vain wc. Siinä on käytännössä reikä lattiassa, mutta ei siinä sen kummempaa. Tai joillekin ilmeisesti sekin on outo, sillä joidenkin yleisten wc:iden seinässä oli ohjeistus siitä, että wc:n korkeammalla reunalla ei saa istua, vaan asioimaan asettaudutaan juuri toisin päin. En halua edes kuvitella minkälaisen sotkun reunalle istujat ovat saaneet aikaan.

Tämä wc ei ollut siitä siisteimmästä päästä, mutta puhdas kuitenkin.

Japanilaiset ovat kuitenkin ottaneet käyttöön myös meille eurooppalaisille tutummannäköiset wc-pöntöt. Niissä sen sijaan onkin sitten jo aika paljonkin kummallisuuksia :) Pideesuihkuja on usein ainakin kaksi erilaista, toinen sekä miehille että naisille tarkoitettu, ja toinen vain naisille. Lisäksi wc:hen saattoi saada halutessaan musiikkia nappia painamalla, ja joissain wc:issä musiikki alkoi automaattisesti kun liiketunnistin huomasi wc:ssä kävijän. Ja minkä ihanuuden ovatkaan keksineet! Ainakin hotellihuoneissa wc-rengas oli lämmitetty. Usein aamulla ei halua tulla pois ihanasta lämpimästä suihkusta, Japanissa sama meinasi käydä wc:n kanssa :)

Perinteisessä japanilaisessa majoituspaikassa, ryokanissa, wc:ssä oli lisäksi erilliset wc-kengät, joita käytettiin wc:ssä, ja vain wc:ssä. Ei saa kertoa kenellekään, mutta aika usein huomasin wc:n ulkopuolella tepastelevani wc-tossuilla. Joskus jopa tatamilla, mihin ei saisi astua minkäänlaisilla kengillä. Hups.

Yksi parhaista puolista japanilaisissa wc:issä oli se, että yleisiä wc:itä oli joka puolella ja ne olivat todella siistejä. Kertaakaan ei tarvinnut mennä kyselemään ravintoloista, saisiko heidän wc:tään käyttää vaikkei ruokailekaan. Joissain yleisissä wc:issä oli jopa valokartta, mistä pystyi näkemään mitkä wc-kopeista ovat vapaita ja mitkä varattuja. Kätevää, ja hyvin japanilaisen järjestelmällistä.

Useissa yleisissä vessoissa oli myös vauvanistuin wc-kopin seinässä, jotta myös äidit pystyvät kätevästi tekemään tarpeensa. Vauvanistuin löytyi joskus myös käsienpesualtaiden luota. Kyllä ne japanilaiset osaavat!

Japanilaisten ylpeys Kobe-härkä - 100 grammaa 75 eurolla

Enpä ole ennen tainnut syödä 80 euron lounasta, ainakaan omalla rahalla maksettuna. Enkä ainakaan ole maksanut 75 euroa 100 g lihapalasta - en lounaaksi, en illalliseksi. Nyt olen. Ja oli ihan joka euron arvoista!

Kokonaisuudessaan 80 euron arvoinen lounas näytti tältä.

Kun kerta Japanissa olimme, täytyihän meidän käydä syömässä Kobe-härän lihaa. Se kun on harvinaisuus Japanin ulkopuolella, ja ilmeisesti muualla vielä kalliipmaakin kuin Japanissa. Eikä ihme, että Kobe-härän liha on kallista myös Japanissa. Härät kun kasvavat luomulaitumilla, ne saavat hierontaa, niille soitetaan musiikkia ja lausutaan runoja. Ilmeisesti ne myös saavat olutta juotavakseen ruokahalun herättämiseksi. Liha on lisäksi todella hyvin marmoroitua.

Jo pelkkä kuva näyttää, että kyse ei ole ihan mistä tahansa lihasta!

Nämä taivaalliset 75 euron hintaiset 100 g pihvit (lisukesalaatti ja lasi viiniä maksoi sen loput 5 euroa:) nautimme Misono-ravintolassa Kiotossa. Tämä oli ainoa Kobe-lihaa tarjoava ravintola, jonka Kiotosta löysimme hotellin respan avustuksella. Ei siis mikään tavallinen tuttavuus edes Japanissa.

Meidän liha valmistettiin teppanyaki-tyyliin pöytämme liedellä. Ihmettelimmekin alkuun valtavaa pöytää, mutta sille oli selkeä tarkoitus. Eihän 75 euron lihaa tarjoilla, jos asiakas ei ole nähnyt kuinka se valmistetaan. Täytyy sanoa, että tämä teki lounaasta täydellisen elämyksen!

Näin lounaamme eteni:
1. Kokki esitteli meille lihan raakana. Olisimme ilmeisesti voineet pyytää nähtäväksi myös kyseisen härän paperit, josta olisi näkynyt mm. kyseisen härän nimi. Itse olin ainakin sen verran innoissani tulevasta, että en edes muistanut tätä kysyä. Ja toisaalta. Haluaako sitä todella tietää minkä nimistä eläintä sitä tulee syömään?

2. Liha lisukkeineen (valkosipulia ja sokeriherneitä) meni hieman öljyllä valellulle, melko miedosti lämmitetylle paistoalustalle, eli ruokapöydällemme :) Siinä se sitten joka puolelta hennosti paistui. Välillä kokki siirsi lihan sivuun odottamaan ja keskittyi lisukkeisiin. Sitten taas vuorostaan liha pääsi paistumaan, välillä kuvun alla, välillä ilman kupua.

3. Kokki erotteli lihasta toisen päädyn noin sentin paksuisen rasvan ja laittoi sen sivuun. Sitten vain liha paloiksi, vielä niiden pyörittelyä ja hennosti paistamista, jonka jälkeen saimme lihanpalat valkosipulin kera eteemme tarjolle. Mausteena kokki käytti suolaa ja pippuria. Senkin hän laittoi todella tasaisesti, joka puolelle ja moneen eri otteeseen.

4. Sitten vain syömään. Eikun hetkinen. Kokki sulattaa sivuun laittamaansa rasvaa. Saimmekin vielä yhden lisukkeen. Kobe-härän rasvassa paistettuja ituja. Mitään osaa lihasta ei heitetä hukkaan - hyvä niin.

5. No nyt syömään! Kokin ohjeen mukaan valkosipulia ja pihviä yhtä aikaa, mutta totta kai kaikkea täytyi maistella yhdessä ja erikseen.

Liha oli jotain aivan muuta kuin mitä olen tottunut pihvin olevan. Kobe suli suuhun, se oli todella pehmeää. Sen rasvan sulamislämpötila onkin alhaisempi kuin normaalin lihan, joten ei ihme että se on niin pehmeää. Kaikenkaikkiaan sanoinkuvaamattoman hyvää!

Viini oli Kaliforniasta. Sen tarkempia tietoja emme viinistä saaneet, tarjoilijamme kun ei juurikaan puhunut englantia, joten kommunikointi rajoittui ruokalistan osoitteluun. Viini oli kevyempää ja marjaisampaa kuin minkä itse olisin pihvin kanssa valinnut, mutta Kobe-liha ei ollutkaan yhtä voimakasta kuin tavallinen pihvi. Pihvin pehmeä ja kevyseti paistettu maku ja tämä marjaisa kalifornialainen viini sopivat kuin sopivatkin yhteen juuri niin täydellisesti kuin mitä lounaan hintalappukin antoi olettaa.

 Jos joku muu pyrkii Misonoon, kannattaa etsiä kadun toiselta puolelta katsottuna TSC Tower -kylttiä. Siten löytää helpommin perille. Ravintolasta saa myös Kobe-häränlihan ympärille rakennettuja menuita. Niitä on kolme erilaista. Edullisin niistä 18 000 jeniä, eli noin 135 euroa. Edullisimmillaan Kobea sai 75 eurolla 100 grammaa, eli sen minkä me valitsimme.

TÄMÄ oli elämys jos joku. Ehkä yksi parhaista koko Japanin matkalla.

Onnelliset Kobe-härän lounastajat :)

Japanissa kasvaa ystävällisiä ihmisiä

Tai ainakin Tokiossa ja Mount Koyalla ystävällisiä ihmisiä on kasoittain. Kyllä myös Kiotossa, tosin hieman vähemmässä määrin. Mutta ei enää Nagoyassa. Siellä tuntui, että olemme saapuneet eri maahan. Onneksi Nagoya ei varsinaisesti matkaohjelmaamme kuulunutkaan. Kävimme siellä vain pakosta, koska lentomme oli Nagoyaan ja sieltä takaisin.

Palasimme Japanista eilen kahdeksan päivän matkamme jälkeen. Yksi päällimmäisistä asioista oli todellakin ystävällisyys.

Heti ensimmäisenä päivänä olimme positiivisesti yllättyneitä siitä, miten hyväsydämisiä, avuliaita ja ystävällisiä japanilaiset ovat - tai siis ne tokiolaiset ;) Tokion junassa matkakumppanini Sadun vieressä istunut rouva tarjoutui ottamaan osan Sadun matkatavaroista omiin jalkoihinsa. Minun edessäni ollut nainen kävi herättämässä minut kun olimme Mount Fujin kohdalla, jotta emme turisteina missaa sitä hienoa lumihuippuisen tulivuoren näkymää. Tokion juna-asemalla ystävällinen mies tuli kysymään tarvitsemmeko apua, kun katsoimme karttaa ja pähkäilimme minne päin lähteä (tätä tapahtui useamminkin viikon aikana). Samana iltana etsimme ravintolaa (perjantaina ilman pöytävarausta - virhe!), ja kysäisimme pienestä myymälästä olisiko heillä mitään suositusta lähistöltä. Myyjä lähti kiertämään meidän kanssa lähistön ravintoloita ja kyselemään minne mahtuisimme syömään.

Mt Fuji junasta kuvattuna. Tämä oli kätevää, kun meidän ei tarvinnut enää tehdä erikseen retkeä nähdäksemme vuoren :)

Henkilökuntaa oli rautatieasemilla, kaupoissa, ravintoloissa todella paljon, joten aina kun tarvitsimme apua, oli sitä todella helppo löytää, ja apu oli usein myös paljon enemmän kuin mitä edes pyysimme. Usein kävi niin, että meitä tultiin auttamaan, ennen kuin edes tiesimme apua tarvitsevamme. Avun tarjoajatkaan eivät olleet vain henkilökuntaa, vaan tavalliset ihmiset avustivat kaikessa hyvää hyvyyttään, pyytämättä. Olkaan vain kopautus, "Tarvitsetteko apua?". "Kiitos kysymästä, luulen, että tällä hetkellä tiedämme minne päin olemme matkalla. Kiitos kuitenkin!"

Apu Japanissa paikasta toiseen pääsemiseen on usein tarpeen, kun opastauluista ei aina ymmärrä ihan kaikkea.

Yksi mieleenpainuvimmista asioista oli kenkien ostaminen. Niinkin yksinkertainen asia, mutta myyjä sai minut tuntemaan kuin olisin suorittanut hienommankin rituaalin. Ostostani en saanut kassalla, vaan vasta myymälän ovella, jossa sain hienoon paperikassiin pakatut kenkäni kumarruksin ja kiitossanoin. Eipä ole ennen tullut niin hyvä mieli kenkäostoksista :)

Ja mikä Kioton ihmisissä oli sitten vikana?
No ei varsinaisesti mikään, kyllä hekin lähes aina auttoivat kun kysyimme neuvoa, mutta sieltä löytyi myös niitä, jotka eivät muka kuulleet että heille puhuttiin. Kyse voi olla kielitaidosta. Vaikkakin useat japanilaiset tulivat auttamaan vaikkeivat osanneetkaan englantia. Kioton palvelutaso oli siis erittäin hyvää, vaikkei se ihan yltänytkään Tokion tasolle.

Mutta mikä oli vikana Nagoyassa?
Viikon yltäkylläisiin kohteliaisuuksiin tottuneena Nagoya oli tyly. En ihmettele, että japanilaiset ovat kauhuissaan Europpan matkoillaan saamastaan palvelusta, jos itsekin viikon jälkeen ihmetteli, että eikö kaupan myyjä kumartelekaan ja latele kymmentä kiitosta vesipullon oston jälkeen. Tai jos ravintolan ovella vain pyöritellään päätä, koska heillä ei ole englanninkielistä ruokalistaa, eikä toivoteta meitä silti avosylin tervetulleiksi syömään. Kenties Nagoyassa on liikaa eurooppalaisia yrityksiä, ja ihmiset ovat siellä tottuneet, että kun eivät eurooppalaisetkaan ole yltiöpäisen ystävällisiä, niin ei eurooppalaiset itsekään sitä kohtelua tarvitse.

Kyltissä sentään sanotaan, että kyseessä on jonkinlaista tietoa. Mitä tietoa? Ei hajuakaan. :)