Kävimme tyttären kanssa Punkaharjun Kesämaassa heinäkuun alkupuolella. Olen käynyt täällä aiemminkin, mutta vuosikymmeniä sitten, eli omassa lapsuudessani. Kuulin ennakkoon, että paikka olisi parhaat päivänsä jo nähnyt, ja niin varmasti onkin. Minä kuitenkin yllätyin positiivisesti, kuinka hyvin paikasta on pidetty huolta ja miten hyvänä se on säilynyt. Vaikka ei siis uusi olekaan.
Punkaharjun kesämaan laitteet ja aktiviteetit
Punkaharjun kesämaa ei ole varsinainen huvipuisto, sillä siellä ei ole vuoristoratoja tai muita vastaavia huvipuistolaitteita. Täällä on kuitenkin paljon puuhaa noin ala-asteikäisille ja alle kouluikäisille lapsille. TikTok-videooni toki jo pari teini-ikäistä kommentoi, että heidänkin mielestään kesämaa näyttää hauskalta, eli ikäarvioni on tosiaan vain noin suunnilleen.
Me kävimme ensimmäisenä kiipeilyosiossa, missä tavoitteena on päästä koko rata läpi ilman koskematta maahan.
Sen lisäksi täällä on pieniä kajakkeja, iso leikkiteline, pomppulinnaosio, törmäilyautoja ja -veneitä, keinuja ja polkuautoja. Näiden lisäksi on kelkka, mikä vedetään vaijerilla ylös, ja päästetään hyppyrimäkeä alas lampeen. Me ei tätä kokeiltu, mutta muistelen, että olisin lapsena tällaisen kyydissä ollut. Hauskaa näytti kyydissä olevilla olevan.
Näistä kaikesta saat paremman kuvan, jos katsot videot some-kanaviltani. Linkit löydät tämän jutun lopusta.
Näissä kaikissa säilyi kuivana, joskin lopulta uikkarit vaihdettuamme päädyimme muiden vieraiden tavoin viettämään puistossa aikaa uikkareissa. Päivän voi siis viettää kokonaankin uikkareissa, eikä se haittaa menoa.
Punkaharjun kesämaan vesipuisto
Punkaharjun kesämaa on yhtä ja samaa puistoa, eikä vesipuistoa ole eritelty eri puolelle, vaan erilaisia ja eri pituisia vesiliukumäkiä löytyy alueelta sieltä täältä. Me ei testailtu lopulta juurikaan vesiliukumäkiä, koska tytär ei halunnut. Minäkään en yksin niin lähtenyt, joskin rengasmäki oli sellainen, minkä olisin halunnut testata.
Alueella on yksi uima-allas, missä me uimme hetken aikaa. Muuten vesiliukumäkien yhteydessä ei ole uima-altaita.
Saunat ja suihkut löytyvät tämän uima-altaan viereltä, alueen ravintolan alakerrasta. Pukukaappeja oli aika vähän, eikä pukeutumistilaakaan ollut juurikaan, eli hyvä vaihtoehto on tulla tänne uikkarit valmiina vaatteiden alla, varsinkin, jos majoitut vieressä Punkaharju Resortissa.
Tämän krokotiililiukumäen muistan lapsuudestani. |
Punkaharjun kesämaan ravintola
Punkaharjun Kesämaan yhteydessä on ravintola - itseasiassa aika kivan näköinen, jenkkiburgeribaarin tyylinen ravintola. Me syötiin täällä ranskalais-kananuggettiannos. Ensin kauhistelin hintaa, mutta kun kuulin, miten suureen kulhoon annos laitetaan, en enää kauhistellutkaan. Söimme nimittäin tyttären kanssa yhden annoksen puoliksi, emmekä enempää olisi jaksaneet syödä.
Välipalaksi haimme vielä pehmikset.
Punkaharjun kesämaan sijainti
Punkaharjun kesämaa sijaitsee Punkaharju Resortin kanssa samalla saarella/niemellä, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Savonlinnan keskustasta.
Me yövyttiin Punkaharju Resortin leirintämökeissä, ja sieltä käsin vierailu kesämaassa oli aivan älyttömän helppoa. Kävelymatkaa mökeiltä kun on noin kilometrin verran, jos sitäkään.
Katso video Punkaharjun Kesämaasta
Tein videot Punkaharjun Kesämaasta ja myös Punkaharju Resortista. Katso videot seuraavista linkeistä:
- Punkaharjun Kesämaa TikTok
- Punkaharjun Kesämaa Instagram
- Punkaharju Resort TikTok
- Punkaharju Resort Instagram
Lapsena käytiin tämänkaltaisissa paikoissa todella paljon, mutta tämä oli itselleni aivan vieras paikka. Todennäköisesti siksi, että asuimme Länsi-Suomessa. Näyttää kuitenkin oikein hauskalta paikalta! Olenkin miettinyt, että miltä sen ajan suositut kohteet näyttävät nykyään, kuten Puuhamaa tai Visulahti.
VastaaPoista