Slider

Punkaharju Resort ja leirintämökki kokemuksia

torstai 3. elokuuta 2023

Majoituimme Punkaharju Resortissa heinäkuun alkupuolella samalla, kun vierailimme Savonlinnan Oopperajuhlilla. Olimme matkassa tyttären kanssa kahdestaan, joten ajattelin, että oopperan lisäksi voisimme tehdä myös muuta Savonlinnan seudulla, sen kerran kun siellä olisimme. 

Ainoa ongelma vaan oli se, että Savonlinnan ympäristössä on aivan valtava määrä kaikkea kiinnostavaa, ja meillä oli aikaa vain kaksi yötä. Tulikin valinnanvaikeus, kun koitin miettiä, mikä olisi paras ratkaisu. Päädyimme kuitenkin majoittumaan molemmat yöt samassa paikassa, jottei tavaroiden siirtämiseen kuluisi liikaa aikaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna majoitusvalinta ja päätös olla samassa paikassa olivat molemmat erinomaisia!

Punkaharju Resort leirintämökki

Me valitsimme Punkaharju Resortin edullisimman majoitusvaihtoehdon, koska meidän oli tarkoitus käydä täällä nukkumassa, emmekä näin ollen tarvinneet mitään mukavuuksia. 

Tämäkin valinta osui nappiin. Nämä leirintämökit ovat saaneet paljon hyvää palautetta niiden siisteydestä ja uskomattoman kauniista ympäristöstä, ja arviot pitivät täysin paikkaansa. Mökki oli todella siisti ja puhdas, ja näkymä ovelta kuvankaunis järvimaisema. 

Meillä olikin ehkä kesän paras hetki, kun söimme aamiaista mökin pienellä terassilla, istuimme hiljaa ja nautimme auringosta ja tästä maisemasta. 

Tässä kahden hengen leirintämökissä on siis kaksi sänkyä, mikro, jääkaappi, pieni lämpöpatteri, pieni jakkara ja naulakko. Terassilla kaksi tuolia ja pöytä. Toisen sängyn päällä oleva taso oli täydellinen matkatavaroiden säilyttämiseen, eikä laukkujen tarvinnut lojua lattialla.


Punkaharju Resortin hotelli ja isommat mökit

Täällä on kyllä saatavilla myös isompia, neljän hengen leirintämökkejä, ja myös isompia mökkejä kaikilla mahdollisilla mukavuuksilla sekä lisäksi hotellihuoneita. Näistä minulla ei kuitenkaan ole mitään kokemusta tai mielipidettä. Hienoilta näyttivät ulkoa päin.

Toki tänne pääsee myös asuntovaunun tai -auton kanssa tai telttailemaan.

Punkaharju Resort ravintolat, rantasaunat ja muut palvelut

Meidän mukavuudet resortissa olivatkin yleisiä tiloja. Noin 100 metrin päässä meidän mökistä oli huoltorakennus, missä oli keittiö, vessat ja suihkut. Myös nämä oli tosi siistejä ja puhtaita, vaikka porukkaa kyllä näytti alueella olevan, ja tilat olivat ahkerassa käytössä. Ulkona oli myös iso grillipaikka.

Rantasaunalla olisi ollut mökin hintaan kuuluva aamusauna, mutta meidän hitaat aamut eivät taipuneet aamusaunailuun.

Alueella on myös ravintola, jolla on upea iso terassi järven suunnalle - tai no mikä nyt tällä alueella ei olisi järven suuntaan. Kaikki täällä oli rakennettu järven rannalle järven suuntaisesti.


Punkaharju Resort aktiviteetit

Aktiviteetteja tällä alueella oli vaikka kuinka paljon. Täällä olisi voinut vuokrata kajakkeja, sup-lautoja ja jopa saunalautan. Hiekkarantoja tässä oli parikin, ja rannalla myös rantalentiskenttä.

Ravintolan edustalla oli (jo ehkä parhaat päivänsä nähnyt) minigolfrata.

Ravintolan vierellä oli myös pieni leikkipuisto telineineen, ja ravintolan asiakkaat näyttivätkin sitä hyvin hyödyntävän ainakin ruokien odotusaikaan. On aina kätevää, kun lapsille on puuhaa odotusaikoihin!


Punkaharjun kesämaa ja kiipeilypuisto

Yksi suurimmista syistä Punkaharju Resortin valintaan oli Punkaharjun kesämaa. Se sijaitsee nimittäin aivan Punkaharju Resortin vieressä, muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

Me vietettiin Punkaharjun Kesämaassa nelisen tuntia, ja olisi viihdytty pidempäänkin, mutta meillä oli samalle illalle Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuiluun liput, joten aika kesämaassa loppui kesken.

Kesämaan vierellä olisi ollut myös kiipeilypuisto, missä oli ratoja lapsille ja myös vaativampia ratoja aikuisille. Kaikkeen meidän aika ei kuitenkaan riittänyt.



Punkaharju Resortin sijainti

Punkaharju Resortin sijainti on todella upea juurikin tämän järvimaiseman takia. Joka puolella on vesistöä ja kaunista luontomaisemaa. Punkaharjulta ajoi alle puolessa tunnissa Savonlinnaan, joten etäisyys oli varsin hyvä myös Oopperajuhlia ja muuta Savonlinnan seutua ajatellen.

Katso videot Punkaharju Resortista ja Punkaharjun kesämaasta

Tein videot Punkaharju Resortista ja Punkaharjun kesämaasta TikTokiin ja Instagramiin, ja pääset katsomaan ne seuraavista linkeistä:

3 kommenttia:

  1. Punkaharju on todella miellyttävää aluetta kesällä. Useana kesänä siellä on tullut käytyä, mutta tämän kesän aikana sinne ei valitettavasti olla ehditty ja niin kiireiseltä tämä nyt näyttää, että ei varmaan myöhemminkään kesällä enää ehditä. Tuosta seikkailupuistosta en tiennyt, pitää ilman muuta käydä kokeilemassa ratoja seuraavaksi Punkaharjulla käydessämme.

    VastaaPoista
  2. Lähellä on myös Johanna Oraksen taidekartano.

    VastaaPoista
  3. Punkaharju resort ja viereinen Kesämaa ovat 100% venäläisomisteiset. Omistaja on Pietarilaisen helluntaiseurakunnan pastori, joka rukoilee Putinin, pallististen ohjusten ja armeijan puolesta. Ehkä hyvä tietää jos suunnittelee ko kohteissa käyntiä.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan