Slider

Yö linnunpöntössä Jättiläisenmaassa - erikoiset majoitukset Suomessa

sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Sisältää affiliate-linkkejä, merkitty*

Tämän majoituksen upeutta on haastavaa pukea sanoiksi. Yö linnunpöntössä Paltamon Jättiläisenmaassa* oli uskomattoman upea. Kuvat varmasti kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, mutta koitan silti kuvailla tätä mielettömän hienoa majoitusta, jossa vietin yön heinäkuun alkupuolella - kuvien kera tietysti.




Otin varaslähdön karhusafarimatkallamme, ja ajoin Paltamoon, jottei minulla olisi niin pitkä matka ajaa Jyväskylästä Kuhmon lähellä sijaitsevaan Wildlife Safaris Finlandin Kuikan kämpille. Tarkoitus kun karhunkatselukopissa on valvoa lähes koko yö. Tähän alle en kaivannut pitkää ajomatkaa.

Alkuperäinen linnunpönttö vai luksuslinnunpönttö saunalla

Jättiläisenmaassa on useampia eri majoitusvaihtoehtoja, mutta minä päätin heti, että valitsisin joko perinteisen, alkuperäisen linnunpöntön tai luksuslinnunpöntön. Ensimmäinen maksoi noin 150 euroa yöltä ja jälkimmäinen noin 200 euroa yöltä. Ainakin originaalissa linnunpöntössä lakanat ja pyyhkeet maksavat erikseen 12 euroa henkilöltä, eli ne voi myös tuoda itse mukana.

Alkuperäisissä linnunpöntöissä varustuksena on tasan parisänky, lukulamppu jääkaappi, tuoli ja pöytä. Ja mikä tärkeintä: uskomaton näkymä. Wc ja suihku ovat 80 metrin päässä, ja ruuanlaittomahdollisuutena on lähistöllä oleva kota.



 



Luksuslinnunpönttöjen varustuksena nimensä mukaisesti on kaikki mahdollinen. Näistä majoituksista löytyy omat vessat, keittiöt ja saunat. Mietin pitkään, kumman näistä valitsisin. Toisaalta oma wc ja suihku olisivat olleet tervetulleita, mutta toisaalta yhden yön majoituksessa se ei olisi niin välttämätöntä. Epäröin myös keittiön puuttumista, sillä erätaitoni eivät ole varsinaisen priimakunnossa. Saan kyllä tulen sytytettyä ja makkaran paistettua, mutta siinäpä se sitten onkin. Lopulta päädyin tekemään evääksi kanaperunasalaatin, jota ei tarvinnut lämmittää.



Muut majoitusvaihtoehdot Jättiläisenmaassa ovat päärakennuksessa. Myös näissä on kyllä hieno näkymä, mutta eivät ainakaan ulkoa käsin ole yhtä upeita kuin linnunpöntöt. Paitsi yksi, jonka terassilla komeilee palju. Wauh!




Lopulta päädyin varaamaan originaalin linnunpöntön ja jättää päätöksen heinäkuun alkuun, kun majoitus piti viimeistään peruuttaa/muuttaa. Heinäkuun alku oli ja meni, enkä saanut tehtyä päätöstä vaihdon suhteen, ja olinkin erinomaisen tyytyväinen ihanaan, sööttiin alkuperäiseen linnunpönttööni. Ainoa miinus oli se, ettei täällä meinannut malttaa käydä nukkumaan ollenkaan, kun teki vain mieli katsella maisemaa. Pimeäähän näillä korkeuksilla ei juuri kesäaikaan tule, eli maisemaa saisi katsella läpi yön.

Nostin kuitenkin verhon maiseman eteen ja kävin nukkumaan, ja kyllä nukuttikin makeasti!




Näitä alkuperäisiä linnunpönttöjä on kaksi, luksuslinnunpönttöjä useampi. Kannattaakin tehdä varaus hyvissä ajoin, jos on haaveissa linnunpönttömajoitus. Kiirettä oli kuulemma pitänyt ja parkkipaikkakin oli majoittujien autoja täynnä. Ruuhkaa ei autojen lisäksi osannut itse nähdä majoittujana, vaan paikka on taivaallisen rauhallinen ja muita ihmisiä näkee vain harvakseltaan.

Myös päivällä auringonpaisteessa kannattaa rullaverho laittaa kiinni aina silloin, kun ei itse oleile sisällä. Aurinko lämmittää mökkiä nimittäin aika paljon. Helteellä täällä ei ilmeisesti voi majoittua, mutta Suomen normaalissa kesäsäässä mökin saa hyvin tuuletettua pitämällä ovea auki. Ovessa on hyttysverkko, mutta hyttysiä pääsee siitä jonkin verran sisälle. Minulla olikin sähkökärpäslätkä mukana, ja sain linnunpöntöstäni kaikki hyttyset pois tuossa tuokiossa. Kaupunkilainen erälomalla, hah!

Erinomainen palvelu

Jättiläisenmaassa ei ole erinomaista vain erikoiset linnunpöntöt ja upea maisema, vaan myös palvelu on tuttavallista ja lämminhenkistä. Sainkin sisään kirjautuessani samalla esittelyt paikan luontopoluista, ja vinkit niihin kaupan päällisiksi. Tilukset esiteltiin asianmukaisesti ja kerrottiin kaikki tarvittava sekä parhaat näköalapaikat. Vaikka näköalaahan tämä koko paikka on sellaisenaan.

Kota ja maisemakahvila

Kun näin linnunpöntön lähistön kodan, minua jo hieman harmitti, etten ollut lopulta ottanut makkarapakettia mukaan. Olisihan tämä ollut aika hieno paikka pistää tuli pystyyn ja makkara tulille. Pöytäryhmätkin kodan edessä olivat aivan mielettömällä paikalla. Täältä maisemalta ei tosiaan päässyt karkuun.

Ravintoloita tältä alueelta ei juurikaan löydy. Tai löytyy ravintoloita, mutta en kertakaikkisesti löytänyt mitään sellaista juuri tälle paikalle tyypillistä ravintolaa. Sellaista kunnon turistiravintolaa. Onhan näitä pitkin Suomea, missä saa maukasta poronkäristystä tai saariston parhaan lohikeiton. Ihan mitä vaan, kunhan se olisi jotain alueen tarjonnasta. En halunnut golfkentän ravintolaan tai Kajaanin perusravintolan pihviä ranskalaisilla. En nyt, kun olin matkassa ilman lasta. Ilmeisesti olemme sen verran eväskansaa, ettei kesäravintoloita kannata pitää näillä leveysasteilla avoinna.

Jättiläisenmaassa on kyllä kahvio, mutta se tarjoilee nimenomaan kahviotuotteita. Toki täällä kannattaa käydä kahvilla katsomassa maisemia 360-maisematerassilta, vaikkei yöpyisikään paikassa. Kivesvaaralta, eli Jättiläisenmaan sijainnilta näkeekin selkeällä säällä 30-50 kilometrin päähän!



Aamiainen korissa linnunpöntön ovelle toimitettuna

Jos kaikki mahdollinen tässä paikassa oli parasta, niin yksi näistä parhauksista oli aamiainen, joka toimitettiin korissa linnunpöntön ovelle yhdeksältä aamulla. Jo tämä toimitustapa olisi ollut riittäviin minulle. Mutta mitä vielä. Aamiainen oli niin herkullinen ja runsas että oksat pois.

Korissa oli teetä, itse tehtyä mustikkamehua, jogurtti, suolainen piirakkapala, raparperipiirakkapala ja hilloketta, leipä täytteillä, kirsikkatomaatteja, kurkkua, keitetty kananmuna ja suklaarusinoita. Unohdinkohan vielä jotain. Ehkä. Mutta ymmärrätte varmasti jo pointin. Aamiainen oli super! Söinkin sitä kahden tunnin ajan. Ensin maisemapöytäryhmällä ulkona ja sitten vielä linnunpöntössäni.







Tekemistä Jättiläisenmaan Kivesvaaralla

Jättiläisenmaan paras ja ehdoton tekeminen on maiseman katselu. Siitä ei päästä mihinkään. Mutta paikassa vierähtäisi päivä jos toinenkin helposti. Minä lähdin luontopoluille päin, ja kiersin samalla aivan jättiläisenmaan kyljessä olevan kivipuiston, missä on esiteltynä Kainuun alueen kivilajeja. Tämä olikin yllättävän mielenkiintoista. Nytpä osaan taas hieman enemmän vastata tyttäreni kysymyksiin: mistä kivi tehdään?






Louhoksen kierros ja muut luontopolut Kivesvaaralla

Lähdin myös kävelemään yhtä luontopoluista. Tarkoitus oli vain käydä noin kilometrin päässä, mutta lopulta tallustelin reilun tunnin verran. Lopulta ajatus oli käydä Pahalouhoksen alla olevat luolat, mutta polku alkoi käydä niin märäksi, eikä minulla ollut vedenpitäviä kenkiä jalassa, ja toisaalta metsä alkoi käydä tiheämmäksi, ja hyttysmäärä melko isoksi, joten käännyin ehkä noin 100 metriä ennen tätä takaisin.

Louhoksen kierros on kokonaisuudessaan 7,6 kilometriä ja se suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään. Alkupätkä kun on melko jyrkkää alamäkeä, ja se on helpompi laskeutua. Minä lähdin matkaan melko myöhään, joten Pahalouhoksen jälkeen kipusin saman mäen takaisin ylös, sillä se oli huomattavasti lyhyempi. Mieluummin rankempi ja lyhyempi kuin liian pitkä.

Hyttyset toimivat matkassa erinomaisena personal trainerina, eivätkä antaneet minun pysähtyä juuri ollenkaan. Varsinkin juuri tämä noin 500 metriä pitkä suht jyrkkä mäki oli hyttysten suosiossa, ja satapäinen joukko lensi perässäni huipulle saakka. Hyvä vaan, niin sain hieman hikeä pintaan!

Erityisen ison kiitoksen nämä reitit saavat siitä, että ne on merkattu puihin maalattujen väritäplien lisäksi myös viitoituksella risteyskohdissa. Viitoissa oli minua erityisesti miellyttävät matkamerkit. Niin paljon mukavampaa, kun tietää miten paljon mihinkin etapille on vielä matkaa.

Louhoksen kierroksen lisäksi Kivesvaaralla on 9,9 km mittainen Kurunpolku ja 6 km pitkä Kantolan lenkki. Kaikki reitit on pääosin reittiluokitukseltaan helppoja ja osittain keskivaativia. Louhoksen kierroksen laskuosuus on osittain luokiteltu vaativaksi. Liikuntaesteistä reittiä Kivesvaaralla on 2 kilometrin verran.





Jättiläisenmaan sijainti on myös kätevästi lähellä Vuokattia, eli tekeminen tällä seudulla ei takuulla lopu kesken. Minä jatkoin vielä karhunkatselukoppiin, Hossan kansallispuistoon ja heinälatoon yöksi. Näistä lisää myöhemmin.

Innostuitko?

Pääset varaamaan yön Jättiläisenmaan linnunpöntössä tai jossain toisessa paikan upeista majoituksista tästä linkistä Booking.com-sivustolta.*

Pysy matkassa mukana:

7 kommenttia:

  1. Ohhoh, olipa omanlaisensa majoitus. Tuo taitaa olla juuri sopiva valinta omaa rauhaa ja luontoa arvostavalle. Olivatko kaikki linnunpönttömajoitukset 1-2 hengen majoituksia, vai oliko myös isompia saatavana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mieletön! Näihin alkuperäisiin linnunpönttöihin mahtuu kaksi henkilöä, mutta niihin luksuslinnunpönttöihin ilmeisesti useampi varavuoteella, jos en väärin muista. Ja sitten on isompiakin huoneistoja päärakennuksessa. Vaihtoehtoja löytyy!

      Poista
  2. Aivan ihana tuo majoitus! Uskoisin, että viihtyisin itsekin tuolla yön pari. Ja tosiaan tuo aamiainen on super symppis ja ihan varmasti rakkaudella ja tunteella tehty, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin super! Maisemineen ja aamiaisineen. Menisin ehdottomasti toistekin!

      Poista
  3. No ompahan upeat maisemat! Ja tosi söpö tuo linnunpönttö. Ihan ehdottomasti kokeilisin tätä majoitusta vaikka luulin ensin, että pönttö on puussa. Kyllä taas tulee ikävä Suomeen kun näitä kuvia katselee. Ja ihanaa kun jossakin tehdään noin sydämellä palveluja, sellaiseen paikkaan tulee mielellään myös takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on Facebookin puolella kommenteissa pohtinut juuri tuota kapuamista pois puusta, mutta ei, pöntöt eivät ole puussa :)

      Tässä oli kyllä kaikki palaset kohdillaan. Ei ollut mitään valittamista, ei yhtään mitään!

      Poista
  4. Tämä on niitä paikkoja, jonka itsekin haluaisin kokea. Jättiläisenmaasta olin kuullut jo aiemmin, mutta tarinasi avasi hyvin sitä, miten ihanasta paikasta oikein onkaan kysymys.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan