Slider

1-vuotisjuhliaan viettävä 25 miljoonan Legopalikan Lego House

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Yhteistyössä: Legoland Billund

Katselin ennen syyskuun alun Billundin matkaamme Lego Housen kuvia. Ajattelin, että tämä 25 miljoonan Lego-palikan talo olisi kierretty parissa tunnissa. Oi, miten väärässä olin. Taas kerran. Ja kuka edes kuvittelee, että 25 miljoonaa Lego-palikkaa olisi kierretty parissa tunnissa? Näin jälkikäteen ajateltuna varsin typerästi ajateltu.



Lego Hause on suunniteltu valtavan upeaksi elämykseksi. Superlatiivit eivät edes riitä kuvailemaan sitä tunnetta, kun Lego-ukko toivottaa portilla sinut nimelläsi tervetulleeksi ja päädyt saman tien ihailemaan 15-metristä, tietysti Legoista rakennettua puuta. Ainakin vielä vuosi sitten tuo puu on ollut yksi suurimmista yksittäisitä Lego-rakennelmista koko maailmassa, ja jostain muistelen kuulleeni, että jos yksi ihminen olisi rakentanut sen, olisi siihen kulunut 12 vuotta. Ja puuhan oli tietysti vain alkusoittoa.






Tätä jättimäistä puuta kiersi portaikko ja sen yläpäästä pääsi tutustumaan Legotalon eri osiin. Jokaisessa osassa sai sekä ihastella, mitä rakentajat ovat saaneet aikaan että kääriä hihat ja alkaa itse hommiin. Tarjolla oli pikkiriikkisistä Legoista ukkoihin ja dubloihin, junaradoista pomppiviin musiikkihökötyksiin.

Yhdessä huoneessa olisi ollut mahdollista tehdä myös oma Lego-elokuva. Meidän lapsikatras oli keski-iältään tähän liian nuori ja toisaalta energiatasot olivat sen verran korkealla, ettei näin pitkäjänteiseen tekemiseen olisi ollut malttia. Masutoaitemun Riitta sen sijaan osasi kertoa juuri tämän aktiviteetin olleen heidän perheen suosikki.





Minusta parasta Lego Housessa oli vihreä huone, missä oli jättimäisiä rakennelmia, kuten vuori liikkuvine lasketteluhisseineen, purkautuva tulivuori, suurkaupunkeja autoineen ja junineen ja vaikka mitä muuta hienoa. En varmastikaan ehtinyt huomata jokaista yksityiskohtaa, josko edes puolia.





Lapset olivat sen sijaan enemmän innoissaan rakentajiaan odottavista Legoista. Ja niitä tosiaan riitti. Luka, 9 v, ja Leevi, 7 v, rakensivat erilaisia Lego-ukkoja ja kävivät myös pelaamassa jotain ohjattua peliä. Me uimme Islan, 3 v, kanssa Dublo-meressä ja rakensimme junaratoja.






Lego-talon katollakin olisi ollut näkemistä, mutta sateinen aamupäivä piti meidät tiukasti sisätiloissa. Toisaalta siinä vaiheessa, kun aurinko pilkahti, oli meidän jo aika lähteä lounastamaan ja jatkamaan päiväämme Legolandin puolelle.



Be Happy Passilla saimme vielä lapsille ilmaiset Lego-kalat Lego Housen Lego-kaupasta. Kalan osat saimme kerätä itse paketin ohjeen mukaisesti. Ei siis kannata jättää passia Lego-talovierailulta pois.





Bonuksena Lego Housen alakerrassa oli vielä elokuvateatteri ja Lego-museo. Leffaan emme jääneet, mutta museon kiersimme pikaisesti läpi. Myös tästä oli tehty viihtyisä kokemus sekä lapsille että aikuisille.





Vaikken ole ennen käynyt Billundissa, sanoisin tämän tasan vuosi sitten valmistuneen Lego-talon olevan erinomainen lisä alueen puistovalikoimaan hyvin pitkälti sen takia, että näin myös sateella alueella on paikka, missä voi viettää ja viihtyä vaikka koko päivän.

Lue lisää Lego Housesta Lähinnä Kauempana -blogista:



Pysy mukana matkassa:

3 kommenttia:

  1. Lego House on tosiaan huikea, se yksityiskohtien määrä löi ällikällä! Upea konsepti ja toteutus 10+. Hyvä lisä Billundin/Legolandin aktiviteettitarjontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! Täydellisesti kiteytetty sinulta.

      Poista
  2. Täytyy sanoa, etten olisi uskonut, että Lego-talosta tulee koko meidän perheen mielestä paras kohde. Mutta Tanska-reissun päätteeksi kysyin perheeltä, että mikä oli paras paikka ja kaikki vastasivat: Lego House. Ihan samaa mieltä olen itsekin.

    Meidän reissusta kirjoitin tänään tämän, johon linkkasin sinunkin juttusi: Lego House Billund on koko meidän perheen suosikkikohde

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan