Slider

Maailman parhaan pizzan jäljillä Napolissa ja sen lähettyvillä

lauantai 18. elokuuta 2018

Olen pitkään halunnut Napoliin ja siihen on ollut varsin yksinkertainen syy: pizza. Napolissa on tiettävästi keksitty pizza ja toki siellä pizzeria jos toinen valmistaa täydellisyyttä hipovia pizzojaan. Maailman parhaan pizzan metsästys oli meille varsin helppoa, sillä Liemessä-blogin Jenni kävi juuri meitä ennen Napolissa testaamassa useammankin pizzerian. Voiko matkaaminen olla tämän helpompaa! Kiitos siitä, Jenni! :)



Minulle uusi asia Napolin pizzerioista oli se, että suurin osa parhaista pizzerioista sijaitsee Via Tribunalilla. Luit oikein! Saman niminen ihana napolilainen pizzeria on myös Helsingissä. En vain ennen tiennyt pizzerian nimen olevan näin napolilainen.






Liemessä-blogin Jenni suositteli meille kolmea eri pizzeriaa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli syödä näistä kahdessa, mutta lopulta kävimme Napolissa vain yhdessä pizzeriassa. Viikon matkan aikana söimme kuitenkin seitsemän kertaa pizzaa, eli ihan jokaikinen päivä. Hups!

Tässä parhaat näistä pizzerioista Napolissa ja sen lähialueilla:


1. Pizzeria Antonio e Gigi Sorbillo


Osoite: Via dei Tribunali, 38, Napoli

Tämä oli yksi Liemessä-Jennin suosituksista, ja oli ehdottomasti suositusten mukainen. Sijainti oli Via Tribunalilla ja juuri tälle kadulle halusin aivan ehdottomasti syömään. Muut kaksi Jennin suosittelemaan pizzeriaa olisivat olleet Michele, jossa myös Julia Roberts kävi syömässä pizzansa Eat Pray Love -elokuvassa, sekä Salvatore di Matteo.

Pizzeria Antonio e Gigi Sorbilloon ei ollut jonoa, ja meidät toivotettiin tervetulleiksi, vaikka lounasajan loppuun oli enää puolisen tuntia aikaa. Pizzat olivat niin hyviä. Niin hyviä. Juuri sellainen ihanan täydellinen pohja, joka oli riittävän ohut täytteiden alta, mutta ihanan kuohkean pullea reunoilta. Ja se mozzarella pizzan päällä. Omnomnomnom.

Tämä pizzeria on ikkunamerkintöjensä mukaisesti saanut maininnat myös Michelin 2017 ja 2018 -oppaissa. Ja sen kyllä maistoi! Hinta ei kuitenkaan ollut tähtitieteellinen, vaan pizzan sai noin kymmenellä eurolla.








2. Metripizzaa opiskelijoiden pyörittämässä ravintolassa


Napolin jälkeen majoituimme Vico Equense -kylän lähettyvillä, jonne hotelliltamme oli ilmainen kyyditys pyydettäessä. Kävimme kylässä yhtenä iltana ja kyselimme useammaltakin paikalliselta suositusta kylän parhaaseen ravintolaan. Mielipide oli yksimielinen ja suositus vei meidät opiskelijoiden pyörittämään metripizzaravintola Pizza A Metro Da Gigino L'Università della Pizzaan (Tiedän: jäätävän pitkä nimi ravintolalle!!).

Ravintolan miljöö oli jokseenkin opiskelijaruokalamainen, mutta jos ei antanut sen häiritä, kiilasi tämä pizzeria matkamme toiseksi parhaan pizzerian paikalle. Valtava keittiötila pizzauuneineen oli täysin avoinna katseille ja metristen pizzojen valmistusta pystyi seuraamaan lasin takaa.

Pizzojen tarjoilu - se se vasta jotain olikin. Kaksi tarjoilijaa toi pizzan kärryn kera pöydän ääreen, toinen leikkasi pizzan ja toinen tarjoili, pala kerrallaan tietysti. Kun palat oli syöty, kiiruhti tarjoilija tarjoilemaan meille toiset palat. Ai miten ihanan järjestelmällistä ja vanhoillisen kohteliasta palvelua!





3. Metripizzaa meren äärellä - viinipullo seitsemällä eurolla


Toiseen metripizzeriaan päädyimme Seianon rantakylässä. Halusimme rentoon ravintolaan ja Aequa Bar e Pizzeria oli juuri täydellinen tarkoitukseemme. Pullon talon - hyvää - punaviiniä saimme seitsemällä eurolla, mikä on tietysti tärkeä kriteeri ravintolaa valitessa. Minulle ainakin :)

Pizzoja sai vasta reilun puolen tunnin päästä saapumisemme jälkeen, jonka vuoksi tilasimme alkuun uppopaistettuja palleroita, mitkä kätkivät sisälleen perunamuussista spagetti bologneseen. Mielenkiintoisia, mutta jostain kumman syystä emme tilanneet vastaavia palleroita enää muualta. Puolimetrinen pizza oli näiden tuhtien palleroiden jälkeen varsin paljon, mutta niin se tarjotin vain illan kuluessa tyhjeni.

Ravintolan sijainti oli ihanteellinen aivan meren äärellä, venesataman edustalla. Pöydästä saimme ihastella vastakkaisen rannan Vesuviusta sekä kaunista auringonlaskua.







4. Markettipizzaa parilla eurolla


Enpä olisi koskaan uskonut suosittelevani markettipizzaa blogissani, mutta italialaiset osaavat tämänkin. Löysimme isosta hypermarketista paistopisteen, missä oli vastatehtyjä pizzoja rivissä. Kauppias leikkasi halutun määrän kutakin pizzaa, punnitsi pizzapalat, laittoi ne hetkeksi uuniin lämpenemään ja tarjoili saman tien.

Hintalappu näille kahdelle palalle ja vesipullolle oli hurjat kolme euroa. Kuitissani oli vahingossa kaksi vesipulloa ja sen takia hinta kuitissa on jopa yli kolme euroa ;)

Pinaattipizzani oli ihan hyvä, mutta ei se voittanut parmankinkulla päällystettyä pizzaa. Onneksi otin molempia!




Matkan opetus: Älä tilaa pizzaa, jos kyseessä ei ole pizzeria


Erehdyimme tilaamaan pizzat myös ravintolassa, mikä ei ollut pizzeria. Virhe. Pizza oli toki syömäkelpoisia, eivätkä toki pahoja, mutta erinomaisten pizzojen rinnalla "ihan hyvä" ei riitä. Ei-pizzeriassa kuuluukin tuolla seudulla tilata joko erinomainen pasta tai risotto.

PS. Italialaisetkin osaavat yllättää. Tämä ostoskeskuksessa sijaitsevan ravintolan ranskalaisilla ja nakeilla päällystetty pizza erottui kyllä joukosta muiden pizzojen vieressä, mutta sai jäädä vitriiniin :D



Pysy matkassa mukana:

26 kommenttia:

  1. Oioi, ei olisi pitänyt nälkäisenä avata tätä postausta. :D Ihan tuli vesi kielelle noita täydellisiä italaialaisia pizzoja katsellessa ja tekstejä lukiessa. Napolissa olen käynyt, mutta Pizzat jäivät silloin testaamatta. Eli ehkäpä takaisin täytyy vielä päästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, minulle kävi samoin kun aloin kirjoittaa tätä :D Napoli oli ilman pizzojakin minusta tosi hieno! Voisin mennä sinne takaisin ihan kaiken takia :)

      Poista
  2. Söin kanssa mitä parhainta pizzaa Napolissa tänä kesänä. Siis parasta pizzaa mitä olen syönyt!! Alun perin oli tarkoitus käydä Michelessä, mutta jonot olivat liian pitkän. Hyvää pizzaa sai onneksi muualtakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vain luettiin noista Michelen jonoista, ja päätettiin jättää se välistä muiden suunnitelmien tieltä.

      Hyvää pizzaa sai tosiaan ihan joka puolelta Napolista ja sen lähettyviltä.

      Poista
  3. Pizza on erinomainen syy matkustaa! Samasta syystä Napoli on keikkunut minunkin listallani jo pitkään, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Jennin ruokavinkkeihin voi todella luottaa, joten täytyy kääntyä hänenkin puoleensa kunhan Napolin matka koittaa myös minulle. :) Olen samaa mieltä kanssasi myös siitä, että hyvä ja halpa viini on todellakin erinomainen kriteeri valita ravintola. :D Mitä muuta sitä ihminen muka tarvitsee kuin pizzaa ja viiniä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizzalla ja viinillä pääsee kyllä hyvin pitkälle minunkin mielestäni :D

      Suosittelen kyllä kaiken muunkin puolesta Napolia. Se oli tosi hieno kaupunki!

      Poista
  4. Ensin ihmettelin, että miten ei muka ollut Sorbillolla jonoa. Sitten tajusin, että se ei ollutkaan Gino Sorbillon paikka, vaan se naapurissa sijaitseva Ginon serkun paikka. Me kävimme tuossa suositummassa ja sinne todellakin oli jono. Varmaan tunnin verran saimme illalla seisoskella kadulla odottamassa. :) Sorbillon pizza oli varmasti kallein Napolissa syömämme pizza, eikä kyllä edes paras. Alle viiden euron sai monessa paikassa perus-margheritan, joka oli ihan täydellinen. Helsingin Via Tribunali ei pysty hinnalla kilpailemaan, mutta mainiota pizzaa hekin tarjoavat. Eikä huono ole Oulunkylässä sijaitseva Capperikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D No, on ainakin meillä hyvä syy mennä takaisin Napoliin.

      Helsingin Via Tribunalin hinnat pizzoissa on minusta ihan kohtuulliset verrattuna ravintoloiden hintoihin yleisesti. En lähtisi sitä vertaamaan muihin pizzerioihin vaan muuten saman tason ravintoloihin.

      Poista
  5. Napoli, pizza ja jalkapallo on kolme asiaa, jotka haluaisin itse Napolissa kokea. Tällaisen postauksen hyödyllisyys tulisi kyllä heti käyttöön, mikäli matka Napoliin vie. Ravintolapostausvinkit on aina huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napolissa muuten ainoa pettymys oli paikallisen futisseuran fanimyymälä. Se oli vain sellainen pieni koppi keskellä ostoskeskuksen käytävää :O Bilbaon vastaavassa me kulutettiin varmaan tunti, kun tälle ei-niin-jätti-suurelle-fanillekin siellä oli vaikka kuinka paljon ostettavaa ja hypisteltävää!

      Suosittelen kyllä Napolia sinulle - tykkäisit varmasti!

      Poista
  6. Olen käynyt Da Michelessä ja se oli mielestäni tosi hyvä, mutta ei ole Di Matteon voittanutta! Pizzan lisäksi Di Matteosta saa muuten suoraan kadulta myös superhyviä arancineja, jotka sopivat täydellisesti välipalaksi tai kevyeksi illalliseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, miten niin moni on käynyt Napolissa juurikin pizzan perässä. Kannatti kyllä itsekin lähteä :)

      Poista
  7. Haha, nakit ja ranskikset :D Kivoja vinkkejä. Omalla Napolin reissulla en syönyt hyvää pizzaa ollenkaan, mutta en kyllä käynyt suositelluissa pizzerioissa. Pakko tunnustaa, etten ole pizzan ystävä, mutta Napolissa on suorastaan pakollista syödä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan. Tosin ehkä tuo himpun verran vaikuttaa, jos et ole pizzan ystävä. Silloin voi olla vaikeaa tehdä sinulle hyvää pizzaa, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta tuossa olen kyllä samaa mieltä, että Napolissa on hyvinkin pakollista syödä pizzaa :D

      Poista
  8. No nyt on kummallinen pitsa kun on ranuja ja nakkeja heitetty sekaan. :'DD Ei vitsit, kun olisin bongannut tuon ekan pitserian meidän Napolin reissulla. Näyttää ja kuulostaa todella herkulliselta, nälkähän tässä iski kun näitä pitsakuvia 'joutui' kuolaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hah, ranskalaiset ja nakit ei ihan ensimmäisenä tule mieleen pizzan täytteenä. Yleensä kokeilen kaikkea erikoisuuksia, mutta tuo jäi testaamatta :D
      Minullekin tulee aina nälkä kun katson näitä kuvia :D

      Poista
  9. Kirjoittelen juuri juttua meidän Napolin pistäytymisestä. Söimme pitsaa tietty. Itse asiassa söimme niitä samoja pitsoja vielä seuraavanakin päivänä, sillä pyysimme jämät mukaan. En muista enää mikä paikka oli nimeltään, mutta hyvin maistuivat kylminäkin.

    Hauskin oli, kun löntystelimme takaisin tiukasti vartioituun hotelliimme. Palazzo Caracciolo Napoli - MGallery by Sofitellin jääkaapin kokoiset vartijat, erilliset ovimiehet ja lähellä partioivat puhumattomat tummat nahkatakkiset herrat päästivät meidät armollisesti pitsalaatikoidemme kanssa sisään porteista. Hetkeen ei ole tullut vastaan hotellin edessä yhtä suurta "tarkastuskomiteaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minulta ei jämiä pizzoistani jäänyt :D

      Ooh, kuulostaapa melkoiselta armeijalta hotellin edustalla. Minä en muista tuollaista, että olisi koskaan tullut vastaan. Meillä oli tuolla Napolissa ihan vaan ovi lukossa ja se tultiin avaamaan ihan sinne ovelle asti, ei mitään nappia painamalla.

      Poista
  10. Erityisesti tuo ensimmäinen pizza näytti todella herkulliselta. Mielelläni lähtisin Napoliin koska vain pizzoja testailemaan ja tästä postauksesta saisi hyvää vinkkiä alkuun. Hirveä nälkä, kun luen tätä postausta ja pakko mennä tekemään nyt aamupalaa. Ei pizzaa kuitenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napoli on kyllä viimeisen päälle pizzakaupunki. Suosittelen todella lämpimästi!
      Joskaan sielläkään ei tarjoilla pizzaa ihan aamiaiseksi - vaikka voisi kyllä toimia Napolissa sekin :D

      Poista
  11. Oi oi oi, kyllä tulee mieli pitsaa ja punaviiniä kun näitä kuvia katselee! Italiasta ei ilman taustatyötä tai paikallisten neuvoja ole ihan helppo löytää niitä parhaita ravintoloita, joten tällaiset vinkit on aika kultaakin kalliimpia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiassa tosiaan on helppo mennä vahingossa huonoon ravintolaan, ja usein kaivankin suositukset hyvissä ajoin jo ennen matkaa. Toisaalta teen tämän muissakin maissa, mutta Italiassa olen kokenut ne suurimmat pettymykset, kun on joutunut menemään vaan johonkin ja pettymyksiltä ei ole säästytty.

      Poista
  12. Nyt tuli kamala himo pitsaan ja viiniin! :D Kiitti! :D Tuo älä tilaa pitsaa ellei se ole pitseria, pitää kyllä monesti paikkaansa. Roomassakin tuli nähtyä välillä melkoisia pitsoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Ole hyvä :D

      Tuo pitää paikkaansa monessa muussakin asiassa ja usein ravintoloilla on se jokin, minkä he osaavat parhaiten ja siinä pitäisi kyllä pysytellä.

      Poista
  13. Miksi luin tämän nälkäisenä!?!
    Näyttää herkulliselta (paitsi, okei, nakit ja ranskalaiset...). Sellainen "parhaan pizzan metsästys"-loma sopisi mulle mainiosti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Minunkin piti ensin syödä ja vasta sitten tulla vastaamaan kommentteihin :D

      Suosittelen ehdottomasti Napolia parhaan pizzan metsästykseen - siellä voisi syödä hyvää pizzaa vaikka pari viikkoa putkeen ja joka päivä eri ravintolassa :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan