Slider

Monipuolinen Rodoksen kaupunki

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Viime elokuun Rodoksen matkallamme teimme päiväretken Rodoksen kaupunkiin, joka sijaitsee aivan saaren pohjoiskärjessä. Retki sinne oli kovin kätevästi toteutettavissa omatoimisesti, sillä kaupunkiin kulkee hyvin busseja lähes joka paikasta saarta. Meidän tukikohtanamme toimi Ialyssos. Sieltä matkaa Rodoksen kaupunkiin on vain seitsemän kilometriä. Sekin rantaa myötäilevää suoraa saaren päätietä.



Busseja kulki noin kymmenen minuutin välein, eikä meidän tarvinnut odottaa kauaakaan pysäkillä, kun bussi jo tuli. Useissa Välimeren maissa rattaiden kanssa kulkeminen julkisessa liikenteessä on kuitenkin hankalaa sen takia, että rattaat on laitettava kasaan bussikyydin ajaksi. Kahden aikuisen kesken tämä jokseenkin vieltä toimii, mutta yksin en pystyisi pienen lapsen kanssa kulkemaan bussilla, jos lasta ei saisi pitää rattaissa. Kädet kertakaikkisesti loppuisivat kesken. Yhdellä kädellä pitäisi pitää lasta paikoillaan tai kantaa häntä, toisella kädellä pitäisi pitää kaikkia mahdollisia tavaroita, kolmannella ja neljännellä kasata rattaat ja raahata ne bussin kyytiin ja vielä maksaa matkasta.

Säädöstä huolimatta pääsimme perille oikeinkin kätevästi ja edullisesti julkista liikennettä hyödyntäen.

Rodoksen kaupunki ylitti odotukseni


Rodoksen kaupunki ylitti odotukseni täysin. Se oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin olin osannut ajatellakaan. Suunnittelimme jopa toista päiväretkeä kaupunkiin, jotta olisimme ehtineet käydä lasipohjaveneellä ihastelemassa kaupunkia mereltä käsin ja toki niitä meressä uivia kaloja myös. Aika kuitenkin viikon lomalla loppui kesken. Yhdessä päivässä ehdimme sentään tallata kaupungin ristiin rastiin ja tutustua ainakin tällaisiin osiin kaupungista.

Upeita veneitä satama-alueella


Bussiasemalta vain muutaman askeleen päässä on satama-alue, joka on Välimeren tyyliin täynnä toinen toistaan upeampia veneitä. Kyllä minä itsekin niitä mieluusti ihastelen, mutta mieheni kanssa liikkuessa veneiden ohitus on hyyyyvin hidasta. Rodoksen kaupungissa tämä ei haittaa (eikä yleisesti kyllä muuallakaan), sillä ympärillä on kaikkea muutakin hienoa, kuten maisema nyt alkajaisiksi. Olemmehan meren rannalla.



Satamassa on myös paljon eri retkien tarjoajia, ja myös me haaveilimme jo mainitsemastani lasipohjaveneretkestä, mutta aika tällä kertaa loppui kesken.

Ravintoloita, baareja ja terasseja


Itse bussiaseman ympärillä on alue, jossa on turistikrääsää myyviä kojuja, mutta myös muutama kadun pätkä, joiden ympärillä on paljon erilaisia baareja, kahviloita ja kauppoja. Yritimme googlettaa myös ostoskeskusta, jolloin lapsemme olisi saanut helpommin nukahtamaan rattaisiin ilmastoidussa tilassa. Ostoskeskuksia Rodoksen kaupungista taisi olla kuitenkin turha etsiä, emmekä löytäneet ilmastointiakaan kuin baareista, joissa musiikki soi täysillä. Myös kaupassa lapsen saaminen päiväunille on mahdotonta. Lopulta hän onneksi nukahti ilmankin.

Me vierailimme muutamassa lastenvaateliikkeestä ja nappasimme alerekeistä löydöt mukaan, ja lapsen nukkuessa rattaissa istahdimme jälkkäreille yhdelle terasseista.


"Ihan vaan hedelmiä" -pyyntöni toteutus näytti tältä :D



Kaunis vanhakaupunki


Rodoksen vanhakaupunki oli ehdottomasti kaupungin parasta antia. Me suunnistimme vanhankaupungin läpi suoraan kohti Tripadvisorin suosittelemaa gyrospaikkaa lounaalle, jonka jälkeen kiertelimme hieman rauhallisempaan tahtiin takaisin päin.

Ennen lounasta vanhakaupunki oli vasta heräilemässä, eikä ihmisiä ollut paikalla vielä juurikaan (tiedän, olemme hyvin aikaisia syöjiä:). Lounaamme jälkeen kadut alkoivat kuitenkin jo täyttyä, eikä ravintoloiden terasseilla ollut enää juuri tyhjiä pöytiä jäljellä.






Vanhastakaupungista emme tehneet mitään ostoksia, mutta sen baari- ja ravintolavaloikoima näytti ainakin näin päiväsaikaan olevan paljon houkuttelevampi kuin muualla Rodoksen kaupungissa. Minua ainakin ihastutti pieni rommibaari ja vanhankaupungin kattoterassit. Tosin vain ajatuksissa, sillä olimmehan liikkeellä pienen lapsen kanssa.





Myös muurien ulkopuolelta katsottuna Rodoksen vanhakaupunki oli todella hieno. Ajan kanssa vanhaakaupunkia voisi kierrellä niin muurien ulko- kuin sisäpuolellakin tuntikausia.




Ranta melkein keskustassa


Päivän päätteeksi kävelimme vielä kaupungin (ja koko saaren) pohjoisimpaan kärkeen. Ravintolat tarjoilivat kylmiä juomia, ihmiset lekottelivat aurinkovarjojensa alla, lapset leikkivät meressä. Enpä olisi uskonut, että olemme vain muutaman askeleen päässä kaupungin keskustasta.




Rodoksen kaupungissa on siis kaikkea mahdollista. Voisin hyvin kuvitella valitsevani Rodoksen kaupungin loman tukikohdaksi jo pelkästään tarjonnan puolesta, mutta myös siksi, että julkinen liikenne saaren eri osiin on tietysti parasta Rodoksen kaupungista käsin. Busseja lähtikin bussiasemalta jatkuvasti eri puolille saarta.

Pieniin täsmäretkiin bussit ovat täydellinen väline, mutta kokonaiseen saarikierrokseen paras vaihtoehto on vuokra-auto. Myös me vuokrasimme auton ja kiertelimme päivän ympäri saarta. Siitä lisää myöhemmin.

Pysy matkassa mukana:

18 kommenttia:

  1. Olen käynyt Rodoksella äitini kanssa joskus vuonna miekka ja kirves. Muistan vieläkin miten jotenkin onnistuimme eksymään vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle ja emme löytäneet enää yhtään sisäänkäyntiä takaisin. Vähänkö olut maistui, kun lopulta pääsimme taas ihmisten ilmoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin itseasiassa olen käynyt Rodoksella kerran aiemmin, joskus viime vuosisadan lopulla muistaakseni. Minulle ei jäänyt muistikuvia Rodoksen kaupungista ollenkaan, joten sen vuoksi en odottanut siltä mitään.
      Voin niin kuvitella, että teillä on olut maistunut "labyrintin" jälkeen :D

      Poista
  2. Tulipa ikävä Rodokselle. Olen käynyt siellä neljä kertaa, viimeisestä reissusta on jo vuosia. Rodoksen matkat on olleet aina onnistuneita. Tykkään siitä, että kaikki on vanhaa, eikä tekemällä turismin takia tehtyä. Kolme kertaa olen asunut pienessä hotellissa keskellä kaupunkia ja kerran vähän matkan päässä Kallitheassa. Kallithean hotelli oli iso perheotelli, jossa oli monta uima-allasta ja kaikenlaista ohjelmaa. Meidän pieni uimaripoikamme viihtyi hyvin siinä hotellissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodos on tosiaankin hieno! Me majoituttiin myös perhehotellissa tällä reissulla. Hyvä uima-allasalue on kyllä pienen uimarin kanssa tärkeä kriteeri matkalla :)

      Poista
  3. Olen käynyt sielä noin 30 vuotta sitten, nyt lähdemme tyttäreni kanssa 2.8 ja en malta odottaa matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin tätä matkaa ennen Rodoksella tosi kauan sitten. En ihan 30 vuotta sitten, mutta varmaan lähemmäs 15 vuotta ensimmäisestä matkasta taitaa olla.
      Ihanaa reissua teille!

      Poista
  4. Joitakin vuosikymmeniä sitten Rhodos kuului mielestäni pahasti sarjaan junttikohteet ja niinpä se meiltä on jäänyt väliin. Nyttemmin olen jo alkanut saaresta ajatella toisin ja voisinkin hyvin kuvitella vielä joskus käyväni katsomassa senkin, niin saaren kuin kaupungin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodos kuuluu tosiaan maineeltaan Mallorcan tavoin junttikohteiden listalle, mutta ihan turhaan. Rodos on tosi hieno!

      Poista
  5. Rhodos on upea paikkka..olen ollut 10kertaa siellä nyt on parisenkymmentä vuotta välissä..mutta nyt on matka sinne saapa verestää muistoja ...muistan Rhodos on ollut minun eka etelänmatkani vuonna 78..eka kosketus saareen ..joka vei sydämmeni ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosiaan siltä, että Rodos on vienyt sydämesi! Varmasti ihanaa päästä kohteeseen, josta on aikoinaan pitänyt niin paljon! Hyvää matkaa!

      Poista
  6. Menikö kommenttini perille? Yritetään uudestaan. Eli vaikutti kivalta paikalta ja lapsiperheelle sopivalta. Itsekin käytin aamun äkkilähtöjen selailuun, kun ei nykyiset kevätilmat oikein nappaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempi kommentti on tosiaan hävinnyt jonnekin. Kiva kun jaksoit yrittää uudelleen.
      Mekin painettiin jo varaa-nappia kesän osalta, kun tämä luminen toukokuu ei tosiaan viehtätä.

      Poista
  7. Täytyy myöntää, että itseltä löytyi melko suuret ennakkoluulot ennen ensimmäistä matkaa Rodokselle! Reissu oli meilläkin onnistunut ja Rodosta jäin muistelemaan lämmöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodoksen maine ei tosiaan kerro saaren upeasta kaupungista ja mielettömistä "vuoristo"maisemista rantoineen. Pitää aina muistaa katsoa turistialueiden ulkopuolelle.

      Poista
  8. Itse olen ollut Rodoksella pari kertaa ja majoittunut aina Rodoksen kaupunkiin. Todella upea ja mukava paikka, varsinkin vanhankaupungin kujilla on hieno vaellella. Perinteinen pakettimatkakohde, jonka suosio on säilynyt vuodesta toiseen eikä ihme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en enää ihmettele, miksi Rodos jatkaa suosiotaan. Siellä saa juuri omanlaisensa matkan rakennettua.

      Rodoksen kaupunki tukikohtana on varmasti ollut onnistunut valinta.

      Poista
  9. Toukokuun lopussa käytiin tyttären kanssa ja nyt ensi viikolla uusiksi. nyt jo kihelmöi. Äiti ja tytär

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan