Slider

Lomasuunnitelmat selvillä - minne matkustamme tänä kesänä?

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Jahkasimme pitkään kesän lomasuunnitelmia. Mitä tekisimme? Emmekö tekisi mitään? Lähtisimmekö ulkomaille? Viettäisimmekö koko loman Suomessa? Voisimme lähteä pyöräilemään Ahvenanmaalle, tai vaikka piipahtaa autoillen Norjan puolella. Viime kesänä näimme päivän verran Norjan vuonomaisemaa, ja se tuntui liian pieneltä ajalta Norjaan. Toisaalta aktiivinen pyöräilyloma olisi myös mieluinen. Pyöräilimme ennen lasta Saariston rengasreitin, ja nyt jo 2-vuotias Isla malttaisi jo hyvin matkustaa pyöräkärryssä katsellen maisemia.

Kreikan aurinko vei voiton


Toukokuu ja lumisade saivat mielemme muuttumaan. Emme viettäisi koko kesää Suomessa. On päästävä Välimeren varman auringon alle. Sen pidemmäs emme kuitenkaan haaveilleet. Syksyllähän meillä on jo varattuna Karibian risteily, joten se saa tämän vuoden osalta riittää kaukomatkailuksi. Viime kesänä olimme Mallorcalla, Menorcalla ja Rodoksella, jonka vuoksi en halunnut palata niihinkään näin pian uudelleen. Kaikki kolme ovat kyllä mielettömän hienoja, maineitaan upeampia saaria, mutta upeuden näimme jo viime kesänä. Miksi siis tyytyä samaan, jos on mahdollisuus uuteen ja tuntemattomaan.

Reittilentojen hintakilpailussa olimme jo täysin ulkona, joten aloimme selvittää valmismatkavaihtoehtoja. Apollomatkojen valikoimissa tuli vastaan Karpathos. Pieni Kreikan saari, joka ei ole muiden suomalaisten matkanjärjestäjien listoilla. Myös pikainen googletus antoi ymmärtää, ettei Karpathos ole ainakaan vielä suurien turistimassojen valloittama. Kiinnostuin heti. Lisäksi Karpathoksella olisi upea luonto ja mielettömiä patikkareittejä häikäisevän hienoissa maisemissa. Kiinnostuin yhä enemmän.

Kiinnostuin niin paljon, että nyt meillä on matka varattuna.

KUVA: Apollomatkat.fi


Karpathos sijaitsee Rodoksen ja Kreetan välissä ja on suhteellisen pieni saari. Aina vain plussaa. Rodoksessa minua jäi harmittamaan se, että viikossa meillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta nähdä kaikkea, mitä saarella olisi ollut tarjottavaa. En usko, että tälläkään kertaa pystymme näkemään ja kokemaan aivan kaikkea, mutta mahdollisuudet hyvän kokonaiskuvan saamiseen ovat huomattavasti paremmat. Karpathoksen päästä päähän kun pitäisi päästä alle kahdessa tunnissa. Tietysti myös suunnitteluaikaa on Rodosta enemmän. Rodokselle lähdimme parin päivän varoajalla, nyt meillä on vielä monta viikkoa Karpathoksen parhaiden puolien selvittämiseen.

KUVA: Apollomatkat.fi


Vielä en ole tutkinut ihan kaikkia Karpathoksen mahdollisuuksia, mutta vähintäänkin haluaisin tehdä muutaman patikkaretken ja juosta rannalla auringon noustessa. Ajella vuokra-autolla ja ihastella upeita kallioisia rantamaisemia. Piipahtaa pienissä kalastajakylissä ja syödä taivaallista kreikkalaista ruokaa.

KUVA: Apollomatkat.fi


Lapsialennus ratkaisi hotellivalinnan


Haluan myös loikoilla uima-altaalla, tehdä hiekkakakkuja ja nauttia lomasta. Puitteet ovat matkallamme nimittäin kohdillaan. Vertailimme kahta hotellia, joista toisella on tähtiä viisi ja toisella kolme +. Vaikka viiden tähden hotelli on ymmärrettävästi kalliimpi, ei hotellin erinomaisen lapsialennuksen vuoksi hintaeroa jäänyt kovinkaan paljoa. Kiitos myös Apollomatkojen blogiyhteistyöalennuksen, saimme sovitettua viiden tähden hotellin lomabudjettiimme.

Ja kukapa voisi vastustaa tällaisia kuvia? Ihanaa uima-allasaluetta ja omaa rantaa? En minä ainakaan.

KUVA: Apollomatkat.fi

KUVA: Apollomatkat.fi


Majoitumme siis Karpathoksen kaupungissa aivan rannalla sijaitsevaan viiden tähden Alimounda Mare -hotelliin. Voin jo niin kuvitella itseni poseeraamassa tuon infinity-uima-altaan reunalle auringonpaisteeseen, missä kesäisistä lumikuuroista ei ole tietoakaan.

Oletko ollut Karpathoksella? Otamme todella mielellämme kaikki vinkit vastaan saaren kauneimmista paikoista, viihtyisimmistä kylistä ja parhaista ravintoloista. Kommenttikenttä on avoinna juuri sinun suosituksille ja kokemuksille :)

Matkustamme Karpathokselle yhteistyössä Apollomatkojen kanssa. Tämän postauksen kuvat on apollomatkat.fi -sivustolta.

Pysy matkassa mukana:

33 kommenttia:

  1. Oi Kreikka. Olen itsekin jossain vaiheessa ollut menossa tuonne Karpathokselle. Innolla odotan juttuja paikasta. Meillä kesällä Kappale Kreikkaa haltuun Korfulla ja Meteorassa. Mukavaa kesää ja reissuhetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikassa on kyllä saaria koluttavaksi. Tosi kivaa päästä hieman pienemmälle ja tuntemattomammalle saarelle. Ihanaa kesää ja Kreikan matkaa myös teille!

      Poista
  2. Karpathos ja Zakynthos kiinnostavat minuakin. Laskeskelin että pääsiäisen seutuun tulee 14 v edellisestä Kreikan lomasta. Silloin oltiin tuoreen poikaystävän, nykyisen aviomiehen, kanssa käyty kahdesti Kreikassa puolen vuoden välein ja päätettiin että nyt ei enää Kreikkaan, voi sitä muuallakin käydä. Ehkä olisi taas aika! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on tosiaan hienoja paikkoja täynnä, ja mieluusti itsekin tutkin aina uusia kohteita. Minullakin oli varmaan vuosikymmen Kreikanmatkojen välissä, kunnes neljä vuotta sitten olimme Lefkaksella. Silloin muistin, miten ihanaa kreikkalainen ruoka on ja nyt meillä onkin jo kolmas Kreikan reissu neljän vuoden sisään.

      Poista
  3. Näyttää käymisen arvoiselta kohteelta! kävin vuosi sitten keväällä Kreikassa ja tykkäsin. Mykonos ei osoittautunut ainakaan keväällä turistibilekohteeksi. Enemmänkin rauhalliseksi pieneksi kyläksi, jossa nyt oli turistihinnat ravintoloissa mutta muuten kiva kohde. Nyt etsinkin saman tyylistä kohdetta, jossa ei kuitenkaan olisi valtavia määriä turistimassoja siksi että minullekin jäisi tilaa majoituksissa ja olisi edullisempaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Karpathos vaikuttaa tosi kivalta. Kesällä tuolla varmaan porukkaa riittää, mutta toivotaan, että silti on rauhallista. Ja varmasti onkin - tai vähintäänkin rauhallisia paikkoja löytyy. Tuolla yleinen hintataso kai myös pitäisi olla vielä kohtuullinen. Saa nähdä.

      Poista
  4. niin piti vielä kysyä tuleeko Kreikassa muuten palvelumaksua ravintoloissa? kun Italiassa se on käytössä jopa aasialaisissakin pikaravintoloissa. Ravintoloiden hinnat ovat varmaankin halvempia turistialueiden ulkopuolella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtökohta itsellä on aina, että jos ruoka ja palvelu hyvää, niin tippiä jää pöytään riippumatta maasta.

      Poista
    2. Minä muistelen, että joissain ravintoloissa olisi ollut valmiina lisättyä laskuun, mutta tulee kyllä itsekin jätettyä tippiä, jos siihen on aihetta. Tai ehkä päin vastoin, ei tule jätettyä, jos on aihetta olla jättämättä. Muuten ravintolassa niin Suomessa kuin ulkomaillakin minullakin on ollut tapana jättää tippiä hyvästä palvelusta.
      Turistialueiden ulkopuolella on parissa viime Kreikan kohteissamme ollut todella paljon edullisempaa kuin turisteille suunnatuissa ravintoloissa.

      Poista
  5. Oi, jään odottelemaan innolla juttuja Karpathoksesta, se kuulostaa semmoiselta paikalta minne mielellään lähtisin itsekin! Ja ihanalta näyttää tuo hotelli, etenkin tuo allas. :) Kreikkaan on ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpathos näyttää ja kuulostaa minustakin tosi ihanalta! Ja myös hotellia odotan innolla :)

      Poista
  6. Kuulostaa ihanalta! Nuo maisemat ja viiden tähden hotelli. :) En minäkään luottaisi siihen, että Suomen suvi tarjoilee pelkkää lämpöä ja auringon paistetta, joten paras pelata varman päälle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesään ei todella voi luottaa. Eikä Suomessa olisikaan odottamassa tuota ihanaa uima-allasta :)

      Poista
  7. Muorin kanssa käytiin yli 15-vuotta sitten ja tykättiin kovin. Bussilla päästiin katsomaan niitä pikkukyliä ja yhtenä päivänä käveltiin saaren toiselle puolelle uimaan ja lounaalle. Kiva pikkusaari tosiaan! Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvistä bussiyhteyksistä minulle vinkattiin Facebookin puolellakin. Niitä täytyy ehdottomasti myös hyödyntää, niin ei tarvitse koko viikkoa olla auton ratissa. Kiva kuulla, että paikka on oikeastikin hieno!

      Poista
  8. Meillä on kesän reissut vielä täysin päättämättä mut ei se ole mitenkään harvinaisuus :) Kreikassa ei ole hetkeen tullut käytyä, joten ehkä se vois olla ihan hyvä vaihtoehto lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Meillä on mennyt myös nyt tosi viime tippaan lomien suunnittelut. Onneksi pakettimatkoja saa edullisella vielä lyhyemmälläkin varoajalla, vaikka reittilentojen hinnat olisi jo karanneet käsistä!

      Poista
  9. Oi Kreikka - sinne halajaisi sydän täälläkin! Edellisen reissun yhteydessä kuulin hyviä juttuja Karpathoksesta joten eiköhän teille hyvä reissu tule <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että Karpathoksesta on puhuttu positiivista. Odotan kyllä innolla matkaa!

      Poista
  10. En ole käynyt kyseisellä saarella mutta Kreikka on kyllä ikuisesti sydämessäni. Toivottavasti pääsen pian sinne takaisin. Kuulostaa kivalle kohteelle ja kuvat hotellistakin on upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teiltä onkin vähän pidempi matka Kreikkaan. Ihan ymmärrettävää, että et ole hetkeen siellä käynyt :) Karpathoksen pitäisi tosiaan olla hieno paikka.

      Poista
  11. Me ollaan myös katseltu Kreikkaa ensi syksyn lomakohteeksi. Tarkoituksena olisi lähteä syysloman aikoihin, mutta jälleen kerran sesongin loppuminen uhkaa meidän suunnitelmia. Lokakuun lopussa kun ei monestakaan paikasta meinaa enää päästä kohtuuhintaan pois. Minä lähtisin mielelläni tuollaiselle pienelle saarelle, mutta osa seurueesta haluaisi Kreetalle. Katsotaan nyt, mihin päädytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pakettimatkat tai vähintään lomalennot kelpaa, niin niillähän pääsisi sesongin lopulla varmasti hyvinkin edullisesti Kreikkaan. Minun täytyy kirjoittaa siis hyvin houkuttelevia postauksia Karpathoksesta, niin ehkä saat muut houkuteltua sinne ;) Tai sitten voitte tehdä Kreetalta päiväretken muille saarille??

      Poista
  12. Saari ei ole tuttu, vaikka monella Kreikan saarella erityisesti purjehdusvuosina tulikin poikettua. Tosin silloin ei tullut poikettua hotelleissa, sillä asuntohan meillä jo veneen muodossa oli. Hienolta näyttää tuo uima-allas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purjehdus Kreikan saaristossa kuulostaa ajatuksena ihanalta! Tällaisen herkästi merisairaan näkökulmasta käytäntö voisi olla toinen :D Me siis suosiolla majoitutaan itse saarella :)

      Poista
  13. Tosi ihanilta kuulostaa teidän suunnitelmat! Tämä Suomen kesä kun voi tuoda kaikenlaisia ilmoja eteen, niin varmasti tuo teidän Kreikan viikko on ainakin hyvää säätä �� Reissupostsusta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin!
      Varman loma-auringon perässä on tosiaan parempi käydä vähän Suomea etelämpänä :D

      Poista
  14. Karpathos ei ole tuttu, joten jään mielenkiinnolla odottamaan postauksia sieltä. Hotelli näyttää ihanalta, varsinkin infinity pool. Me lähdetään Mallorcalle. Täytyykin etsiä sun Mallorca postaukset viime kesältä. Kävittekö Menorcalla? Sitä ollaan harkittu, jos aika riittää,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut ennen kuullut Karpathoksesta, ennen kuin se tuli vastaan Apollomatkojen lomavalikoimissa.

      Kävimme myös Menorcalla. Suosittelen ehdottomasti siellä käymistä. Se on mieletön saari!

      Poista
  15. Vaikuttaa kyllä mukavalta kreikkalaiselta kohteelta! Toivottavasti on yhtä kiva paikka kuin kuvien perusteella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksan uskoa, että Karpathos on juuri niin hieno kuin kuvatkin sieltä :)

      Poista
  16. Oih varmasti viihdytte :) Näyttää ja kuullostaa upealta! Oon itekkin vähän miljoonan vaihtoehdon vaiheilla mun kesäloman kanssa :D Oon tottunut yleensä viettämään sen vasta syksyllä ja mennyt aasiaan, mutta nyt se on jo elokuussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teidän aiempien vuosien suunnitelma olla syksyllä Aasiassa, kun kaikki muut jo ahertavat töissä lomien jälkeen, on kyllä aina kuulostanut ihanalta. En ihmettele, että yhtäkkinen loma-ajankohdan muutos pistää pasmat sekaisin :D Toivottavasti lomasuunnitelmat selkenevät pian :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan