Slider

Bulgarian kulttuuripääkaupunki Varna

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Tiedätkö sen tunteen, kun ei odota päätyvänsä tiettyyn paikkaan, ei odota paikalta yhtään mitään, mutta kun olet paikan päällä, tajuat, että jos olisit tehnyt hieman ennakkoselvitystä, olisit melkein varmasti ihastunut paikkaan? No minä tiedän. Minulle nimittäin kävi juuri näin Bulgarian Varnassa, jossa meillä elokuun alussa oli melkein kokonainen päivä aikaa. En vain ollut ajellut asiaa yhtään ennakkoon, vaan olin täysin keskittynyt vesipetolomailuun Albenassa ja hotelli Flamingon altailla. Ennen Varnaan saapumista minulla ei ollut pienintäkään käsitystä, että viettäisimme päivän kaupungissa, jota kutsutaan Bulgarian kulttuuripääkaupungiksi. Heti saapuessamme sinne tiesin siellä olevan aivan varmasti paljonkin näkemistä.

Osallistuimme Tjäreborgin järjestämälle lähtöpäivän retkelle, jotta meidän ei tarvitsisi viettää viimeistä matkapäivää ilman hotellihuonetta paluulentoa odotellen. Hyvä idea, jos vain paluulento ei olisi ollut lähes yhdeksää tuntia myöhässä. Lennon myöhästyminen ja lasten kanssa lentokentällä nukkuminen ovat kuitenkin asia erikseen, joten keskitytäänpä vain ja ainoastaan siihen Varnaan. Varnaan, josta näimme vain näin pienen vilauksen.





Varna sijaitsee meren rannalla, mutta kaupungilla kävellessä ei todella tunnu siltä. Kaupunki, lähes 40 astetta lämmintä, eikä pienintäkään tuulenvirettä. Kuulostaako houkuttelevalta? Ei minustakaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut viettää annettu aika Primorski-puistossa, jossa valtavat puut ja meren läheisyys olisivat tuoneet helpotusta helteiseen päivään. Aikaa meillä oli kuitenkin vain pari-kolme tuntia, ja mukana kolme alle kouluikäistä lasta. Vietimme ajan Theotokos-katedraalilta lähtevän kävelykadulla. Välillä istahdimme kahvilaan, välillä viilensimme itseämme myymälöiden ilmastoinnilla. Oli lauantai, eikä ihmisvilinästä ollut tietoakaan. Paikalliset ovat tainneet tietää kesähelteen ja kaupungin yhdistelmän epämukavuuden.







Keskustakierroksen jälkeen meidät vietiin jonkun kilometrin päähän ostoskeskukseen, jonka nimeä en edes muista. En ole kovin innostunut ostoskeskuksista, jos se tarkoittaa tavallisia kauppoja tavallisilla hinnoilla. Ylistystä tämä ostoskeskus ei siis minulta saa, eikä edes sen vertaa panostusta, että googlettaisin ostoskeskuksen nimen ;) Ei, vaikka (tai ehkä juuri siitä johtuen) meidät pakotettiin viettämään siellä lennon myöhästymisestä johtuen yli viisi tuntia, aina iltakymmeneen asti. Aikaa oli tutustua tähän melko pieneen ostoskeskukseen aika läpikotaisin. Ja ei, en ostanut mitään. Lähinnä vietin ajan yrittäen viihdyttää ja nukuttaa yliväsynyttä 1-vuotiasta, joka olisi halunnut omaan rauhaan, pupun ja tutin kanssa nukkumaan jo kahdeksalta.

Että tällainen Varnan reissu. Onkohan kenelläkään muulla positiivisempaa kokemusta Varnasta? Kaupunki nimittäin vaikutti siltä, että sillä olisi aika paljon enemmän annettavaa kuin tyhjä ja helteinen kävelykatu sekä tuikitavallinen ostoskeskus. Varna oli nimittäin todella kaunis, ja sen uumenista voisi löytyä vaikka mitä hienoa.

Pysy matkassa mukana:

24 kommenttia:

  1. Höh, jopas oli tähdet epäsuotuisasti taivaalla vierailunne aikana. :-( Kaupunki näyttää kyllä hienolta, jotenkin tuli sellainen Pariisi meets San Fransisco -fiilis. En ole koskaan matkannut Itä-Euroopassa, näemmä kannattaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten tuo Bulgarian reissu oli todella onnistunut. Vain tuo viimeinen päivä olisi voinut olla paremmin suunniteltu, ja lennon myöhästyminen olisi saanut kyllä kokonaan pois. Itä-Euroopassa olisi minullakin paljon nähtävää.

      Poista
  2. Taas näitä mun neuvostoajan Bulgaria-muistoja, mutta vuonna 1989 törmäsin Varnassa ensimmäistä kertaa vessaan, joka oli vain reikä lattiassa. Jostain syystä 11-vuotiaan vessahätä hävisi hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Voin niin kuvitella, miten 11-vuotiaan ensikohtaaminen reikä-lattiassa-vessan kanssa ei ole ollut mitenkään toivottu :D

      Poista
  3. Eipä ole Bulgariassa tullut käytyä ollenkaan. Kohde on varmaan helppo lapsiperheille mutta onpa ollut pitkä odotus teillä kotimatkalle! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimatkan odotus ei valitettavasti päättynyt tuohon ostoskeskuksessa hengailuun, vaan vietimme sen päälle vielä koko yön lentokentällä. Se kaipaa sitten täysin oman blogipostauksen. Täytyy palata siihen, kun vain on aikaa muistella niin inhottavaa matkakokemusta.

      Poista
  4. Täytyy sanoa, että mulla on hieman ennakkoluuloja Bulgariaa kohtaan. Johtuu osin myös miehestä, joka on siellä suunnilla joskus 80-90 -lukujen taitteessa reilannut. Kiva kuulla, että (epäonnisista kuvioista huolimatta) Varna olisi voinut olla mielenkiintoinen kohde. :) Pienten lasten äitinä mulle tuli heti myötätunnosta tuskanhiki, kun kirjoitit reissun venähtämisestä lentojen myöhästymisen takia... ääks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähällä ollaan kyllä päästy noissa lentojen myöhästymisissä. Tuo oli ensimmäinen oikeasti pitkä myöhästyminen, joskin siinä sitten vierähtikin se koko yö siellä lentokentällä.

      Minulla ei oikein ollut Bulgariasta mitään ennakkoajatuksia, kun en ollut sinne matkaa aiemmin edes suunnitellut. Oli siis oikein mukava kohde juuri tällaiselle lapsiperhematkalle :)

      Poista
  5. Bulgariassa en ole koskaan käynyt, mutta voisin kuvitella Varnan olevan sellainen suhteellisen "munlainen" paikka, jossa voisin käydä. Ainakin päivän uskoisin tuolla hyvin viihtyväni (paitsi jos lämpö on sen 40 astetta...) katuja kierrellen ja kivan värisiä taloja ihaillen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Varna olisi varmasti aika paljon miellyttävämpi, jos olisi 10-20 astetta vähemmän lämpöä :D Vaikutti kyllä mielenkiintoiselta.

      Poista
  6. Bulgariassa on tullut käytyä vain lyhyen Sofian vierailun verran ja noista rantakaupungeista on ollut vähän kyseenalainen kuva, ehkä lähinnä siksi, että rantalomat niihin ovat niin halpoja ja sitä kautta niistä minulle muodostunut kuva on ollut melko kamala - rantalomista kun en perusta. Mutta taitavat jotkut risteilijätkin pysähtyä Varnaan, joten varmaan siinä kaupungissa "jotain" on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiennytkään, että risteilijöitä pysähtyy Varnassa. Rantalomafiilistä tuolla keskustassa ei näkynyt, eli siellä täytyisi kyllä mennä sinne rannalle, jotta siihen rantalomailuun pääsisi mukaan. Siitä puolesta Varnassa en taas osaa sanoa, että onko se samaa kuin esim Albenassa, missä pääosa lomaa olimme. Varna kaupunkina vaikutti oikein mukavalta paikalta.

      Poista
  7. Mulla on tavoitteena käydä jokaisessa Euroopan maassa, Bulgariassa en ole vielä käynyt, mutta kuulostaa kyllä hyvältä tämä Varna, koska on kulttuurikaupunki (jota en kyllä tiennyt).
    Uskon, että on ollut aika tuskallista viettää monta tuntia ostoskeskuksessa, olen itsekin joutunut tekemään saman, mutta olin sentään ihan yksikseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, hieno tavoite käydä jokaisessa Euroopan maassa. En tiedä, onko tuo Varna virallisesti Bulgarian kulttuuripääkaupunki, mutta siksi sitä kutsutaan, kun siellä tapahtuu niin paljon kaikkea kulttuurin saralla.
      Juu, ostoskeskuksissa väkisin oleminen ei ole kyllä herkkua yksin tai yhdessä. Huh.

      Poista
  8. Suloisen oloinen kaupunki! Pitääkin pistää korvan taa, jos joskus tulee Bulgariaan lähdettyä (eiköhän). Eikö siellä ole rantoja, vaikka on meren rannalla? Kuulostaisi nimittäin paremmalta tavalta viettää luppoaika kuumassa kaupungissa kuin ostarilla, vaikka toki tuollaisella järjestetyllä retkellä ei voi niin muuttaa suunnitelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen onkin muuten hyvin kuvaava sana. Osa rakennuksista on kuin satukirjasta.
      Oli tuolla Varnassa myös hiekkarantaa, mutta sen verran kauempana, että emme olisi sinne asti ehtineet. Ja toisaalta olimme juuri viikon viettäneet rantalomaa. Shoppailu oli siis ajatuksemme, mutta emme ennakkoon tienneet sen venyvän niin pirun pitkäksi :D

      Poista
  9. Kirjoitin eilen kaksi kertaa kommentin iPadilla ja molemmilla kerroilla ne katosivat bittiavaruuteen. Aikaisemminkin ollut ongelmia iPadilla kommentoinnin kanssa Bloggerin alustalle. Mutta sitten asiaan: Bulgariassa en ole käynyt, mutta Varna voisi olla minunkin mieleeni. Harmi, ettei teillä ollut onnistunut päivä siellä. Koneen myöhästyminen varsinkin kotiin päin lähdettäessä ei ole kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Blogger, kun menee hävittämään kommentteja :( Ihanaa, kun jaksoit silti vielä kolmannen kerran yrittää.

      Koneen myöhästyminen ei koskaan ole kivaa, ja varsinkaan tuollainen kahdeksan tunnin myöhästyminen. Mutta niillehän ei mitään voi.

      Poista
  10. Uutta infoa koko teksti, olenkohan edes kuullut Varnasta ennen :D Pari päivää varmaan tarvitsee kaupungissa kuin kaupungissa päästäkseen kiinni paikan fiilikseen ja parhaisiin puoliin. Jos tuonne päin tulee lähdettyä, voisin hyvinkin vierailla tuolla. Mutta en siellä ostoskeskuksessa :D

    Harmi tuo lennon myöhästyminen! Kai saitte korvauksia (vaikkei ne nyt unta korvaakaan)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kiva päästä avaamaan ihan uutta kaupunkia :)

      Ei ole saatu korvauksia, ainakaan vielä. Taisto on edelleen käynnissä. Voi kestää vielä kuukausia, ennen kuin saamme mitään päätöksiä. :/

      Poista
  11. Kävin aikoinaan Bulgarian Burgasissa, josta meille jäi vähän samanlainen fiilis. Odotan kauhulla postausta kotimatkastanne, ellei se ole jo ulkonakin, mutta lasten kanssa yö lentokentällä kuulostaa aika karsealta. Toivottavasti kaikki meni hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä edes ajatellut koko postausta lennon myöhästymisestä. Tulossa se on, kunhan vain haluan kaivella niin epäonnistunutta paluumatkaa.

      Poista
  12. Mielenkiintoista, enpä olekaan koskaan käynyt Varnassa – tai edes koko Bulgariassa! :)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan