tiistai 20. toukokuuta 2014

Kioto pyöräillen

Tokioon verrattuna Kioto on pieni, kompakti, rauhallinen pikkukaupunki. Ei se ihan pieni kuitenkaan ole, mutta niin pieni, että parhaiten sen pystyy ottamaan haltuun polkupyörällä.

Muut päivät me kuljimme kävellen, junalla ja metrolla, mutta yhdeksi päiväksi vuokrasimme polkupyörät. Sääkin suosi erinomaisesti juuri meidän pyöräilypäivänämme. Aurinko paistoi ja lämmintä oli yli 20 astetta. Ihana kesäfiilis, vaikka elimme vasta huhtikuun ensimmäisiä päiviä.



Polkupyörän vuokra oli 1000 jeniä selkeästi suositussa Kyoto Miyabiyassa. Meidän piti mennä noutamaan pyörät heti klo 8:30, kun liike aukaisi ovensa, mutta selvisimme aamiaisen jäljiltä sinne vasta kymmenen aikoihin. Onneksi meille oli vielä kuitenkin pyörät jäljellä.

Japanilaiseen tyyliin myös pyörien vuokraaja oli erittäin ystävällinen. Saimme matkaan vesipullot sekä kartan ohjeistuksineen, mitä reittejä kannattaa minnekin pyöräillä, ja missä taas pyöräily on kiellettyä (aivan ydinkeskustassa, Nishiki Marketin kulmilla).



Paras reitti pyöräillä pohjois-etelä suuntaan oli ehdottomasti Kioton halki virtaavan joen reunaa (kuva ylempänä). Länsi-itä-suunnassa taas Imadegawa-dori oli erinomainen tie. Sitä pitkin pääsi Kinkakuji Temppeliin (kultainen temppeli), toisessa päässä oli Ginkakuji Temppeli (hopeinen, tosin oikeasti ilmeisesti puunvärinen temppeli) ja tie näiden lisäksi kulki Kyoto Imperial -puiston ohi. Nämä kolme olivatkin meidän päivän pääkohteemme. Hopeista temppeliä emme tosin ehtineet suunnitelmista poiketen katsomaan, mutta kultainen temppeli olikin se tärkeämpi.



Kultaista temppeliä oli katsomassa muutama muukin turisti meidän lisäksi. Onneksi sentään temppelin edustalla oli iso lampi, joten siitä sai kuvan ilman sata turistia sen edessä.


Kultaiselta temppelin jälkeen pysähdyimme pienille markkinoille. Aiemmin jo mainitsinkin markkinoiden upeasta kirsikankukkakatoksesta, mutta todella suloiset ja vielä sitäkin herkullisemmat pienet, vanilja- tai suklaakreemillä täytetyt kalavohvelit jäivät vielä tarinan ulkopuolelle. Näitä ostaisin mieluusti myös Suomesta torilta - tai mistä vain :)





Kalavohvelivälipalan jälkeen jatkoimme matkaa Imperial Parkiin katsomaan roikkuvia kirsikankukkapuita. Jos Kyoto Imperial -palatsiin olisi halunnut sisälle, olisi sinne täytynyt ostaa lippu ja varata paikka jo pari viikkoa etukäteen. Me emme siellä käyneet. Mutta kirsikankukkapuut olivat kyllä niin hienoja, että puistossa kannatti ilman palatsivierailuakin käydä. Tämäkin paikka oli täynnä turisteja. Satu otti yhdestä turistiryhmästä heidän pyynnöstä kuvan, ja pääsi näin itsekin heidän joukkoonsa yhteiskuvaan :)




Kiotossa pyörää vuokratessa kannattaa muistaa, että pyörää ei saa parkkeerata minne tahansa. Jos niin tekee, voi poliisi takavarikoida pyörän, jonka saa sitten panttia vastaan takaisin. Ihan liian aikaavievää ainakin meidän lomasuunnitelmiimme, joten emme ottaneet sitä riskiä. Paitsi ehkä ihan vähän sen ajaksi, kun kävimme lounaalla :) Pyörät olivat lounaan jälkeen onneksi tallella. Maksullisia pyöräparkkeja on kyllä siellä-täällä, mutta juuri sillä hetkellä emme löytäneet yhtä ainutta. Kobe-härkä lounaamme oli sen arvoinen, että riski kannatti ottaa. Ravintola oli nimittäin lopettamassa lounastarjoiluaan, joten pyöräparkin etsinnät olisivat saattaneet vaarantaa Kobe-elämyksemme.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Shoppailua ja pikkupurtavaa Kioton Nishiki Marketissa

Kiotossa vieraillessa kuuluu käydä Nishiki Marketissa. Kävelimme sinne hotelliltamme muutaman kilometrin matkan, ja kävimme kauppahallin lähettyvillä ensin lounaalla ennen kuin sukelsimme kauppojen sekaan. Syöminen ennen kauppahalliin menoa ei olisi kuitenkaan kannattanut. Nishiki Marketin ruokakaupat oli täynnä maistiaisia, ja pientä naposteltavaa olisi voinut ostaa joka toisesta kaupasta.

Aikaisemmin kirjoitin japanilaisista keittiöveitsistä. Ne oli juuri tästä samaisesta kauppahallista.



Nishiki Marketista löytyy 130 ruokakauppaa. Myynnissä oli kaikkea mahdollista, mitä kauppahallista yleisestikin löytyy. Vaikka kaloja, äyriäisiä ja muita mereneläviä oli todella paljon, perinteisen hallin kalan haju puuttui kokonaan. En tiedä oliko kaikki niin tuoretta, että mitään hajua ei vielä syntynyt, vai mistä mahtoi johtua.

Olisi ollut hauska käydä täällä ruokaostoksilla. Valitettavasti meillä ei kuitenkaan ollut hotellissa keittiötä (eikä kyllä aikaakaan kokkailuun). Mutta raaka-aineiden tunnistaminen olisi ollut vieläkin haastavampaa kuin ravintolassa, sillä niistähän olisi sitten pitänyt osata myös kokata jotain - oikealla tekniikalla. Ravintolassa sentään voi onnellisesti syödä vaikkei tiedäkään mitä syö.








Kuivattuna kalat olisivat kyllä säilyneet Suomeen saakka. Alla olevan kuvan pienenpienet kuivatut kalaset olivat niin sööttejä, että melkein jopa ostin niitä. En kuitenkaan tehnyt niin, kun minulla ei ole mitään pienintäkään hajua, miten niitä voisi käyttää. Olin järkevä. Onneksi, sillä en edelleenkään tietäisi mitä niillä sööteillä kaloilla tekisin. Kai ne lojuisivat kuiva-ainekaapissa siihen asti, että päiväys menisi ohi.

Kuivatut kalat olivat kyllä selkeästi suosittuja Japanissa. Niitä oli myynnissä ihan joka paikassa.



Kirsikankukat olivat löytäneet tiensä myös kauppahalliin. Myynnissä oli kirsikankukilla maustettua riisiviiniä. Viini oli ihan raikasta ja jopa hyvää. Se ei kuitenkaan päätynyt ostoskoriin - ei siis ihan niin hyvää.



Pitkän shoppailusession jälkeen maistui kylmä olut. Tämäkin löytyi aivan Nishiki Marketin kulman takaa. Tai en ole varma oliko tämäkin katettu katuosio myös Nishiki Markettia, vai oliko virallinen Nishiki Market vain ruokapuoli. Kuppilan ympäristö oli nimittäin täynnä vaate-, kenkä-, koru-, sisustus-, matkamuisto- ym. myymälöitä. Shoppailu ei rajoittunut vain ruokien katseluun.

Parasta valitsemassamme olutkuppilassa oli lasku. Yksi olut maksoi 620 jeniä, eli kaksi yhteensä 1240. Tiedoksi siis, jos joku ei osannut tulkita laskua :) Tylsintä tässä(kin) kuppilassa oli se, että sisällä sai polttaa. Japanissa ei saa polttaa kaduilla, mutta ravintoloissa kylläkin. Niin väärinpäin!




perjantai 16. toukokuuta 2014

Kioton persoonallinen ravintolatarjonta

Ei varmaan yllätä ketään, että myös Kiotossa kuljimme hyvän ruuan perässä. Eikä hyvää ruokaa ollut Kiotosta todellakaan vaikeaa löytää. Ruoka oli sekä äärimmäisen hyvää ja kaunista, mutta myös erikoista. Mikä sen parempaa, kuin se, että saa kokea uusia makuelämyksiä, joista ei ole ollut tietoinenkaan. Harvoin sitä enää Suomessa tarvitsee pyytää tarjoilijaa näyttämään mallia, miten syödään :)

Aiemmin jo kirjoittelinkin kobe-härkä-kokemuksestamme. Siitä suussa sulavasta 75 euron arvoisesta lihapalasta. Vieläkin vesi herahtaa kielelle kun sitä muistelen. Mutta kobe-härkä ei ollut ainoa erinomainen ravintolakokemus Kiotossa. Tässä vielä kolme erinomaista, ja kobe-härkäravintolaa todella paljon edullisempaa ravintolaa.

Nanzenji Junsei

Tämä tofu-ravintola oli hieman vaikea löytää. Kartta ei ollut paras mahdollinen, joten löysimme ravintolan seudulle. Onneksi taas löysimme avuliaan japanilaisen, joka kertoi meille saapumisohjeet.

Tofu on siis "pakko-syödä"-kategoriassa Kiotossa. Ilmeisesti he taitavat sen erinomaisesti. Tai ei mitään ilmeisesti. He taitavat sen erinomaisesti - niin monessa muodossa mitä kuvitella saattaa - kertaa kymmenen :)



Valikoimme listalta jonkin hot-pot-menun. Kuuma astia muiden pöydässä näytti houkuttelevalta. Tarjoilijat kuitenkin kielsivät koskemasta astiaan ja sen sisältöön. Piti malttaa odottaa. Sitten pöytään alkoi tulla tofua eri muodoissa. Ja vähän bambua, tempuraa ja riisiäkin. Niihin sai jo koskea. Emme kuitenkaan ihan ymmärtäneet miksi ne sai jo syödä. Luulimme nimittäin, että niitä dipattaisiin kuumaan liemeen - sitten kun siihen saisi koskea. Tarjoilija onnistui kuitenkin elekielellä (ilman englanninkielen taitoa) selittämään meille, että syökää ihmeessä jo muita ruokia, mutta joku henkilökunnasta tulee opastamaan kuuman padan kanssa sitten kun on sen aika.



Ja näin se sitten toimi, kuten kuvasarjassa esitän. Ensin siis odotettiin, että soijamaidon pinnalle rakentuu kuori. Kuoren kuorintaa varten oli puutikku, jolla kierrettiin kuori irti reunoista. Sitten kuori kasaan, ulos padasta ja maustekastikkeeseen uimaan. Siinä se sitten oli valmiina syötäväksi. Sitten odotettiin taas hetki, kunnes kuori oli taas valmis kuorittavaksi. Eipä olisi tullut mieleen, että pata toimi näin. Ja taas oli hyvää! Itse soijamaitokuori ei juurikaan maistunut, mutta maustekastike oli todella maukas.



On se vaan niin mukavaa oppia ja kokea uutta!


Bamboo

Tänne izakaya-tyyliseen ravintolaan löysimme Sadun Tripadvisor-bongauksen ansiosta.



Ihana ravintola! Kaunis paikka, kauniita ruokia. Ihan kuin Kiotokin. Kokonaisuudessaan kaunis.



Emme osanneet päättää, mitä tilaisimme. Onneksi ei tarvinnutkaan, sillä listalta löytyi maistelumenu. Menussa ei sanottu mitä menuun kuuluu tai että kuinka monta annosta tulemme saamaan. Tarjoilija taisi kertoa kuusi, mutta saimme ainakin kahdeksan. Annosten nimien tietäminen etukäteen ei olisi varmasti taaskaan auttanut, en tunnistanut kaikkea edes ne nähtyäni. Alla kuvassa vihreässä kupissa luulimme olevan nuudeleita, kunnes nostimme "nuudelin" kupista ja sillä olikin silmät. Jokin läpinäkyvä kala se oli, tosin maistui nuudeleille :)

Viimeinen suolainen ruoka, yläpuolen kuvan keskellä oleva riisipallo, oli jo aivan liikaa. Vaikka annokset olivat pieniä, niitä oli enemmän kuin riittävästi. Menu oli myös todella monipuolinen. Oli erilaisia makuja ja rakenteita. Pidin.




Kahdesta maistelumenusta, muutamasta viini- ja olutlasillisesta ravintola veloitti yhteensä 75 euroa. Olisin maksanut tästä ruokamäärästä ja -laadusta, ja ah siitä kauneudesta enemmänkin.

Issen-Yoshoku  

Lonely Planet ohjasi meidät lounaalle Gion-alueelle syömään japanilaisia suolaisia lettuja, Issen-Yoshokuja, eräänlaisia Okonomiyakeja. Onneksi ohjasi. Ruoka oli hyvää, hinta edullinen ja palvelu nopeaa.



Menuta tässä ravintolassa ei tarvittu. Tarjoilija kysyi vain, että kuinka monta pistetään. Otimme yhdet per pää, ja se osoittautui hyväksi määräksi. Olisihan sitä voinut tilata lisää, jos olisi jäänyt nälkä. Hinta yhdelle lätylle oli 680 jeniä, eli noin viiden euron luokkaa.





Ainesosiksi näissä suolaisissa letuissa kerrottiin olevan sipulia, kananmunaa, kuivattuja katkarapuja, grillattua kalaa, kuivattua bonitoa (mitä lie??), naudanlihaa, inkivääriä, tempura batter (heh, en tiedä tätäkään), konjak jellyä (liekö konjakkihyytelöä, hih:) ja jauhoja. Jollain letun sisältä löytyneeltä oli myös pienet silmät. Liekö sitten joku noista ainesosista, mitä en ymmärtänyt. Ensin luulin, että täytteet valitaan itse listasta, mutta olin taas kerran väärässä. Kaikki listan ainesosat löytyvät tämän ravintolan jokaisesta letusta. Japanissa ei pitäisi olettaa mitään, kaikki menee kuitenkin niin miten ei olisi voinut kuvitella :)




Lätty ei näytä kovin herkulliselta, mutta uskokaa pois, hyvää oli. Olihan se melkoinen makujen sekamelska, mutta taas jotain aivan erilaista mitä olen koskaan ennen syönyt.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Fushimi Inari Taisha - Kioton kettupuisto

Kioton "kettupuisto", Fushimi Inari Taisha, oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Turistirysä? Ehdottomasti. Mutta turistilaumoja pääsi hyvin pakoon kävelemällä koko neljän kilometrin reitin ylös asti. Vaikka portaita kertyi matkan aikana tuhansia, niin se ei menoa haitannut. Inari-vuori, jonka rinteillä tämä kaikki komeus sijaitsee, on vain parin-kolmen sadan metrin korkuinen. Mitään rankkaa Inca-trail-kokemusta näitä portaita kipittäessä ei siis saanut. Tämän vuoren valloittamisen voi ottaa rentona päiväkävelynä luonnossa metsän keskellä. Joiltain japanilaisilta tämä onnistui myös korkokengissä ja jakkupuvussa ;)



Alue oli täynnä kettuja, jotka toimivat Inarin, riisisadon (ja myös bisnesmenestyksen) jumalan, lähettiläinä. Ketut oli lähes poikkeuksetta puettu punaiseen asuun. Suussa ketuilla oli usein vilja-aitan avain.



Alueella on kettujen lisäksi myös satoja punaisia portteja, jokainen niistä jonkin japanilaisen yrityksen lahjoittama. Olihan Inarista tullut myös bisnesmenestyksen jumala. Porttien tekstit olivat vain portin toisella puolella, joten kannattaa katsoa kumpaan suuntaan lähtee kulkemaan reittejä. Aina ei osu oikeaan suuntaan, mutta jos edes osan matkaa.



Fushimi Inari Taisha on pyhiinvaelluspaikka, joten siellä näki paljon ihmisiä, jotka olivat tulleet sinne rukoilemaan. Paikanpäältä pystyi ostamaan kynttilöitä, jotkut olivat tuoneet ketuille myös ruokaa ja juomaa.



Myös kellojen soittaminen ja lähteet kauhoineen kuuluivat rukoilijoiden rituaaleihin.



Pieneen valkoiseen paperiin pystyi lisäksi kirjoittamaan onnentoivotuksia, ja sitomaan lapun satojen muiden onnentoivotusten joukkoon niille tarkoitetuille naruille.

Myös täällä pääsi nauttimaan kirsikankukkaloistosta muun Kioton tapaan.