Metsässä on kivaa! Taas kerran se tuli todettua, kun pakkasimme helatorstaina 2-vuotiaan tyttäremme kanssa eväsrepun ja lähdimme Nuuksioon. Mies paranteli oksennustautia kotona, emmekä halunneet olla häiritsemässä, emmekä ennen kaikkea vastaanottamassa tartuntaa itsellemme. Oli parasta lähteä metsään.
Valitsin Nuuksion ja siellä Haukkalammen sillä perusteella, että paikka on minulle tuttu ja sieltä löytyy nuotiopaikka järven rannalta, melko läheltä parkkipaikkaa.
Saavuimme Nuuksion Haukkalammelle viiden aikaan. Kätevästi silloin, kun suurin osa retkeilijöistä oli jo lähtenyt pois tai vähintäänkin starttaamassa autojaan. Saimme auton parkkipaikalle, joka tien varsilla olevien autojen perusteella on varmasti ollut aivan täynnä aiemmin päivällä. Silti en muistanut, että myös lähempänä olisi ollut parkkipaikka ja jätin auton niin, että meillä oli 300 metriä extrakävelymatkaa. Kuulostaa lyhyeltä, mutta lasta kantaessa matka ei olekaan niin lyhyt. Päätin nimittäin jättää rattaat autoon. Reipas pieni retkeilijä kävelisi kyllä suurimman osan ajasta.
Haukkalammelta lähtee muutama eripituinen kävelyreitti. Me emme kaivanneet kävelyreittiä, meille riitti nuotiopaikka. Sinne kävelymatkaa oli reittien lähtöpisteestä 400 metriä, ensimmäiseltä parkkipaikalta lähtöpisteeseen oli parisataa metriä ja meidän parkkipaikalta ensimmäiselle parkkipaikalle 300 metriä. Täydellinen matka meidän retkiseurueelle.
Olisimme varmasti päässeet perille myös niin, että molemmat olisimme kävelleet, mutta kun jokainen kivi täytyy valloittaa, joka toinen käpy kerätä, on matkanteko pääsääntöisesti paikoillaan pysyvää. Mukavaahan sekin on, mutta jos ruoka-aika on mennyt jo puoli tuntia sitten ja makkaratkin on vielä paistamatta, oli parempi keksiä matkan varrelle muutama lentokoneleikki ja kilpajuoksuspurtti.
Makkaranpaisto oli aurinkoisena helatorstaina helppoa. Nuotiopaikalla oli valmiina muutama seurue ja tuli oli valmiina. Meidän ei tarvinnut kuin laittaa makkarat paistumaan ja alkaa syödä makkaroiden paistuessa odottelueväitä.
Vielä vuosi sitten en olisi viitsinyt lähteä lapsen kanssa kahdestaan metsäretkelle makkaranpaistoon. Kuka olisi pitänyt lasta paikoillaan kun minä sytyttelisin nuotiota? Kuka silloin kun avaan makkarapakettia? Makkaroiden paistamisesta puhumattakaan. Aikataulutkin olivat vielä reilun 1-vuotiaan kanssa hyvin tarkkoja. Milloin nukutaan, milloin syödään. Enää ei ole niin minuutin päälle. Ei edes puolen tunnin. Nautinkin suunnattomasti, kun lapsi kasvaa ja mahdollisuudet kaikenlaiseen puuhasteluun monipuolistuvat päivä päivältä.
Menemme varmasti useamman kerran tänä kesänä metsään. Menkää tekin!
Pysy matkassa mukana:
