Slider

Konttaisen huiputus Oulangan kansallispuistossa

maanantai 4. lokakuuta 2021

Vietimme muutaman päivän Rukalla ystävieni kanssa syyskuussa parhaaseen ruska-aikaan. 

Edellisen päivän Rukatunturin ja Valtavaaran huiputusten jäljiltä lähdimme huiputtamaan vielä Konttaisen, joka jäi meiltä edellisen päivän retkeltä huiputtamatta. Nyt emme lähteneet Rukan hiihtokeskukselta matkaan, vaan menimme autolla Konttaisen lähtöpisteelle. Ajatuksenamme ei ollut kävellä pitkää päiväpatikkaa, vaan käydä katsomassa Konttaisen huipun kehutut maisemat.


Konttaisen kuhaus helppo ja nopea perhereitti

Konttaisen huiputuksen reitti, Konttaisen kuhaus, kulkee Oulangan kansallispuiston alueella ja se on todella helppokulkuista maastoa. Polku on hyväkuntoinen, eikä jyrkkiä nousuja ole lainkaan. Toki nousua on tasaisesti alusta loppuun saakka, onhan kyseessä vaaran huiputus, mutta sellaisia kivikkoisia kohtia tai jyrkkiä "roiku köydessä" -kohtia tältä reitiltä ei löydy. Nousua parkkipaikalta huipulle näyttäisi Sports Trackerin mukaan kertyneen vain 105 metriä. 

Lisäksi reitti on lyhyt, yhteensä vain noin pari kilometriä, eli kilometri huipulle, kilometri takaisin. Nyt siis puhutaan oikeasti helposta, rennosta reitistä, joka johtaa todella upeiden maisemien äärelle.

Matkalla tuli vastaan muutamia perheitä, ja sain myös Instagramin puolella matkan aikana parikin viestiä, että reitti todistetusti sopii hyvin käveltäväksi lasten kanssa.


Maisema Konttaisen huipulta vähän joka puolelle

Konttaisen huipulla maisemat olivatkin sitten aivan huippuhienot. Tällä reitillä ei voi edes sanoa, että vaivannäkö ylös kipuamisessa palkitaan huipulla, sillä vaivannäköähän tämä kipuaminen ei juurikaan vaatinut. Silti perillä odottaa tällainen maisema. 







Me käytimme tähän yhteensä 40 minuuttia, mikä riitti jokseenkin reippaalla kävelyvauhdilla ylös ja alas sekä maisemien ihasteluihin ja kuvaposeerauksiin. Jos Konttaiselle haluaisi kävellä Rukalta asti, se onnistuu Rukatunturin ja Valtavaaran huippujen kautta. Matkaa näin kertyy seitsemisen kilometriä suuntaansa, ja maisemia pääsee ihastelemaan kolmen eri vaaran huipulta. Meidän Rukatunturin ja Valtavaaran huiputuksen kokemukset ja maisemat pääset näkemään aiemmasta kirjoituksestani tästä linkistä

1 kommentti:

  1. Meillä taisi mennä Konttaisella tunnin verran, mutta kuvailimme Konttaisella varsin paljon. Mihin aikaan Konttaisella olitte? Näyttää kuvien perusteella oikein rauhalliselta. Minä pelkäsin ruuhkia, jonka vuoksi olimme Konttaisella ennen aamiaista ja silloin ainakin sai olla rauhassa.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan