Slider

Yllätysjuhlaviikonloppu Kalajoen hiekkasärkillä

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Siskoni, serkkuni ja ystäväni järjestivät minulle 4-kymppisten kunniaksi yllätysviikonlopun Kalajoen hiekkasärkillä. En tiennyt ennakkoon, minne olemme menossa. Sain vain listan, mitä minun tarvitsisi pakata mukaan. Sain kyllä vahingossa pientä vihjettä ennakkoon, että ajomatkaa olisi muutama tunti Jyväskylässä, ja tuulisen sään vaatetuksesta päättelin, että olisimme mahdollisesti vesillä tai ainakin lähellä. Näillä spekseillä kohde olisi voinut olla tosin melkein mikä vain, mutta ihanaa, että kohteeksi valikoitui juurikin Kalajoen hiekkasärkät!


Vietimme lapsuudessa monen monena kesänä lomia Kalajoella juurikin perheeni ja serkkuni kanssa. Sittemmin siskoni oli kausitöissä hiekkasärkillä, jossa itsekin käväisin yhtenä kesänä kiireapuna Leiribaarissa. Siis joskus viime vuosituhannen puolella. Tämän jälkeen olen vain kerran käväissyt Kalajoella, ja olikin ihanaa viettää nostalgista viikonloppua täällä juuri tällä porukalla!



Majoitus lomahuoneistossa aivan hiekkasärkkien keskustassa

Kalajoen hiekkasärkistä on rakentunut hurjan hieno lomakeskus. Kylpylähotellin pihaan, missä aiemmin ei ollut mitään, on noussut ravintoloita, baareja, terasseja ja lomahuoneistoja. Tätä ei olisi samaksi paikaksi edes tunnistanut, jollei kylpylähotelli ja ravintola Pihvitupa olisi olleet samoilla paikoillaan.

Meillä oli majoituksena lomahuoneisto Hilmantorilla (numero 310) aivan kylpylähotellin vierellä, eli täysin Kalajoen hiekkasärkkien keskustassa. Parvekkeeltamme pystyi näkemään, onko Pihvitupaan jonoa, vai pääsemmekö syömään saman tien. Kätevää!

Huoneistosta huomasi, että se on uusi tai vähintäänkin uudehko. Meillä oli kaksikerroksinen huoneisto, jonka yläkerrassa oli pieni työpiste ja makuuhuone. Alakerrasta löytyi toinen makuuhuone, olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmä, avokeittiö, parveke sekä saunallinen kylpyhuone. Meitä oli neljä, mutta tilaa olisi ollut vielä kahdelle majoittujalle levitettävällä vuodesohvalla.







Hiekkasärkkien tasokas ravintolatarjonta

Myös hiekkasärkkien ravintolatarjonta on tehnyt muodonmuutoksen ympäristön kanssa samaa tahtia. Me söimme ravintoloissa kaksi illallista, ja ruoka oli todella laadukasta!

Ensimmäisenä iltana sain 40 euroa lahjaksi kummitädiltäni, joka minun oli tarkoitus käyttää samana iltana. En tiennyt yhtään, mihin olimme matkalla, saati mihin raha tulisi käyttää. Lahja oli lopulta todella herkullinen grillibuffa hiekkasärkkien leirintäalueen Beach Bar Surffarissa. Tarjolla oli valmiiksi grillattua kanaa, nautaa, ribsejä ja erilaisia salaatteja ja perunoita. Kokki oli vielä näiden lisäksi grillaamassa jättikatkarapuja ja jotain muutakin, mutten nyt kyllä muista, että mitä. Yhtä kaikki, ruoka oli todella hyvää. Ensin 38 euron hinta tuntui korkealta, mutta näin laadukkailla raaka-aineilla hinta muuttui hyvin nopeaan kovin kohtuulliseksi.




Lauantain dinnerin söimme Pihvituvassa, joka siis sijaitsee kylpylähotellin pihassa, aivan hiekkasärkkien keskustassa. Pihvitupa täyttää minun tavoin tänä vuonna 40 vuotta. Hyvä sattuma tämäkin! 

Myös Pihvitupa on uudistunut, ja vanhan rakennuksen pihaan on noussut hieno lasitettu terassi, ja vielä tämänkin ympärille ulkona olevaa terassitilaa. En muista, koska viimeksi olen syönyt pippuripihvin, mutta koska Pihvitupa, oli pippuripihvi luonnollinen valinta. Ja oli muuten hyvä valinta. Sen kerran kun syön pihvin, on sen parempikin olla näin suussasulava! Alkuruuaksi söin sienikeiton, ja myös se oli todella erinomaista. Juuri sellaista samettisen kermaista. Onneksi pian on sieniaika ja pääsee valmistamaan itsekin sieniruokia.






Hyviä viinejä baareista ja terasseilta

Muistimme toki myös kippistellä kerran jos toisenkin. Perjantaina kävimme kuohuviinilasillisilla Hilmanorilla sijaitsevassa Sandy Kelt Irkkubaarissa, roseeviinillä Beachrosen terassilla ja illan päätteeksi vielä ravintola Dyynissä. Googlen kartta lisäksi kertoo, että ravintoloita ja baareja olisi alueella vielä monta muutakin. Alue on siis todella ottanut ison askeleen eteenpäin. Ravintolat ja baarit olivat viihtyisiä ja juomavalikoima laadukasta.




Mitä muuta Kalajoen hiekkasärkillä?

Sanon jo valmiiksi, että tässä ei todellakaan tule täydellinen lista, sillä Kalajoen hiekkasärkillä näyttää olevan aivan valtava määrä palveluntarjoajia niin aikuisille kuin lapsillekin ja kaikille siltä väliltä.

Hiekkasärkkien parhaimmistoa on tietysti itse hiekkasärkät, eli valtavan pitkä ja kaunis hiekkaranta, mikä itsessään antaa mahdollisuuden niin ranta- kuin vesiurheiluun. Itse pidän paljon siitä, että tällaisen ympärille on luotu todella paljon palveluita tyylillä.

Edelleen hiekkasärkillä näyttäisi olevan sekä kylpylä SaniFani että vesipuisto JukuPark, joissa me vietimme lapsuudessa aikaa todella paljon, mutta näiden lisäksi alueella on ainakin seikkailupuisto Pakka, minigolf, lasten liikennepuisto, leirintäalue leikkipuistoineen, kesäteatteri ja tietysti paljon luontoa pyöräilyyn tai patikointiin. Pyörät ja muut urheiluvälineetkin näyttää saavan vuokrattua hiekkasärkiltä, jollei omat ole tulleet mukaan.

Vesi on toki myös läsnä rantakohteessa, ja vesiurheilun lisäksi Kalajoelta voi lähteä vaikka purjehtimaan. Me kävimme kaljaasin kyydillä Maakallassa, joka on pieni, kuvankaunis itsehallintoalue noin parin tunnin matkan päässä mantereelta. Retkestämme Maakallaan pääset lukemaan täältä.




Pysy matkassa mukana:

7 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää vielä näin jälkikäteen! Ihanan synttäriviikonlopun läheisesi olivat sinulle järjestäneet. Ja oman merkityksensä tuo varmasti se, että olet viettänyt Kalajoen hiekkasärkillä useita kesäpäiviä lapsuudessasi.

    On hienoa, että alueita kehitetään ja palvelut lisääntyvät. Itse olen viettänyt lapsuudessani kesäpäiviä Yyterissä, ja nykyään aluetta on kuulemma kehitetty paljon noilta ajoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Synttärit oli jo alkukesästä, mutta juhlavuosihan jatkuu vielä :)

      Tämä oli kyllä täydellinen paikka näille juhlille!

      Me kävimme Yyterissä heinäkuussa, ja täytyy kyllä sanoa, että Kalajoki on tässä kohtaa vienyt voiton ja kehittänyt aluetta todella paljon paremmin. Yyterissä tekeminen loppuu aika nopeaan kesken. Tai toki sielläkin vesi ja hiekkaranta ovat elementteinä, missä sinänsä puuhaa riittää pitkäksikin aikaa.

      Poista
  2. Onnittelut pyöreiden johdosta! Minullakin loppuvuodesta 40 tulee mittariin 😅, haaveena oli pitkään juhlavuoden kunniaksi päästä New Yorkiin, (en oo koskaan käynyt), mutta ehkä sitten joskus on senkin aika 😅. Ihanalta paikalta vaikuttaa tuo Kalajoki, en ole sielläpäinkään koskaan käynyt.

    VastaaPoista
  3. Olipas "taas kerran" sinun näköiset synttärit! Oletkin muuten ehtinyt viettämään niitä aika monet tänä kesänä - aivan huippua. Sinulla on mukavia kavereita ja sukulaisia, niin kaikki ovat vielä halunneet järkätä omat synttärit - huippua!

    VastaaPoista
  4. Mä niin tykkään tästä sun tavasta viettää ja juhlia nelikymppisiä pitkän kaavan kautta, eli melkein koko vuoden :D Mekin vähän pyrittiin siihen mieheni kanssa. Ja miksipäs ei, elämä on juhla!
    Kävin itse Kalajoella ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä ja vain ihan hetken verran ja tiesin heti, että sinne täytyy palata oikein ajan kanssa. Ihanan oloinen paikka ja sun juhlat näyttää sujuneen siellä loistavissa puitteissa!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava yllätys! Pitivätkö he sinulla huivin silmillä, jotta et arvaa paikkaa liian aikaisin? upea reissu :)

    Kalajoen Hiekkasärkät on kyllä upea kokonaisuus. Siellä on tullut enimmäkseen yövyttyä työreissuilla, kun on käynyt esim. Topi-Kalustajalla. On siellä pari kertaa vapaa-ajallakin tullut pysähdyttyä. Joskus nuoruudessa juhannusjuhlilla ja sitten myöhemmin muuten vaan rentoutumassa.

    Pihvitupa on jäänyt ainoana ravintolana mieleen...kai sitä tuli jossakin muussakin syötyä, vissiin :)

    VastaaPoista
  6. Huikeat onnittelut myöhässä! Ah, mulla on tosi vahva nostalgiasuhde Kalajoen kanssa sillä monet kerrat on siellä lapsena tullut käytyä. Jotenkin tosi uniikki kohde jossa aina unohtaa olevansa Suomessa.

    Ps. Ravintolatarjonnasta päätellen paikka on muuten todellakin ottanut valtavan askeleen sitten noista päivistä!

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Erikoiset majoitukset Suomessa: Hostellilaiva Bore

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan