Slider

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa.

Vietimme juuri loman Saariselällä tyttäreni (5v), ystäväni ja hänen tyttärensä (4v) kanssa. Lomamme oli kahden yön verran Holiday Club Lomatestaajan pestiämme, ja loput viisi yötä jatkoimme lomailua Saariselällä omalla rahalla. Jo tässä vaiheessa täytyy todeta, että meillä oli aivan mielettömän hieno loma: aktiivinen, mutta virkistävä. Annan Saariselälle talvilomakohteena täydet 10 pistettä.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa

Tiesin Saariselän olevan rauhallinen kohde, ja sitä se olikin, mutta rauhallisuus ei tarkoita aktiviteettien puutetta. Päin vastoin. Vaikka Saariselällä ollaankin keskellä kaunista Lapin luontoa, on tekemistä valtavan paljon. Meillä taas kerran viikko loppui auttamattomasti kesken, emmekä ehtineet nähdä ja tehdä kaikkea, mitä olimme suunnitelleet. Saariselällä on siis mahdollista olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa. Toisaalta siellä on mahdollisuus myös vain nauttia luonnon rauhasta. Saariselältä löytyy molempia.

Helppo talvilomakohde ilman autoa

Saariselkä on todella helppo kohde lomailla ilman autoa. Kaikki tekeminen sijaitsee kävely-/pulkkamatkan päässä, ja toisaalta alueen Ski bussi kiertää koko päivän eri kohteiden väliä helpottamassa liikkumista entisestään. Hiihtoladut kiertävät Saariselkää niin, että ladulle pääsee hyppäämään vähän joka paikasta. Ravintolat, ruokakauppa, laskettelurinteet, kaikki on rakennettu yhteen nippuun, mutta kuitenkin niin, että kokonaisuus on ihana pieni, rauhaisa Lapin kylä täynnä Lapin lumoa.

Pulkka onkin siis se kaikkein paras kulkuväline Saariselällä. Omaa pulkkaa ei ole tarvetta tuoda mukana, vaan sen saa vuokralle esimerkiksi Holiday Club Saariselän kylpylähotellilta 5 euron päivähintaan.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Me matkasimme Saariselälle lentäen, ja myös lentokenttäbussi on äärimmäisen kätevä. Se lähtee reittilentojen saavuttua, ja vie lomailijat suoraan hotellien oville. Lentokenttäbussi kiertää hotellit myös pois lähtiessä, ja vie matkaajat lennolle reittilentoaikataulujen mukaisesti juuri oikeaan aikaan. Holiday Club Saariselän ovelle lentokenttäbussilla menee vain parisenkymmentä minuuttia. Hinta oli 10 euroa aikuisilta ja 5 euroa pieniltä lapsilta suuntaansa. 

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Majoitus keskellä kylää Holiday Club Saariselällä

Me majoituimme tyttäreni kanssa Holiday Club Saariselän kylpylähotellissa, joka sijaitsee lähes täsmälleen Saariselän keskipisteessä. Hotelliasuminen Lapissa on kyllä huoletonta ja helppoa, kun vaikkapa valmiiseen aamiaispöytään voi marssia esimerkiksi tyttäreni tavoin yöpuvussa. Toisaalta lasten kanssa kylpylähotelliasuminen tuo monipuolisuutta loma-aktiviteetteihin, kun kylpylässä voi käydä piipahtamassa vaikka joka ilta ulkoiluiden päätteeksi.

Kirjoitan vielä lisää kokemuksia Holiday Club Saariselän kylpylähotellista erillisessä kirjoituksessa hieman myöhemmin.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Alennuskoodi Holiday Clubin kylpylälomiin

Muistutan jo tässä vaiheessa, että myös sinulla on mahdollisuus edullisempaan kylpylälomailuun käyttämällä alennuskoodiani:

-15 % alennus koodilla LAHDETAANTAAS Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 30.4.2021 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan.

Varaa Holiday Clubin kylpyläloma alennuksella täältä.

Saariselän aktiviteetit talvella lasten kanssa

Kirjoitan myöhemmin myös aktiviteeteistamme tarkemmin, mutta itse ainakin kaipasin ennen matkaa läpileikkausta siihen, mitä kaikkea Saariselällä on mahdollista tehdä. Usein jaksan googlettaa ja etsiä tietoa paljonkin ennen matkaa, mutta ennen tätä matkaamme aikaa tähän ei juurikaan ollut. Kurkkasin kyllä Holiday Clubin sivustolta Saariselän aktiviteetit, ja vaikka lista onkin kattava, on Saariselällä vieläkin lisää puuhaa. Uskokaa tai älkää! Onneksi mukanamme oli ystäväni, joka ystävällisesti oli tehnyt kotiläksyt meidänkin puolestamme. Lisäksi saimme vinkkejä tyttäreni päiväkotikaverin äidiltä, jotka sattuivat myös olemaan Saariselällä samaan aikaan meidän kanssa. 

Kirjoitan vielä tarkemmin eri tekemisistämme, mutta tässä pääpiirteittäin matkamme sisältö.

Mitä kaikkea tekemistä Saariselällä onkaan lasten kanssa?

Hiihtoa ahkioiden kanssa 

Me aloitimme lomamme vuokraamalla sukset ja lapsiahkiot. Ajoitimme tämän heti viikkomme alkuun, koska silloin pakkanen oli vielä alle kymmenessä asteessa, ja loppuviikolle oli luvattuna jopa yli kahtakymmentä miinusastetta. Kyllähän sitä itse hiihtää hieman kovemmassakin pakkasessa, mutta kun lapsen täytyy tareta istua ahkiossa paikoillaan, on pakkaslukeman oltava maltillinen.

Ahkiot vuokrasimme Lapin Luontolomat Oy:ltä 20 euron päivähintaan. Kirjoitan myöhemmin vinkkejä ahkion kanssa hiihtämiseen ja reittivalinnastamme.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa

Vuokrasukset lapselle

Myös lapseni halusi kokeilla hiihtämistä. Hän ei nimittäin viiteen ikävuoteen mennessä ole sitä vielä ennen kokeillut. Tämä on toisaalta aika ihme, koska olen aina itse ollut hiihtohullu. Nyt korjasimme asian, ja lapsi pääsi korkkaamaan ladut tyylillä aurinkoisessa pakkassäässä Saariselän upeissa maisemissa.

Top Safaris -firma vuokraa lasten suksia 10 euron päivähintaan. Kävelimme Top Safaris -vuokraamolta parisensataa metriä Saariselän hiihtoreittien alkupisteeseen. Tästä on pieni alamäki Laanilan suuntaan, mutta muuten reitti on melkoisen tasaista ja täydellistä lasten kanssa hiihtämiseen.

Meidän hiihtoretkemme oli yhteensä muutaman sata metriä, mutta sanoisin, että oli erinomainen suoritus ensikertalaisella.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Latukahvilat

Latukahvilat ovat Lapissa hiihtämisen parhautta itse hiihtämisen lisäksi. Me hiihdimme ahkioiden kanssa vain tasaista latua, ja näin kävimme vain Laanilan Savottakahvilassa. Toisaalta myös pakkaset olivat sen verran kovat, että ulkona taukojen pitäminen olisi ollut mahdotonta. Itsellä sen takia, että hiihtämisen jäljiltä vaatteet olivat hikiset, ja lapsilla taas päin vastoin oli jo kovin kylmä, kun olivat istuneet ahkioissa paikoillaan jonkin aikaa.

Onneksi ainakin Laanilan Savottakahvila on sen verran tilava, että kahvilassa oli helppoa säilyttää turvavälit.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Holiday Club Saariselän kylpylä ja saunat

Talvipakkasilla on ihana ulkoilla paljon, mutta ulkoilun päätteeksi on ihanaa päästä saunojen ja altaiden lämpöön. Aikuisporukalla kenties pelkkä saunakin olisi jo riittämiin, mutta lasten kanssa kylpylä ja uima-altaat ovat kyllä mainio lisä.

Holiday Club Saariselän kylpylässä lasten suosikki oli vesiliukumäki, minun suosikkinani oli saunaosaston aromisauna. Lapsetkin toki tykkäsivät aromisaunasta, koska sen löylyä heitettiin painamalla nappia. Vaihtoehtoina oli aromilöylyt eucalyptuksen aromilla höystettynä tai tavalliset löylyt ilman aromia. Tarjolla on lisäksi tavallinen sauna ja naisten ja miesten yhteinen höyrysauna. Allasosastolla liukumäen lisäksi on pari poreallasta, hierontapisteitä, pieten lasten allas ja vastavirta. Varsin monipuolinen, vaikka kooltaan kenties muita kokeilemiamme kylpylöitä hieman pienempi.

Kylpylä on avoinna ainakin näin tammikuussa klo 16-20:30. Klo 19 jälkeen oli selkeästi hiljaisin aika, ja se oli myös meidän suosikkimme.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Auroranpolku ja Auroran päivätupa ja kota

Yhden päiväretken teimme kävellen pulkkien kanssa Auroran päivätuvalle. Olin ennakkoon nähnyt sieluni silmin meidät paistamassa lounaaksi makkaroita kodalla, ja tällä retkellä pääsimme tekemään sen. Aurorapolku on vain kävelijöille tarkoitettu.

Edit: Lue lisää Aurorapolusta kirjoituksestani täältä.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Poroajelu ja revotuliretket

Poroajelu meiltä jäi välistä Kuusamon lomaltamme marraskuussa, koska sieltä oli juuri sulanut lumet meidän lomamme ajaksi. Pääsimme korjaamaan tämänkin asian Saariselällä, jossa osallistuimme Top Safaris -revontuliporoajelulle. Revontulet eivät näyttäytyneet poroajeluiltanamme, mutta poroajelu oli ilman revontuliakin hieno kokemus. 

Myös poroajelusta lisää tuonnempana.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Suomen pisin pulkkamäki

Suomen pisin pulkkamäki tarjoilee vauhdin hurmaa. 1200 metriä pitkään pulkkamäkeen jää koukkuun, ja sen haluaa laskea alas uudelleen ja uudelleen. 

Suomen pisin pulkkamäki ansaitsi myös oman kirjoituksensa, ja siitä löydät lisää kirjoituksestani täältä.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa


Saariselän ravintolat tarjoilevat laatua

Testasimme viikon aikana muutamia Saariselän ravintoloita, ja täytyy sanoa, että ravintolaruoan laatu yllätti minut erityisen positiivisesti. En nähnyt vilaukseltakaan huonotasoista ruokaa, vaan päin vastoin ruoka oli paljon laadukkaampaa kuin olin ajatellut. Ehkä olin kuvitellut perustason ruokaa, mutta kaikki oli paljon parempaa. Täällä ruokaan on panostettu.

Me kävimme syömässä ravintola Rakkassa, Revontulessa, Savottakahvilassa ja Kaunispään huipulla. Kirjoitan Saariselän ravintoloistakin lisää myöhemmin.

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa
Ravintola Rakkan superherkullinen poronkäristys.


Mitä muuta tekemistä Saariselällä?

Ja siis tässähän ei ole kaikki Saariselän aktiviteetit. Kuten jo mainitsin, on Holiday Clubin sivustolla hyvä lista aktiviteeteista. Niistä muutamia itseäni kiinnostavia ovat ainakin huskysafarit ja pilkkiretket. Näitä emme siis tällä erää ehtineet testaamaan. 

Meillä oli suunnitelmissa käydä Kiilopäällä, jonne pääsisi joko Ski bussilla, lentokenttäbussilla, matkahuollon vakiovuoroilla tai taksilla. Kiilopäällä olisi kuuleman mukaan hieno Suomen Ladun ylläpitämä savusauna, johon on yleisövuoroja muutaman kerran viikossa. Lisäksi Kiilopään maisemat ovat Saariselän tapaan upeat, ja Kiilopäällä on tänä talvena myös Muumi-aiheisia lumi-/jääveistoksia. Me jäimme arpomaan savusaunan mielekkyyttä lasten kanssa, ja näin kyselimme vapaita paikkoja liian myöhään. Yhteen vuoroon otetaan 12 henkilöä, ja vuorot olivat jo täynnä edellisenä päivänä niitä kysyessämme. Kannattaa siis olla hyvissä ajoin liikenteessä, jos mielii savusaunan lauteille. Me lopulta jätimme koko Kiilopään vierailun välistä. Kaikkea kun ei yhteen viikkoon ehtinyt millään mahduttamaan.

Miten korona on otettu huomioon Saariselällä?

Ainakin tammikuussa Ivalon kunnan koronatilanne on ollut erittäin rauhallinen. Koitin googlata koronatilastoja, mutta en löytänyt, eli ilmeisesti tapauksia ei ole ollut Ivalon kunnassa ainakaan lähiviikkoina/-kuukausina. Vaikka tilanne olikin rauhaisa, ei asenne koronaa kohtaan ollut välinpitämätön. Joka paikassa kehotettiin pitämään maskeja, käsidesiä oli tarjolla paljon, ja sitä jopa tarjottiin. Poroajelun siirtymäkyytiin ei esimerkiksi ollut asiaa ilman käsidesiä ja maskia. 

Ihmiset myös käyttivät tunnollisesti maskeja muuallakin, ja tilanne niiden suhteen olikin paljon parempi Saariselällä kuin esimerkiksi lentokentältä palatessamme Helsingin lähijunassa, missä maskeja oli juuri ja juuri puolella matkustajista. Saariselän matkailijat ovat selkeästi valveutuneita, ja matkaavat vastuullisesti. 

Toisaalta ihmisiä oli liikkeellä hyvin maltillisesti, ja mekin pystyimme huoletta piipahtamaan kaakaolla kuppiloissa ja baareissa, kun muita asiakkaita ei välttämättä ollut ollenkaan. Myös kylpyläkäynnit ajoitimme hiljaisiin aikoihin. 

Hotellin aamiaisella oli ehkä eniten ihmisiä samassa tilassa yhtä aikaa meidän kanssa, vaikka sielläkin joka toinen pöytä oli poissa käytöstä, eli ihmismäärä oli sielläkin lopulta aika pieni. Käytimme maskeja myös aamiaisella ruokaa noutaessamme, ja käytin myös tarjolla olleita kertakäyttöhansikkaita ja tietysti vielä käsidesiäkin.

Lomailu Saariselällä muistuttikin ihanasti normaalista ajasta. Siitä, kun voi olla aktiivinen ja huoleton. Kun ei ole juuri ihmisiä ympärillä, ei tietysti tarvitse huolehtia turvaväleistä. Voi vain lomailla ja nauttia olostaan.

Millaisia talvilomasuunnitelmia sinulla on? Meinaatko käydä Lapissa?

Talviloma Saariselällä - monipuolinen kohde lasten kanssa

Päivitän myös Instagramiin vielä otoksia Saariselältä, joita en ehtinyt matkan aikana julkaista. Kannattaa siis laittaa myös some-kanavani seurantaan, jos mielit Saariselän lomalle!

Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Saariselkä on tosi kiva paikka. Tykätään kovasti patikoinnista ja Saariselkä on siitä ihan huippupaikka, että patikointireittejä löytyy ihan kaiken tasoisia. On sellaisia, jotka sopivat perheen pienimmille, mutta mahdollista on tehdä myös paljon pidempiä ja rankempiakin retkiä. Ja hiihtomahdollisuudetkin on huippuluokkaa, latuja taitaa olla enemmän kuin missään muualla Suomessa.

    En ole käynyt Kiilopäällä talvella, mutta kesä- tai syksyaikaan tuo ei kovin erityinen paikka ainakaan maisemien puolesta ollut. Ehkäpä ette siis kovin paljoa menettänyt...

    VastaaPoista
  2. Me vietettiin viime viikko Saariselällä! Oli meidän molempien ensimmäinen kerta - mutta toivottavasti ei viimeinen.

    Ihanan paljon pääsitte kokemaan ja näkemään reissullanne! Me ehdittiin käymään pulkkamäessä sekä moottorikelkkailemaan ja patikoimaan. Harmiksemme rinne oli parina päivänä kiinni pakkasten takia, joten laskettelut jäivät meiltä kokonaan välistä.

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista
  3. Nyt korona-aikoina monella on varmasti sijoittunut lomamatkat kotimaahan. Meilläkin tuli käytyä juurikin Saariselällä. Joskus olemme sinne ajaneetkin, mutta nyt pienten lasten kanssa koimme helpommaksi suunnnata lentokentälle, jättää auto pysäkkiin ja lentää paikan päälle. Tuolla on kyllä ihanat mahdollisuudet hiihtämiseen ja muihin aktiviteetteihin!

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus! Saariselkä kiinnostaa kovasti. Pitääkin lukea myös tulevat Saariselkä-juttusi. Tulevatko heti tämän perään?

    VastaaPoista
  5. Teidän loma kuulostaa ihanalle. Monipuolisesti olette löytäneet kaikenlaista tekemistä. Itse olen lähdössä muutaman viikon päästä Leville ja odotan sitä kovasti. Vaikka nyt on täällä etelässäkin hyvät hiihtokelit, on silti mahtavaa päästä tunturiin hiihtelemään.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan