Slider

Kymmenen matkaunelmaa

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Aiemmin kirjoittelin matkojen bucket-listaa tälle vuodelle. Koitin pysyä mahdollisimman konkreettisella tasolla, vaikka osa tämän vuoden matkahaaveista jäävätkin takuuvarmasti vain haaveiden tasolle.

Kohteena Maailma -blogin Rami teki mielenkiintoisen matkaunelmien kirjoituksen ja haastoi samalla matkabloggaajia kertomaan omat matkahaaveensa kymmenen eri kategorian alle. Toivoin tulevani haastetuksi ja Tanja Tanjan matkassa maailmalla -blogista haastoi minut mukaan. Jollen olisi saanut haastetta, olisin kirjoittanut haaveeni julki joka tapauksessa. Haaveilu on nimittäin se, mikä pitää ihmisen hengissä. Minut ainakin!

Kuvat poimin Pixabaysta, sillä enhän ole vielä ehtinyt elää tulevia unelmiani.

Tässä tulee listaa villeimmistä unelmistani:


1. Paikka - Kappadokia


Maailma on täynnä paikkoja, mutta vaikka lupailinkin villeimpiä unelmia, aloitan melko konkreettisesta versiosta. Olen katsellut kuvista Kappadokian kuumailmapalloja ja niitä mielettömiä maisemia niiden alla jo useamman vuoden ajan. Tässä unelmassa napsahtaisi kaksi kärpästä samalla iskulla, sillä en ole koskaan ollut kuumailmapallon kyydissä. 

Tämän siis toteutan, joskaan en tiedä vielä, milloin. Kohde hohkaa romantiikkaa, joten en ole ihan varma, haluaisinko mennä sinne yksin. Toistaiseksi Kappadokia odottaa siis ajankohtaansa.



2. Tapahtuma - Super Bowl


En ole oikein koskaan osannut matkustaa tapahtumien perässä - jos ei lasketa Wienin joulumarkkinoita viime marraskuussa tai vuotta 1998, jolloin satuimme New Orleansiin Mardi Grasin aikaan, ja pitihän Barcelonassa asuessa käydä katsomassa F1-kisat ja kannustamassa Mika Häkkinen voittoon. Ei voittanut, mutta sentään me olimme yleisön joukossa suosittuja Suomen lippumme kanssa. Nuo ovat kuitenkin olleet enemmän sattumia ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa olemista kuin varsinaisen tapahtuman perässä matkaamista.

En varmasti edes ole tietoinen kaikista minua kiinnostavista maailman tapahtumista. Voisihan se olla, että listalle ilmestyisi tapahtuma jos toinenkin. Tällä hetkellä voisin tehdä matkan Medociin viinimaratonin aikaan, mutta kenties keskittyisin kuitenkin enemmän viiniin. Maraton jo ilman viiniä tuntuu aika kaukaiselta, saati sitten useiden viinilasillisten saattelemana.

On kuitenkin yksi tapahtuma, mikä on kiehtonut minua jo lapsesta asti. Ehkä noin yläasteikäisestä lähtein raahasimme siskoni kanssa patjat olohuoneen lattialle ja valvoimme katsoen Super Bowlin ainakin joidenkin vuosien ajan. Silloin Dallas Cowboys oli ainakin pari vuotta, jollei useammankin peräkkäin loppuottelussa. Minusta jopa piti tulla isona Dallas Cowboysin cheerleader. No, ei tullut kuin Jyväskylän Jaguaarien cheerleader ja sekin vain muistaakseni yhden tai kahden kauden ajaksi.

Kiinnostukseni lajia kohtaan on melko hataraa, enkä nykyään edes vaivaudu menettämään yöuniani kyseisen tapahtuman vuoksi, mutta paikan päälle lähtisin oikeinkin mielelläni.



3. Kotimaan kohde - Lapin lasi-iglu ja revontulet


Luit oikein: en ole koskaan nähnyt revontulia. Koskaan. Ikinä. Olen muutenkin selkeästi huono katselemaan taivaalle, sillä tässä muutaman viikon sisällä ollut jokin kuuilmiö jäi minulta myös huomaamatta, vaikka olen kyllä samaisena päivänä ulkoillut paljonkin.

Lapin lasi-iglut olisivat ilman revontuliakin jäätävän hieno kokemus, ja jos ne revontuletkin saisi tilattua taivaalle, olisin ikionnellinen.

4. Kaupunki - New York 


Olen käynyt yllättävän vähän maailman eri kaupungeissa. Olen kyllä käynyt vähän siellä sun täällä, mutta useammin matkani ovat vieneet minua rannoille ja luontoon. Euroopan ulkopuolella olen käynyt vain kourallisessa suurkaupunkeja. Myös New York on jäänyt, kumma kyllä, kokonaan välistä. Sinne siis vielä joku päivä.


5. Maa - Pohjois-Korea


Enkö puhunutkin villeimmistä unelmista? Pohjois-Korea kiehtoo juuri sen kiehtomattomuuden vuoksi. Se, mitä olen kirjoista ja lehdistä lukenut ja uutisista kuullut, tuntuu niin uskomattomalta ja oudolta. Sohvasurffaamaan pohjoiskorealaiseen perheeseen tuskin pääsisi, mutta olisi se silti mielenkiintoista edes käydä tuon maan rajojen sisällä.

6. Saari - Fiji


Fiji on pienoinen, joskin aika tuore pakkomielteeni, jonka listasin myös tämän vuoden bucket-listalle. Tämän vuoden osalta Fiji muuttui toiseen saariparatiisiin, mutta kukapa tietää, vaikka jo ensi vuosi toisi tullessaan Fijin. Toisaalta maapallo on pullollaan noita aivan ihania turkoosin veden ja palmujen ympäröimiä saaria, joten voi hyvin olla, että virta vie minut vielä monelle saarelle ennen Fijiä. Unelmissani se on silti mukana!



7. Extreme - Etelämanner


Ehdottomasti extremein unelmistani on Etelämanner. Olen aivan äärimmäisen herkkä merisairaudelle, ja se on pitänyt tämän unelman hyyyyyyvin kaukana. Tämä on jopa niin unelmien unelma, etten ole täysin varma, tulenko tätä koskaan toteuttamaan. Luulen, etten olisi valmis ylittämään (kuuleman mukaan jäätävän aallokkoista) Drakensalmea laivalla, vaan matkustaisin mieluummin tuon matkan lentäen. Ja sehän ei ole halpaa puuhaa, jos Etelämantereen matkasta nyt halpa-sanaa voi muussakaan tapauksessa käyttää.

Mutta koska Etelämantereelle tehdään niin paljon valmismatkoja, en ole pistänyt tätä unelmaa täysin hyllylle. Ehkä vain korvan taakse odottamaan.



8. Majoitusmuoto - Glamping


Luonnossa on ihanaa olla, mutta myös luksus kelpaa. Mikä sen parempaa, kuin yhdistää nämä kaksi. En juuri tällä hetkellä keksi muita matkablogeissa näkemiäni glamping-kokemuksia, kuin Afrikan safarit, eivätkä nekään siis omiani, mutta olen lukenut vaikka kuinka moneen otteeseen upeista glamping-majoituksista ympäri maailman. Aina yhtä innoissani ja matkoja kohteeseen selaten. Ehkäpä täytyy alkaa laittaa listalle ylös, kun seuraavan kerran näitä majoituksia tulee vastaan. Ja jos sinulla on kokemuksia, niin vinkkaa ihmeessä kommenteissa!

9. Luontokohde - Safari


Safari jossain Afrikassa - ihan missä tahansa - on ollut unelmalistallani aina, enkä osaa sanoa, minkä takia se edelleen on toteuttamattomien eikä toteutettujen unelmien joukossa. Sen pidemmittä puheitta haluaisin safarille (ja samalla pelastaa kaikki eläimet kuolemasta sukupuuttoon - eikös tämä ollut unelmien lista?).



10. Ruoka & Juoma - Chilen viinitilat


Uskomatonta, mutta juuri tämä ruoka & juoma -kategoria tuotti minulle kaikkein eniten päänvaivaa. Olen viimeisen päälle intohimoinen viinimatkailija, ja ehkä juuri siksi onkin todella vaikeaa valita vain yhtä kohdetta. Aasiasta nimittäin löytyy vielä monen monta ruokakohdetta, joissa en ole vielä käynyt, kuten Etelä-Korea ja Vietnam, tai Japani, missä olen kyllä käynyt, mutta jonne voisin matkustaa vaikka saman tien uudelleen syömään. Noiden maiden juomakulttuuri ei taas ole omasta mielestäni sieltä kaikkein kiinnostavimmasta päästä. Euroopasta taas löytyisi useampikin viinialue, joissa haluan käydä, ja joiden ruokakulttuuri pistää myös parastaan. Eurooppa on kuitenkin niin kovin lähellä ja helposti saavutettavissa, etten osaa laittaa sitä koko maailman kattavan unelmakategorian ykköseksi.

Valikoin siis Chilen ja sen viinitilat. Aasian kohteeni päihittäisi ruuan puolesta Chilen, mutta koska myös Chilen ruoka kiinnostaa ja sen viinitilat sijaitsevat niin uskomattomien maisemien äärellä, on kokonaisuutena se tähän hetkeen paras unelma.



Koska matkabloggaajat taitavat olla jo haastettuina moneenkin eri kertaan, haastan mukaan matkaavia ruokabloggaajia. Seuraavat viisi bloggaajaa saavat haasteen kertoa omat matkaunelmansa näihin kymmeneen eri kohtaan:



Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postaukseen linkki Kohteena maailma -blogin Kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta viisi bloggaajaa kertomaan reissu-unelmistaan.


Pysy mukana matkassa:

6 kommenttia:

  1. Upeita unelmakohteita! Kiitos haasteesta, nappaan kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin :)
      Odotan jo innolla sinun haaveiden listaa!

      Poista
  2. Tosi kivoja kohteita ja täytyy sanoa, että olen haaveillut pitkään jos Super Bowlista. Katsoin vuosi sitten lippujakin, halvin mitä oli myynnissä oli 1400 taalaa muistaakseni. No jos saisi saamaan lipun hirveällä säkällä silloin kun ne tulee myyntiin, niin varmaan viidellä sadalla voisi päästä stadionile.

    Etelä-Manner on kyllä itsellä kanssa sellainen juttu, että toivottavasti joskus onnistuu. Ja kyllähän nuo kaikki muutkin haaveesi toimisi myös mulla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri juuri vinkkasi, että he ovat menossa Miamiin, kun ilmeisesti ensi vuoden Super Bowl on siellä. Nyt olisi hyvä sauma - saa nähdä miten käy. Lähdenkö mukaan vai en.

      Tämä oli kyllä tosi kiva haaste. Hyvin on päässyt kurkkimaan muiden haaveisiin ja kasvattamaan omaa haaveiden listaa :)

      Poista
  3. Kivoja unelmia!

    Me kävimme hiljattain Etelämantereella. Drakensalmi on kyllä hurja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Pahoinvointia ehkäisevä laastari kuitenkin auttoi paljon, eikä minun mielestäni missään nimessä kannata sen vuoksi jättää matkaa tekemättä. Itsekin kuulun henkilöihin, joille tulee meripahoinvointia, joten kyllä siitä Drakensalmesta selviää. Ja kun sen ylittää, ei merenkäynti enää häiritse. Perillä maisemat kyllä palkitsevat!

    Safarimatkat ovat meidän suosikkimatkojamme. Ollaan käyty useilla safareilla ja ensi syksynä mennään taas. Yksi erinomainen kohde ensimmäiseksi on Kenian Masai Mara. Masai Marassa on lukumääräisesti suuri määrä eläimiä ja suurin osa klassisista safarieläimistä on mahdollista nähdä siellä. Sarvikuonoja siellä ei ole, mutta niitä löytyy läheiseltä Nakuru järveltä, joka on helppo yhdistää Masai Maraan. Safarit on yksi iso syy siihen, miksi monia Afrikan savannien eläimiä on edelleen olemassa.

    Me pidämme todella paljon snorklauksesta ja Fiji on kiinnostanut pitkään. Cyclone Winston valitettavasti taisi vuonna 2016 tuhata varsin perusteellisesti Fijin korallit, mikä on äärettömän surullista. Er lähteistä löytyy hieman ristiriitaista tietoa asiasta, mutta se on se syy, miksi sinne ei olla lähdetty. Ehkä sä menet lähiaikoina, niin saamme lukea blogistakin, mikä korallien tilanne oikeasti siellä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Minulla matkapahoinvointi yleensä hellittää päivän-pari sen jälkeen, kun olen päässyt laivasta pois :D Mutta en toki jätä etelämannerhaavetta pois, mutta paljon mieluummin matkaisin sen lentäen :) Mutta toki tilaisuuden tullen varmasti myös veneessä pahoinvoiden :D

      Kiitos safarivinkeistä! Tyttäreni on vasta 4-vuotias, joten safarin aika on vasta sitten, kun hän on hieman isompi, jotta hänkin saa siitä mahdollisimman paljon irti.

      Toivotaan, että Fijin aika koittaa pian, joskin luulen, ettei ihan tämän vuoden puolella tule sinne asti lähdettyä. Tuo korallitilanne on kyllä harmillinen - toivottavasti on parempi kuin mitä on saanut lukea :(

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan