tiistai 18. marraskuuta 2014

Onnekkaita ylennyksiä Seychelleillä

Olen muutaman kerran tullut ylennetyksi business-luokkaan lennolla. Aina aikaisemmin nämä ovat olleet lyhyillä Euroopan sisäisillä lennoilla. Mitä hyötyä? Ei mitään. Istut ehkä pari penkkiriviä muita edellä ja saat lasin samppanjaa. Jippii. En ymmärrä sitä, miksi jotkut tästä "ilosta" maksavat niin paljon ekstraa. Eikö ole edullisempaa maksaa kymppi siitä samppanjalasillisesta? Minun itsetuntoni ei ainakaan kohoa siitä, että saan istua rivillä kolme rivin neljä sijaan. Toki kukin tyylillään.

Mutta Seycellien matkallapa saimmekin kokea ihan uskomattomat kaksi ylennystä, toinen hotellissa, toinen lennolla - piiiitkällä yölennolla :)

Tuplaylennys Coco de Mer -hotellissa
Otimme uudenvuoden kunniaksi muutamaksi yöksi hieman - no okei, paljon - kalliimman hotellin. Hotelli oli sen verran tyyris, että valitsimme standard-tasoisen huoneen. Huone olisi rannalla, uima-altaan läheisyydessä. Ihanaa!



Kun pääsimme perille, meille iloksemme kerrottiin, että meitä ei ole vain ylennetty standard-huoneesta superior-huoneeseen, vaan meidät on tuplaylennetty junior sviittiin. Wau! Kuulosti jo siinä vaiheessa hyvältä.

Ylennys alkoi heti tuntua ylennykseltä. Golf-kärry ajoi respan eteen ja meidät kyyditettiin huoneeseemme. Matkalaukut tuotaisiin myös perässä. Olihan matkaa ainakin 100 metriä ;)

Alue oli muutaman sviitin yksityinen, K-18 alue, jossa meillä oli kauneushoitola, baari ja uima-allas jaettuna vain näiden alle kymmenen huoneen kesken.



Huone oli 70 neliön suuruinen, eli aika paljon isompi kuin mitä edes oma kotimme on. Parveke oli suoraan meren päällä. Sängyn takana oli kylpyamme.



Niin. Oli meillä myös oma ranta.




Kyllä kelpasi :)


Etihad Airwaysin businessluokka
Etihad Airways on yksi hienoimmista lentoyhtiöistä, jolla minä olen lentänyt. Oli mukavaa tietää, että pisin lento Seychelleiltä takaisinpäin oli juurikin Etihadin kyydillä. Emme voineet uskoa korviamme, kun meille portilla kerrottiin, että meidät on ylennetty business-luokkaan. Siinä vaiheessa ajattelin hieman leveämpää penkkiä jalkatuella, mutta kun lentoemäntä koneeseen saavuttuamme alkoi hyppiä tasajalkaa ja hihkua onnesta puolestamme, tiesin, että tiedossa on jotain parempaa.

Meillä oli omat loosit. Ei vain hieman leveämpää tuolia jalkatuella, vaan hierova tuoli, josta sai ihan oikean sängyn. Ihan oikeat peitot ja tyynyt. Minun piti nousta seisomaan, jotta näin mieheni. Lennolla sai olla ihan kaikessa rauhassa. Ja vielä yölento. Aaah.

Kuva: www.flyinbusinessfirst.com


Kun heräsin maukkaiden yöunien jälkeen, stuertti tuli kysymään haluanko jo aamiaista. Vastasin kyllä, tuo vaan. Väärä vastaus. Sain menun, josta sain valita useiden vaihtoehtojen joukosta, mitä haluan tilata aamiaiseksi. Oi niitä kaikkia herkkuja. Tilasin ruokien lisäksi kahta erilaista teetä. Arjen, tai tässä tapauksessa loman pientä luksusta :)

Viinilista oli myös uskomattoman tasokas. Lento ei kuitenkaan ollut niin pitkä, että olisimme ehtineet nauttia ihan kaikista mukavuuksista ja eduista, kultakellojen ja -korujen kilistessä viereisten matkustajien ranteissa ;)

Tämä on se, mistä business-luokassa maksetaan!

Kotiin saavuttuamme laitoimme loton vetämään. Onnemme ei yltänyt kotiin saakka.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Samppanjamatkalla naisten kesken - osa 2

Reims oli siis hieno, mutta oli mukavaa ajella taksilla Mailly Champagne -kylään, keskelle viinitarhoja, kauniiseen kylämaisemaan. Meillä oli viiden hengen huoneisto, jossa oli kaksi erillistä makuuhuonetta. Ilmeisesti meillä on ollut myös jääkaappi käytössä, koska samppanjanjuonti ei loppunut vielä majoitukseen päästyä ;)

Tälläkin viinimatkalla oli erinomaista, että ensin vierailimme kahdella suuremmalla samppanjantuottajalla, joista saimme hyvät pohjatiedot jatkaa matkaa eteenpäin, pienempien tuottajien samppanjoita maistelemaan.



Viehättävät pikkukylät Champagnen parasta antia
Parasta Champagnessa olikin kenties juuri ne pienet, söötit kylät. En tosin silti jättäisi Reimsiä välistä, mutta en myöskään jäisi vain sinne - jos vain on yhtään enempää kuin yhden päivän matkassa.

Erityisesti mieleen jäivät Verzy ja Verzennay. Kenties sen takia, että G.H. Mumm kasvattaa siellä erittäin paljon Grand Cru -tasoisia rypäleitä. Mummin hieno tuulimylly oli myös erittäin kuvauksellinen. Se sijaitsee pienellä kukkulalla, juuri sen verran korkealla, että maisemat tuulimyllyn juurelta lähikyliin olivat upeat.


Lisäksi Aÿ-kylä jäi mieleen. Myös se yksi otollisimmista kylistä viinien viljelyyn maaperältään. Siellä emme tosin ehtineet kuin pikaisesti käväistä. Seuraavalla Champagnen reissulla pidän huolen, että sinnekin jää aikaa.

Pääosin kylät olivat todella rauhallisia, tiettyinä kellonaikoina ne näyttivät täysin autioilta.


Kannattaakin huomioida se, että pienistä kylistä ei saa aina ruokaa. Jos satut paikalle nälkäisenä väärään aikaan iltapäivästä, niin ei voi mitään. Ravintolat ovat kiinni, eikä kauppojakaan ole jokaisessa kylässä. Ensimmäisen päivän tuskailun, ja McDonald'sissa ruokailun jälkeen opimme tämän erittäinkin hyvin. Näin ei päässyt käymään toista kertaa.



Pienissä kylissä oli tietenkin myös ihania leipomoita. Vaikka vatsat olivat piukeina lounaasta, oli jotain herkkua silti käytävä ostamassa. Ei kai niin herkullisten leivoksien ohi voi vain kävellä?? En minä aikanaan.

Samppanjaa maistelemaan

Viinien maistelu ei ole Champagnessa yhtä helppoa kuin Alsacessa. Siellä katsoit vain missä ovessa lukee "viininmaistelua" ja kävelit sisään. Champagnessa on hyvä olla tapaaminen sovittuna etukäteen. On siellä toki hieman isommilla samppanjataloilla pienet myymälät, joissa voi ensin pientä korvausta vastaan maistella samppanjat läpi ja tehdä vasta sen jälkeen päätöksen, mitkä pullot ostaa mukaan. Eikä siis tällöinkään ole tuliaisostopakkoa. Näin kävimme mm. Mailly Champagnella.



Herra Doyardin vieraana
Essi Avellanin kirjan innoittamana sovimme tapaamisen samppanjatastingiin Champagne Doyardin samppanjatilalle. Löysimme paikan hyvin, mutta hetken huhuilimme pihassa ja ihmettelimme, olemmeko oikeassa paikassa. Vastaanottokaan ei ensihetkestä lähtien ollut mikään erityisen lämmin.

Kunhan pääsimme hieman juttuun, olimmekin jo erittäin tervetulleita. Niin tervetulleita, että herra Doyard, joka siis itse oli meitä vastaanottamassa, kutsui toisen poikansa kanssamme maistelemaan samppanjoita, eikä tämän jälkeen samppanjapullojen avaamisesta meinannut tulla loppua. Juttu luisti ja samppanja virtasi. Harmillista oli se, että olimme autolla liikenteessä, eikä kuski voinut osallistua kesteihin samppanjan osalta.


Samppanjatarjoilun jälkeen herra Doyard näytti meille vielä majoitustilojaan. Hän oli todella käyttänyt aikaa, vaivaa ja roppakaupalla mielikuvitusta huoneiden sisustamiseen. Yksi huoneista oli sisustettu Marilyn Monroen tyyliin. Tänne voisi tulla lemmenlomalle :)

Epernay
Champagnen toiseksi suurin kaupunki on Epernay. Myös se on täynnä suuria samppanjantuottajia. Siellä ne ovat sulassa sovussa yhden kadun varrella.



Valitettavasti Perrier Joüetin henkilökunta oli juuri muissa puuhissa meidän matkamme aikaan, emmekä saaneet sovittua sinne vierailua. Ja koska olimme käyneet jo kahdella isolla samppanjatilalla, ei meillä ollut tarvetta varata kierrosta enää muillekaan suurille tuottajille. Kokemus Epernaysta jäi ehkä hieman haljuksi, eikä minulle jäänyt minkäänlaista hinkua päästä sinne takaisin. Epernayn olisi voinut kokea vaikka puolessa tunnissa ajaen Avenue de Champagnen läpi.




Taas kerran meillä oli erinomaisen onnistunut reissu. Ihanaa naiset, että aina jaksatte innostua matkoista! :)


Jos ensimmäinen osa Champagnen matkasta jäi lukematta, niin se löytyy tästä linkistä: http://lahdetaantaas.blogspot.fi/2014/11/samppanjamatkalla-naisten-kesken-osa-1.html

Muita viinimatkajuttuja:
Viinimatka Ranskan Alsacessa
Vuokra-autolla Toscanassa
Toscanan parhaimmistoa: Castello d'Albola

perjantai 14. marraskuuta 2014

Hyvän ruuan perässä Tampereella

Huonolla menestyksellä.

Tulin Tampereelle töiden merkeissä. Tiesin, että minulla on välissä muutama tunti aikaa ennen uudelleen töihin palaamista. Erinomainen mahdollisuus siis käydä jossain Tampereen uusista ja mielenkiintoisista ravintoloista. Olen lukenut monistakin eri blogeista, kuinka Tampereella on tarjolla herkullista ja mielenkiintoista ruokaa. Sitä minäkin menen Tampereelle nauttimaan.

Noh, kuinkas kävikään. Työt loppuivat suunniteltua myöhemmin. Sauna vai hyvä ravintola? Kädessä Ilta-Sanomat ja kuuden euron kuponki Scandicin alakerrassa olevaan ravintolaan. Sekä ravintolaan toiselle puolelle kaupunkia että saunaan ei olisi aikaa.



Valitsin saunan. Tampereen mielenkiintoinen ruokaravintolatarjonta jääköön toiseen kertaan. Ei sillä, että Scandicin Piazza Foodfactory olisi huono ollut. Club sandwich oli oikein mehevä. Kanaa eikä munaa kumpaakaan ei oltu paistettu liikaa. Palvelu oli ammattitaitoista. Mutta. Tämä amarillomainen hotellin ravintola ei sitten kuitenkaan ollut ihan se mitä hain ;)



Ehdin saunaan. Kuten tavallista, tyhjään, rauhallisen rentouttavaan hotellin saunaan. Hengähtämään ennen illan viimeistä työrupeamaa.

Eiköhän Tampere odota ravintoloineen seuraavaa vierailuani.

Ei auttanut muu kuin maalata punaa huuliin ja palata töiden ääreen.


torstai 13. marraskuuta 2014

Samppanjamatkalla naisten kesken - osa 1

Alsacesta alkanut viinimatkaperinteemme naisten kesken sai jatkoa vuonna 2011. Silloin matkasimme kuplia kohden Champagnen maakuntaan Ranskaan. Naiskokoonpano oli hieman eri kuin Alsacessa, mutta tälläkin kertaa meitä oli matkassa täysi autollinen, eli viisi upeaa naista.

Tämäkin oli pitkä viikonloppumatka, mikä tiesi sitä, että koko Champagnea emme ehtisi kiertää. Taas oli valittava muutama pysähdyspaikka. Tässä suurena apuna toimi Essi Avellanin kirja Matka Champagneen. Suosittelen opuksen lukemista kuin Lonely Planetia ennen Champagneen lähtemistä.

Lensimme Pariisiin, mistä otimme vuokra-auton heti lentokentältä ja jatkoimme saman tien Campagneen. Tosin pienen mutkan kautta, kun navigaattori ei alkanut heti toimia, ja kun piti valita kahdesta suunnasta toinen, me valitsimme väärän.



Samppanjaa puiden latvoissa
Aloitimme matkamme Verzyn kylästä Parc Arboxygene -kiipeilypuistosta. Puistossa on eri tasoisia ratoja jokaiseen lähtöön, aikuisille ja lapsille. Hauskaa oli!





Menimme Champagneen kiipeilemään? No emme sentään vain kiipeilemään. Kiipeilypuiston kohokohta oli samppanjabaari puiden latvoissa. Palkkiona kiipeilystä oli lasillinen samppanjaa (ei kai samppanjamatkalla muuten vaan kiipeilemään lähdettäisi;). Maisemakin oli juuri niin uupea kuin mitä samppanjatarhojen yllä, puiden latvoissa ollessa olettaa saattaa.





Kiipeilypuistoon mennessä kannattaa muistaa se, että sieltä ei saa ruokaa. Me olimme tulleet suoraan lennolta, ja tarvitsimme ruokaa. Sitä kun emme kiipeilypuistossa saaneet, piti meidän ajaa takaisin lähes Reimsiin asti. Ensimmäinen avoinna ollut ravintola oli epäonneksemme McDonald's. Really? Hampurilaisia Champagnessa? Valitettavasti kyllä :(
No, saimme nopeasti ruokaa ja pääsimme pian asian ytimeen, eli samppanjaan :)

Suurten samppanjatalojen Reims



Reimsissä vietimme yhden päivän. Siellä vierailimme matkamme ensimmäisillä samppanjataloilla. Työnantajani perusteella valitsimme luonnollisesti G.H. MUMM -samppanjatalon sekä toiseksi suureksi samppanjantuottajaksi Taittingerin. Vastaanotto taloissa oli erilaista. Taittingerilla hyvin virallista, jakkupukuja myöden, kun G.H. MUMM:lla aavistuksen rennompaa.



Molemmissa esiteltiin viinintuotantoa ja kierrätettiin kellareissa. Champagnessa nämä suurten viinitalojen kellarit ovat todellakin näkemisen arvoisia. En edes muista enää kuinka monta (sataa?? tuhatta??) kilometriä kellareita Champagnen maakunnan alla meneekään. Kun per isompi viinitalo niitä on muutama kymmenen kilometriä, niin ei taida muutama sata kilometriä yhteensä edes riittää.
Kellarivierailulla kannattaa muistaa ottaa jokin pitkähihainen mukaan. Ulkoa +30 asteen helteestä saavuttaessa kellarin viileys tuntuu.



Molempiin kierroksiin kuului lisäksi lasillinen samppanjaa. Mummilla saimme tosin työnantajani ansiosta vertikaalisen tastingin talon samppanjoista. Maistoimme talon perussamppanjaa G.H. Mumm Gordon Rougea, Cramantin Grand Cru -tarhalta tulevaa G.H. MUMM de Cramantia sekä talon lippulaivasamppanjaa Cuvée R. Lalouta. Onneksi olimme jättäneet auton majapaikan pihaan ja tulleet Reimsiin taksilla ;)




Kaksi isompaa samppanjataloa olikin ihan riittävästi yhdelle samppanjamatkalle. Viinintuotanto kun kuitenkin noudattaa samaa kaavaa, eivätkä ne kellaritkaan niin kovin erilaisia eri taloilla ole. Yksi päivä Reimsissä samppanjan merkeissä oli hyvä suunnitelma.

Illan päätimme vielä upealla samppanjaillallisella Le Jardin -ravintolan terassilla. Ruoka oli hyvää, palvelu oli hyvää, miljöö oli ihana, seura oli erinomaista.


Emme kuitenkaan yöpyneet Reimsissä, enkä sitä suosittele muillekaan. Hotelleissa saa yöpyä ympäri maailmaa, mutta ihan joka paikasta ei löydy tunnelmallisia viinitarhojen ympäröimiä bed and breakfast -majoituksia, joissa aamiaisen saa syödä puutarhassa aurinkoisesta kesäaamusta nauttien.

Näistä tunnelmista jatkan uudella postauksella. Ei liikaa samppanjaa yhdellä kertaa :)

PS. Kiitos kuvista kuuluu koko matkaseurueelleni. Viinimatkat ja kamera ei selkeästi ole minun juttuni. Jos en enää löytänyt omia Alsacen kuvia mistään, niin Champagnen kuvia ei ole missään vaiheessa ollutkaan. Jätin kamerani Taittingerille, eikä se tietenkään enää siellä ollut siinä vaiheessa kun palasimme sitä etsimään.

torstai 6. marraskuuta 2014

Viinimatka Ranskan Alsacessa

Ihana naisten viinimatkatraditiomme alkoi kesällä 2008 Ranskan Alsacesta. (No joo, traditio on hieman rakoillut. Olemme kyllä tehneet pitkiä viikonloppureissuja, mutta viinimatkoja niistä on ollut vain kaksi - traditio sekin ;)

Tässä toisesta naisten viinimatkasta se ensimmäinen - Alsace.



Olin saman vuoden alussa aloittanut työskentelyni tämänhetkisen työnantajani palveluksessa (huh, kun aika menee nopeaan), ja skannaillessani lehtiartikkeleita yrityksen tuotteista, silmiini pisti juttu matkasta Alsacen viinitielle, Route des vins d'Alsace. Sinne minäkin haluan. Keräsin naiset kokoon ja jo heti saman vuoden kesänä lensimmekin Sveitsin puolelle Zürichiin, vuokrasimme auton ja lähdimme Alsacen viinitielle tutustumaan alueen viineihin.

Jo heti suunnitteluvaiheessa huomasimme, että pitkälle viikonloppumatkalle Alsacen viinitie on aivan liian pitkä. Tai kyllä 170 kilometriä autolla pitkän viikonlopun aikana helposti ajelisi, mutta pieniä, idyllisiä kyliä on matkan varrella valtava määrä. Mitään järkeä ei olisi vain ajella kylien läpi viettämättä niissä aikaa. Perillä tiesimme tehneemme oikean valinnan. Kylät olivat kuvankauniita, täynnä jos jonkinlaisia viini- ja puutarhajuhlia. Ei niiden kaikkien ohi olisi malttanut ajaa pysähtymättä, ei sitten millään.

Matkan aloitus Dambach la Villestä
Ajoimme Sveitsistä ensin isompaa tietä suoraan pohjoisimpaan vierailukohteeseemme Dambach la Villeen. Sinne sen vuoksi, että työnantajani ansiosta saimme sovittua viinikierroksen siellä viinitilaa pyörittävälle Willy Gisselbrechtille.



Aloitus matkalle oli täydellinen. Kukaan meistä ei vielä silloin tiennyt juuri mitään viineistä. Saimme heti kattavan käsityksen siitä, mistä Alsacen viineissä on pääpiirteittäin kyse: rapsakan tuoreita sekä toisaalta ikäännytettyjä petrolisia Rieslingejä, parfyymisen aromikkaita Gewürztraminereita, kepeitä, läpikuultavia Pinot Noireja.



Tutustuimme myös viinikellareihin, viinien tuotantolinjastoon ja pullottamoon. Toisin sanoen ihan kaikkeen, mitä ei-mitään-viineistä-tietävät tarvitsevat tietää Alsacen viineistä ennen viinitien uumeniin lähtemistä.




Dambach la Ville oli muutenkin matkan kylistä suosikkini. Kylää vartioi korkeat muurit, ja sen ihanilla pienillä kujilla olisi voinut viettää parikin päivää. Ihan vain kierrellen ja kolkutellen niihin oviin, joissa luki (englanniksi) "viininmaistelua tarjolla".

Näin päädyimme juomaan päivähiprakat erään pienen viinitilan pyörittäjän luo. Nainen asui eri kylässä, ja ajoi viinitilalleen selkeästi yksinäiseen työhön. Hän oli niin otettu vierailustamme, että availi viinipulloja toisensa perään, ja ennen kuin ehdimme sanoa että jo riittäisi, oli lasimme taas täynnä. Mukavaa oli, sitä en sano. Mutta se olikin sitten niin pitkä vierailu, että muilla viinitiloilla emme enää Dambach la Villessä ehtineetkään kiertää.

Illan onnekas sattuma - majapaikkamme puutarhajuhlat
Majoituimme pienessä bed and breakfast -majoituksessa. Mikä paikan nimi oli, ei mitään muistikuvaa. Paikka oli hyvä, sen muistan, ja se oli mukavaa, että meille viidelle oli kaksi vierekkäistä huonetta. Toisessa kolme sänkyä ja toisessa kaksi.


Ja mikä parasta, majapaikkamme puutarhassa oli sattumalta illalla puutarhajuhlat. Koko kylä kokoontui paikalle, bändi soitti musiikkia ja ruokana oli herkullista paellaa - tietenkin kylän upeiden viinien kera.




Matka kohti Colmaria
Seuraavana aamuna matka jatkui. Heti tuli yllätyksenä se, että seuraava kylähän olikin jo heti kulman takana. Allaoleva kartta on hyyyyyvin yksinkertaistettu versio viinitiestä, mutta siitä näkee pääasialliset kohteemme: Dambach la Villen, Ribeauvillen, Riquewihrin ja Colmarin.

Kartta: www.alsace-wine-route.com


Kartasta ei näe niitä lukemattomia pieniä kyliä, jotka jäävät näiden isompien kylien väliin. Pyöräily olisikin sen puolesta mainio tapa matkustaa Alsacessa. Parin kilometrin välein on aina uudessa kylässä. Eikä edes tarvitsisi pohtia sitä, kuka on kuskina. Tuliaispullotkin vain menisivät kuntoilun piikkiin lisäpainoina pyöräilylaukuissa ;)



Meillä ei ollut jokaista majoitusta etukäteen buukattuna, ja lukuisista kyläjuhlista huolimatta mahduimme jokaiseen haluamaamme kylään yöksi. Auto parkkiin, ja kaikki pääsimme viinien kimppuun. Taisimme yhteensä käydä maistelemassa noin kymmenen eri tilan viinejä, toiset laadukkaita tuottajia, toiset pieniä, mutta myös mielenkiintoisia tuottajia, vaikkei laatu välttämättä ihan parhaiden tasolle yltänytkään. Tämän lisäksi nautimme viinejä ravintoloissa, sekä picnicillä tuoreen leivän, juustojen ja hedelmien kera. Matkamme oli todellakin nautiskelijoiden viinimatka.

Myös alsacelainen ruoka tuli meille erittäinkin tutuksi. Tuhteja liharuokia toisensa perään. Ei huonoa. Ei missään nimessä. Ensimmäiset annokset olivat kuitenkin pienoinen shokki viidelle pienikokoiselle naiselle. Mutta tuhti ruoka kuuluu Alsaceen. Ei kun haarukat käteen ja syömään. Michelin-tähtiravintoloitakin Alsace on pullollaan, mutta niihin meidän silloisella budjetilla ei olisi menty.



Mutta ei se matka pelkkää viiniä ja ruokaa ollut. Pysähdyimme myös Haut-Koenigsbourgin linnan luona. En muistanutkaan ennen matkakuvien pariin palaamista. Enkä muistanut sitäkään, että Alsace on näin hieno!



Alsacen päätepysäkkimme Colmar
Nautimme alkumatkan viinejä niin paljon, että Colmariin päästyämme emme jaksaneet enää viinejä. Siellä nautimme kaupungin kauneudesta. Kävimme katsomassa kaupunkia myös vedestä käsin pienellä jokiveneajelulla.





Colmaria on kehuttu Alsacen kauneimmaksi paikaksi, ja se oli kyllä todella kaunis.

Colmarista jatkoimme takaisin Sveitsin puolelle, ja sieltä kotiin. Laukut täynnä viinejä, mieli virkeänä ja aivot täynnä uutta ja ihmeellistä tietoa viineistä. Tästä oli hyvä aloittaa traditio.



Kiitos vielä näinkin pitkän ajan jälkeen ihanille naisille matkasta! Jatketaan hienoa (viini)matkaperinnettämme jatkossakin :)

PS. Kiitos Sannalle kuvista. Omani ovat arkistoituna jonnekin todella varmaan paikkaan.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivän turistirysät Helsingissä

Helsinki näytti olevan kokoontunut Töölöön pyhäinpäivänä auringon laskun aikaan. Niin mekin.

Olen aiemmin pyhäinpäivänä vain ajanut autolla Hietaniemen hautausmaan ohi. Paikka on lumoavan kaunis tuhansine kynttilöineen illan hämärtäessä. Tällä kertaa päätimme mennä paikalle kävellen, joskin vaihdoimme suunnitelman viime hetkellä polkupyöriin. Oli miten oli, pääsimme ihastelemaan kynttilöiden loistoa kauemmin kuin muutaman sekunnin ajan autonikkunasta porttien ohi vilahdellen.

Olisihan se pitänyt tietää, että jos kynttilöitä on tuhansia, on myös ihmisiä aivan valtavasti. Ulkopuolelta paikka näyttää kynttilöineen niin rauhaisalta, että pieni tungos hieman yllätti. Muualle haudattujen vainajien hautakin loisti jo pitkälle, eikä sitä ollut ihan niin vaikea löytää mitä olin ajatellut.



Tunnelmaa ihmispaljous ei silti haitannut. Hiljennyimme hetkeksi kynttilämme kanssa juurikin muualle haudattujen vainajien muistomerkille. Keskityimme vierailussamme jo edesmenneisiin isovanhempiimme ja muihin omaisiin.



Julkkishautojahan Hietaniemen hautausmaalla on niin paljon, että niistä on koottu turistien iloksi kartta. Niitä emme kuitenkaan tällä kertaa kierrelleet. Käväisimme katsomassa presidenttien hautoja, mutta pimeässä hautakivien tihrustaminen ei pidemmän päälle innostanut. Julkkishautojen bongaus jääköön päiväsajan vierailuun, kun paikalla näkee lukea hautakivien kirjoitukset. Viime bongauskierroksesta nimittäin on jo useampi vuosi aikaa.


Hietaniemen hautausmaalta poljimme vielä Taka-Töölöön Cafe Regattaan. Se ei tullut yllätyksenä, että myös se oli aivan täynnä. Paikat vaihtuvat kahvilassa kuitenkin niin nopeaan, että mahduimme pöydänkulmaan pikkiriikkisiin sisätiloihin syömään uunituoreet korvapuustit ja kuumat mehut. Jos jossain, niin täällä on ihan varmaa että korvapuusti tulee suoraan uunista. Mmmmmm... Ensimmäistä kertaa ikinä minä söin jotain miestäni nopeampaa. Hän ei vaan malttanut syödä korvapuustiaan loppuun, jotta se ei pääsisi loppumaan kesken.


Pihan nuotion ympärillä olleet makkaranpaistajat saivat minutkin himoitsemaan nuotiomakkaraa. Se tosin jääköön huomiselle Nuuksioon, jos vain sää niin sallii.

Lähtiessä huomasin vielä "Have a happy day" -kyltin. Kyllä, meillä oli onnellinen päivä.