Slider

Vuohijooga Haminassa - elämysmatkalla Suomessa

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Ajelimme perjantaina Haminaan tarkoituksena mennä vuohijoogaamaan. Olemme viiden naisen ystäväporukan kesken ostaneet toisillemme 4-kymppislahjaksi elämyksiä, joita voimme käydä yhdessä sitten lunastamassa. Haminaan meitä lähti kolme viidestä, ja meille oli varattuna vuohijoogan yksityistunti.

Kuvat: Tuomas Puonti


Vuohijooga-idean sain kanadalaisten kiinteistöveljesten remppaohjelmasta, jossa jonkun ohjelmassa esiintyneen perheen lapset lähtivät vuohijoogaamaan. En uskonut, että tämä trendi olisi saapunut Suomeen asti, mutta onneksi Google todisti ajatukseni vääriksi. Löysin Joogakoulu Yogelinan, joka jo viime kesänä oli järjestänyt vuohijoogaa Hyvinvoiva Hevonen -toimijan vuohien kanssa heidän pihamaallaan. Kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että lahja olisi juuri täydellinen eläinrakkaalle Sannalle. Ja aivan oikeassa olimme!

Se mikä kauhistuttaa eniten, antaa parhaat fiilikset #KotHamAdventure

maanantai 3. syyskuuta 2018


"Nyt ei voi enää perääntyä", kuuluu veneen takaosasta kipparilta. Sydän alkaa takoa, henki salpaantua. "Kiristetään tahtia, kaikki meloo nyt ja lujaa". Ei kun melaa syvemmälle veteen ja menoksi. Mihin ihmeeseen sitä on taas tullut laitettua itsensä? Eikö sitä olisi voinut jäädä vaikka rannalle joogaamaan?

Kuva: Visit Kotka Hamina


Kosken kohina voimistuu, vesi virtaa yhä vauhdikkaammin. Pian alkaa näkyä vaahtopäät, mutta ei sitä, mihin koski loppuu. Sentään en ollut menossa tällä kertaa koskeen yksin, vaan veneessä oli lisäkseni kahdeksan muuta. Jos putoaisin, olisi minulla seitsemän pelastajaa. Jos koko vene kaatuisi, kaatuisimme yhdessä. Viimeksi mainittua tosin tuskin näissä koskissa tapahtuisi, eikä tällaista elämyshakuista porukkaa sellaisiin koskiin vietäisikään, jos ketään muutakaan.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan