Slider

Profiilikuvani 10 vuoden ajalta

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Blogeissa kiertää Mamma Rimpuilee -bloggaajan aloittama #profiilikuvahaaste, johon myös matkabloggaajia on lähtenyt mukaan matka-aiheisilla profiilikuvilla. Ensimmäisenä bongasinkin Lähinnä Kauempana -matkablogin Katin tarttuneen haasteeseen, josta innostuneena selasin omatkin profiilikuvat heti läpi.

Luulin, ettei minulla ole 10 vuoden aikana ollut kovinkaan montaa profiilikuvaa, koska enhän minä jaksa vaihtaa sitä juuri koskaan. Yllättäen 10 vuotta onkin pitkä aika, vaikka se tuntuukin kuluneen kovin nopeaan, ja matkailuaiheisia profiilikuvia löytyi 14. Tähän haasteeseen oli siis tartuttava.

Costa Rica 2007


Tässä ihkaensimmäinen profiilikuvani. Olin juuri palannut puolen vuoden reissulta Costa Ricasta, joten on kovin luonnollista, että profiilikuva on juuri sieltä. Asuimme ystäväni kanssa costaricalaisessa isäntäperheessä ja opiskelimme lähes täysipäiväisesti espanjaa. Hyödynsimme kyllä lähes kaikki viikonloput ja mahdolliset loma-ajat koluten niin Costa Ricaa kuin sen naapurimaitakin. Profiilikuva on muistini mukaan yhdeltä lempirannoistani, Cahuitalta. Costa Ricassa elo oli juuri niin leppoisaa ja huoletonta, kuin kuva antaa ymmärtää!



Kuuba 2009


Täytyy myöntää, että minulla ei ole muistikuvaa siitä, miltä rannalta kuva olisi otettu. Vietimme Kuubassa kahden ystäväni kanssa kolme viikkoa, ja kiersimme useita eri paikkoja. Kuva on todennäköisesti joko Varaderosta tai Trinidadista. Muilla rannoilla en muista käyneemme.

Tuohon aikaan en kirjoittanut blogia, joten sieltäkään en voi tarkistaa faktoja. Päällimmäinen syy blogin perustamiseen olikin nimenomaan se, että matkoista jäisi jonkinlainen muistijälki.



Galapagossaaret 2010


Voi niin ihanat Galapagossaaret. Tuohon matkaan liittyy paljon ihania muistoja, mutta yksi parhaista ovat nämä merileijonat. Niiden kanssa oli mieletöntä oleilla rannalla, snorklata ja ennen kaikkea kuunnella niiden olkotusta (en tiedä, millä muullakaan sanalla kuvailisin niiden ääntelyä) auringon jo laskettua, kun vietimme iltaa laivan kannella, kirkkaan tähtitaivaan alla. Ainoa ääni, minkä kuulimme, oli juurikin nämä ihanat merileijonat.



Perun Amazon 2010


Galapagossaarten reissun yhteydessä vietimme muutaman päivän myös Perun Amazonilla. Galapagossaarien ja Amazonin välissä kävimme vielä vaeltamassa Inca Trailin. Amazonilla on näemmä ollut jo mukavaa rentoutua veneen kyydissä ja nauttia tropiikin lämmöstä.



Miami 2011


Täydellinen ajoitus. Kävimme ensimmäisellä Karibian risteilyllä ja siinä samassa vietimme muutaman yön myös Miami Beachillä. Juuri tuolloin Miamissa järjestettiin Absolut Wild Tea -lanseerausbileet, joihin saimme työni puolesta kutsut. Siellä mekin astelimme punaista mattoa pitkin ja siemailimme trendikkäitä Absolut Wild Tea -drinksuja.



Levi 2011


Reissu tuli eteen täysin yllättäen päivän varoitusajalla, mutta enhän minä ole koskaan ennenkään reissuista kieltäytynyt ;) Ja kenelle ei kelpaisi työnantajan maksama matka Leville, Vinkkarin After Ski ja Jamesonin irkkuviski?



Verzennay, Champagne 2011 


G.H. Mumm -samppanjatalon Grand Cru -viiniviljelmät, takana Verzennayn kylä Champagnessa. Tuo oli toinen naisten kesken vietetty viinimatka.



St Maarten 2012


Toinen Karibian risteilymme pysähtyi St. Maartenilla ja täytyihän sitä käydä poseeraamassa kuuluisalla Maho Beachillä laskeutuvien lentokoneiden alla.



Yyteri 2012


Ensimmäinen purjelautakokeiluni oli todella onnistunut. Innostuin lajista muuten, mutta rasittavaa siinä oli se, että välineet piti kantaa rannalle itse, heh :D Lienekö se syynä siihen, että tuon jälkeen en ole purjelautaan koskenut. Taidankin ottaa tämän kesän tavoitteeksi lähteä uudelleen vesille purjeen kera.



Seychellit 2013


Seychelleillä kiertelimme maailman kauneimpia rantoja, mutta näemmä kaikkein kiinnostavin on ollut saarten erikoisuus Coco de Mer -kookospalmut. No. Onhan ne hienoja luonnon ihmeitä.



Karstula 2013


Olen minä reissannut myös kotimaan maalaismaisemissa. Isäni kotitilalla Karstulassa kelpaa!



Mount Koya, Japani 2014


Hetkeni kääpiönä Japanissa. (Ihan niin kuin todellisuudessa olisin jotenkin erityisen pitkä :D )



Castello de Albolan viinitila, Toscana 2014


Vein mieheni häälahjaksi pitkälle viikonloppulomalle Toscanaan, Castello de Albolan viinitilalle. Illallisseurueessamme sattui olemaan ei-niin-paljon-viineistä-pitäviä (lucky us), joten me saimme nauttia mieheni kanssa koko pöytäseurueelle varatut viinit. Lasissani kuvassa on Il Solatio -punaviiniä, jonka kanssa saimme hipsiä dinnerin päätteeksi viinitilan puutarhaan. Yksi parhaista viineistä, mitä olen koskaan maistanut!



Thaimaa 2016


Tämä ei ole koskaan ollut profiilikuvanani, vaan kansikuvana, mutta kuva on niin kaunis, että siihen on hyvä lopettaa tämä sarja.





Pysy matkassa mukana:

Wanderlust tag -haaste - vastauksia matkakysymyksiin

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Bongasin Vaihda Vapaalle -blogista Wanderlust tag -haasteen, jossa olisi tarkoitus höpötellä videolle vastauksia kymmeneen matkailuaiheiseen kysymykseen. Videolle? Ehei. Lapsena kyllä tehtiin kaikki mahdollinen videolle. Kokkiohjelmia, autonkorjausvideoita, jumppaohjelmia, aerobicnäytöksiä. Vaikka mitä. Eikä tämä loppunut lapsuuteen, vaan vielä lukiossakin teimme useat esitelmät videomuodossa ja luokan edessä laitoimme vain videon pyörimään. Kätevää.

Nyt videolle kymmeneen kysymykseen vastaaminen ei tule kyllä onnistumaan. En tiedä johtuuko loppuraskaudesta vai katupölystä vai molempien yhdistelmästä, mutta ääntä ei riitä niin pitkään jutusteluun (vähintäänkin hyvä selitys sille, miksi tämä ei tule videomuodossa;). Tässä jokatapauksessa kysymykset ja vastaukset kirjoitetussa muodossa:

1. Tärkein leima passissasi?

Huh, kysymyssarja alkoi haastavasti. Passini on vaihtunut parin vuoden sisään kaksi kertaa. Ensin hankin uuden vanhentuneen tilalle, ja seuraavaksi naimisiinmenon ja täten nimenmuutoksen vuoksi taas uuden. Ja koska en pidä tavarasta, olen aina luovuttanut vanhan passin poliisille.

Tämänhetkisessä passissa taitaa olla tasan Barbadoksen leimat. Parin vuoden takaisessa passissa oli varmaan se kaikkein mieleenpainuvin leima, ei mikään virallisista virallisin, vaan turisteille tarkoitettu Inca Trail –leima. Sen saimme reitin portilta, kun olimme reput selässä valmiina aloittamaan neljän päivän urakkaamme kohti Macchu Picchua.

Meidän ryhmä lähtövalmiina Inca Trailille.


2. Osaatko luetella passisi numeron ulkoa?

En. Sen parin vuoden takaisen osasin, mutta puoli vuotta vanhan passin numero on ihan mahdotonta muistaa. Minulle ainakin. Ja toisaalta nyt kun ei saa kuin viiden vuoden passeja, niin en usko senkään ajan riittävän minun numeromuistilleni.

3. Mieluisin matkustusväline? Juna, lentokone, auto?

Mahdoton valita vain yhtä. Lentäen pääsee pitkälle, mutta autolla voi pysähtyä matkalla. Ja jos oikein maisemia haluaa katsella, niin polkupyörän ottaisin silloin alle. Kaikkein mieluiten siis lentäisin kauas, jossa vaihtelisin auton ja fillarin välillä. Toisaalta laivalla/veneellä pääsee hyvin saarten välisiä matkoja, mutta näin merisairaan näkökulmasta laiva (paitsi valtavat risteilijät, jotka eivät aalloista paljon hätkähdä) ei ole miellyttävä vaihtoehto.



4. Matkatavaroiden top 3?

Olen niin ruuan perään, että eväät tulevat kärkikolmikkoon. Jos energiataso laskee liikaa, tietää se kiukkua. Säilyttääkseni rauhan matkakumppaneiden kesken, pari pähkinää tai kiukkupatukka silloin tällöin takaa mukavan matkan. Elämysten ikuistaminen on myös yhtä tärkeää, eli mukaan lähtee aina myös kamera. Kolmannen kanssa onkin jo sitten vaikeuksia. Vesipullo löytyy aina laukusta, mutta se taitaa mennä eväiden kanssa samaan kategoriaan. Kenties sitä on niin jo tottunut kännykkäaikaan, että kännykkä taitaa tulla myös kärkikolmikkoon. Siinä on myös se hyvä puoli, että aina silloin kun ei jaksa kantaa kameraa mukana, toimii kännykkä myös kamerana.

5. Hostelli vai hotelli?

Kymmenen vuotta sitten vastaus olisi ollut ehdottomasti hostelli. Ketä kiinnostaa missä sitä nukkuu? Säästyneet rahathan voi käyttää paljon paremminkin! Mutta nyt kun ne kymmenen vuotta ovat kuluneet, niin kyllä hotellin mukavuuksista mieluusti jo maksaa. Sellaisissa loukoissa on tullut majoituttua, että ei kiitos enää. Hostellien yhteiskokkailualueet on kyllä jääneet positiivisesti mieleen. Sieltä on saanut aina parhaat vinkit kohteen nähtävyyksistä muilta asukkailta.

Tässä Costa Rican Manuel Antoniossa sijaitsevassa hostellissa ei edes seinää oltu tehty kattoon asti. Ovi sentään pysyi juuri ja juuri kiinni ;)


6. Matkustatko samoihin kohteisiin vai tutkitko uusia paikkoja?

Tämä on helppo. Jos olen itse valitsemassa kohdetta, on se ehdottomasti uusi paikka. Vaikka olen käynyt todella upeissa paikoissa, on maailma edelleen täynnä paikkoja, joissa haluaisin käydä. Jos tyytyisin yhteen hienoon kohteeseen, en saisi koskaan selville, mistä kaikesta olen jäänyt paitsi.

En toki kieltäydy sellaisistakaan matkoista, jotka suuntaavat sellaisiin paikkoin, joissa olen jo käynyt. Joskus matkaseura vie voiton, kuten naisten yhteisillä viikonloppumatkoilla. Silloin ei ole väliä minne lähdetään, kunhan lähdetään :)

7. Luetko etukäteen matkakohteestasi (esim. kulttuuri, nähtävyydet, turvallisuus) vai menetkö summanmutikassa?

Luen. Ennen luin paljon enemmän (en tiedä miten ennen oli niin paljon enemmän aikaa), mutta nykyäänkin pyrin ottamaan pääasialliset nähtävyydet ja parhaat ravintolat selville jo ennen matkaa. Silloin itse matkalla ei tarvitse enää käyttää aikaa sen pohtimiseen, mitä kohteessa voi tehdä. Kunhan vain katsoo listaa tai Lonely Planetin post it -lapuilla merkittyjä sivuja ja valitsee sille hetkelle parhaan tekemisen. Minuuttiaikatauluja en siis tee etukäteen, vaan ennakkosuunnittelulla pyrin varmistamaan sen, että mitään must see –juttua ei jää näkemättä/tekemättä/kokematta. Pahinta olisi, jos jotain upeaa huomaisikin vasta kotiinpaluun jälkeen.

8. Paras matkailusivusto?
Ei ole yhtä ylitse muiden. Googlettelen paljon matka-aiheisia juttuja, mutta Google vie minne vie. Usein matkablogeihin. Tripadvisor kertoo usein vastauksia yksityiskohtaisiin kysymyksiin, kuten esimerkiksi, että onko Barbadoksella ravintolaa, joka järjestäisi romanttisen illallisen rannalle, ihan niin kuin Unelmien poikamies -jaksoissa, hih ;) Vastaus: ei ole.

9. Mitä kaupunkia suosittelisit ystävällesi? Miksi?

Singapore on jäänyt kaupungeista parhaiten mieleen. Se oli niin puhdas ja järjestelmällinen, eikä tupakkaakaan saanut polttaa kaduilla kuin merkityillä paikoilla tuhkisten vieressä. Lisäksi suurkaupungin vilinästä pääsi helposti Indonesian lähisaarten rannoille rantaresort-lomalle.

JA Singaporen kenkäliikkeissä myydään kaikkia kenkiä alkaen koossa 34! Ainoa vastaan tullut kaupunki maailmassa, josta olen voinut ostaa mitkä kengät tahansa. Edes naapurimaa Malesia ei yltänyt tähän, kun heidän kenkänsä ovat omaan jalkaani valtavan leveitä.

Singapore hotellihuoneen ikkunasta kuvattuna.


10. Lähdet huomenna ja raha ei ole este. Minne olet menossa?

Tämä olisi tällä hetkellä kirous, ei siunaus. Mutta jos en olisi viimeisillä viikoilla raskaana, niin sitten asia olisi toinen. En ole koskaan käynyt eteläisen Tyynenmeren saarilla. Galapagossaaria en laske mukaan, ne on asia erikseen.

Ehkä voisin toteuttaa viime syksyn häämatkatoiveeni, ja yhdistää Bora Boran ja Tikehaun, kenties pari muutakin pientä saarta. Meren päällä lepäävistä bungaloweista en valitsisi tässä tapauksessa niitä edullisimpia, vaan menisin ehdottomasti kalleimpaan, ottaisin vastaan kanootilla tarjoiltavat aamiaiset suoraan bungalowin terassille ja kävisin sukeltamassa itselleni helmen jos toisenkin. Enkä pistäisi pahakseni, jos majoitukseen pääsisi vain yksityisellä helikopterilla tai vesitasolla ;) Ja täällä! Täällä saisi sen Barbadokselta puuttuneen romanttisen dinnerin kahdelle (tai vaikka kolmelle vauva mukaanlukien) katettuna biitsille tähtitaivaan alle.

Kuva: tahiti.com

Lue myös tämä

Seuraajamatka Päivä Tukholmassa -risteilylle 5.-7.12.2026

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan