Slider

Costa Teguisen ravintolat ja kahvilat Lanzarotella

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Vietimme 6-vuotiaan tyttäreni kanssa kahdestaan viikon Lanzarotella Costa Teguisen alueella.  Majoituimme todella hyvin varustellussa huoneistohotellissa, ja suurimman osan aterioista valmistimme itse huoneistossamme. Kävimme kuitenkin myös ravintoloissa syömässä tapaksia ja mereneläviä ja herkuttelemassa ihanilla jäätelö- ja muilla jälkkäriannoksilla rantakahviloissa.

Viikon aikana ehdimme testaamaan kaksi eri kahvilaa ja neljä eri ravintolaa. Ensimmäisenä täytyy muistella Espanjan ravintoloiden hintatasoa. Ihan mitä tahansa söimmekään, oli meidän kahden hengen lasku ihan joka kahvilassa ja ravintolassa noin 20 euroa kaikkineen päivineen. Näillä hinnoilla söisin Suomessakin useammin ravintoloissa.

Costa Teguisen kahvilat

Jos saimmekin hyvää ruokaa ravintoloista, tekivät kahvilat sitäkin suuremman vaikutuksen. Pidän kyllä ihan peruskahviloistakin, mutta kun olen lapsen kanssa liikenteessä, on jälkkäreiden näyttävyys tosi isossa roolissa. Miten ihanaa onkaan saada tuorein marjoin koristeltu jättiläisiso herkkuannos teen seuraksi.

Molemmat testaamistamme Costa Teguisen kahviloista sijaitsevat aivan rannan tuntumassa, ja näin ollen rauhaisa merinäköala oli taattu. En edes osaa laittaa paikkoja paremmuusjärjestykseen, koska molemmat olivat aivan ihania. 

Ravintola Peskeran briossi french toast ja Pinokkio-jäätelö

Alkulomasta pistäydyimme ravintola Peskeraan. Ravintola on lähes täsmälleen Costa Teguisen Playa de Las Cucharaksen keskiosassa, rantakadun varrella. Kadun toisella puolella on hiekkaranta ja toisella ravintola Peskera. Ravintolalla on myös sisätilat, mutta me halusimme tietysti terassille auringon paisteeseen, ja meidät ohjattiinkin mukavalle sohvaryhmälle. Kaikki terassin pöydät ja tuolit on aseteltu niin, että niistä pääsee ihastelemaan merimaisemaa.

Kysyin, onko ravintolalla erikseen jälkkärilistaa, ja naurahdin kun sain kokonaisen vihkosen jälkiruokia eteeni. Minä valitsin briossi french toastin ja tytär pinokkion malliin rakennetun jäätelöannoksen. Jäätelö nyt tietysti aina maistuu lapselleni, mutta tuo oma annokseni. En osaa edes kuvailla, miten mielettömän taivaallisen hyvä se oli. Jos joku räätälöisi minulle jälkiruuan, olisi se juuri tällainen.

Hintalappu näille jälkkäreille ja teelle ja omenamehulle oli 17,16 €.






Crepes-kahvila Beach Bar 

Noh, eipä jäänyt kyllä Beach Bar crepeineen yhtään sen huonommaksi. Olimme pyöräilleet tyttären kanssa noin 12-15 kilometriä, ja urakan päätteeksi halusimme palkita itsemme herkuilla. Beach Bar ja sen crepekset tulivat vastaan kuin tilauksesta.

Costa Teguisen Beach Bar sijaitsee Peskeran kanssa samaisella rannalla, Playa de las Cucharaksella, mutta Beach Bar sijaitsee rannan aivan eteläpäässä. Jälkkärilistalta löytyi iso kasa crepeksiä eri täytteillä sekä muutama jäätelöannos. Itse olen suuri crepes-fani, joten tilasin itselleni sellaisen kaikilla mahdollisilla tuoreilla hedelmillä ja Nutellalla, kun tytär taas jäätelöiden ystävänä valitsi klassikko Banana Splitin. Voin kertoa, että molemmat olivat todella hyviä!

Beach Barissa laskumme jälkkäreiden, teen ja omenamehun kanssa oli 17,70 €. 

Sisustuksessa Peskera voitti heittämällä viihtyisillä sohvaryhmillään, mutta Beach Barin näkymä aavistuksen korkeammalta oli kenties Peskeraa parempi. Jos siis pitäisi valita, kumpaa näistä suosittelisin, vastaisin molempia.




Costa Teguisen ravintolat

Ravintolatarjontaa Costa Teguisen alueella on yllin kyllin. Meille ei sattunut huonoja ravintoloita, vaikken ollutkaan ennakkoon tehnyt suuria suunnitelmia. Toki katsoin ravintolan arviot ennen kuin astuimme sinne sisälle, mutta sanoisin, että ravintoloiden kanssa meillä kävi hyvin.

Tapaksia restaurante La Familiassa

La Familian illalliselle päädyimme sijainnin perusteella. Ravintola sijaitsee nimittäin Costa Teguisen pääkadun, Avenida de las Islas Canariaksen varrella, aivan leikkipuiston vieressä. Tämä leikkipuisto oli sekä minun että tyttäreni suosikki, ja mikä sen kätevämpää, kuin mennä leikkipuistosta suoraan syömään. 

La Familia vaikutti nimensä mukaisesti sellaiselta ihanalta espanjalaiselta perheravintolalta. Listalla olisi ollut kaikkea muutakin, mutta me tilasimme pelkkiä tapaksia. Lähdimme liikkeelle tarjoilijan suosituksella viidestä eri tapaksesta, ja se riittikin meille kahdelle tosi hyvin.

Olipa muuten kätevä tapa illallistaa lapsen kanssa, kun tytär sai poimia suosikkinsa tapasten joukosta, ja minä sitten söin kaiken mikä jäi jäljelle. Käytännössä maistoimme molemmat kaikkia, ja tytär söi enemmän niitä, mistä hän eniten piti, eli lihapullia, rapuja ja espanjalaista munakasta. Kanakroketit ja kanarianperunoiden kastikkeet jäivät pääsääntöisesti minulle.

Viisi tapasannosta, vichy ja omenamehu maksoivat yhteensä 22 €.




Pizzalla La Chimeneassa

Kerran kävimme myös lounaspizzoilla, kun olimme kylillä ja nälkäisiä. Valitsimme käytännössä ensimmäisen avoinna olevan ravintolan, mikä sattui tulemaan vastaan. Tästä ravintolasta ei ole oikeastaan muuta sanottavaa, kuin että pizzat olivat todellakin hintansa arvoisia.

Kahdesta pizzasta omenamehun ja vichyn kera maksoimme 19,15 €. 

Kalalounas Casa Tomaksessa

Casa Tomas oli varmasti meidän vierailun paras ravintola. Tämä ei sijaitse aivan Costa Teguisen alueella, vaan kuutisen kilometriä alueen keskustasta etelään, Las Caletaksen kylässä. Me päädyimme Casa Tomakseen pyöräilyretkemme lomassa, kun pyörämatkana tuo 6-7 kilometriä suuntaansa oli juuri erinomainen 6-vuotiaan kanssa, varsinkin kun lounaan pystyi syömään juurikin tuolla puolivälissä pyöräretkeä.

Pyörätie Costa Teguisesta Las Caletaksen kylään on aivan erinomaisessa kunnossa, ja se kulkee aivan rantaviivaa myötäillen. Tämä olisi hyvä retki myös vaikka kävellen.

Itse ravintola on juuri sellainen söötti espanjalainen paikallisravintola ja samaan aikaan tyylikäs dinneripaikka meren rannalla. Ikkunoista voi katsella upeaa kallioista maisemaa ja aaltoja lyömässä rantakiviin. Casa Tomas ei ole turistialueella, joten sen sijainti hieman syrjässä tekee siitä entistä houkuttelevamman. Kuin olisi jossain kauempanakin saaristomajakalla.

Casa Tomaksella on muutama pystypöytä ravintolan edessä, merihenkinen ravintolasali sisätiloissa ja vielä pieni terassi ravintolan "takapihalla" suoraan meren äärellä.

Tämä ravintola suorastaan houkutteli syömään mereneläviä. Molemmat meistä otimme päivän kalaa, tytär leivitettynä, minä grillattuna. Alkuun tilasin valkosipulileipiä, jotka jäivät molemmat minun syötäväkseni. Pääsipä tytär kuitenkin maistamaan niitä.

Casta Tomaksen miljöö, palvelu, ruoka, sisustus, sijainti, ihan kaikki oli minun mieleen. Tänne voisin hyvin kuvitella tulevani myös illalliselle. 

Kahden kalan, valkosipulileivän, omenamehun ja vichyn yhteissumma oli 21,19 €.





Grilliruokaa La Vaca Locassa

Viimeisenä iltana me kävimme vielä kerran ulkona syömässä. Valitsimme tällä kertaa ravintolan sen ulkoasun perusteella. Olimme jo valmiiksi Costa Teguisen alueen eteläosassa, ja nälkätilanne vaati meitä ruokailemaan jossain lähiravintolassa. 

La Vaca Loca on pieni, tosi tunnelmallinen ravintola, ja sillä on vain nelisen pöytää sisällä ja muutama ulkona. Kahdeksaan asti olisi ollut voimassa tapastarjous, mutta kun tyttäreni päätyi valitsemaan lasten listalta pizzaa, oltin minä grillattua lohta.

Ruoka oli hyvää, mutta mitään erityismainintaa se ei saa. Itse paikka taas oli minusta ihan tosi viihtyisä ja se saakin ruokaa paremmat pisteet. 

Tämä dinneri maksoi meiltä kahdelta 22,52 €.



Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Itse en kahviloissa oikein viihdy, mutta nuo ravintolat olisivat varmasti minunkin mieleeni. Ruoat näyttävät maukkailta ja ravintolat muutenkin oikein viihtyisiltä. Ja hintakaan ei tosiaan kuulosta pahalta!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa herkuttelua! Tuo juuri on kyllä niin parasta lasten kanssa lomalla kun saa yhdessä syödä kaikkea hyvää. Myös tapakset näyttää herkullisille. Ja pizza on aina varma valinta maassa kuin maassa, varsinkin kun lapsilla menee hetki tottua uusiin makuihin ja ruokiin.

    VastaaPoista
  3. Meinasi tulla nälkä tätä lukiessa :) On kyllä tosi kivan oloisia paikkoja ja erittäin kohtuullisen hintaisia. Meistä etenkin Katri on tosi helposti houkuteltavissa kaikkiin jälkkäripaikkoihin :D

    VastaaPoista
  4. Ihania jälkkäreitä ainakin!
    Älyttömän kauan sitten vietimme Puerto Ricossa viikon, josta jäi kyllä lähinnä mieleen tympeät ravintolat ja aggressiiviset sisäänheittäjät, mutta sen jälkeen vietimme muutamia päiviä Las Palmasissa ja ravintolamaailma oli ihan toisenlainen. Ehkä aika oli tehnyt tehtävänsä - tai ehkä Las Palmasissa osattiin keskimäärin vaatia enemmän.

    VastaaPoista
  5. Hei! Mikä hotelli olikaan missä olitte? En löytänyt sitä ja meillä juuri reissu tulossa Costa Teguiseen :)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan