Slider

Päiväretki Tallinnan Fotografiskaan

torstai 5. syyskuuta 2019

Yhteistyössä: Tallink Silja

Tallinnan uusi Fotografiska on ollut esillä siitä lähtien, kun se alkukesästä avattiin. Niin monen olen nähnyt ja kuullut saapuvan sieltä ihastellen. Oli täysin selvää jo kesällä, että minäkin halusin Fotografiskaan. Ja kuten varmaan jo tiedät, jos saan jonkin matkaidean, toteutan sen. Tallinnan Fotografiskassa käynti jos jokin onkin äärimmäisen helppoa toteuttaa vaikka ihan päiväseltään.

Tallinna on oikeasti tosi lähellä, ja tässä minäkin nyt olen hehkuttamassa Fotografiskaa!



Tallink Siljan lähdöissä on varaa valita


Vertailin eri laivayhtiöiden lähtöjä Tallinnaan, ja ylivoimaiseksi voittajaksi osoittautui Tallink Silja tiheällä vuorovälillään. Muilla yhtiöillä olisi pitänyt sekä lähteä aamuvarhaisella että palata iltamyöhäisellä, tai vaihtoehtoisesti olla yötä Tallinnassa. Se taas olisi vienyt tällaiselta kevyeltä museoretkeltä pohjan. Pystyn kyllä helposti heräämään aikaisin, mutta en halua valvoa yömyöhään varsinkaan silloin, kun seuraavana aamuna tulee herätä töihin. Ja toisaalta yönylireissuun ei tällä erää ollut mahdollisuutta. Ei ainakaan sunnuntaina.


Me valitsimme lähdön aamulla 7:30 ja paluun niin, että olimme takaisin Helsingissä 15:30. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä 10:30 ja palata 18:30. Sekin olisi vielä mennyt kevyen päiväretken raameihin heittämällä, mutta valitsimme silti aikaisemman vaihtoehdon. Ja hyvä niin. Nyt oli vielä koko ilta aikaa kokkailla tulevan viikon ateriat ja muutenkin valmistautua alkavaan viikkoon.

Business-luokassa aika hurahtaa hetkessä


Tallink Siljalla ei ole ihanaa vain sen kätevät aikataulut vaan myös business-lounget. Busineksessa matkustettaessa saa itselleen takuuvarman istumapaikan, rauhan ja hintaan kuuluvat hyvät tarjoilut. Aikainen aamulähtökään ei haitannut muun muassa sen takia, ettei kotona tarvinnut pohtia aamiaista, vaan laivassa pääsi suoraan kävelemään buffaan. Tällaisina päiväretkeläisinä ruokatarjonta oli kätevää tietysti myös paluumatkalla. Toki Tallinna on täynnä ihania ravintoloita ja oli toisaalta sääli vain kävellä niiden ohi pysähtymättä syömään, mutta niiden aika on taas toisella Tallinnan reissulla.

Paluun aikatauluumme osui lisäksi yhtiön uusin laivatulokas Megastar. Pääsin vasta keväällä ensimmäisen kerran Megastarilla Tallinnaan ja onhan se hieno! Silloin saimme matkan lisäksi saatesanat laivan sisutuksen suunnittelutoimistolta, ja tunnelman panostaminen sistuksessa on todella kannattanut.

Tiesitkö, että Megastar on tällä hetkellä myös vähäpäästöisin laiva matkata Tallinnaan!





Usean eri tunnelman Fotografiska


Mutta se Fotografiska. Tämän retken pääkohde. Se oli hieno! Blogissani näkee harvoin kirjoituksia yhtään mistään museoista. Pidän kyllä niistä, mutten oikein innostu niistä niin paljon, että aiheesta riittäisi jutun juurta kokonaiseksi kirjoitukseksi asti. Fotografiskasta riittää!

Ensimmäisenä kipusimme ensimmäiseen näyttelykerrokseen, mistä löytyi Jimmy Nelsonin Homage to Humanity -näyttely. Voihan Jimmy, mitä olet mennyt tekemään! Hän on kiertänyt eri maissa eri puolilla maapalloa eristäytyneissä yhteisöissä ja vanginnut kuviin tunnelmia yhteisöjen ihmisistä mielettömällä tavalla. Näyttely laittoi ajattelemaan, miten kuplassa sitä loppujenlopuksi tuleekaan asuttua, eikä tällaisista elämäntyyleistä ole mitään tietoa. Ja hei, miten ihmeessä Siperiassa keskellä talvea pystyy synnyttämään onnistuneesti?





Tämän näyttelyn jälkeen kipusimme vielä yhden kerroksen ylemmäs ja matkalla olimme täysin varmoja, että loput näyttelyt ovat takuulla laimeita ensimmäisen jälkeen.

Ei varmaan teille muille tule yllätyksenä, että näin ei tosiaankaan ollut. Seuraavana kiersimme Alison Jacksonin näyttelyn ja siirryimme ihmisten monimuotoisuuden pohdinnasta nauramaan ääneen. Alison käyttää julkkisten kaksoisolentoja ja ottaa hulvattomia tilannekuvia juurikin niistä aiheista, joista ei pitäisi. Kuningatar Elisabetiä en olisi itse ehkä halunnut nähdä vessanpöntöllä. Eikä tosiaan ole ihmekään, että Trumpista on useampikin otos. Niitä riittäisi varmasti kokonaiseksi näyttelyksi asti.



Eikä tässä vielä kaikki, vaan vielä oli kaksi muuta näyttelyä. Anna-Stina Treumundin valokuvat jäivät kieltämättä muiden kolmen näyttelyn alle, mutta Anja Niemen -valokuvat olivat tunnelmaltaan viehättäviä ja siellä huomasin, että tunnelmaa oli tuotu myös musiikin avulla. Jäinkin pohtimaan, oliko näin kahdessa ensimmäisessäkin näyttelyssä.

Liikaa en kuitenkaan halua paljastaa näyttelyistä, sillä on ne nähtävä itse livenä!

Näyttelyt pian vaihtumassa - uusi matka varaukseen


Jos haluat nähdä nämä näyttelyt, varaa pian Tallinnan matka. Osa näistä nimittäin vaihtuu aivan näillä näppäimillä. Minua tämä ei haittaa, päin vastoin, sillä lähden Fotografiskaan vielä toisenkin seurueen kera marraskuun lopulla. Samalla vietämme tämän "Viinin kirjallisuusseuran" pikkujouluja. Silläkin kertaa menemme päiväretkelle, mutta varaamme aikaa myös johonkin hyvään ravintolaan.

Tallink Silja tarjosi minulle ja ystävälleni edestakaiset matkat Helsingistä Tallinnaan Business-luokassa.

Pysy mukana matkassa:

4 kommenttia:

  1. Pitää kai myös tehdä reissu Tallinnaan tuonne valokuvamuseoon, koska niin moni sitä hehkuttaa. Turusta lähtevälle ehkä siedettävinä tapa reissata on yön yli reissu. Hesasta kun vie vielä paljon aikaa päästä kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fotografiska oli kyllä niin hieno, että sinne kannattaa jo käyttää aikaa yönylireissun verran myös! Minä jo innolla odotan seuraavia näyttelyitä. Toivottavasti on yhtä upeat kuin nämä tämänhetkiset, ja toisaalta en epäile yhtään, etteivätkö olisi.

      Poista
  2. Varsinainen tunteiden vuoristorata tuo Fotografiska siis. TÄytyypä käydä katsomassa. Kiva postaus!

    VastaaPoista
  3. Fotografiska on ollut monessa blogissa esillä ja jokaisessa (tai ainakin niissä jotka olen lukenut) se on saanut kehuja. Houkuttelisi kovasti, mutta tulevat viikonloput ovat niin varattuja, että näyttelyt ovat ehtineet vaihtua ennenkuin sinne asti pääsee. Jossain vaiheessa talvea täytyy kyllä mennä.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Tyylikkäästi uudistettu Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan