Matkustan verrattain paljon junassa lapsen kanssa. Vanhempani asuvat Jyväskylässä, ja sen matkaan teemme lähes poikkeuksetta junalla. Juuri tällä hetkelläkin istun junassa, InterCityn ravintolavaunun yläkerrassa. Aloitimme matkan perhevaunun yläkerran leikkipaikalta, jatkoimme lounaalle ravintolavaunuun, ja parhaillaan lapsi värittää värityskuvia ja minä kirjoitan. Emme ole varsinaisesti ehtineet vielä matkustamalla matkustamaan, eli istumaan paikoillamme ja odottamaan perilletuloa, ja silti olemme jo ohittaneet Tampereen. Veikkaisinkin, että maksimissaan viimeiset puoli tuntia meillä menee odottavissa merkeissä, ja siitäkin parikymmentä minuuttia käytämme vessassa käymiseen ja pukemiseen. Matkanteko on junalla aivan älyttömän helppoa.

Ravintolavaunun yläkerran ruhtinaallisista paikoista täytyy maksaa extraa, mutta tila ja rauha on rahan arvoista.

Muistan jo vauva-aikana, miten kätevästi taitimme tämän matkan. Ajoitin matkan niin, että silloinen vauva, nykyinen lähes nelivuotias, nukahti rattaisiin juuri ennen junan lähtöä. Rattaat sain rullata kyytiin ja istua itse lukemaan kirjaa. Puolet matkasta kului kätevästi itseäni viihdyttäen, ja vain toinen puoli vauvan viihtymisestä huolehtien.

Michelin-ravintolan edullinen lounas pelasti ruuhkautuneella Amalfin rannikolla

Onni onnettomuudessa. Kun ei saa autoa parkkiin minnekään Amalfin rannikolla, ja "joutuu" lounastamaan Michelin-ravintolaan erinomaisen, mutta silti suhteellisen edullisen lounaan ja vielä aivan jäätävän kauniissa maisemissa ei voi kuin ihmetellä, miten hyvää tuuria voi epäonnesta seuratakaan.

Kuinka usein ravintolan pöydästä saa katsella tällaista maisemaa?

Tuolla hetkellä olin enemmän kuin tyytyväinen matkamme takaiskuun ja Amalfin rannikon parkkipaikkojen vähyyteen. Ties missä ylikalliissa riviravintolassa olisimmekaan lounastaneet tungoksessa muiden turistien kanssa, jos olisimme saaneet auton parkkiin Amalfin, Minorin tai Maiorin kyliin.

Sorrento - siellä vesi on turkoosia ja kaupunki rannalla, korkeiden kallioiden päällä

Sorrento. Se ei ollut pääasiallisella matkalistallamme ollenkaan kun ystäväni kanssa kesällä kurvasimme Napoliin metsästämään maailman parasta pitsaa ja Amalfin rannikolle maailman kauneimpia maisemia.

Ajattelimme kuitenkin, että haluamme käydä Sorrentossa sen kerran, kun olemme kulmilla. Ja hyvä, että kävimme. Sorrento oli matkan yllättäjiä. Napolistahan jo ennakkoon tiesimme saavamme maailman parasta pitsaa ja Amalfin rannikon tiesimme tarjoavan henkeäsalpaavia maisemia. Mutta Sorrento. Se tuli kyllä täysin yllättäen samalle viivalle muiden matkan kohteiden kanssa.

Tämän takia minulla on varaa matkustaa – ja samasta syystä matkustan paremmalla omatunnolla

Aika usein – tai ainakin aivan liian usein – saan osakseni oletuksia, että olisin jotenkin erityisen rikas, kun matkustan. Joku rahoittaja taustalla. Isot kasat perintöjä. Vähintään lottovoitto. Jostainhan ne jättisuuret summat matkailuun täytyy tulla. Epäilijöiden pettymykseksi täytyy todeta vanha sanonta: Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot.

Totta on se, että käytän suhteessa keskivertoa enemmän matkailuun. Kukapa ei käyttäisi rahaa sellaiseen, mistä on kiinnostunut tai mitä arvostaa. Minulla tuo vaan sattuu olemaan matkailu. Juuri muuhun en ole oikein koskaan osannut laittaa rahaa. Ehkä olen myös onnekas, sillä luonteeni on varsin pihi. Ei matkailussa, mutta melkein kaikessa muussa muistan aina punnita, mitä oikeasti tarvitsen ja mitä en. Useimmiten en tarvitse.

Tämän takia minulla on varaa matkustaa:

Majoitus, joka ylitti jo valmiiksi korkeat odotukset - Hotel Torre Barbara, Amalfin rannikon lähellä

Ai että kun rakastan paikkoja, jotka saavat aikaan välittömät ooh-huokaukset. Kun tietää tulevansa hienoon paikkaan, mutta et silti ihan kokonaan ole käsittänyt, mitä tuleman pitää. Yksi tällaisista paikoista oli hotellimme Torre Barbara viime kesän Amalfin rannikon road tripillä.

Ehkä odotuksiani laski tieto, ettemme valinneet majoitusta aivan Amalfin rannikolta, vaan päädyimme majoitukseen, jonka maisemat katselisivat kohti Vesuviuksen tulivuorta. Näin jälkikäteen tuntuu hassulta, ettei Vesuvius-näkymästä ollut samanlaisia ennakko-odotuksia kuin Amalfin rannikon maisemista. Korkeat odotukset toki, mutta eivät yhtä korkeat kuin Amalfin rannikon odotukset. Toisaalta ymmärrän itsenäi täysin. Amalfin rannikkoa on hehkutettu ja syystä. Keskityin matkaa suunniteltaessa kokonaan Amalfin rannikkoon, enkä odottanut myös sen lähiympäristössä olevan aivan yhtä kaunista.

Ihanaa olla väärässä!

Vuoden 2019 bucket-lista ja vähän haaveita + ARVONTA

Vuodenvaihde on ehdottoman parasta aikaa suunnitella tulevaa. Miettiä, mistä haaveilee ja ennen kaikkea sitä, mitä niistä haaveista ihan oikeasti haluaa toteuttaa. Kukapa nyt ei haluaisi toteuttaa ihan jokaikistä haavettaan, mutta todellisuus on se, että vain toiset haaveista voi toteuttaa yksinkertaisesti tarttumalla toimeen. Niiden toisten haaveiden kanssa täytyykin sitten olla jo hieman tuuriakin matkassa, jos edes se riittää. Joskus näiden kaukaisempien haaveiden kanssa aika auttaa. Itse en ole oikein koskaan osannut haaveilla kovin pitkälle tulevaisuuteen, vaan jos keksin jotain, toteutan sen mahdollisimman pian, tai heti.

Keksin opiskeluaikoina haluavani Galapagossaarille. Ja niin vain lähdin.

Hahmottelin alkaneelle vuodelle sekä bucket listaa että haaveiden listaa. Bucket-lista on se, minkä toteutan. Tiedän toki, että suunnitelmat voivat muuttua, mutta bucket-listan asiat ovat sellaisia, mitkä tämän hetken tähtikartaston mukaan ovat toteutettavissa vuoden sisällä, jos vain nostan peppuni sohvalta ja käyn toimeen.

Ystävien matkavuosi 2018 ja kurkistus tulevaan

Taas yksi matkavuosi alkaa olla takana. Jälleen kerran vuosi on ollut edeltäjistään poikkeava ja hyvällä tavalla niin. Tänä vuonna olen nimittäin matkustanut valtavan paljon ystävien kanssa, ja vieläpä monen eri ystävän.

Kiireisen arjen - lasten, töiden, harrastusten - lomassa ystävien tapaaminen jää usein hurjan vähälle ja viikonlopun kahvitteluiden lomassa ei koskaan ehdi päivittää kuin pintaraapaisun kuulumisista. Yhteistä kahvitteluaikaa löytyy ylipäätään todella harvoin, ja jotkut parin tunnin tapaamiset on sovittu jopa parin kuukauden päähän. Matkat näyttävät olevan tässä vaiheessa elämää niitä, kun on oikeasti aikaa kuunnella, mitä toiselle kuuluu.