Olin aivan liian aikaisessa kehumassa, miten Karstulan mummolassa marjastus on niin helppoa. Poiminhan noin seitsemän litraa mustikoita pakkaseen ihan vain käväisemällä pariin otteeseen pihasaunan takana. Olihan se helppoa, ja hienoakin vielä. Mutta enpä tiennyt, että meitä odotti vielä jotain (ainakin itselleni) paljon harvinaisempaa - nimittäin lakkasuo täynnä valtavan suuria lakkoja.
Lähdimme matkaan kävellen mummolan pihasta. Olin ajatellut, että tämä saunan takaa lähtevä polku on polku. No eipä ollutkaan. Polku onkin ollut vielä noin 60 vuotta sitten päätie kylään. Tällä kärrypolulla on silloin ajettu pääasiassa hevosilla, mutta on silloin autojakin kuulemma ollut. Koulukyyti tosin kuljetti kouluun vain isommat pojat. Auto kun ei jaksanut kaasuttaa mäen päälle asti. Isot pojat pääsivät kyydissä vain sen takia, että he jaksoivat työntää auton mäen ylös.
Lakkasuo löytyi noin kilometrin metsäkävelyn jälkeen. Isäni veljet neuvoivat meille paikan edellisenä päivänä, ja sanoivat, että se on niin helposti löydettävissä, että sinne ei voi edes eksyä. Täytyy kyllä myöntää, että koko lapsuutensa näiden metsien keskellä asuneelle helposti löydettävä lakkasuo tarkoittaa jotain aivan muuta kuin minulle, jolle metsä on tarkoittanut taajama-alueella takapihan metsikköä, josta sadan metrin päästä alkaa kaupungin hoitama pururata.
Emme me olisi sinne mieheni kanssa kahdestaan lähteneetkään. Sen verran ymmärsimme, että helposti löydettävä lakkasuo on hyvin suhteellinen käsite. Kun vanhempani ilmoittivat tulevansa käymään lakassa, ilmoittauduimme saman tien marjastajiksi. Äitini jäi hoitamaan Islaa, ja isäni lähti lakkaoppaaksi kahdelle kaupunkilaiselle.
Minä tietenkin sujautin kameran taskuuni. Täytyyhän lakkasuolta kuvia saada, sen kerran kun sinne vuosien jälkeen taas pääsee. Harmillista vaan, että uusi Nikon D3300 ei mahtunut taskuun, enkä sitä suon silmään mulahtamisen pelossa olisi uskaltanut edes ottaa mukaan. Vaikka keskityinkin osittain kuvaamiseen, ei ämpärissäni silti ollut paljon muita vähemmän lakkoja.
Tältä ensimmäiseltä retkeltä saimmekin lakkoja jo viiden ja kymmenen litran väliltä.
Riittikö se meille? No ei tietenkään. Isäni tiesi vielä toisen lakkapaikan, ja lähdimme evästauon jälkeen käymään suolla uudelleen. Myös täältä löysimme lakkoja niin paljon, että koko päivän saalis oli lähes 15 litraa lakkoja. Ihan mahtava määrä siihen nähden, että oletin meidän saavan lakkoja pari rasiaa pakkaseen.
Lakkojen lisäksi saimme hyvän reippailun. iPhoneni askelmittari näytti meidän kävelleen suolla 5,6 kilometriä. Mättäältä mättäälle ei ollutkaan se paras taktiikka, kun mätäs vajosi useita kymmeniä senttejä alaspäin. Mättäiden vierellä oli mulahdusvaara, mutta askeleen korkeus ei ollut niin suuri. Onneksi vain toinen saappaani hörppäsi yhden ainoan kerran hieman vettä ojaa ylittäessämme. Suurempien ojien ylitykseen olikin tehty siltoja. Yhdellä sillalla oli jopa käsituki!
Oletko sinä kokenut lakkasuon kävijä? Vai poimitko mieluummin muita marjoja? Vai tulevatko kaikki marjasi suoraan torimyyjän kojusta?
Lähdimme matkaan kävellen mummolan pihasta. Olin ajatellut, että tämä saunan takaa lähtevä polku on polku. No eipä ollutkaan. Polku onkin ollut vielä noin 60 vuotta sitten päätie kylään. Tällä kärrypolulla on silloin ajettu pääasiassa hevosilla, mutta on silloin autojakin kuulemma ollut. Koulukyyti tosin kuljetti kouluun vain isommat pojat. Auto kun ei jaksanut kaasuttaa mäen päälle asti. Isot pojat pääsivät kyydissä vain sen takia, että he jaksoivat työntää auton mäen ylös.
Lakkasuo löytyi noin kilometrin metsäkävelyn jälkeen. Isäni veljet neuvoivat meille paikan edellisenä päivänä, ja sanoivat, että se on niin helposti löydettävissä, että sinne ei voi edes eksyä. Täytyy kyllä myöntää, että koko lapsuutensa näiden metsien keskellä asuneelle helposti löydettävä lakkasuo tarkoittaa jotain aivan muuta kuin minulle, jolle metsä on tarkoittanut taajama-alueella takapihan metsikköä, josta sadan metrin päästä alkaa kaupungin hoitama pururata.
Emme me olisi sinne mieheni kanssa kahdestaan lähteneetkään. Sen verran ymmärsimme, että helposti löydettävä lakkasuo on hyvin suhteellinen käsite. Kun vanhempani ilmoittivat tulevansa käymään lakassa, ilmoittauduimme saman tien marjastajiksi. Äitini jäi hoitamaan Islaa, ja isäni lähti lakkaoppaaksi kahdelle kaupunkilaiselle.
Minä tietenkin sujautin kameran taskuuni. Täytyyhän lakkasuolta kuvia saada, sen kerran kun sinne vuosien jälkeen taas pääsee. Harmillista vaan, että uusi Nikon D3300 ei mahtunut taskuun, enkä sitä suon silmään mulahtamisen pelossa olisi uskaltanut edes ottaa mukaan. Vaikka keskityinkin osittain kuvaamiseen, ei ämpärissäni silti ollut paljon muita vähemmän lakkoja.
Tältä ensimmäiseltä retkeltä saimmekin lakkoja jo viiden ja kymmenen litran väliltä.
Riittikö se meille? No ei tietenkään. Isäni tiesi vielä toisen lakkapaikan, ja lähdimme evästauon jälkeen käymään suolla uudelleen. Myös täältä löysimme lakkoja niin paljon, että koko päivän saalis oli lähes 15 litraa lakkoja. Ihan mahtava määrä siihen nähden, että oletin meidän saavan lakkoja pari rasiaa pakkaseen.
Lakkojen lisäksi saimme hyvän reippailun. iPhoneni askelmittari näytti meidän kävelleen suolla 5,6 kilometriä. Mättäältä mättäälle ei ollutkaan se paras taktiikka, kun mätäs vajosi useita kymmeniä senttejä alaspäin. Mättäiden vierellä oli mulahdusvaara, mutta askeleen korkeus ei ollut niin suuri. Onneksi vain toinen saappaani hörppäsi yhden ainoan kerran hieman vettä ojaa ylittäessämme. Suurempien ojien ylitykseen olikin tehty siltoja. Yhdellä sillalla oli jopa käsituki!
Oletko sinä kokenut lakkasuon kävijä? Vai poimitko mieluummin muita marjoja? Vai tulevatko kaikki marjasi suoraan torimyyjän kojusta?
Pysy matkassa mukana:
