Slider

Ummikko lakkasuolla - saaliina 15 litraa lakkoja

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Olin aivan liian aikaisessa kehumassa, miten Karstulan mummolassa marjastus on niin helppoa. Poiminhan noin seitsemän litraa mustikoita pakkaseen ihan vain käväisemällä pariin otteeseen pihasaunan takana. Olihan se helppoa, ja hienoakin vielä. Mutta enpä tiennyt, että meitä odotti vielä jotain (ainakin itselleni) paljon harvinaisempaa - nimittäin lakkasuo täynnä valtavan suuria lakkoja.



Lähdimme matkaan kävellen mummolan pihasta. Olin ajatellut, että tämä saunan takaa lähtevä polku on polku. No eipä ollutkaan. Polku onkin ollut vielä noin 60 vuotta sitten päätie kylään. Tällä kärrypolulla on silloin ajettu pääasiassa hevosilla, mutta on silloin autojakin kuulemma ollut. Koulukyyti tosin kuljetti kouluun vain isommat pojat. Auto kun ei jaksanut kaasuttaa mäen päälle asti. Isot pojat pääsivät kyydissä vain sen takia, että he jaksoivat työntää auton mäen ylös.



Lakkasuo löytyi noin kilometrin metsäkävelyn jälkeen. Isäni veljet neuvoivat meille paikan edellisenä päivänä, ja sanoivat, että se on niin helposti löydettävissä, että sinne ei voi edes eksyä. Täytyy kyllä myöntää, että koko lapsuutensa näiden metsien keskellä asuneelle helposti löydettävä lakkasuo tarkoittaa jotain aivan muuta kuin minulle, jolle metsä on tarkoittanut taajama-alueella takapihan metsikköä, josta sadan metrin päästä alkaa kaupungin hoitama pururata.




Emme me olisi sinne mieheni kanssa kahdestaan lähteneetkään. Sen verran ymmärsimme, että helposti löydettävä lakkasuo on hyvin suhteellinen käsite. Kun vanhempani ilmoittivat tulevansa käymään lakassa, ilmoittauduimme saman tien marjastajiksi. Äitini jäi hoitamaan Islaa, ja isäni lähti lakkaoppaaksi kahdelle kaupunkilaiselle.






Minä tietenkin sujautin kameran taskuuni. Täytyyhän lakkasuolta kuvia saada, sen kerran kun sinne vuosien jälkeen taas pääsee. Harmillista vaan, että uusi Nikon D3300 ei mahtunut taskuun, enkä sitä suon silmään mulahtamisen pelossa olisi uskaltanut edes ottaa mukaan. Vaikka keskityinkin osittain kuvaamiseen, ei ämpärissäni silti ollut paljon muita vähemmän lakkoja.

Tältä ensimmäiseltä retkeltä saimmekin lakkoja jo viiden ja kymmenen litran väliltä.





Riittikö se meille? No ei tietenkään. Isäni tiesi vielä toisen lakkapaikan, ja lähdimme evästauon jälkeen käymään suolla uudelleen. Myös täältä löysimme lakkoja niin paljon, että koko päivän saalis oli lähes 15 litraa lakkoja. Ihan mahtava määrä siihen nähden, että oletin meidän saavan lakkoja pari rasiaa pakkaseen.




Lakkojen lisäksi saimme hyvän reippailun. iPhoneni askelmittari näytti meidän kävelleen suolla 5,6 kilometriä. Mättäältä mättäälle ei ollutkaan se paras taktiikka, kun mätäs vajosi useita kymmeniä senttejä alaspäin. Mättäiden vierellä oli mulahdusvaara, mutta askeleen korkeus ei ollut niin suuri. Onneksi vain toinen saappaani hörppäsi yhden ainoan kerran hieman vettä ojaa ylittäessämme. Suurempien ojien ylitykseen olikin tehty siltoja. Yhdellä sillalla oli jopa käsituki!







Oletko sinä kokenut lakkasuon kävijä? Vai poimitko mieluummin muita marjoja? Vai tulevatko kaikki marjasi suoraan torimyyjän kojusta?

Pysy matkassa mukana:

Maalaiselämää Suomen suvessa

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Lupailin lähiajoille blogipostauksia niin Mallorcasta ja Menorcasta kuin Suomen Lapistakin. Ajattelin, että maaseudun rauhassa on aikaa kirjoitella blogi täyteen noista ihanista alkukesän matkoistamme. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Maaseudun rauha on vienyt mennessään – tai siis pakottanut mukaansa.





En ole juuri konetta avannut. Toisaalta olen ollut kiireisenä metsässä. Mustikoita on aivan saunan takana, muutaman askeleen päässä tuvasta niin paljon, että silmät kiinni piti tulla sieltä pois. En olisi tullut, mutta astia oli jo täysi. Tässä tapauksessa ahneella olisi aivan varmasti ***nen loppu. Parempi säästää marjat varvuissa seuraavaan retkeen saakka kuin kaataa ne yli äyräiden maahan. Rasia toisensa jälkeen onkin jo täyttynyt, eikä enää ole jäljellä kuin pari. Ne ajattelin täyttää tänään.




Metsäretket eivät kuitenkaan ole olleet ainoita, joka ovat pitäneet minua pois koneelta. Olemme nimittäin niin korvessa, että en ole saanut läppäriini nettiyhteyttä – tai olen saanut yhteyden, mutten sellaista, että se avaisi edes yhtä nettisivustoa. Olen ollut pakotettuna vain olemaan. Se on taito, joka minun pitäisi opetella. Tai mitä sitä suotta opettelemaan. Puuhastelua maalla riittää ilman läppäriäkin.

Mikäs tässä on ollessa. Maisemat ovat näin kauniita:








Pienet yksityiskohdat ovat myös tuoneet muistoja lapsuudesta. Siitä ajasta, kun mummo ja pappa vielä elivät ja asuivat täällä.

Sisällä keittiön ja tuvan välissä olevassa koukussa pidettiin kiinni koiraa silloin, kun se oli sisällä. Koira oli aina Suomen ajokoira. Niitä oli ainakin Tiko ja Jeri. Pienellä harmaalla jakkaralla on istuttu ja kuorittu perunoita. Värikkäillä kirjaimilla olen itsekin leikkinyt lapsena. Ruokapöydän äärellä oli selvää, että pappa istui pöydän päässä, mummo hänen vasemmalla puolella. Muut saivat valita paikkansa jäljellä olevista. Pihasaunaan juostiin saunomaan talviaikaan aina paljasjaloin. Saunasta kiitettiin, totta kai.

Uskomatonta, että noista ajoista on jo vuosikymmeniä.







Huomenna ajattelimme tehdä retken Tuuriin. Ähtärin eläintarhakin olisi lähellä. On kyllä mahtavaa, että olemme reissanneet kesätunnelmissa kolme kuukautta, ja silti kesässä on näin paljon aikaa olla, rentoutua ja tehdä sitä, mikä parhaalta sillä hetkellä tuntuu. Arkeen ehdimme orientoitua sitten myöhemmin.

Pysy matkassa mukana:


PS: Kiitos vielä serkulle kun kävit ja lainasit nettiyhteyttä :)

Ensikertalaisena leirintäaluetta valitsemassa - mikä meni pieleen?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Lainasimme kesäkuussa vanhemmiltani asuntoauton, ja lähdimme into piukeina kohti Lappia. Päämääränämme Nuorgam. Viimeisimmästä karavaanari-reissusta on vierähtänyt pari vuosikymmentä. En itseasiassa ollut koskaan aiemmin huolehtinut itse kaikesta karavaanariuteen (onko tuo edes sana - no, ymmärtänette:) liittyvästä. No, nyt olen.

Emme suunnitelleet reittiä ennakkoon sen enempää. Matkallahan sitä ehtisi katsoa, miten pitkälle ajaisimme. Toisin sanoen, miten pitkään Isla 1-v jaksaa istua autossa. Onneksemme Isla nukkui matkaa edeltävän yön huonosti. Se tarkoitti pitkiä päiväunia, eli hyviä ajokilometrejä. Jo alkumatkasta ymmärsimme, että ehtisimme ensimmäisenä päivänä Jyväskylästä Lappiin asti. Aloin selailla Caravan-lehden Leirintäopasta, ja kätevälle etäisyydelle, Pellon ja Kolarin väliin matkamme varrelle, osui Jouttensuvannon Loman leirintäalue.




Katsastin Jouttensuvannon Loman nettisivut, ja leirintäalue kuulosti erinomaiselta. Eläinrakkaalle 1-vuotiaallemme alueella olisi sekä poroja että lehmiä. Ilmoituksessa kerrottiin myös, että aukean jokirannan ansiosta siellä ei olisi sääskiä. Täydellinen leirintäalue siis.



Pääsimme paikalle. Joen rannalla oli nurmikenttä sähkötolppineen, joista sai valita mieluisansa. Emme saaneet paikkakarttaa tai nimettyä paikkaa. Sen kummemmin paikkoja ei oltu edes merkitty. Kartalle ei taida olla tarvettakaan, kun kyseessä oli tosiaan se nurmikenttä. Lehmiä ei näkynyt, mutta porojen lisäksi oli koiria ja lampaita. Olin tyytyväinen. Tai mikä tärkeintä, Isla oli tyytyväinen :)







Mutta mutta. Entä ne yleiset tilat? No, niitä ei ollut. En tullut ajatelleeksikaan, että pitkän ajopäivän jälkeen olisi ollut mukavaa käydä suihkussa. Ulkohuussit löytyi, ja ihan siistit sellaiset, mutta ei sisävessoja, eikä suihkuja. Mitä ihmettä? Taidan olla hieman liian kaupunkilainen, kun en edes tiennyt sellaista leirintäaluetta olevan olemassa, missä ei olisi suihkuja ja sisävessoja, heh :D

Yleisestä keittiöstä tällä leirintäalueella oli siis myös turha haaveilla. Kota löytyi kyllä, mutta illansuussa tulien tekoon ei ollut aikaa. Pieni neitimme ei ole siitä kärsivällisimmästä päästä silloin, kun on aika syödä (en ole kyllä itsekään). Onneksi olimme liikkeellä todella hyvin varustellulla asuntoautolla. Ruokaa saimme oman auton keittiöstä tuossa tuokiossa.



Upea Torniojokimaisema, porot, lampaat ja koirat pelastivat leiriytymisen. Niiden perusteellahan minä sen leirintäalueen meille valitsin. Kyllähän sitä suihkussa ehtisi käydä myöhemminkin. Asiat tärkeysjärjestykseen - eläimet ensin, muut mukavuudet vasta sen jälkeen :D



Jouttensuvannon loman leirintäalue oli lohensoutajien suosiossa.


Seuraavaksi yöksi jo osasin lukea Leirintäopasta kuitenkin jo sen verran paremmin, että tiesin, mikä merkeistä tarkoittaa suihkua.

Minkälaisia kriteereitä muilla on leirintäalueen valintaan?

Pysy matkassa mukana:

Lapin lumoissa

torstai 7. heinäkuuta 2016

Suomi on sitten hieno maa!

Olen viimeksi lapsena käynyt Lapissa kesällä. Muistikuvia ei juuri ole Lemmenjoki-kyltin alla poseeraamisen ja Teno-joen varrella sijaitsevan isän serkun mökin lisäksi, jonne pääsi vain pientä mutkaista ja jyrkkää tietä pitkin (tai sitten tie on iso, lyhyt, eikä edes kovin jyrkkä - lapsen ja aikuisen näkökulmissa voi olla suurikin ero). Oli jo aika palata kesäiseen Lappiin.

Olimme liikkeellä vanhempieni asuntoautolla. Aikaa meillä oli olla karavaanareina parisen viikkoa, josta loppuajan vietimme hieman etelämpänä, Kalajoen hiekkasärkillä ja Yyterissä. Reittikarttamme meni näin, lähtö- ja päätepisteenä Jyväskylä:

Ajotunteja meillä tuli noin 35 ja kilometrejä reilut 2800.
Yksi Lapin parhaita puolia on ihan ehdottomasti porot, nuo lompsottelevat, laumoissa kuljeskelevat sarvipäät. Näimme niitä aidattuina jo ensimmäisessä yöpaikassamme Jouttensuvannon Loman leirintäalueella, mutta jo heti seuraavana päivänä pääsimme (huom! pääsimme, emme joutuneet) kolmen auton ja noin kymmenen poron liikenneruuhkaan. Poroja jolkotteli pitkin poikin myös muualla reittimme varrella. Niin hienoja eläimiä!




Kolarista Jouttensuvannon Loman leirintäalueelta jatkoimme matkaamme Karigasniemelle. Päätimme ajaa Norjan kautta, koska kuulimme tien Kautokeinosta Karigasniemelle olevan hieno. Ja olihan se. Mutta koko matkamme, ja ehkä koko Suomen kaunein tie oli ihan ehdottomasti tie Karigasniemeltä Utsjoelle. Reitti kulkee koko matkan joenvartta myötäillen, jossa toisella puolella on Suomi ja toisella Norja. Me päädyimme ajamaan Suomen puolta.

Tenontie Karigasniemeltä Utsjoelle.


Pidemmän, kolmen yön pysähdyksen teimme Nuorgamissa ystäviemme luona. Ihastelimme Tenojokea ja yötöntä yötä Alma Arktikan vuokramökin paljusta käsin, teimme päiväretken pieneen Torhopin kylään Norjan puolelle ja kävimme patikoimassa Kaldoaivin erämaassa. Mieheni pääsi myös soutamaan lohta, mutta tällä kertaa saalis jäi saamatta.


Paljussa Tenojoen varrella.

Tenojoki keskiyöllä.
Ihanat lumihuippuiset vuoret Torhopissa Norjassa.

Kalastusveneet Torhopissa Norjassa.

Kalassa Torhopissa Norjassa.
Patikkaretki Kaldoaivin erämaassa.



Paluumatkan suunnitelmat menivät uusiksi, kun Lapin puolelle luvattiin vesisadetta. Asuntoautoillessa sadekaan ei haittaa, kun auton voi ajaa sinne, missä ei sada. Niin mekin teimme, ja ajoimme Rovaniemen kautta aurinkoiselle länsirannikolle. Vietimme Kalajoen hiekkasärkillä kaksi yötä, josta jatkoimme mummolaan Poriin ja juhannuksen viettoon Yyteriin.


Tässä alkupalat Lapin reissustamme. Miltä kuulostaa? Kaikesta tästä on tulossa blogiin vielä yksityiskohtaisempia juttuja. Jos siis Lapin matkailu ja upea luonto kiinnostaa, kannattaa pysyä kuulolla!


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

Pysy matkassa mukana:

Miksi Mallorcalle nauretaan?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

En ole oikein koskaan halunnut Mallorcalle. Miksi? No ne ennakkoluulot. Ennakkoluulot siitä, että saari on täysin brittituristien valtaama bilesaari, jossa koko saarta ympäröivät turistikojut notkuen väärennettyjä Gucceja ja Vuittoneita - ja niitä sikamaisesti bilettäviä brittituristeja.

No, on Mallorcalla niitäkin. Sekaan siis vaan, jos biletysloma kiinnostaa. Tänä kesänä kuitenkin opin, että Mallorca on paljon paljon enemmän. Siis oikeasti todella paljon enemmän. Ja voi miten kaunis Mallorca onkaan. Mielikuvani Mallorcasta ei ennen matkaamme ollut kenties mitään näistä:

1. Kuvankauniit rannat ja kirkkaat snorklausvedet






2. Pienet kylät kapeine kujineen ja ihanine ravintoloineen






3. Jylhät kalliot = upeat maisemat





4. Söötit satamakylät rennolla tunnelmalla höystettynä



Mallorcalta on myös helppo saarihypellä sen naapurisaarille Menorcalle ja Ibizalle, tai vaikka Formenteralle asti.

Me olimme Mallorcalla touko-kesäkuun vaihteessa ensin viikon. Sitten kävimme lautalla Menorcalla, jossa olimme myös viikon. Menorcalta palasimme Mallorcalle vielä yhdeksi viikoksi. Olen kyllä ihan super innoissani molemmista saarista. Ystäväni kysyi, kumpi oli hienompi. Vastaus on vaikea. Menorca on heittämällä kauniimpi - ehkä koko Euroopan kaunein. Mutta se on myös paljon pienempi, enkä itse viihtyisi siellä kenties viikkoa kauempaa yhdellä kerralla. Mallorca ei maisemiltaan vedä vertoja Menorcalle, vaikka onkin todella kaunis. Mallorcalta kuitenkin löytyy paljon enemmän nähtävää - onhan se paljon isompi saari. Molempi siis parempi.

Kolmessa viikossa ehdimme paljon. Niin paljon, että blogissa tulee olemaan juttua sekä Mallorcasta että Menorcasta viikoiksi eteenpäin.

Mallorcalle nauraminen on siis peruja jostain parin vuosikymmenen takaa, kun etelänlomailu tarkoitti pääsääntöisesti uima-altaalla ja rannalla makoilua turistikeskittymissä. Matkailu, myös Mallorcalla, voi olla onneksi paljon muuta.

Mallorcalle ei siis kannata enää nauraa. Se on hieno!

Pysy matkassa mukana:

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan