Juhannusta edeltävänä lauantaina oli ihana kesäinen aurinkopäivä ja sunnuntaina ihana sadepäivä, alkuviikosta aurinkoista, mutta kylmää. Yyterin ulkoilmasta ei sateella juuri pääse nauttimaan, mutta rantakelejä ei Yyterissä oleminen vaadi.

Meillä oli vuokrattuna mökki Yyterin kylpylähotellin viereiseltä mökkialueelta juhannusviikolla torstaihin asti. Tietenkin olisimme toivoneet lämpimämpiä kesäsäitä (mukaan on pakattuina myös hellemekko), mutta Suomen suven tietää. Tai ei siis tiedä. Oli siis varauduttava pitkin kalsarein ja villasukin. Valitettavasti juuri niille siellä oli käyttöä. Mutta ei se mitään. Juhannusviikon sää taitaa lähes poikkeuksetta olla kesän kylmintä aikaa.

Sateen ropina mökissä on itseasiassa aika virkistävääkin. On ihan sallittua käpertyä sohvalle viltin alle täysin hyvällä omatunnolla. Laittaa tuli takkaan ja paistaa siinä lounasmakkarat (joskin ilmeisesti sadesäästä johtuen savua tuli takasta sen verran sisälle, että sain palovaroittimen soimaan ja vaatteemme tuoksumaan mukavasti savulle, hups :).

Niin ihania kuin kesäiset sadepäivät onkin, niin aika ihanaa, että niitä sattui tälle mökkipätkälle vain se yksi. Yyterin ympäristössä nimittäin on upeat lenkkimaastot. Metsän keskelle on noussut toinen toistaan upeampia kesämökkejä (joita näin uteliaan näkökulmasta on hienoa käydä katselemassa), ja onhan se itse metsäkin mieluisaa katsottavaa.

Poutasäällä pääsimme myös paremmin grillaamaan. Terassi kun ei ole katettu mökissämme, ja sateenvarjon alla tai sadetakki päällä grillaaminen ei ole niin kovin hehkeää. Kesäistä kylläkin. Grilliruoka saa kesän tuntumaan kesältä, oli helle eli ei :)

Ja tuultahan Yyterissä on riittänyt leijoille ja purjelaudoille. Minun märkäpukuni unohtui kotiin. Parempi niin. Olisi vienyt vain tilaa. Ei minua näin kylmällä olisi veteen saanut kuitenkaan. Mieheni sen sijaan oli rohkea ja kävi vesillä.

Yyterin surffikeskus on avoinna kesällä joka päivä (ilmeisesti kuitenkin säävarauksella). Sinne vaan vuokraamaan sup-lautoja ja kajakkeja, tai ottamaan purjelautatunteja!

Olisihan Yyterissä kylpylähotelli, jossa pääsisi uimaan ihan uloskin asti. Tai olisin voinut käydä vaikka hoidattamassa jalat kesäkuntoon. Me emme kuitenkaan kaivanneet mitään lisäohjelmaa. Viikko kului leppoisasti juuri näin.

Vielä kun juhannuspäivänä palasimme Yyteriin ja aurinkoon ja saimme pidettyä perinteisen vieraat vs. isäntäväki juhannus-Kimble-ottelun (minä voitin!). Ja kaiken kukkuraksi pöytään ilmestyi vastapaistettuja vohveleita marjoineen ja myöhemmin pöydän täydeltä grilliherkkuja. Alkoi kesäkin tuntumaan kesältä.

Lontoon henkeä Reposaaressa

Reposaareen on avattu uusi Lontoo-henkinen gastropubi. Näin kertoivat porilaiset. Reposaaressa. Selvähän se. Mennään käymään.

Vasta kun lähdimme ajamaan Reposaareen, tajusin, ettei se olekaan mikään Porin kaupunginosa parin kilometrin säteellä keskustasta. Sehän olikin todella valloittava pieni saari. Oikeasti saari :D Ihania puutaloja, omenapuita, venesatamia. Paljon leppoisaa tunnelmaa. Hih, olimme ihan oikealla kesälomaretkellä :)

Sääkin oli täydellinen ravintolavisiitille. Aurinkoista, mutta ei ehkä ihan niin lämmintä, että koko päivän olisi voinut hengata ulkoilmassa. Täydellistä pienelle kesäretkelle.

The Merry Monk on avattu huhtikuussa Reposaaren Satamapuiston vanhaan rantamakasiiniin. Uutukainen paikka siis. Ja melkoisella paikalla, kuten kuvasta näkyy :)

Myös sisätilat olivat hienot. Olutvalikoima oli Lontoon tyyliin kattava. Myös hyvää alkoholitonta olutta löytyi. Siitä minä pidän!

Lapset ovat myös tervetulleita ravintolaan. Muutama lelu ja lautapeli löytyi sohvanurkkauksesta viihdykkeeksi.

Ja miten piristävää voikaan olla pöydän virkatut jalat :)

Pöytäseurueemme jokainen jäsen tilasi burgerin. Haukiburgerikin olisi ollut listalla, mutta koska haukea ei vielä edes imettäessä suositella, otin minäkin omani lihalla. Hyvää oli. Pöydässämme ihmeteltiin, miten pihvistä voi saada niin maukkaan. En tiedä. Sovimme testaavamme sitä juhanuksena. Eli ehkä jo huomenna.

The Merry Monkin terassilla kelpaisi myös ruokailla. Tai ihan vain siemailla tuopillinen olutta. Maisemat on kohdillaan.

Olisin halunnut muutaman kuvan myös muualta Reposaaresta. En kuitenkaan ottanut. Se oli jotenkin liian viehättävä siihen. Kuviin kun ei koskaan saa sitä samaa tunnelmaa. Kuvat jäivät. Reposaaressa täytyy siis käydä toistekin.

Korteniemen perinnetila Liesjärven kansallispuistossa

Olipa meillä lauantaina ihana matka Poriin! Kerrankin itse matkanteko ei ollut pelkkää ajamista paikasta A paikkaan B, vaan jo automatka oli osa matkaa. Ja vielä kun päivä sattui olemaan toinen niistä tämän kesän tähänastisesta kahdesta hellepäivästä. Ei tullut vain ja ainoastaan katsottua aurinkoa auton sisältä ja pohdittua että miltähän helle tuntuikaan.

Ennakkoon jo katsoin luontoon.fi -sivustolta, mitä Helsinki-Pori välille osuu. Liesjärven kansallispuistohan se siinä puolen välin paikkeilla, ja sen kupeessa Korteniemen perinnetila. On se uskomatonta, miten muutaman minuutin päässä tiestä voi sijaita näin kaunis paikka niin, ettei meillä ole ollut siitä tietoakaan. Menomatkalla kun navigaattori pyysi kääntymään metsäpolulle, mieheni kysyi että olenko varma että käännyimme oikeasta kohtaa. Kun tie vain kapeni, sain kysymyksen, olenko ihan varma, että käännyimme oikeasta kohtaa. En ollut ollenkaan varma, mutta navigaattori näytti olevan. Kun lähempänä autoja alkoi olla enemmänkin, tiesimme jo saapuneemme oikeaan paikkaan.

Parkkipaikalta oli parisataa metriä tilalle. Ohjeissa kerrottiin, että myös pyörätuolilla paikalle pääsee auvstajan kanssa, joten myös lastenvaunut oli oikea varuste kulkemiseen.

Auton ilmastoinnissa puin hupparin päälle. Ehei, ulkona olikin helle.

Tila on säilynyt lähes ennallaan jo sata vuotta ja siellä myös eletään 1910-luvun mukaisesti. Pihalta löytyi lampaita, lehmiä, kanoja ja hevosia, ja viljelmätkin ovat perinteisiä suomalaisia. Myös työt tehdään vanhoja kaavoja noudattaen. Me satuimme paikalle perinnepäivänä, ja ainakin silloin siellä oli täysi tohina päällä.

Tilan tapahtumat on listattu luontoon.fi-sivun tapahtumakalenterissa.

Monet vierailijat olivat kokeilemassa, miten lampaan villaa kehrätään, saunavihta sidotaan, maalia keitetään, koreja punotaan.

Myös savusauna oli koko perinnepäivän lämmin, ja tasaisesti saunasta näytti porukkaa pujahtavan uimaan ja takaisin löylyn lämpöön. Saunaa saa myös vuokrata ainakin kesällä omaan käyttöön.

Me päädyttiin vain katselemaan kun muut touhusivat. Nautittiin kylläkin talon antimista ja syötiin ruispuurot ja raparperipiirakat. Ensin ajatuksena oli kiertää jokin lyhyt luontopolku, mutta kun paikalla oli niin paljon katseltavaa ja ihmeteltävää muutenkin, jäi luontopolut meiltä kiertämättä. Joku toinen kerta sitten. En nimittäin usko, että vierailu täällä jäi viimeiseksi. Niin hieno paikka se oli!

Suomi-suunnitelmia kesälomalle

Onpa tämä vuosi mennyt nopeaan. Juuri tajusin, että kohta on puolet vuodesta eletty. Ei voi olla totta! Juuri vasta vuosi vaihtui, ja nyt jo kesälomakausi kolkuttelee ovella.

Päätin sunnuntaina, etten tee tällä viikolla yhtään mitään. Vauvan kanssa kun ei voi tehdä kuin yhden asian päivässä. On se sitten lounastreffit Sellossa tai leikkipuistotreffit Itä-Pakilassa. Koko päivähän siinä käytännössä vierähtää. Tai siis toisin sanoen puoli vuotta. No, vauvan kanssa vasta kuusi viikkoa on vierähtänyt huomaamatta, mutta sekin ihan liian nopeaan. Nyt on aika pysähtyä. Kun mieheni loma alkaa, en halua lähteä mökkeilemään niin, että en ole yhtään ennakkoon ajatellut tulevaa kuutta viikkoa. Sittenhän sekin loppuu ennen kuin ehdimme huomatakaan.

Suomen retkikohteet Luontoon.fi-sivustolta
Suunnitelmani olla tekemättä yhtään mitään koko viikolla, kariutui heti maanantain jälkeen, mutta sekin riitti. Maanantaina nimittäin myös Isla tajusi, että äiti kaipaa nyt omaa rauhaa. Olimme lähdössä ulkoilemaan, jotta Isla saisi hyvät päiväunet, mutta hän olikin niin väsynyt, että nukahti vaunuihin jo eteisessä. Siellä nukkuikin sitten autuaasti kolme tuntia. Otin sitten itsekin pienet päivätorkut ja käynnistin läppärin. Avasin Luontoon.fi-sivuston ja aloin tarkastelemaan lähemmin mitä löytyy tulevien automatkojemme varrelta.

Olen aina haaveillut hitaasta matkanteosta autolla. Ihan siis Suomessakin. Ulkomaanmatkoilla tulee automaattisesti otettua selvää, mitä kaikkea nähtävää matkan varrella on. Mutta entäs niillä matkoilla, joita tulee ajettua muutaman kerran vuodessa Suomessa? Ei pienintäkään hajua mitä täältä löytyy. Nyt vauva pakottaa minutkin tekemään haaveestani totta, ja teemme kunnon pysähdykset ainakin Helsinki-Pori ja Pori-Jyväskylä -reiteillä. Luontoon.fi-sivusto listaa suuren määrän Suomen retkikohteita, ja sieltä on helppo kartalta bongata mitä sattuu oman matkan varrelle.

Liesjärven kansallispuisto
Viime viikonloppuna matkalla Poriin huomasin Liesjärven kansallispuiston kyltit, ja silloin jo päätimme, että tulevan viikonlopun pysähdys tulee olemaan siellä. Vaihtoehtoja kansallispuiston sisällä näyttäisi olevan useampikin, mutta koska olemme vauvan kanssa liikenteessä, lähdin tutkimaan Hämeen luontokeskusta ja Korteniemen perinnetilaa.

Korteniemi voitti. Perinnetilan ympäristö soveltuu paremmin myös vaunujen kanssa liikuttaessa. Vielä Isla ei kovin pitkää aikaa viihdy kantorepussa, ja toisaalta automatkan pysähdykseksi makuuasento on kropallekin parempi. Onhan Korteniemellä myös lampaita, kanoja ja muita maatilan eläimiä. Jotain siis aikuisillekin :) Satumme paikalle vielä perinnepäivänä. Päivän ohjelmasta minua tietenkin kiehtoo entien ruoka. Myynnissä on ainakin ruispuuroa ja leipomuksia. Mikä jottei kehruutakin voida käydä katsomassa. Ja tilalta lähtevä 1,5 kilometrin lenkki voisi hyvin olla kantorepun kanssa sopivan pituinen matka.

Korteniemen tapahtumakalenteri löytyy sivulta: www.luontoon.fi/korteniemi/ajankohtaista

Kesäkaupunki Virrat
Porista jatkamme matkaa Jyväskylään. Tasan puolivälissä on Virrat. Sinne! Lapsuudesta muistan Virrat Ranta Rockin pitopaikkana, mutta myöhemmin Virroista tuli iki-ihana opiskelukaupunkini. Kymmenen vuotta on vierähtänyt siitä, kun viimeksi olen käynyt Virroilla. Nyt kun siihen on mahdollisuus, niin ehdottomasti teemme automatkan pisimmän pysähdyksen siellä.

Keskustan muistan olevan nähty viidessä minuutissa, mutta laivarannan terassi voisi sään suosiessa olla se, jossa varsinaisesti pysähdymme. En tiedä, tarjoilevatko he siellä ruokaa, mutta ainakin sisäisen Suomen järvimaisemaa voidaan hetki ihailla.

Löysin Virtain läheltä myös pari lihaa myyvää maatilaa. Saa nähdä josko haemme matkalla myös grillilihat mökille vietäväksi.

Yyteri
Ensimmäinen varsinainen kesälomakohteemme on Yyteri - mieheni kotiranta. Sitä pätkää en suunnittele. Mieheni kyllä tietää mitä lähettyviltä löytyy. Ja jos tuulia riittää, niin pelkästään jo vesillä saamme vietettyä aikaa. Mieheni leijasurffin ja minä toivottavasti purjelautailllen (tai sitä yrittäen:).

Saarijärvi
Yyterin jälkeinen mökkeilykohteemme on Saarijärvi. Syksyllä ajellessani Jyväskylästä Vaasaan, huomasin ja muistin Julmat Lammit. Pysähdyin silloin sen parkkipaikalle syömään eväsleivät, mutta en kävellyt näköalapaikalle, kun ilta jo pimeni ja halusin ajaa mahdollisimman pitkään valoisan aikana. Nyt valoa ja aikaa riittää. Paikan kolmen kilometrin luontoreittikin sopisi jo kenties kantoreppuiluun.Varsinkin kun matkan varrella on nuotiopaikka, uimaranta ja näköalatasanne. Pysähdys joka kilometrille :)

Näillä alkaa meidän kesäloma. Aika ihanaa!

Hidasta autoilua vauvan kanssa

Vauvathan aina viihtyvät autossa, eikö totta? No ei ihan :) Joskin melkein.

Teimme ensimmäisen pidemmän automatkan vauvamme kanssa nyt viikonloppuna. Ajoimme Poriin, jossa vauvamme sai nimekseen Isla. Anoppi tarjoutui järjestämään kastejuhlan, ja eihän sellaisesta tarjouksesta voi kieltäytyä. Itse vain kutsuimme vieraat ja ilmestyimme paikalle. Kastejuhlan aamunakin työnjako meni niin, että itse kävin aurinkoisessa kesäsäässä vaunulenkillä, jotta itse juhlakalu nukkuisi varmemmin ja pidemmän pätkän, ja olisi paremmalla juhlatuulella itse juhlan koittaessa. Tällä välin juhlapöydät oli katettu. Suuret kiitokset vielä anopille!

Mutta itse ajomatkaan. Vauva turvaistuimeen ja menoksi. Niinhän se ajomatka alkaa. Silmät menee kiinni kun auto käynnistyy ja tutti tippuu ennen kuin on ajettu edes omalta pihalta pois. Sikeä uni ja matka alkakoon.

Alku hyvin ei kuitenkaan tarkoita sitä, että siinä turvaistuimessa nukuttaisiin sitä sikeää unta Poriin saakka. Eikä kuulukaan nukkua. Muutaman viikon ikäisiä vauvoja suositellaan ottamaan turvakaukalosta pois 45 minuutin välein, kun asento ei ole kaukalossa kropalle kovin suotuisa. Meidän ei paljon tarvinnut kellosta aikaa ottaa. Oma vauvakellomme kyllä ilmoitti suoralla huudolla, että nyt se auto tien sivuun ja heti. No, ei me tien varteen pysähdytty, huoltoasemia sattui osumaan kätevästi kohdalle. Minuuttiaikataululla ei siis voi lähteä liikenteeseen, vaikka se taitaa vauvamatkailussa olla täysin itsestäänselvyys. Road tripit lienee myös parempi jättää tuonnemmaksi.

Menomatkalla teimme hieman pidemmän pysähdyksen, kun kävimme tekemässä Islalle passihakemuksen Forssan poliisiasemalla. Tulomatkalla mitään pidempää paussia ei oltu suunniteltu. Olisi pitänyt. Parempi pysähtyä ennen huutokonserttia ja tehdä matkasta mukava kaikille matkaajille. Jatkossa näin aiommekin.

Seuraava matka tuleekin jo heti tämän viikon jälkeen. Miehelläni alkaa loma, ja palaamme Porin suunnalle. Matkan varrella, juuri keskellä matkaa, on Liesjärven kansallispuisto. Mikä sen parempi pysähdys kuin pieni reippailu luonnon keskellä! Tekee varmasti hyvää ihan meille kaikille.

Todellisuus junamatkasta vauvan kanssa

No niin, kotona ollaan. Matkattiin junalla Jyväskylään ja takaisin. Kaksin minä ja neliviikkoinen vauvamme.

Todellisuushan on se, että neliviikkoiselle kaikki on uutta. Ihan kaikki. Ja ilmeisesti myös pelottavaa. Menomatkamme alkoi kotona hirmuisella huudolla, kun vaavimme heräsi yöunilta siihen, kun häntä valmisteltiin lähtöön. Lähinnä vaipanvaihtoon ja pukemiseen. Huuto loppui rautatieasemalla, kun hän pääsi jatkamaan uniaan vaunuihin. En edes ehtinyt huokaista helpotuksesta, kun heti junaan päästyämme huutoitku jatkui. Olihan vastassa ihan uudet hajut ja äänet. Se siitä rauhallisesta matkasta.

Mutta ei se mitään, vauvat itkevät. Itkevät kun ovat väsyneitä eivätkä malta nukahtaa. Itkevät kun ovat uudessa paikassa. Itkevät kun ovat nälkäisiä. Itkevät kun syövät liikaa ja puklaavat. Itkevät kun ovat entistä väsyneempiä, kun eivät ole malttaneet nukahtaa. Itkevät Helsingistä Tampereelle saakka. Voin kertoa, että Helsinki-Tampere väli ei ole koskaan aiemmin kulunut niin nopeaan (jotain positiivista tässäkin:). Koko matkan olin valmiustilassa hyssyttelemään ja heijaamaan. Onneksi perhevaunusta penkkinsä ostavat matkustajat ovat tietoisia siitä, että perheitä ja lapsiahan juuri siinä vaunussa on. Ja meidän vaunussa oli lähinnä symppismummuja. Mummut jäivät kyydistä Tampereella, ja me matkasimme vauvan kanssa kaksin vaunussamme Jyväskylään asti. Vauvakin ymmärsi, ettei kannata enää itkeä, kun ei kukaan ulkopuolinen kuitenkaan kuule.

Puoli tuntia ennen perillepääsyä vauva nukahti niin sikeään uneen, ettei herännyt pukemiseen, ei autoon nostamiseen, ei autosta mummolan sohvalle kantamiseen. Nukkui kaksi tuntia vielä sen jälkeenkin. Niin pitkään, että äitikin ehti nukkua reilun tunnin päikkärit. Ja niin olimme pirteinä mummolavierailuun :)

Hyvin suoriuduttu menomatkasta siis!

Entä paluumatka?

Takaisin päin matka sujui vauvan puolesta paljon helpommin. Ensimmäinen puoli tuntia meni huutaessa, mutta sitten hän nukkuikin kotiin saakka. Muuten tuntui, että matkaamme sattui ihan kaikki muu mahdollinen, mikä junassa vauvan kanssa matkustaessa voi sattua:

1. Junaan saapui vaunujen kanssa se äiti, joka kuvitteli olevansa se muita parempi matkustaja, jolla on oikeus määrätä muiden vaunut pois tieltään. Hänen kun kuuluu saada omat vaununsa lähimmäksi istumapaikkoja - tietenkin, miten muutenkaan. Kyllähän muut voivat laittaa vaununsa invapaikalle. Eihän invapaikkoja koskaan ennenkään kukaan ole käytäänyt, joten tuskin nytkään kukaan pyörätuolilla paikalle tulee. No. Ei tullut tällä kertaa, mutta väittäisin, että myös Suomessa on ihan normaalia matkustaa junalla pyörätuolin kanssa.
   
2. Lastenvaunuja ja rattaita tuli kuin tulikin junaan enemmän kuin mitä sekä lastenvaunu- että pyörätuolipaikoille yhteensä mahtui. Ja niin kuin ajattelinkin, joutuivat ne viimeiset matkaajat jättämään vaununsa pitkin käytäviä. Vielä yhdet lisää, ja sitten en olisi keksinyt minne he olisivat omansa saaneet. Ei onneksi tullut.
   
3. Olin varannut käytäväpaikan, kun kuvittelin siitä olevan helppo lähteä hyssyttelemään vauvaa. Väärä valinta. Meidän vauvan sai rauhoittumaan ja nukahtamaan vain ja ainoastaan rinnalle (kun on kyseessä noin hurja paikka kuin juna). Imettäminen ikkunapaikan suojassa on huomattavasti mukavampaa - myös ihan jo nälän yllättäessä. Jos joku sattuu tulemaan viereen ja haluat ikkunapaikalta pois, niin kyllä vieressä istuva siirtyy.
   
4. Käytäväpaikkani viereiselle ikkunapaikalle oli tietenkin myyty lippu. Rouvalle, joka ei uskaltanut istua muille istumapaikoille puolityhjässä junanvaunussa, "jos vaikka joku tuleekin siihen". Eikä käytäväpaikka tietenkään kelvannut, vaikka sylissäni oli nukkuva vauva (tiedetään, itsepähän valitsin paikkani). Kaiken kukkuraksi rouvalla oli muhkeat eväät mukana, mutta ei pöytätapoja ääntelyn suhteen. Onneksi rouvan matka kesti vain pienen osan matkaa, ja vielä suuremmaksi onnekseni vauva ei herännyt rouvashenkilöä väistellessämme.
   
5. Itku tarttuu. Onneksi ei vielä meidän vauvaamme, mutta pahoittelut naapuripenkin vauvan äidille. Ensimmäisen puolen tunnin aikana meidän vauva sai kuin saikin itkunsa tartutettua naapurivauvaan - aika piiiitkäksi aikaa. Hups :)

Näiden kokemusten jälkeen on jo paljon helpompi lähteä uudelleen junaan. Ei se niin pelottavaa olekaan!

Entä bussit ja junat?

Alkoi ihan naurattaa, kun suunnittelin jo hyvissä ajoin heinäkuun lentomatkaa. Tarkemmin sitä, että miten se sujuu vauvan kanssa. En ollut suonut ajatustakaan muille kulkuvälineille - niille hieman useammin käytetyille. No, autosta ja turvakaukalosta meidän perheessä vastaa mieheni, joten siitä viis (ainakin toistaiseksi). Mutta entä julkinen liikenne? Bussit ja junat? Eivät nekään mene ihan tuosta noin vaan ensimmäistä kertaa vauvan kanssa.

Helsingin sisäiset bussit olemme jo selättäneet. Kävimme koko perheen voimin kiropraktikolla viime viikolla, ja halusin ehdottomasti, että kuljemme matkat bussilla. Ensimmäinen vaunujen kanssa matkustus niin, että mukana on kahdet käsiparit (tai kolmet, mutta parin viikon ikäisen käsistä ei vielä tähän ollut apua). Teoriassa ja muiden hoitamana homma näyttää sujuvan leikiten, mutta silti mieleen tuli monta entäs jos ja mitäs sitten kun -tilannetta. En tiedä oliko treenikerrasta mitään hyötyä, mutta ainakin sain itselleni mielenrauhan ja rohkeuden lähteä bussilla liikenteeseen kaksin vauvan kanssa. No, opinhan minä, miten vaunujemme jarrut toimivat. Eli olihan siitä treenikerrasta hyötyä :D

Mutta entä se juna? Ja vielä kaukoliikenteen juna. No. Sen testaamme huomenna. Matkaan neliviikkoisen vauvamme kanssa kahdestaan (kyllä, kahdestaan, hui) Jyväskylään mummolaan. En ole kauhuissani, mutta vähintäänkin jännittää.

Olen saanut neuvoja jo istumapaikan valinnasta: käytäväpaikka mahdollisimman läheltä lastenvaunupaikkoja. Senkin kuulin, että vaunupaikkaa ei tarvitse varata, eikä sen käyttäminen vaadi perhelippua. Tosin sitä en tiedä mitä käy jos vaunuja on enemmän kuin tilaa niille?? Ehkä niitä jätetään sitten käytäville - tai jotain.
Kyselin myös, saako vaunut jättää pyörätuolipaikoille, koska ne ovat lähempänä istumapaikkoja. Mutta niinhän ei tietenkään kannata tehdä, koska pyörätuolipaikat ovat maksullisia paikkoja. Häätö siis tulee, jos paikka onkin myyty.

Eniten minua ahdisti ajtus siitä, etten pääse itse vessaan koko kolmen ja puolen tunnin matkan aikana. Enhän voi vauvaa jättää vaunuihin valvomatta, eikä junan hoitopöydässä ole kuulemma edes reunoja (mikä tekee kuulemma heiluvassa junassa jo vauvan vaipan vaihdon hankalaksi). Ei kuulemma muu auta kuin vauva syliin ja pytylle, hih :)

Siinäpä ne suurimmat huoleni ja murheeni. Nyt varmaan moni pohtii, että eikö minua jännitä ollenkaan se, että jos vauva itkeekin koko matkan. No jännittää, mutta hyvällä tuurilla hän nukkuu ainakin osan matkasta, ja näin perillä saatamme molemmat olla pirteinä kuin pienet peipposet. Mutta jos nyt käy niin, että vauva päättää itkeä koko matkan alusta loppuun ja joudun sulkemaan itseni vauvan kanssa äänieristettyyn puhelinkopppiin tai häiritä tasaisesti kävellen jokaisen vaunun matkustajia, niin vähintäänkin voin lohduttautua ajatuksella, että perillä vastassa odottaa kahdet jaksavat kädet ja korvat.

Eikö vain mummu ja pappa? ;)