Slider

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kaupallinen yhteistyö: Trampoliinipuisto Woltti Helsinki

Tyttäreni täyttää 7-vuotta ja halusimme järjestää hänelle vihdoin kaverisynttärit kodin ulkopuolella. Sisätiloissa juhlien järjestäminen olisi meillä aivan liian ahdasta, ja vieraita voisi olla maksimissaan neljä tai viisi. Meillä on kyllä ihana taloyhtiön piha puutarhakalusteineen, mutta kevät on ulkosynttäreille (kuten oikeastaan kaikki muutkin Suomen vuodenajat) sään puolesta turhan epävarmaa aikaa. 

Lähdimme etsimään paikkaa, minkä sijainti olisi täältä meiltä Lauttasaaresta käsin helppo. En omista autoa, ja haluan toki muutenkin suosia lähellä sijaitsevia paikkoja. Kun lapsi halusi kutsua koko eskariryhmän, olisi tiedossa aika monen lapsen siirtyminen juhlapaikalle. Yhteensä 15 lasta kun ei ihan yhdellä tai kahdella autolla liikahda minnekään. Parasta, jos paikalle pääsee kävellen.

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Miten iloinen olinkaan, kun keksimme aivan meidän kulmilla, keskellä Lauttasaarta, vain pari korttelia Lauttasaaren metroasemalta sijaitsevan trampoliinipuisto Woltin. Tyttäreni rakastaa temppuilla ja pomppia (niin kuin kaikki muutkin tuntemani 7-vuotiaat), enkä voisi kuvitella parempaa synttärienviettopaikkaa hänelle. Tässä oli kaikki kohdillaan!

Tässä meidän kokemuksia lasten synttäreistä Woltti Helsingissä

Koska video kertoo paljon enemmän, tässä heti alkuun video, jossa on minuuttiin koottuna kokemuksia tyttäreni kaverisynttäreiltä Woltti Helsinki -trampoliinipuistossa. 

Costa Teguisen ravintolat ja kahvilat Lanzarotella

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Vietimme 6-vuotiaan tyttäreni kanssa kahdestaan viikon Lanzarotella Costa Teguisen alueella.  Majoituimme todella hyvin varustellussa huoneistohotellissa, ja suurimman osan aterioista valmistimme itse huoneistossamme. Kävimme kuitenkin myös ravintoloissa syömässä tapaksia ja mereneläviä ja herkuttelemassa ihanilla jäätelö- ja muilla jälkkäriannoksilla rantakahviloissa.

Viikon aikana ehdimme testaamaan kaksi eri kahvilaa ja neljä eri ravintolaa. Ensimmäisenä täytyy muistella Espanjan ravintoloiden hintatasoa. Ihan mitä tahansa söimmekään, oli meidän kahden hengen lasku ihan joka kahvilassa ja ravintolassa noin 20 euroa kaikkineen päivineen. Näillä hinnoilla söisin Suomessakin useammin ravintoloissa.

Costa Teguisen kahvilat

Jos saimmekin hyvää ruokaa ravintoloista, tekivät kahvilat sitäkin suuremman vaikutuksen. Pidän kyllä ihan peruskahviloistakin, mutta kun olen lapsen kanssa liikenteessä, on jälkkäreiden näyttävyys tosi isossa roolissa. Miten ihanaa onkaan saada tuorein marjoin koristeltu jättiläisiso herkkuannos teen seuraksi.

Lanzaroten pääkaupunki Arrecife – suuri lelukauppa, kaunis keskusta ja historiallinen linnake

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Olimme talvilomailemassa 6-vuotiaan tyttäreni kanssa Lanzarotella Costa Teguisen alueella helmikuun alussa. Meidän lomamme tarkoituksena ei ollut kiertää juurikaan Lanzaroten saarta, emmekä olleet suunnitelleet yhtäkään retkeä Costa Teguisen alueen ulkopuolelle. Tytär oli kuitenkin jo puolen vuoden ajan etsinyt paristakin eri matkakohteesta itselleen lelua, jonka hän voisi ostaa omilla rahoillaan. Mieluisaa ei ollut löytynyt.

Kiertelimme Costa Teguisen turistimyymälöitä, mutta matkamuistojen seasta ei sitten kuitenkaan löytynyt ihan oikeita leluja. Toisaalta olen myös iloinen, ettei tytär innostunut huonolaatuisesta kertakäyttökrääsästä, vaan lopulta päätimme katsoa, millainen tarjonta ihan oikeita lelukauppoja löytyisi saarelta. Costa Teguisessa ei siis ole tällaista aivan oikeaa lelukauppaa, vaan lähimmät löytyivät saaren pääkaupungista Arrecifestä.

Lue myös tämä

Erikoiset majoitukset Suomessa: Hostellilaiva Bore

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan