keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lentämisen autuas ihanuus

Vihaan lentämistä! Näin ajattelin kuuden tunnin ja viiden minuutin lentomatkan puolivälissä. Kyllä: puolivälissä. Ei voi olla vielä PUOLET matkasta jäljellä. Onko tämä tosiaan tämän arvoista? Istua paikoillaan vauva sylissä, nukkuvana tai hereillä hääräten. Tyytyväisenä toki, kuten Isla yleensä. Mutta piru vie, kun jalat puutuvat ja selkäkin on ihan mutkalla. Käsistä pystyin erottmaan yksittäiset lihakset, sillä joka toinen niistä kramppasi.

Me saatiin hurjasti helpotusta matkaan, kun lentoemäntä kävi pyytämässä vieressämme istuvan naisen muualle istumaan, jotta Isla saisi oman paikan. Voi miten ystävällistä! Raajani saivat olla rauhassa. Mutta silti. En pidä lentämisestä. Voidaanko olla jo perillä?

Edellisestä yli neljän tunnin lennosta on vierähtänyt jo vuosi. Miten vuodessa ehtii näin unohtaa, mitä lentäminen on? Ei vauva kuitenkaan niin paljoa matkustamista hankaloita. Meitähän on kaksi aikuista ja lähes aina oloonsa tyytyväinen vauva. Plus se ylimääräinen penkki. Pystyimme muun muassa syömään molemmat samaan aikaan vapain käsin. Sillä välin Isla leikki omalla penkillään.

Lopulta lentomatka oli aika nopeaan ohi. Ei se kuusi tuntia ja viisi minuuttia nyt niin pitkä ollutkaan. Ehkä olin asennoitunut lyhyeen lentomatkaan ja petyin kun matka olikin ajatuksiani pidempi. Ne petolliset ennakko-odotukset. Niiden kanssa ei pitäisi matkustaa ollenkaan. Jätän ne tästä lähtien kotiin.

Seuraavana aamuna perillä, uima-altaan reunalla fiilis oli jo täysin toinen. Aurinko paistoi, altaalta kuului molskahduksia, ja merestä tasainen kohina. Miten olinkaan edes ajatellut, etteikö lentomatka olisi tämän arvoista. Kyllä se on. Ei pidä käsittää väärin. En silti pidä lentämisestä. En todellakaan. Se nyt vain sattuu olemaan se pakollinen paha, joka täytyy kärsiä. Miten sitä muuten pääsisi kokemaan uskomattoman upeita uusia asioita. Tai vanhoja tuttuja palmunlehtien havinoita ja meren kohinoita.

Tässä jo selailenkin lentotarjouksia ja mietin, että mitenhän pitkälle sitä 1-vuotiaan kanssa jaksaisi lentää. Jaksaisikohan ihan maapallon toiselle puolelle asti? :)


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Hyvä kiertämään auringonlaskukuvilla

Viettämämme jouluviikko Gran Canarialla oli poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen ajankohtaan nähden. Ihanaa! Aurinkoa ja valoa uskalsin odottaa, mutta lämpö oli plussaa. Hotellimme Cay Beach Meloneras sijaitsi lähellä merenrantaa, joten näimme auringonlaskun joka päivä hotellin uima-altaalta käsin.




Rantaviivaa pitkin Las Meloneraksesta Maspalomasiin kulkee kävelytie, jonka varrella on muutamia ravintoloita. Yhtenä iltana päätimme käydä ihastelemassa auringonlaskua aivan rantaviivasta käsin. Valitsimme lähimmän ravintolan terassin, tilasimme lasilliset viiniä ja jäimme odottamaan auringonlaskua.




Laiskana en jaksanut nousta pöydästä ottamaan kuvia auringonlaskusta, kun auringonlaskuja on tullut kuvattua vaikka kuinka paljon. Eihän se aurinko ole mihinkään muuttunut, ja merikin näyttää samalta missä päin maailmaa ikinä onkaan.

Rantaan oli tullut paljon muitakin ihastelemaan auringonlaskua, joten mitään mahdollisuuksia ei penkistäni käsin ollut ottaa kuvaa niin, etteikö kuvassa olisi ollut auringon lisäksi ihmisiä. Näin jälkikäteen katsottuna, se olikin vain hyvä asia.

Espanjalainen pariskunta katseli auringonlaskua rantakadun kaiteella istuskellen ja näyttivät todella kuvaukselliselta. Ajattelin, että ei kai sen niin väliä, vaikka kuvassa onkin pariskunta, jota en tunne ja nappasin pari kuvaa. Niistähän tuli hyviä!




Sitten ajattelin, että jos joku olisi minusta ottanut vastaavat kuvat, niin varmasti haluaisin kuvat itselleni. Tuumasta toimeen ja kävin kysymässä, josko pariskunta haluaisi kuvat itselleen. Sain meiliosoitteen ja lupasin lähettää kuvat matkan jälkeen heille. Pariskunta vielä huikkasi kiitokset lähtiessään (mitä me ei tosin sillä hetkellä tajuttu, kun olimme niin omissa oloissamme). Kiva, selkeästi olivat sitä mieltä, että on mukava saada kuvat itselle.

Oli aika pyytää lasku. Minä vielä menin poseeraamaan Islan kanssa kaiteelle muiden auringonlaskunkatselijoiden poistuttua paikalta. Mieheni huitoi minut pian takaisin ja kertoi, että meidän lasku olikin jo maksettu. Hetken ihmettelin, kun emmehän me tunteneet ketään. Ja kuka nyt perheen laskun maksaisi, heh :D Sitten muistin auringonlaskukuvat. Ei ole totta! Olipa mukava ele pariskunnalta! Siitä tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa.




perjantai 18. joulukuuta 2015

Matkustustaidot ruosteessa?

Matkustan nykyään selkeästi liian vähän. Aivan liian vähän. Ote matkailuun ja matkojen suunnitteluun on ollut täysin kateissa koko syksyn. Syytettäköön siitä taas uuden kodin remppaa ja muuttoa painottaen, että vauva oli mukana siinä projektissa. Mutta en olisi osannut arvata miten rapakuntoon sitä muutamassa kuukaudessa ehtii vajota. Oltiinhan me Köpiksessäkin vain pari kuukautta sitten, ja se meni kaikilta osin hienosti!

Nyt tuleva Canarian matka on tähän mennessä ollut kyllä suorastaan huvittava suoritus omalta osaltani. Ensinnäkään en edes vilkaissut matkavaihtoehtoja, vaan mieheni valitsi minne mennään ja varasi matkan. Minä vain siirsin rahaa tilille. Helppoa matkaamista :) Ajatuksissa on ollut, että jotain selvittäisin ennakkoon, mutta nyt näyttää siltä, että sekin jää vain haaveeksi. Kysyin kyllä ravintolasuosituksia työkaveriltani, kun huomasin hänen olleen samaisessa paikassa pari viikkoa sitten, mutta siihen ponnistukseni jäivätkin.

Kaikkein eniten minua kuitenkin häiritsee se, että en osaa enää pakata. Aloitin pakkausvalmistelut jo viikkoa ennen matkaa. Yleensä vitkuttelen, vetelehdin ja kiukuttelen vielä viimeisenä iltana, kun en millään haluaisi alkaa pakata. Nyt kun aloin olla tyytyväinen omaan suoritukseeni ja taputtelin itseäni olalle, kun kaikki tavarat ovat jo pakattuna viikkoa ennen matkaa, huomasi mieheni ihan muutaman pienen puutteen. En ollut pakannut aurinkorasvoja, en rantapyyhkeitä, en kameraa, en aurinkolaseja, en bikineitä. Ja, kröhöm, en passeja. Hupsista keikkaa. En halua edes kuvitella, mitä kaikkea tulee jäämään kotiin. Toisaalta täytyy olla tyytyväinen, että ne passit on tulossa mukaan. Ja lentoliput. Muut kai saa ostettua sitten paikan päältä?

Tarvinneeko sitä näihin maisemiin passin ja matkalippujen sekä aurinkorasvan, rantapyyhkeen, kameran, aurinkolasien ja bikineiden lisäksi jotain muuta?


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Paluu lapsuuden lomamaisemiin

Nyt on päästy tähän pisteeseen. Nimittäin Canaria-pisteeseen. Matka on varattu ja lähtökin jo parin viikon päästä.

Monen monta vuotta olin sitä mieltä, että en lähde Canarialle. Sen aika on sitten kun on niitä lapsia ja matkakohteen valinnassa käytännöllisyys menee kiinnostavuuden edelle. Ja kappas. Nyt on sen aika, kun viikoksi ei viitsi alle vuoden ikäisen vauvan kanssa lähteä kovin monen aikavyöhykkeen yli. Ja kun ei vielä kovin aktiivinen voi tai jaksa olla, niin sama se minkä maan uima-altaalla makaa.

Paluu lapsuuteen
Gran Canaria ja sielä Bahia Feliz oli minun ensimmäinen etelänlomakohteeni. Varmaan se on ollut 80-luvulla aika monen muunkin. Muistelen, että isosiskoni oli se, joka sai muun perheen houkuteltua matkaan. Siellä me siskon kanssa poseerataankin niin kovin eksoottisten kasvien ympäröiminä ja uima-altaalla koristekivien päällä. Ja nyt se ympyrä sitten sulkeutuu, ja pian lähestyy Islan ensimmäinen Canarian, joskaan ei etelänloma.





80-luvun asuvalinnat olivat kyllä mitä parhaimpia. Minulla näyttää olleen ihan tosi hauskaa, heh :D



Eteläisen Gran Canarian Las Meloneras
Parin viikon päästä lähdemme siis myös Gran Canarialle, mutta emme Bahia Feliziin, vaan sen viereiseen Las Melonerakseen. Täytyi vielä kerran tarkistaa kohde. Varasimme nimittäin matkan kesken rempan ja muuton. Tai siis mieheni varasi matkan kesken rempan ja muuton. Minä en edes vilkaissut vaihtoehtoja. Mitä sitä suotta, Canariahan on Canaria :)

Tiedän, että olen todella tietämätön Canariansaarista. En ole koskaan ottanut selville mitä kaikkea siellä on ja mitä eroa milläkin saarilla on. Lapsenahan sitä vain lähdettiin valmismatkalle ja luettiin R-kioskilta haetusta Fritidsresorin matkaoppaasta ne muutama kappale kohteen kuvausta. Mitä sitä muuta pakettimatkalaisena tarvitseekaan. Sehän on ihan syystä pakettimatka.

Odotankin kovasti sitä, että pääsen yllättymään positiivisesti Las Meloneraksesta. No, ehkä vielä enemmän odotan sitä, että näen aurinkoa enemmän kuin pari tuntia päivässä. Mutta jos vielä kohdekin on mukava, niin sehän on vain plussaa.