Slider

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kaupallinen yhteistyö: Trampoliinipuisto Woltti Helsinki

Tyttäreni täyttää 7-vuotta ja halusimme järjestää hänelle vihdoin kaverisynttärit kodin ulkopuolella. Sisätiloissa juhlien järjestäminen olisi meillä aivan liian ahdasta, ja vieraita voisi olla maksimissaan neljä tai viisi. Meillä on kyllä ihana taloyhtiön piha puutarhakalusteineen, mutta kevät on ulkosynttäreille (kuten oikeastaan kaikki muutkin Suomen vuodenajat) sään puolesta turhan epävarmaa aikaa. 

Lähdimme etsimään paikkaa, minkä sijainti olisi täältä meiltä Lauttasaaresta käsin helppo. En omista autoa, ja haluan toki muutenkin suosia lähellä sijaitsevia paikkoja. Kun lapsi halusi kutsua koko eskariryhmän, olisi tiedossa aika monen lapsen siirtyminen juhlapaikalle. Yhteensä 15 lasta kun ei ihan yhdellä tai kahdella autolla liikahda minnekään. Parasta, jos paikalle pääsee kävellen.

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Miten iloinen olinkaan, kun keksimme aivan meidän kulmilla, keskellä Lauttasaarta, vain pari korttelia Lauttasaaren metroasemalta sijaitsevan trampoliinipuisto Woltin. Tyttäreni rakastaa temppuilla ja pomppia (niin kuin kaikki muutkin tuntemani 7-vuotiaat), enkä voisi kuvitella parempaa synttärienviettopaikkaa hänelle. Tässä oli kaikki kohdillaan!

Tässä meidän kokemuksia lasten synttäreistä Woltti Helsingissä

Koska video kertoo paljon enemmän, tässä heti alkuun video, jossa on minuuttiin koottuna kokemuksia tyttäreni kaverisynttäreiltä Woltti Helsinki -trampoliinipuistossa. 

Ohjattua pomppimista alkuun 

Woltti Helsingissä lasten synttärit alkavat ohjatulla pomppimisella. Ja tämä olikin ihan parasta. Ohjaaja näytti lapsille muutaman erilaisen pompun, mutta yhden kerralla. Jokaisen pompun jälkeen lapset pääsivät kokeilemaan itse pomppua, jonka jälkeen he kokoontuivat taas trampoliinien reunalle katsomaan seuraavaa pomppua. Pomput vaikeutuivat aste asteelta, joten jokaiselle taitotasolle löytyi takuulla haastetta. Toisaalta oli myös mahdollista pitäytyä helpoimmissa pompuissa, jollei voltit trampoliinilla tuntuneet omalta vaihtoehdolta. 

Trampoliineja Woltti Helsingissä on kahdeksan, joten tällainen neljäntoista lapsen porukka pääsi sujuvasti ilman suurempaa jonotusaikaa trampoille hyppimään.

Tässä vaiheessa haluan jo kiittää ihan superhyvää ohjaajaa, joka sai alkuun hieman levottoman ja malttamattoman lapsilauman ruotuun. Hän oli ystävällinen, mutta jämäkkä, ja juhlat soljuivat eteenpäin ilman, että minun vanhempana tarvitsi stressata lasten kaitsemista.

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia


Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Vapaata pomppimista ja trapetsilta tiputtautumista

Ohjatun trampoliineilla pomppimisen jälkeen lapset siirtyivät salin toiseen päätyyn, missä jokainen pääsi hyppäämään pehmeän ilmapatjan päälle joko trapetsilta tai korokkeelta. Piti oikein katsoa Woltti Helsinki -trampoliinipuiston sivuilta, ja tuo ilmapatja taitaa olla nimeltään BagJump -ilmapatja. 

Näin jälkikäteen ihmettelen, miten rohkea vierasjoukko meillä on ollut, sillä uskoisin, että jokainen kävi hyppäämässä jostain tälle ilmapatjalle. 

Tästä synttäriohjelma jatkuikin sujuvasti vapaaseen pomppimiseen, missä jokainen sai itse valita, pomppiiko trampoliineilla vai hyppiikö trapetsilta tai korokkeelta ilmapatjalle. Vapaassa pomppimisessa ohjaajan lisäksi juhlakalun vanhempien tuli myös olla paikalla valvomassa pomppimista.

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Aikataulu lasten synttärit Woltti Helsinki

Trampoliinipuisto Woltissa voi valita itse synttäreiden aikataulun. Meille oli varattu juhlat klo 18-19.45. Ensimmäinen noin 30-45 minuuttia meni ohjatussa pomppimisessa, seuraavat 30-45 minuuttia meni vapaassa pomppimisessa ja viimeinen puolituntinen herkkujen syönnissä.

Sanoisin, että tämä pomppuaika oli juuri sopivasti. Ehkä jo viimeisen vartin kohdalla osa lapsista alkoi kysellä, koska aletaan syödä herkkuja, ja he alkoivatkin venyttää juomataukojaan pidemmiksi ja pidemmiksi. Yhtään tämän pidempää pomppuaikaa ei ainakaan tämän ikäisillä tarvitsisikaan olla. Myös aikataulun suunnittelun suhteen Woltti Helsinki selkeästi on ammattitaitoinen juhlajärjestäjä. 

Tarjoilut synttäreillä Woltti Helsinki

Tarjoilut Woltti Helsinki synttäreille tuodaan itse. Me kävimme jo aiemmin viikolla kurkkaamassa kahviotilaa, ja totesimme, että koska tila on kapea, on parasta, jos tarjoilut on valmiina pöydissä, eikä lasten tarvitse liikkua hakemassa herkkuja tai juomia tai mitään muutakaan. 

Annostelimme siis karkit ja sipsit valmiiksi kuppeihin ja kippoihin, ja laitoimme lautaselliset keksejä jokaisen pöydän keskelle. Vain muffinit ja donitsit tarjoilimme jokaiselle pöytään jokaisen toiveen mukaisesti.

Tällä kertaa en tehnyt kakkua, koska sen tarjoilu olisi ollut hankalaa. Mitä helpompi, sen parempi.

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Lasten synttärit Woltti Helsinki kokemuksia

Missä Woltti Helsinki sijaitsee?

Woltti Helsinki sijaitsee ihan tosi kätevästi keskellä Lauttasaarta. Siis ainakin meidän näkökulmasta todella kätevästi, asummehan mekin keskellä Lauttasaarta. Tämän trampoliinipuiston sijainti on siitäkin näkökulmasta kätevä, että aivan parin korttelin päässä on Lauttasaaren metroasema. Paikka on siis saavutettavissa myös julkisilla tosi helposti. Toki autonkin saa tarvittaessa parkkiin teiden vierustoille.

Tarvitaanko omat trampoliinisukat?

Trampoliinipuistoissa voi pomppia trampoliinisukilla. Tämä oli minulle ihan uusi tieto, kun emme ole trampoliinipuistossa ennen käyneet. Jos tieto on uusi myös jollekin muulle, on trampoliinisukat sellaiset jarrusukat, ja ilmeisesti pomppiminen on niillä helpompaa ja turvallisempaa. 

Trampoliinisukkia ei kuitenkaan välttämättä ainakaan Woltissa tarvita, vaan myös tavallisilla sukilla voi pomppia. Hyvin toimi niinkin!

Kuinka monta lasta mahtuu Woltti Helsinki synttäreille?

Woltti Helsingissä 15 juhlijaa on erinomainen määrä. Kun trampoliineja on kahdeksan, ei tuolla pomppijamäärällä tullut missään vaiheessa ruuhkaa. Myös kahvio on mitoitettu niin, että tarjoilut saa katettua kätevästi kolmeen pyöreään pöytään juurkin 15 vieraalle. 

Mitä lasten synttärit Woltti Helsingissä maksaa?

Synttäreiden järjestäminen Woltti Helsinki -trampoliinipuistossa maksaa 300 eurosta ylöspäin. Tarkemmat hinnat voit katsoa suoraan Woltin sivuilta tästä linkistä

Kaikki oli niin hienosti järjestetty, että täällä rahalle saa takuulla vastinetta.

Iso suositus lasten synttäreille Woltti Helsingissä

Täytyy sanoa, että synttärit Woltti Helsingissä ylittivät täysin odotukseni. Jännitin ennakkoon, miten lähes viidentoista noin 7-vuotiaan lapsen kanssa trampoliinipuistossa käy, mutta huoli oli täysin turha. Woltin ohjaaja oli niin ammattitaitoinen, että pystyin nauttimaan juhlista täysillä itsekin. Woltti on selkeästi järjestänyt juhlia ennenkin, sillä kaikki toimi tosi hyvin. Ja mikä pääasia, kaikilla lapsilla vaikutti olevan ihan tosi hauskaa! En kertakaikkisesti keksi mitään parannusehdotuksia tai valittamisen aihetta.

Tätä voin suositella todella lämpimästi synttäreidenviettopaikaksi!

Synttärit Woltti Helsinki -trampoliinipuistossa pääset varaamaan Woltti Helsingin nettisivuilta tästä linkistä.



Pysy matkassa mukana:

4 kommenttia:

  1. Hyvä synttäri-idea. Voin kuvitella sitä riemun määrää. Olen itse ollut kerran, itse asiassa omilla synttäreilläni ja tykkäsin todella paljon. Hauskaa viihdettä siis myös aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin hyvin kuvitella, että myös aikuisille paikka toimisi hauskana juhlapaikkana. Kukapa ei tykkäisi trampoliineilla pomppimisesta!!

      Poista
  2. Nämä tällaiset paikat on just niin parasta. Vanhempien ei tarvi kuin ilmestyä paikalle tarjoilujen kanssa ja vähän levitellä niitä pöydille. Ei tarvitse jynssätä koko taloa kotona jonka sitten saa kuitenkin taas siivota kun vieraat lähtee. Sellaisissa kotisynttäreissä (vaikka ne ihania onkin) on aika kova homma. Varsinkin silloin kun lapset on niin pieniä, että vanhemmatkin ovat mukana. Meillä on kanssa elokuulle suunnitteilla varata joku vastaava leikkipaikka. Nyt kun taas synttäreidenkin pitäminen on mahdollista eikä tarvi nyhjätä vaan oman perheen kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin luksusta, kun ei tosiaan tarvitse kuin mennä paikalle tarjoiluiden kanssa ja joku hoitaa ohjelmat ja siivoukset ja lasten viihdytykset! Meille ei edes mahtuisi koko eskariryhmää juhlimaan, tai vähintään olisi ihan tosi suuri kaaos. Tämä oli ihana!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan