Slider

Kevät Sallassa tarjoilee monipuolista talviurheilua lämpimässä auringonpaisteessa

sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club Resorts Oy:n kanssa

Salla ja kevätaurinko. Koronan takia meinasin jättää matkan välistä, mutta luojan kiitos en jättänyt. Alkujaan olin lähdössä matkaan ystävän kanssa, mutta hän päätti jättää matkan välistä juurikin pahentuneen tautitilanteen takia. Päätin kuitenkin lähteä yksin. Vaihdoin vain lentämisen autoiluun, ja onneksi lähdin. Salla oli aivan mieletön kohde. Se olisi sitä takuulla ihan mihin vuodenaikaan tahansa, mutta ainakin tämä keväthankiaika hurmasi minut täysin.



Sallassa minua tietysti kiehtoo Lapin maisema. Se on saatavilla ihan missä tahansa Lapissa, totta kai. Mutta sen lisäksi minua kiehtoi Sallan monipuolinen urheilu- ja palvelutarjonta, hyvin hoidetut ulkoilureitit, ja se, että palvelutarjonnasta huolimatta Salla on pieni paikka, missä todella pääsee Lapin tunnelmaan. Sallassa niin palveluntarjoajat kuin turistitkin olivat kaikki aivan valtavan ystävällisiä. Oliko lie Salla, kevätaurinko vai niiden yhdistelmä, mutta jokin sai hymyn kaikkien huulille.

Sallaan palaisin mielelläni!



Holiday Clubin Kelorinne-mökit 

Majoituin Holiday Clubin Kelorinne-mökeissä. Niiden sijainti on aikamoinen. Ne ovat nimensä mukaisesti rakennettu rinteelle, ja ovat suoraan laskettelurinteen vierellä. Siinä minä sitten istuin aamuteetä nautiskellen ja katselin edessäni avartuvaa tunturimaisemaa. Ihan mieletöntä!

Holiday Clubilla näytti olevan myös monenlaisia muita majoituksia Sallassa, joten valinnanvaraa kyllä riittää! 

Minun mökkini oli pieni paritalomökki. Mökinpuolikkaassani, niin kuin varmaan siellä toisellakin puolella, on pieni tupa, joka on jaettu kahtia sermillä. Toisella puolella sermiä on sohva ja ruokailuryhmä, ja toisella puolella parisänky. Pienessä erillisessä alkovi-/makuuhuoneessa oli vielä lisäksi parvisänky. Nukkumaan mahtuu siis neljä ihmistä. 

Kelorinteen mökissä on myös oma sauna ja pieni keittiö. Vaikka keittiö oli kooltaan pieni, oli siellä kaikki tarvittava tiskikoneesta, kahvin- ja vedenkeittimistä lähtien ja aika paljon enemmänkin. Astiastoa olisi ollut erittäin reilusti neljän hengen tarpeisiin, ja tarvikkeistossa oli niin desin mitat, kulhot kuin myös viinipullonavaaja. Mitään lisää en jäänyt kaipaamaan. Pieni tiskiallas oli toki haasteellinen, mutta lomaillessa en antanut senkään häiritä.




Sallan ulkoaktiviteetit

Lähdin Sallaan keväthangille hiihtämään, mutta päädyin lopulta hiihtämisen lisäksi patikoimaan ja kokeilemaan jopa talvipyöräilyä sähköisellä fatbikella. Näin keväthangille lähtiessä aamutunnit ovat ne tärkeimmät urheilutunnit, sillä iltapäivällä aurinko lämmittää latuja ja reittejä sen verran, että hiihtäminen käy raskaaksi, pyöräreitit paikoin sohjoisiksi ja kävelykin kovaan pintaan verrattuna hankalammaksi.

Tästä huolimatta liikuin niin aamuisin kuin iltapäivisinkin. Aamulla joko hiihto- tai pyörälenkki, sitten päiväsauna ja lounas ja iltapäivällä vielä patikointi tai kevyempi hiihtolenkki.

Sallan hiihtoladut olivat yllättävän haastavat, ja ne mutkittelivatkin aina tunturin laelle asti. Minun kiertämäni pyöräreitti oli tasaisempi, ja hyvä niin. Tai siis siltä se ainakin tuntui. Olihan minulla sähköavusteinen fatbike. Voihan se olla, että se vaan tuntui tosi tasaiselta ja mukavalta, kun sähkö teki osan työn puolestani. Kivaa se oli yhtä kaikki, ja reitti oli todella hyvin hoidettu.

Kirjoittelen hiihtoladuista ja talvipyörä- ja patikointireiteistä vielä tarkemmin myöhemmin. Ehkei nämä vinkit tälle talvelle enää osu, mutta ensi talvelle viimeistään!






Holiday Club Sallan kylpylä

Saapumispäivänäni Sallassa oli hieman harmaata, ja pitkän ajomatkan päätteeksi mielikään ei ollut virkeimmillään. Olin ajatellut käydä hiihtämässä, mutta ei huvittanut. Ja lomallahan ei tarvitse tehdä sitä mitä ei huvita. Sallassa tämä ei ole ongelma, sillä muutakin tekemistä riittää. Pakkasinkin pyyhkeen ja uikkarit kassiin ja marssin Holiday Clubin kylpylään. 

Kylpylä on Sallassa huomattavasti pienempi kuin muissa Holiday Clubin kylpylähotellikohteissa, mutta maisema kylpylän ikkunoista paras tähän mennessä näkemistäni. Kylpylä on nimittäin rakennettu suoraan tunturin viereen, ja suurista katosta lattiaan ulottuvista ikkunoista voi ihastella tätä kuvankaunista tunturimaisemaa.

Porealtaan, pienen lastenaltaan ja pienehkön pääuima-altaan lisäksi kylpylässä on 16 metriä pitkä matka-allas, jossa kuvittelisin ei-korona-aikaan järjestettävän myös vesijumpat. Minä innostuin vetämään tätä allasta päästä päähän kilometrin verran. 

Ruuhkaa ei päässyt syntymään, vaikka ilmeisesti suurin osa majoituksista olikin viikollani täyteen buukattuna. Matka-altaassa meitä oli vain kaksi yhtä aikaa uimassa. 




Kymmenien nuotiopaikkojen Salla

Yksi parhaimmista asioista koko Sallassa oli se, että siellä on todella paljon nuotiopaikkoja, laavuja ja kotia ympäriinsä. Jos Saariselällä oli tarjolla yksi päivätupa kävelyetäisyydellä (hiihtolenkkien varrella toki enemmänkin), oli Sallassa varaa valita useista vaihtoehdoista, oli kulkupeli mikä tahansa. Miten mahtavaa olikaan pakata eväät reppuun ja tallustaa nuotiopaikalle, kun vaihtoehtona olisi ollut jäädä mökkiin syömään. 

Ulkoruokintaa parhaimmillaan!



Sallatunturin ravintolat

Täytyy myöntää, että yksin matkustettaessa ravintolaruokailu on ehkä se tylsin osuus. Näinpä päädyin laittamaan kaikki ruuat joko mökissä tai ulkona nuotiopaikoilla. Kävin kyllä Kelorinteen mökkien vierellä olevan Keloravintolan terassilla avaamassa terassikauden viinilasillisen äärellä, mutta en jäänyt ruokailemaan. Ruokalista näytti kyllä sekin houkuttelevalta. 

Myös Ravintola Revontuli olisi ollut auki, mutta en käynyt ruokailemassa heilläkään.

Sallaan autolla tai ilman

Holiday Club Kuusamon Tropiikissa ja Saariselällä olimme lentäen, mutta Sallaan ajoin autolla. Auto oli kyllä kätevä, mutta en ottanut autoa parkista kuin yhden kerran, kun kävin Sallan kylällä ruokakaupassa. Sallassa oikeasti kaikki on niin kompaktisti yhdessä koossa. Ja toisaalta hiihtäen, kävellen ja pyöräillen pääsee ihan joka paikkaan. Jopa Sallan keskustaan menee hiihtolatu, ja matkaa kertyy kymmenisen kilometriä. Ruokakaupassakin voisi siis käydä hiihtäen, tai miksei vaikka fatbikella.


Myös perheille ja koiran kanssa

Ajattelin ennakkoon Sallan olevan täysin aikuisten lomakohde. Ei ollutkaan. Salla toimisi erinomaisesti myös lasten kanssa. Rinteiden tasosta aikuisille en osaa sanoa yhtään, mutta ainakin lapsille oli pienempää rinnettä ja laskettelukoulua. Rinteen vierestä oli myös kaistale varattu pulkkailijoille, ja tietysti kylpylä toimii aina lasten kanssa. 

Hiihtoladulta löytyy sekä haastetta että tasaisempaa latua. Tulipa vastaan hiihtäjä lapsiahkion kanssa. Sallan Poropuistolle vievä latu onkin hyvin tasaista, ja juuri ahkion kanssa hiihtämiseen sopivaa.

Hiihtoladuista osa on merkitty koiraladuiksi, eli myös koiramatkaajat voivat olla Sallassa aktiivisia!

Poroja ei näkynyt kuin Poropuistossa

Poropuistosta puheen ollen, olin valmistautunut tielle hyppiviin poroihin koko poronhoitoalueen ajan. Ja siis toki niin täytyy ollakin. Opin kuitenkin sen, että talvisin poroja ruokitaan niin, että ne eivät juuri lähde vaeltelemaan teille, vaan pysyttelevät pääosin ruuan lähettyvillä. Niinpä minunkin piti käydä Sallan poropuistossa, jotta näkisin edes vilaukselta poron. Porothan ovat Lapin parhautta.

Sallan Poropuistoon siis menee hiihtolatu ja talvikävely- ja pyöräilyreitit hiihtokeskuksen luota, ja matkaa kertyy alle neljä kilometriä. Poropuistoon voisi mennä kiertelemään oppaan kanssa, mutta aikataulujen vuoksi minä kävin vain kurkistamassa aidan raosta kevätauringossa köllötteleviä poroja ja matkamuistomyymälästä hakemassa tuliaiset. Se riitti minulle, mutta tiedoksi nyt teille muille, että Sallassa pääsee poroajeluille sun muihin elämyksiin käsiksi vain muutaman kilometrin päässä hiihtokeskukselta. 


Nyt en enää ihmettele, miksi niin monet ihastelivat, kun ilmoitin lähteväni Sallaan. Pia kutsui Sallaa sielunmaisemakseen. Nyt ymmärrän, mitä hän tällä tarkoitti.

Alennuskoodi Holiday Club -kylpylälomiin


Muistathan vielä, että Holiday Clubin lomatestaajana saan tarjota seuraajilleni alennuskoodin kylpylälomiin:

-15 % alennus koodilla LAHDETAANTAAS Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 30.6.2021 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan.

Vielä siis ehdit varaamaan alkukesän kylpyläloman. Varaa Holiday Clubin kylpyläloma alennuksella täältä.

Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Salla kuulostaa kyllä hyvältä kohteelta. Itseäni kiinnostaisi eniten lähteä sinne ruska-aikaan patikoimaan ja voisihan sitä fatbikeakin mahdollista kokeilla. Osaatko sanoa, että onko tuolla myös vuokratupia laavujen ja nuotiopaikkojen ym. lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla olisi varmasti upea ruskakohde! Ainakin Ruuhitunturin latukahvilaa on mahdollista vuokrata yöpymiskäyttöön. Muita ei tullut tällä erää vastaan, mutta se ei tietysti tarkoita sitä, etteikö niitä voisi olla muitakin. Ruuhitunturin paikka oli ainakin huikeiden maisemien äärellä!

      Poista
  2. Salla kiinnostaa! Näyttää toimivan myös yksin reissatessa. Olennaista on saada paaaaaljon raikasta happea ja sopivasti liikuntaa. Ja hyvää unta. Se taitaa onnistua Sallassa.

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan ollut Lapissa, harmittaa ihan. Mutta koska se on kallista, niin lähtee mieluummin sitten Zakopaneen vuoristoon.

    VastaaPoista
  4. Salla kuulostaa kivalta, monien mahdollisuuksien paikalta :) Kiva, että kuitenkin päätit lähteä reissuun!

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan