Slider

Kirjainspiraatiota Helsingin kirjamessuilta - osallistu lippuarvontaan!

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

 Yhteistyössä: Helsingin kirjamessut 2020

Miten ihanaa olisikaan asettua aurinkovarjon alle turkoosin veden ääreen kirjan kanssa. Keskittyä kirjan tarinaan ja pakahtua maisemaonnellisuudesta. Tänä vuonna paratiisirannat ovat jääneet haaveen tasolle, mutta kirjoja olen sen sijaan lukenut ennätyksellisen paljon. Korona tästä ei saa ansiota, sillä kevään pahimpaan korona-aikaan en lukenut juuri ollenkaan. Kesän kotimaanlomasuunnitelmani sen sijaan edesauttoivat tätä harrastusta melko paljonkin. Mökkeilyn ohessa minun tuli luettua useampikin opus, ja kuukauden vuokra-autoilu ympäri Suomen mahdollisti todella monen äänikirjan kuuntelun. Olkoonkin, että aina kun kyydissä oli lapsia, oli ohjelmistossa joko Frozen-tarinoita tai Vitsi Pizzaa. Onneksi autoilin paljon myös yksin aikuisemman kirjallisuuden parissa.

Malediiveilla oli vaikea valita, katsooko kirjaa vai maisemaa.

Viinin kirjallisuusseuran kokoontumiset kotimaassa

Jos korona peruutti matkat paratiisirannoille, peruutti se myös ystävien yhteiset ulkomaanmatkat.

Perustimme ystävieni kanssa jokunen vuosi sitten Viinin kirjallisuusseuran. Perustimme tämän itseasiassa yhteisellä viinimatkallamme Wieniin, mistä nimikin sai inspiraationsa. Kokoontumisemme pääasiallinen tarkoitus ei varsinaisesti ole kirjat tai viinikään, vaan ne antavat erinomaisen syyn raivata yhteistä aikaa. Toki kirjat ja viini ovat osa matkojamme, mutta matkoihin kuuluu myös paljon muuta. Liikuntaa, museoita, viinitiloja, kahviloita, hyvää ruokaa. Onneksi kaikkein tärkeintä, eli yhteistä aikaa ja keskusteluita voi toteuttaa myös kotimaassa ihan yhtä lailla kuin niitä kirjavinkkienkin jakamista. Viimeisin Viinin kirjallisuusseuran kokoontuminen olikin viime viikonloppuna Lopella.

 

Viime vuoden Viinin kirjallisuusseuran vuosimatka oli Tallinnaan.

Helmet-lukuhaaste valmis ensimmäistä kertaa 

Viinin kirjallisuusseuran kesken olemme osallistuneet Helmetin lukuhaasteeseen. Ajattelin viime vuonna lukeneeni todella paljon, kun sain vuoden aikana kasaan 36 kirjaa. Mutta mitä vielä. Tänä vuonna sain Helmetin lukuhaasteen valmiiksi jo pari viikkoa sitten - kyllä lokakuussa!! - ja mukana on jopa yksi ekstrakirjakin, mitä en saanut kesällä ujutettua mihinkään vapaana olevaan haastekohtaan. Olen siis todellakin lukenut tänä vuonna jo 51 kirjaa. Hyvä minä!

Täytyy tosin tunnustaa, että viimeisen kirjan osalta lukeminen alkoi käydä jopa suorittamiseksi, kun en meinannut millään löytää kiinnostavaa kirjaa kohtaan 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja. Olenkin tänä vuonna luetun kirjasaaliin lisäksi jättänyt kesken ennätyksellisen paljon kirjoja, jotka eivät vain kertakaikkisesti ole sytyttäneet niin paljoa, että olisin käyttänyt aikaani niiden lukemiseen loppuun asti. Tähän viimeiseen kohtaan taistelin lopulta kolmannen yritykseni, Elizabeth Stroutin Kaikki on mahdollista, mutta täytyy sanoa, että tätä en olisi lukenut, jollei sen loppuun saattaminen olisi saattanut loppuun samalla koko haastetta. Ei varmaan tule yllätyksenä, että minä todella motivoidun tavoitteista.

En nyt ala listaamaan tähän jokaista 51 lukemaani/kuuntelemaani kirjaa, mutta tämän vuoden suosikkeihini kuuluivat ainakin Delia Owensin Suon villi laulu, Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, Tina Turnerin minun rakkaustarinani, Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, Michael Zadoorianin Viimeinen loma ja aina yhtä ihana P.L. Traversin Maija Poppanen. Toki innostun aina myös muun muassa Mhairi McFarlanen ja Lori Nelson Spielmanin aivot narikkaan -hömpästä.

Kaikkiaan Helmetin lukuhaaste on ihana, sillä se pistää valitsemaan lukemistoon sellaisia kirjoja, mihin ei muuten tulisi tartuttua.

Aina tämän penkin ohittaessani ihmettelen, etten taaskaan ottanut kirjaa kävelylle mukaani. Miten helposti myös Suomessa onnistuisi lukemisen ja maisemaonnellisuuden yhdistäminen.


Helsingin kirjamessuilta lisää inspiraatiota

Sitten Helmetin lukuhaasteen en olekaan lukenut yhtään kirjaa, vaan olen kevään tavoin kuunnellut ulkoillessa musiikkia ja podcasteja, ja vaihdoin jopa BookBeatin tilauksen Netflixiin ihka ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana. Ajattelin, että tällaisen kirjamäärän jälkeen voisin keskittyä vaikka koko loppuvuoden muuhun kuin kirjoihin, mutta sitten törmäsin Helsingin Kirjamessujen mainontaan.

Minulle tarjottiinkin tilaisuutta osallistua tänä vuonna täysin verkossa tapahtuvaan kirjamessujen tarjontaan bloggaajapassilla, ja kirjat, täältä tullaan taas! 

Kirjamessujen tämän vuoden ohjelmaa selatessani en oikeastaan malttaisi odottaa, mitä kaikkea kiinnostavaa lukemista sieltä tuleekaan vastaan. Esiintyjiä on nimittäin kaikkiaan 400. Ihan mieletön määrä! Toki näin virtuaaliaikana myös kansainvälisten tähtien saaminen paikalle on aika paljon helpompaa. 

Ja hei aikuisten ohjelman lisäksi kirjamessuilla on myös lasten ohjelmaa! Takuulla tullaan tyttäreni kanssa jumppaamaan Muumien ohjaamana ja osallistumaan Pepin ja Herra Tossavaisen tanssikouluun.

Mielenkiinnolla odotan myös sitä, miten kirjamessujen toteutus tulee onnistumaan verkon välityksellä.

Helsingin kirjamessujen lippuarvonta Instagram-tililläni

Haluatko sinäkin seurata kirjamessujen ohjelmaa? Osta liput täältä, tai osallistu Instagram-tililläni olevaan kirjamessujen lippuarvontaan. Arvon kaikkiaan viisi lippua, eli nyt on hyvät mahdollisuudet voittaa!

Pysy matkassa mukana:

1 kommentti:

  1. Minäkin osallistun ensimmäistä kertaa Helmetin lukuhaasteeseen. Se on omalta kohdalta vielä pahasti kesken enkä ole varma saanko edes valmiiksi tämän vuoden puolella. Onpa tullut kuitenkin luettua erilaisia kirjoja tänä vuonna mitä yleensä :)

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Testissä Amazonin suosituin uimapuku - paras uimapuku ikinä!

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan