Slider

Sadepäivän tekemistä Helsingissä: Ruokamatka Hakaniemen halliin

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kävimme eilen aamulla tyttäreni kanssa Hakaniemen hallissa. Retkestä tuli yllättävän monipuolinen ruokamatka, vaikka vierailun alkuperäisenä tarkoituksena oli käydä vain ja ainoastaan torilla ostamassa kanttarelleja ja todistaa tyttärelleni, että hän kyllä pitää sienistä, kunhan vain pääsee maistamaan niitä.

Lopulta retkellemme tuli monta muutakin tarkoitusta. Vietimme tyttäreni nimipäiviä ennakkoon, ja päätimme juhlapäivän kunniaksi käydä torivierailun lisäksi ulkona syömässä aamiaista. Lopulta vierailustamme tuli muutaman tunnin mittainen, koska hallissa ja torilla oli niin paljon kiinnostavaa kierrettävää ja ostettavaa, eikä meillä ollut kiire minnekään. Tämähän oli mitä parhain tapa viettää sateista päivää.



Aamiainen Hakaniemen hallissa tai Hakaniemen torilla

Minä haaveilin puuroaamiaisesta, ja olinkin innoissani, kun torilla Hakaniemen hallin edessä oli telttakahvio, minkä seinässä oli isolla lappu "aamupuuro 3,50 €". Arvaatte varmaankin, ettei viisivuotias hihku innosta nähdessään puuro-kyltin, kun on luvattu herkullinen kahvila-aamiainen. Jatkoimme siis sisälle halliin. Olin jo ennakkoon katsonut, että Hallikahviloilla olisi aamiaistarjontaa meidän molempien makuun ja niin olikin. Ja vielä vähän enemmänkin.

Tytär valikoi hedelmäisen smoothien ja karjalanpiirakan runsaalla munavoilla, ja minä sain kuin sainkin puuroni, joskin tuorepuuron muodossa. Lisäksi nappasin marjasmoothien ja ison kupin teetä. Tee olikin erityisen hyödyllinen, kun hallissa oli melko viileä, ja kuppi toimi samalla meidän molempien käsien lämmittäjänä.

Hallikahviloiden söötein pöytä on pyöreä, ja siinä on vakipaikat sekä Niinistölle että Haloselle. En tiedä, käyvätkö he oikeasti tai kuinka usein Hallikahviloilla kahvilla, mutta ainakaan he eivät meidän kanssamme olleet aamiaisella. Nyt pöydän täytti ensin seurue iloisia papparaisia, joiden jälkeen pöydän ääreen tuli saman kokoinen seurue mummeleita. 




Joululahjat Lahjaduosta

Jo aamiaisen yhteydessä vilkuilimme muita hallin myymälöitä, ja kävelimmekin aamiaiselta Lahjaduon myymälään. Olipa täydellinen hallimyymälä. Täynnä toinen toistaan hurmaavampia leluja ja muita lahjaideoita. Vietimme myymälässä tovin jos toisen, kun tyttäreni löysi myyjän opastuksella lelun jos toisenkin, minkä hän aivan ehdottomasti haluaisi itselleen. Lupasimme kirjoittaa Joulupukille.





Marjat ja sienet torilta

Vihdoin pääsimme myös itse asiaan, eli kanttarelliostoksille. Onneksi minulta löytyi edes jonkun verran käteistä. Enhän ollut käynyt torilla aikoihin, enkä muistanut, ettei kaikille myyjille käy kortti tai mobile pay. Sain kuin sain kaivettua lompakon pohjalta melkein tasarahan - onneksi se oli myyjän mielestä täsmälleen tasaraha. Toki automaattikin olisi löytynyt hallin kulmalta, mutta sinne ei myyjän mukaan ollut tarve lähteä. Näemmä tinkiminenkin olisi kuulunut torikäynnin tapoihin.

Nappasimme myös kesän viimeiset mansikat matkaan illan vohvelikestejä varten. 






Porkkanoiden esi-isät ja paistovalmiit lihapullat Hakaniemen hallista

Kanttarellien seuraan meidän piti vielä hakea hallista muita raaka-aineita. Minä ehdotin lohta, tytär halusi lihapullia. Tyttären ehdotus vei voiton, ja bongasinkin mielettömän hyvän näköisiä paistovalmiita lihapullia joltain lihatiskiltä. Mutta ei, tytär halusi tehdä lihapullat itse, joten matkaan lähti pelkkää jauhelihaa. "Itse" tehdyt lihapullat tarkoittivat lopulta minun, ei tyttären itse tekemiä lihapullia, heh.

Porkkanoiden esi-isät olivat lopulta ehkä koko vierailun parhaimmistoa. Olen ennen kyllä nähnyt kuvista keltaisia, tumman viininpunaisia ja punertavan oransseja porkkanoita, mutta enpä tiennytkään, että ne ovat porkkanoiden alkuperäiset värit. Joku suku joskus 1800-luvulla on halunnut jalostaa näistä alkuperäisistä porkkanoista oransseja porkkanoita, ja juuri tämä jalostettu versio on sitten lopulta levinnyt muuallekin. Huomatkaa, että en tehnyt minkäänlaista faktan- tai muistini tarkistusta, vaan kirjasin tähän täsmälleen sen, miten kuulin tai halusin kuulla tämän hauskan tarinan.

Oli tarinani täsmällinen tai ei, oli ainakin ensimmäinen porkkanoista todella herkullinen. Maku oli jotenkin intensiivisempi kuin jalostetun oranssin version maku. Nyt odotankin jo innolla, miltä kaksi muuta porkkanaa tulevat maistumaan.



Sovimme myös, että ostaisimme pitkästä aikaa myös kukkia kotiin, mutta kaiken muun ohella kukat unohtuivat. 

Mahtava sadepäivän retkikohde

Olen ihmetellyt jo moneen otteeseen eilisen halliretkemme jäljiltä, miten on voinutkaan mennä niin kauan siitä, kun olen viimeksi käynyt missään kauppahallissa ja torilla. Ulkomaanmatkoilla nämä ovat lähes aina agendallani, mutta miten ihmeessä minun ei ole tullut käytyä näissä ihanissa lähihalleissa. Viime vuosien aikana olen käynyt vain kourallisen kertoja pikaisella lounaalla jossain Helsingin halleista. Nyt toki sain tyttärenikin innostumaan tori- ja hallivierailusta, joten emmeköhän ota tämän tavaksi!  

Pysy matkassa mukana:

1 kommentti:

  1. Olisi tosiaan mukava käydä useammin ja ajan kanssa torilla tai kauppahallissa. Usein piipahdan nopeasti ostamassa marjoja. Noista värikkäistä porkkanoista olenkin kuullut, ja niitä olisi kiva päästä maistamaan!

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan