Slider

Tampere tutuksi katoilta - Roof Walk Finlayson Area

maanantai 17. elokuuta 2020

 Yhteistyössä: Visit Tampere

Vietimme viikko sitten serkkuni 40-vuotissynttäreitä Tampereella Holiday Club Tampereen kylpylässä. Rento kylpyläloma ystävien kesken oli jo itsessään ihana. Muuta emme olisi kaivanneet. Olihan meillä  kylpylän ympäristö Näsijärven rannalla ja mitä mahtavinta seuraa. Halusimme kuitenkin pyöreiden vuosien kunniaksi jotain extraa. Jotain mieleenpainuvaa, hieman erilaista. Finlaysonin alueen uutuuselämys, Roof Walk -kattokävely, tulikin kuin tilauksesta vastaani useammassakin blogissa ja Instatilillä. Tänne halusimme ehdottomasti!


Onneksi olin hyvissä ajoin varaukseni kanssa ja buukkasin kattokävelyn meille neljälle jo ennen kesälomia. Samana päivänä soittaneet saivat nimittäin kuulla saman lausahduksen: kaikki kävelyt ovat tältä päivältä jo täynnä. Enkä ihmettele. Onhan konsepti sellainen, minkä varmasti jokainen Tampereen seudulla lomaileva haluaa kokea. Kuka muulla tavoin ikinä pääsee minkään kaupungin keskustan katoille?

Kiitos Meriharakka-blogi ohjeiden, löysimme helposti perille

Holiday Club Tampereen kylpylästä pyöräilimme kylpylän vuokra-Jopoilla paikalle seitsemän minuuttia. Pysähdyimme Tammerkosken rannalla katsomaan karttaa, ja kappas, olimme jo perillä. Tai emme aivan. Meidän piti nimittäin ylittää vielä Tammerkoski.


En ollut googlannut perille pääsyyn ohjeita, vaan muistin Meriharakka-blogista, että sisäänkäynti löytyisi Kaarina Kaikkosen takki-taideteoksen alta osoitteesta Satakunnankatu 18. Hetken pörräsimme ympyrää, kunnes huomasimme lattiassa olevat ohjaavat tarrat Roof Walkille ja Café Katolle. 

Kahvila aukeaa samaan aikaan kuin ensimmäinen kävelykierros, mutta koska paikalla piti olla varttia aikaisemmin, tultiin meidät poimimaan ylimmän kerroksen käytävältä juuri oikeaan aikaan. Ensimmäiselle kierrokselle ei siis kannata mennä liian hyvissä ajoin. 



Valjaat päälle ja koirantalutusmoodiin

Koska kipuamme katolle, on päälle puettava valjaat. Valjaiden lisäksi kävelylle saa mukaansa laitteen, mitä kautta opas pystyy juttelemaan koko kahdeksan hengen letkalle osallistujia, ja myös kuunteluttamaan kierrokseen kuuluvan tarinan.

Järeät valjaat ovat näyttävät jo itsessään. Tuntuikin, että aktiviteetti tulisi olemaan 100-kertaa hurjempi kuin mitä se oikeasti onkaan. Mutta toki katolla ollessa täytyy olla varustautunut. Ei kai ketään sinne ilmankaan päästettäisi.

Valjaista osallistujat vielä kytketään kävelykierroksen reitille kiinni, jokainen omaan hihnaansa. En tiedä, kutsutaanko tuota hihnaksi, mutta siltä se vaikutti, kun ohjeistus oli se, että eteenpäin pääsee, kun kävelee kuin koiraa taluttaen. Niin kai sitten, vaikken ole koiraa taluttanut ehkä sitten lapsuuden.



 

Kaikille sopiva kävely ja tarinaa Tampereen historiasta tiivistetyn kiinnostavasti 

Kävely oli itseasiassa yllättävän lyhyt. Ajattelin ennakkoon, että olisimme hypähdelleet ainakin muutaman eri katon päällä, mutta vaihdoimme vain kerran hihnamme, ja kipusimme näin vain kahdella eri katolla. Ensin aloitimme pätkällä, jossa meidän ja katon reunan välillä oli puolen metrin levyinen aita. Tässä kohtaa ei vielä tuntunut siltä, että olisimme jotenkin tosi korkealla. Tai ainakaan korkeanpaikankammo, eivätkä perhoset vatsassa päässeet valloilleen. 

Toisella katolla välissämme ei enää ollutkaan mitään korkeaa tai matalaakaan estettä, ja opas kyselikin tasaisesti, onko kaikilla vielä kaikki hyvin. Ehkä tämän harjoittelukaton ansiosta korkeuksiin ehtii tottua niin hyvin, ettei tämä toinenkaan osuus pelottanut yhtään. Kävely olikin tässä mielessä nössömpi kuin olin ajatellut, mutta samalla kuitenkin miellyttävä, ja takuulla ihan kaikille sopiva. Korkeanpaikankammoisenkaan ei siis kannata epäröidä, vaan kattokävelylle voi ehdottomasti mennä mukaan!




Tarina Tampereesta oli kerrottuna tiivistetysti ja kiinnostavasti. Kävimme läpi katolta helposti näkyviä ravintoloita ja niiden historiaa. Olivatpa Hotelli Tammerin alkoholia käsittelevät työntekijät kieltolain aikaan alaikäisiä, koska heitä ei voinut rangaista. Kyllä on osattu! Myös naisten asemasta työntekijöinä sekä lapsityövoimasta oli sellaista tarinaa, mitä en ollut koskaan tiennyt tai tullut ajatelleeksi. Jo tarinoiden takia kierros oli kovin kiinnostava! Ja nämä maisemat tulivat siihen tietysti kaupan päällisiksi!




Riittävästi kuvaustaukoja

Ja mikä tärkeintä, kierroksen aikana oli riittävästi kuvaustaukoja. Kuvata sai missä kohtaa tahansa, ja tarinoiden aikana siihen olisi ollut aikaakin hyvin. Tarinoita kuuntelimme kuitenkin vain menomatkalla, eli paluumatkalla oli mahdollista pysähtyä ottamaan kuvia oikein olan takaa. Finlaysonin kyltin eteen on tehty jopa kuvausportaikko.


Kierroksen jälkeen meitä vielä kehotettiin käymään sellaisella kuvauspaikalla, mihin ei tarvittu valjaita. Täällä saa siis käydä kuka tahansa ilman kierrostakin.


Café Katto - lähiruokaa omasta puutarhasta + mehiläislive

Kierroksen päätteeksi jäimme vielä lasillisille Café Katolle. Myös tänne voi tulla syömään ja/tai juomaan ilman Roof Walk -kävelykierrosta, mutta suosittelen kyllä molempia! 

Café Katolla on oma puutarha, jossa he viljelevät marjoja, yrttejä, vihanneksia. Sieltä se henkilökunta kävi napsimassa salaattien ainesosia. Ihanaa!





Café Katolta tulee myös Ylen pelasta pörriäinen -mehiläislive.

Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Toivottavasti Roof Walk on mahdollista toteuttaa ensi kesänäkin, sillä tämä kiinnostaa paljon! Ja kiva kuulla, että sopii myös korkeita paikkoja kammoaville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jatkavat! Ainakin näyttäisi olleen tosi suosittu ja täyteen varattu!

      Poista
  2. Kiitos linkkauksesta - ja mukava, jos neuvoistamme oli oikein hyötyäkin.
    Me vähän etukäteen arastelimme tuota kävelyä, kun luimme noista valjaistakin ja olemme kuitenkin seniori-ikäisiä, mutta hyvin tuo tosiaan kaikille sopii, kunhan nyt normaali kävely vaan sujuu :-)

    VastaaPoista
  3. Syntyperäisenä tamperelaisena oli mukava nähdä uusista kuvakulmista tuttuja seutuja. Korkeanpaikankammoiselle lohduttavaa oli tieto, että siellä voisi pärjätä panikoimattakin. Hyvien kuvien ja ohjeiden perusteella ehkä...
    Juha

    VastaaPoista
  4. Mun on pitänyt käydä tuo testaamassa, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi. Kävin siinä miniosuudella kyllä, mille pääsee ilman vaijereita. Kotikaupunkia on aina kiva katsella korkeuksista ja näytti teilläkin mukavaa olleen! Kiva ilmakin oli, niin sai vielä sitten parempia kuviakin.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan