Slider

Luomuviinejä ja kengurujahtia Australian Barossassa

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Pääsin joulun alla tutustumaan australialaisiin viineihin oikein toden teolla, kun sain töiden puolesta viedä radio- ja tv-juontaja Anni Hautalan vierailemaan Jacob's Creekin viinitilalle Barossaan.

Ehdin jo aiemmin hehkuttaa ensimmäisen päivän vastaanottoa. Lentomme laskeutui Adelaideen aamuyhdeksältä, emmekä ehtineet käydä kuin kääntymässä hotellilla, kun pääsimme jo Jacob's Creekin vierailukeskukseen lounaalle ja yhteen mielenkiintoisimmin rakennetusta ja kauneimmista tastingeistä, mikä minulla on tullut vastaan reilun 13 vuoden alkoholialalla työskentelyni aikana. Se on siis paljon se.



Mutta tämähän oli vasta alkusoittoa. Olimmehan Jacob's Creekin vieraina kolme päivää. Ehdimmekin tutustua todella laajasti Jacob's Creekin niin ikään laajaan viinivalikoimaan. Mikä uskomaton määrä työtä ja ammattitaitoa onkaan viinitalon taustalla.

Pelkkää uusiutuvaa energiaa viinintuotannossa



Ammattitaito viinitalon taustalla ei rajoitu pelkkään viinintuotantoon. Jacob's Creek on nimittäin erittäin vastuullinen viinien tuottaja, ja saimmepa iloksemme kuulla, että viinitalo on ensimmäisenä isona australialaisena viinitalona päässyt tavoitteeseensa siinä, että kaikki talon tarvitsema energia tuotetaan tätä nykyä uusiutuvaa energiaa käyttäen. Kaikki toimiikin aurinko- ja tuulienergian avulla. Toivotaan muiden seuraavan esimerkkiä, ja etenkin tässä asiassa toivoisi sanonnan mitä isot edellä, sitä pienet perässä toteutuvan.

Way to go Jacob's Creek!

Luomuviiniä luomuviljelmillä


Osa Jacob's Creekin tuottamista viineistä on lisäksi luomua. Suomessa on myynnissä Jacob's Creek Organic Shiraz Cabernet ja Jacob's Creek Organic Chardonnay. Meitä kierrätettiin katsomassa eri viiniviljelmiä, ja pysähdyimme nautiskelemaan lasilliset tuota luomu Chardonnayta yhdelle luomutilalle, jonka rypäleet päätyvät Jacob's Creekin pulloihin. Aika ihanaa.

Kuinka monta kertaa olenkaan käynyt viinitiloilla, mutta en ollut aiemmin ajatellutkaan, miten nopeaan rypäleet lopulta kasvavat. Olin ajatellut niiden kehittyvän pidemmän aikaa, mutta eihän niillä vierähdä kuin muutama hassu viikko ja ne jo poimitaan. Toki Australian auringon alla rypäleet kypsyvät viileää ilmastoa nopeammin. Mutta silti. Me vierailimme tilalla juuri ennen joulua, ja sadonkorjuu tapahtuu tammi-helmikuussa. Ilmaston lämpenemisen vuoksi joka vuosi kuulemma muutamaa päivää edellisvuotta aiemmin.





Kengurujahdissa viinitarhoilla


En ollut valmistautunut viinimatkaan muutoin kuin viinien osalta, ja mikä ihana yllätys olikaan, kun muistin Australian kengurut. Tämä oli ensimmäinen Australian matkani, ja oli tietysti täysin selvää, että ilman kenguruita nähtyäni en aikoisi poistua maasta. Eikä minun onneksi tarvinnutkaan.

Oli valtavan kuumaa, olimmehan paikalla helleaallon aikaan, ja lämpötila kohosi yli +45 asteen. Kengurut pysyttelivätkin varjopaikoissa ja meidän katseiltamme piilossa hirmuisen kauan. Etsimme ja etsimme, mutta kenguruita emme löytäneet. Onneksi Anni oli matkassa ja bongasi ensimmäisen kenguruperheen, jonka näimmekin sitten pariin otteeseen. Kengurut ovat kuulemma reviiristään tarkkoja, ja asuvat samalla viinitarhalla perheensä kesken. Sen vuoksi kengurut on helppo löytää. Jos siis on nähnyt ne kerran, näkee ne todennäköisesti toisenkin kerran, jos vaan jaksaa itse pörrätä saman viinitarhan ympärillä.

Lopulta näimme eri viinitarhoja kierrellessämme valtavan määrän kenguruita. Niin paljon, että kerroimme jo houstillemme Jamesille, ettei enää tarvitse pysähtyä. Olimme nähneet riittävästi.





Jacob's Creekin viinitalon tarjoamaa emme olleet vielä nähneet riittävästi, ja kaikki tämä oli edelleen vasta alkua. Pysy kuulolla.

Lue myös:

- Juomavinkki.fi: Anni Hautala viinimatkalla Jacob's Creekillä - luomuviinitarhat hurmasivat maisemillaan ja kenguruillaan

Pysy matkassa mukana:

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti viinisato ei ole paljoa kärsinyt tulipalojen vuoksi.
    On varmasti ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan maailmankuulun viinitilan salaisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan tuolloin metsäpalot eivät olleet pahoja tuolla Barossan alueella, ja toivottavasti eivät sinne ennen sadonkorjuuta päätyneetkään.
      Tuo oli mieletön reissu ja aina on yhtä hienoa päästä vierailemaan viinitilalla.

      Poista
  2. Tuo luomuviini varmaan hyvin konkretisoituu viinitarhoilla vieraillessa - paikan päällä pystynee vakuuttumaan siitä, että juuri näin tätä viiniä tehdään, että luomu ei ole vaan markkinointitermi. Ja nuo kengurut, että näitte niitä jo "riittävästikin", hauskaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kaikkeen sitä jossain kohtaa turtuu, ja sitten kun niitä kenguruita makaa joka toisen köynnöksen juurella, ei ole enää tarvetta pysähtyä ottamaan kuvia. Niin on tapahtunut kyllä kaiken kanssa - Galapagossaarilla vain pingviinit ja merileijonat jaksoivat kiinnostaa loppuun saakka, kun niitä ei näkynyt ihan joka kerta, mutta iguaanit ja muut yleisemmät eläimet tuli ohitettua loppumatkasta pysähtymättä. Jopa Seychelleillä "maailman kauneimmat rannat" alkoivat toistaa toinen toistaan :D

      Poista
    2. Pidän Jacob’s Creek -viineistä enkä tiennyt niiden tuotannon olevan noin ekologista! Hienoa! Kenguruiden bongaus oli varmaan elämys! Tässä jo kaksi syytä reissata Australiaan😀

      Poista
  3. Tämä tuli kuin tilau
    ksesta, sillä juurikin alan hahmottelemaan Australian reissuani. Odotan kieli pitkällä seuraavaa postausta:) -ja noi kengurut!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti käydä Barossassa ja viinitiloilla, jos yhtään kiinnostaa hyvä ruoka ja hyvä viini! Ja kenguruitahan siellä näkee sitten muyös :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan