Slider

Naisten kesken Tallinnassa - tyylillä ja vastuullisesti tietenkin

perjantai 29. marraskuuta 2019

Koitimme löytää ystävieni – yhteensä viiden naisen – kesken yhteistä aikaa viikonloppulomalle Tallinnaan. Niin vain kävi, että kaikkien loppuvuosi oli niin täysi, että vaikka olimme liikkeellä jo alkusyksystä, löysimme tasan yhden mahdollisen päivän yhteiselle matkalle.

Näin syntyi idea Pannukakkujen päiväkänneistä Tallinnassa.



Ja hei, kukapa sitä koko viikonloppua edes kaipaa, kun Tallinna on niin lähellä!

Vastuullisesti ja kohtuudella - ihan kaikessa 


Kun puhun otsikossa vastuullisuudesta, viittaan toki siihen, että nautimme alkoholimme vastuullisesti. Tai kuten ystäväni mies oli tokaissut, että meidän kännit tarkoittavat kuitenkin kolmea sivistynyttä lasillista viiniä - ja niin se melkeinpä tarkoittikin. Joskin vastuullisuudella viittaan myös siihen, että matkasimme Tallinnaan tämän hetken vastuullisimmalla laivalla, eli Tallink Siljan Mega Starilla. Emme halua kuormittaa ympäristöä päiväkänneillämme yhtään sen enempää kuin mitä on pakko, ja onneksi myös laivaliikenne ottaa askelia vastuullisempaan suuntaan.


Täpötäydessä laivassa tuli ikävä busineksen puolelle


Voin kertoa, että Tallinnaan oli matkalla marraskuisena lauantaiaamuna muutama muukin. Olimme tietysti suunnitelmallisia, ja menimme kärkkymään etujoukkoihin laivaannousua, ja saimme itsellemme kokonaisen pöytäryhmän, eikä meidän monen muun matkustajan takia tarvinnut seistä koko matkaa baaritiskiin nojaten. Taas kerran muistin, miksi niin monet kerrat olen buukannut paikat busineksesta. Ihanasta loungesta, missä tilaa on takuuvarmasti jokaikiselle paikalla olijalle.

Tallink Siljan palvelu pelasti - trubaduuri latisti


Onneksi rahvaan puolella palvelutaso oli kohdillaan. Juuri kun vilkaisin baaritiskin suuntaan, pohtien, miten kauan jonossa oikein kestäisi, saapui tarjoilija pöytäämme kysymään tilauksemme. Täydellistä! Tarjoilijoita vilisikin pöydissä tuon tuosta, vaikka myös baaritiskin jono säilyi pitkänä läpi matkan.

Ainoa miinuspuoli oli esiintyjäkaksikko (tai yksikkö - en ehkä edes itseasiassa katsonut, kuinka monta esiintyjää lavalla oli) soitti niin lujaa, että keskusteleminen oli lähes mahdotonta. Ja kun viisi naista lähtee matkalle, on sen pääasiallisena tarkoituksena vaihtaa kuulumiset. Paluumatkalla osasimme valita istumapaikkamme ravintolasta, jossa ei ollut musisointia.

Tallinnan Fotografiska jo toistamiseen


No, oli meillä pari kohdettakin tiedossa. Tarkoituksena ei siis ollut vain ja ainoastaan päiväkännit ja viimeisimmät kuulumiset. Matkan alkuperäinen tarkoitus taisi olla joskus kesän alussa puhuttaessa Tallinnaan kesällä avattu Fotografiska. Minä käväisin siellä jo alkusyksystä, mutta enhän toki jätä näin hyvää matkaseuruetta välistä ihan vaan sen takia, että olisin nähnyt kohteen.

Tällä erää Fotografiskassa oli vain yksi (tai ehkä kaksi) sykähdyttävä näyttely, kun viime kerralla mielenkiintoa herätti kolme neljästä näyttelystä. Onneksi näyttelyt vaihtuvat kuitenkin melko tiuhaa tahtia, eikä todennäköisesti seuraavalla Tallinnan kerrallani ole näistäkään mitään enää jäljellä, ja Fotografiska voi taas kerran olla matkaohjelmassa.



Kyllä tämä merten muoviroskien kuvausprojektikin oli Fotografiskan arvoinen. Kolmannen näyttelyn kiinnostavuudesta kertoo kenties se, etten muista, mikä näyttely se oli.


Ravintola Odeon valloitti cocktaileillaan


Ennen Fotografiskaa kävimme pitkällä lounaalla. Pohdimme järjestystä, ja totesimme, että syömässä emme halua kiirehtiä. Minun ajatukseni Tallinnan ravintoloista, mitä en ole vielä testannut, aukesivat kaikki vasta viiden aikaan, mutta yksi ystävistäni oli käynyt testaamassa aiemmin Odeonin ja erinomaiset cocktailit olivat jääneet jo silloin hänen mieleensä. Nyt ne ovat jääneet minunkin mieleeni. Oli ne niin hyviä!




Cocktailien lisäksi Odeonin ruoka oli kiinnostavaa ja ainakin minun annokseni herkullisia. Tilailimme lähinnä tarjoilijan suosituksia menusta, jossa oli eri osiot vege/vegaani- ja liha/kalaruuille, ja lisäksi vielä lisukkeita ja pikkupurtavia.




Palvelu oli ruokien ja cocktailien lisäksi erinomaista ja ruuat itseasiassa tulivat niin nopeaan, ettemme ehtineet tilaamaan ruokaviinejä kuin vasta ruokien päätteeksi. Mutta sehän ei toki haitannut. Maistuivat ne erikseenkin.

Lisää hehkutusta Odeonista voit lukea Sooloiluja-blogista, mistä minunkin ystäväni oli alunperin bongannut kyseisen ravintolan. Jollei minun suositukseni riitä, kipin kapin lukemaan lisää hehkutusta, ja uskon, että Odeon päätyy sinunkin täytyy testata -listallesi.

Odeoniin pääsimme kätevästi sataman läheltä 1- ja 2-ratikoilla. Takaisin kävelimme, sillä menimme ravintolasta Fotografiskaan ja sieltä satamaan. Nämä välimatkat sujuvatkin tuossa tuokiossa kävellen.

Vinkki: Enpä ennen tiennytkään, että Tallinnan ratikassa voi maksaa kätevästi pankkikortin lähimaksua vilauttamalla. Ratikan laite veloittaa lähimaksuna reilun euron maksun ja sillä selvä. Ihanan kätevää!

Pysy matkassa mukana:

14 kommenttia:

  1. Tässä sitä on parhaillaan mietitty, lähteäkkö Tallinnaan vai ei vielä ennen joulua. Nämä vastuulliset päiväkännit Tallinnassa houkuttelevat sekä mm. tuo Fotografiska, jota olen ihaillut toistaiseksi vasta Pudel Baarin terassilta. Itse olen käynyt vuodessa muutaman kerran Tallinnassa ja varsinkin joulun aikaan se on mukava, kun saa Joulutorin bonuksena.

    Olisi muutama ravintolakin taas mielessä, mitä pitäisi käydä testaamassa. Laitetaan Odeon jonon jatkoksi mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi Tallinnaa joulun alla! Siksi keräsin juuri vähän aikaa sitten kaikki jouluiset suosikkini blogiinikin. Löydät sen kun klikkaat nimeäni. Joulutorin tunnelma on kyllä ihana. Viime reissulla just herkuttelin sen vieressä Raatihuoneen nurkalla ihania minipannukakkuja.

      Poista
    2. Rami: kannattaa kyllä käydä joku kerta kiertämässä Fotografiska. Näyttelyt on kyllä hienoja, vaikkakaan juuri tällä hetkellä eivät ihan yhtä hyviä yhtä lukuunottamatta kuin viimeksi.

      Me jätettiin koko vanhakaupunki tällä kertaa välistä, kun ei haluttu kiirehtiä. Seuraavana vuonna sitten!

      Henna: hyvä tietää. Täytyykin muistaa ensi joulun aikaan blogisi jouluvinkit.

      Poista
  2. Voi miten ilahdutti lukea, että olitte saaneet vinkin mun blogista! Teillä on ollut tosi kivan kuuloinen reissu. Näin turkulaisena käy kyllä vähän pääkaupunkiseudun ihmisiä kateeksi, kun teidän on niin helppoa tehdä Tallinnaan ihan vaan päiväretkiäkin. Turusta saakka kun lähtee, niin ainakin yhdeksi yöksi tulee yleensä jäätyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi kiva reissu! Kiitos vaan vielä ravintolasuosituksesta!

      Täältä Helsingistä on kyllä ihan hurjan helppoa käväistä Tallinnassa. Joskus olen käynyt siellä ihan vaan lounaalla :)

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta ja virkistävältä naisten irtiotolta! Tuli hyvä mieli tästä, yhteinen aika ystävien kanssa on tärkeää. Kiitos ravintolavinkistä, menee todellakin täytyy testata -listalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä ihana pieni irtiotto! Tuolla porukalla on aina yhtä hauskaa, enkä muista milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon :)

      Poista
  4. Tällaiset naisten reissut ovat ihan parhaita :) Silloin saa jutella, juoda viiniä, shoppailla tai katsella nähtävyyksiä juuri siinä järjestýksessä kun hyvälle tuntuu ja ajan kanssa. Hienoa, että Tallinnan ratikassa pärjää lähimaksulla. Kävin lokakuussa Lontoossa ja siellä pystyi myös maksamaan metrossa ja bussissa samalla tavalla ja oli tosi kätevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! Naisten reissut on aina mahtavia!

      Kuulinkin Instagramin kautta, että myös Lontoossa on tuo lähimaksu julkisissa. Ihan tosi kätevää!

      Poista
  5. Me ei nyt ennen joulua enää ehditä Tallinnaan. Olisin itse ennättänyt kyllä, jos olisi ajoissa älynnyt suunnitella kalenteria paremmin. Vähän harmittaa. Ideana oli mennä sisareni kanssa.

    Helsingin ja oikeastaan koko Suomen joukkoliikenteen maksumahdollisuudet on jostain kivikaudelta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan ymmärrä tuota juttua liittyen Helsingin ja Suomen joukkoliikenteen maksuja....itsellä ei mitään ongelmaa asian suhteen....

      Poista
    2. Minä olen kyllä samaa mieltä, että pankkikortin lähimaksu olisi ihan hurjan kätevä myös Suomessa. Joka kaupunkiin kun ei ole ladattuna applikaatiota saati ostettua matkakorttia. Olisi niin helppoa, kun joka paikassa kävisi se oma pankkikortti maksukorttina.

      Poista
  6. Me ostimne aikoinaan Tallinnassa R kioskilta matkakortin kannan tai mikä se nyt lie nimeltään ja siihen sitten ladataan vuorokausia kun ollaan käymässä siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei onneksi tarvinnut käydä mistään ostamassa matkakortteja, sen kun vilautti pankkikorttia laitteessa ratikkaan noustessa. Ihan tosi kätevä!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan