Slider

Holiday Club Saimaa - kylpylälomalla lapsen kanssa (sis. alekoodin)

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Kaupallinen yhteistyö: Holiday Club

Nyt 4-vuotias tyttäreni oppi kesällä uimaan kellukkeilla. Ensin hän polskutteli Silja Serenaden uima-altaassa ja sen jälkeen vielä Mallorcalla. Halusin ehdottomasti viedä hänet kylpylälomailemaan heti tilaisuuden tullen. Ja nyt se tilaisuus tuli. Päiväkoti oli henkilökunnan kehittämispäivän takia suljettuna perjantain, ja meillä oli pitkä viikonloppu aikaa lomailla.



Ja voi miten upea loma meillä olikaan! Olin ajatellut ihan vain kylpylälomaa, mutta enpä tiennytkään, että Holiday Club Saimaalla saisimme kylpyläloman lisäksi vaikka mitä muutakin puuhaa ja kaupanpäällisiksi vielä hyvää seuraakin. Tyttäreni kysyi jopa matkan jälkeen, voitaisiinko me muuttaa Joutsenoon, jotta voisimme käydä Holiday Club Saimaan kylpylässä koska vaan!

Helppoa lomailua lapsen kanssa kahdestaan


En ole tätä ennen tehnyt kuin yhden matkan kahdestaan tyttäreni kanssa. En ole vielä halunnut lähteä viikoksi merten taa, enkä lähellekään lentäen. Viikko kahdestaan vauhdikkaan päiväkoti-ikäisen kanssa on tuntunut hieman liian raskaalta, kun on yksin vastuussa kaikesta, niin käytännön asioista, leikkien keksimiseen kuin viihdyttämiseen ja valppauteen. Silti olen etsinyt vaihtoehtoja, miten saisin vietyä tyttärenikin lomailemaan, hän kun näyttää pitävän siitä yhtä paljon kuin minäkin.


Päivä Tukholmassa -risteily keväällä oli hyvää harjoitusta ja sen innoittamana uskaltauduin myös kylpylälomalle. Ja voin kertoa. Tämä oli aivan yhtä helppoa kuin risteileminenkin. Olimmehan jatkuvasti hotellihuoneen päässä, ja kaikki hauskuus oli ympärillämme. Ei tarvinnut pakata edes päiväretkeä varten. Pisin retki kun oli tien toiselle puolelle Angry Birds Activity Parkiin. Edes sade ei haitannut, sillä parhaat palat Holiday Club Saimaalla ovat sisätiloissa. Täällä lomaillessa voikin ajatella olevan aina kesä!

Saimaan laaja tarjonta yllättää


Ja sitä hauskuutta muuten Saimaalla riittää. Olin oikeastaan kuullut vain hyvätasoisesta, kohtuullisen uudesta Holiday Clubin Saimaalla sijaitsevasta kylpylästä, mutta enpä tiennyt mitä kaikkea meillä oli vastassa. Holiday Club Saimaan nettisivuja tutkiessa törmäsin kyllä Angry Birds -puistoon, mutta sekä kylpylän että kaiken muun laajuus minulle valkeni vasta paikan päällä.

Eihän täällä riitä pitkä viikonloppu mihinkään!

Monipuolinen kylpylä discolla


Viikonlopusta heittämällä suurimman osan ajasta vietimme kylpylässä (jollei nukkumista oteta laskuihin mukaan). Holiday Club Saimaan kylpylä oli kivan monipuolinen, ja eri-ikäisille lapsille kuin myös aikuisille oli eri osioita. Ainakin näin syyskuun alun viikonloppuna kylpylässä ei ollut erityistä ruuhkaa, ja varsinkin aamupäivät olivat erittäinkin rauhallisia.

Me pulikoitiin suurimmaksi osaksi 70 cm syvyisessä altaassa ja puolen tunnin välein kävimme diskoilemassa kylpylän keskiosassa, missä kahdesti tunnissa soi yksi kappale ja valot välkehtivät ja vesi suihkusi sen tahtiin. Plussa kylpylä saa lainattavissa olevista kellukkeista. Meillä oli kyllä omat puhallettavat kellukkeet mukana, mutta välillä tytär ui tuplakellukkeiden kera.

Muutamien poreallasosioiden lisäksi kylpylässä olisi voinut treenata vesihyppytaitoja syvemmässä osiossa tai pelata vesipalloa (?) pienehköllä kentällä. Vesiliukumäkiä oli sekä perinteinen versio että rengasmäki. Molempiin oli 120 cm pituusraja, ja kun meidän neiti on juuri ja juuri 100 cm, ei mäkiin ollut (äidin onneksi) vielä asiaa. Eipä näyttänyt tytärtäkään haittaavan.

Allasbaarista kävimme vain kerran hakemassa jätskit ja palautusjuomat. Jos allasbaarin ruokatarjonta olisi ollut laajempaa, olisimme varmaan asuneet kylpylän puolella vieläkin pidemmän aikaa.

Kylpylähotellissa asumisessa ihan parasta on nimenomaan sen helppous. Oma huone toimii sekä pukuhuoneena että suihkuna, ja huoneessa voikin vaihtaa uikkarit päälle ja hilpaista uima-altaisiin kylpytakki päällä. Uimisen jälkeen kylpytakki taas päälle ja oman huoneen rauhaan suihkuun. Ei pukukoppien vaatteenvaihdon hankaluutta (kun aina vähintään sukat kastuu), ei pesuaineiden roudaamista (ja niiden unohtelua yleisiin suihkutiloihin). Me jätimmekin kylpylän pukukaappeihin tasan huoneemme avaimen.




Ah, niin rauhaisa saunamaailma


Meillä oli sisäänpääsyt kylpylän lisäksi myös sen yläkerrassa olevaan saunamaailmaan. Vaikka kylpylässä ei ollutkaan ruuhkaa, ei perhekylpylää voi koskaan kutsua rauhalliseksi paikaksi. Onhan siellä vähintään se oma 4-vuotias, jonka kanssa tulee peuhattua ja polskittua menemään. Tunnelmakin toki kylpylän perhepuolella on energinen, niin kuin pitääkin.

Olikin ihanaa, että Holiday Club Saimaalla oli rauhallinen saunamaailma. Siellä tunnelma vaihtui heti toiseen, ja hämärä valaistus ja saunojen rauha saivat myös 4-vuotiaan hetkeksi aloilleen. Hipsimme hiljaa höyrysaunaan, lekottelimme suolasaunan lepolauteilla ja kannoimme kaksin käsin jäämurskaa viilentämään mökkisaunan löylyjä. Saunamaailman puolella on myös pieni uima-allas, ja sen vesi on kylpylän puolen altaita viileämpää. Siinä olikin ihanaa käydä virkistäytymässä saunojen välissä, ja näin 4-vuotiaskin jaksoi saunoa normaalia pidempään.

Pääsääntöisesti saunamaailmassa näytti olevan vain aikuisia, enkä ihmettele, sillä aika harva lapsi tuskin jaksaisi rauhoittua, kun vaihtoehtona on myös aktiivisempi allasosasto. Toisaalta hyvä näin myös aikuisten kannalta, jotka hakevat kylpylästä sen rauhaa. Mutta mukavaa, että näin kahdestaan lapsen kanssa matkustavalla aikuisellakin on mahdollista käydä saunamaailmassa, kun yksinhän lasta ei voi jättää kylpylänkään puolelle. Jos siis ikäraja olisi esimerkiksi K-18.





Lastenmaailma - lastenhoitoa lisämaksusta


Holiday Club Saimaalla oli tosin myös lastenhoitopalvelu. Jos olisimme lomailleet Saimaalla pidempään, olisi tämä ollut varsin hyvä vaihtoehto myös meille. Lastenmaailma sijaitsee suoraan hotellin kuntosalia vastapäätä, ja näin lapsi olisi kätevää jättää hoitoon oman treenin ajaksi. Ehdin toki haaveilla myös Harmony Spa:n hieronnasta tai jalkahoidosta, mutta aika loppui auttamattomasti kesken.

Lapsenhoito maksaa Holiday Club Saimaalla 10 euroa tunnilta.

Angry Birds Activity Park


Meidän toinen suosikki kylpylän lisäksi oli hotellin vieressä sijaitseva Angry Birds Activity Park. Kävimme siellä viikonlopun aikana kaksi kertaa. Ensin perjantaina, jolloin meillä vierähti siellä kolme tuntia ja vielä lauantaina puolitoista tuntia.

Tästä sisäleikkipuistosta minun on pakko kirjoittaa täysin erillinen kirjoitus, sillä se oli paras sisäleikkipuisto missä minä olen koskaan käynyt. Pysyhän siis kuulolla, tästä tulee lisää tänne blogiin loppuviikosta!



Tasokkaat ja hyvin varustellut huoneet


Holiday Club Saimaalla näyttää olevan huoneita joka lähtöön. Perinteisten hotellihuoneiden lisäksi on villoja ja huoneistoja. Meillä oli Gant Superior, mikä oli perinteinen hotellihuone. Huone sijaitsi suoraan respan ja kylpylän yläpuolella, ja kylpylään meno oli meillä todella kätevää. Suoraan hissillä kolme kerrosta alas ja olimme perillä.

Huone oli varsin tilava, ja siinä oli leveän parivuoteen lisäksi vielä kaksi nojatuolia ja paljon ylimääräistä tilaa. Vaikka levitimmekin tavaramme ympäriinsä, ei niistä riittänyt täytettä lähellekään koko huoneen mittoihin. Huoneen sisustus oli kovin maskuliininen, mutta sitä osasin odottaakin jo nimenkin perusteella.

Huoneessa oli valmiina kylpytakit aikuisille, ja respasta olisi saanut lapsen kylpytakin. Lasten koko olisi ollut 140 cm, ja se olisi ollut aivan liian suuri meidän juuri ja juuri metrin mittaiselle prinsessalle. Onneksi prinsessa pakkasi itselleen mukaan pinkin kruunullisen kylpytakin, ja saimme molemmat hipsiä aamutakeissamme kylpylään.

Kylpytossut olisi voinut ostaa huoneesta 3,50 euron hintaan. Lipilapit meillä oli kuitenkin molemmille mukana omasta takaa.




Ravintolat ja ruokakaupat


Holiday Club Saimaan tiloissa toimii neljä eri ravintolaa: Classic Pizza, O'Learys, Le Biff ja Easy Kitchen. Jälkimmäisessä on viikonloppuisin tarjolla hotelliaamiainen, mutta ei muuta. Arkisin Easy Kitchenillä olisi myös buffalounas, ja se olisi maistunut myös meille, jos se olisi vaan ollut viikonloppuisin tarjolla. Le Biff oli meidän loman tyyliin hieman liian pihviravintola ja pizzaa tyttäreni ei ole vielä oppinut syömään. Vaihtoehdoksi meille jäi siis käytännössä O'Learys. Sekin oli hyvä, ja erityisesti alkuun pöytään tuodut popcornit olivat huippukeksintö. Heti jotain pientä naposteltavaa ja tekemistä, muttei liian täyttävää kuitenkaan. Yhden ravintolan taktiikassa otimme käyttöön kuitenkin yhden ruuan rytmin per päivä. Kahdesti päivässä ranskalaisannos 4-vuotiaalle olisi ollut liikaa. Aikuisille oli myös salaatteja, mutta ravintoloiden rajautuminen meidän kohdalla vain yhteen, tarkoitti lapsen osalta burgeria, kananuggetteja tai pariloitua kanaa ranskalaisilla.

Pidemmällä lomallahan tämä ei olisi ongelma, kun Easy Kitchen tarjoilee lounaan arkisin. Eikä ollut ongelma viikonloppunakaan. Hyvinhän me ruokailut ratkaistiin ja saatiin erinomaista ruokaa. Lomalla kuuluukin herkutella!

Ruokakauppoja me ei tarvittu, mutta sellaisetkin olisi olleet kävelymatkan päässä. R-kioski sijaitsee hotellin respassa ja pieni ruokakauppa tien toisella puolella Angry Birds Activity Parkin kanssa samassa rakennuksessa.

Uikkaritkin muuten olisi mahdollista päivittää kylpylän yhteydessä olevassa uikkarikaupassa.

Aamiaisella kävi vieraita!


Aamiainen on Holiday Club Saimaalla perushyvä hotelliaamiainen.


Muut leikkipuistot ja puuhat


Tässä ei toki ollut vielä kaikki tekeminen, vaan me kävimme jo mainittujen lisäksi leikkimässä sekä sisällä olevassa leikkitilassa että ulkona hotellin edessä olevassa leikkipuistossa. Classic Pizza -ravintolan yhteydessä oli lisäksi suuri akvaario, jossa pystyi käydä ihastelemassa kaloja, vaikkemme syöneetkään kyseisessä ravintolassa. Peukku siitä, että kalat oli nähtävillä myös silloin, kun ravintola ei ollut auki. 

Kiersimme myös isoa hotellialuetta ristiin ja rastiin, ja piipahdimme myös terassilla, muttemme uimassa asti. Uima-altaan lisäksi terassilla oli palju ja sauna. Viileähkössä syysilmassa myös nämä olisivat takuulla olleet hienoja, mutta pitkä viikonloppu ei aina ole niin pitkä kuin toivoisi.





Mitä kaikkea me emme ehtineet tehdä


Ja eihän tässäkään siis vielä kaikki, vaan kylpylän kanssa samassa kerroksessa olisi ollut keilahalli sekä hotellin lähettyvillä vielä metsään rakennettu seikkailu-/kiipeilypuistokin. Sää olisi meillä suosinut myös kiipeilyä, mutta hyvä jos ehdimme saada tarpeeksemme uimisesta ja Angry Birdseistäkään. Keilaamista pohdimme, muttemme ehtineet.

Lisäksi minua olisi kiinnostanut Imatrankosken koskinäytös, mikä olisi ollut juuri meidän kylpylälomailun lauantaina. Sanomattakin on varmasti selvää, että tähänkään meillä ei olisi riittänyt aika.

Golfarit tietysti tietävätkin, että hotellin vieressä on myös golfkenttä, ja tämän lisäksi hotellin pihassa oli kyltti, missä oli lueteltuna alueen vaellus- ja hiihtoreittejä.

Tekeminen ei Holiday Club Saimaalla siis todellakaan lopu kesken.

Ulkouima-altaisiin ja paljuun emme ehtineet sinnekään kuin täysissä pukeissa katsomaan, mitä ulkoa löytyy.


Matka kätevästi Helsingistä junalla


Täytyy myöntää, että Saimaa ja itäraja kuulostavat Helsingistä käsin ihan hurjan kaukaisilta. Olin jo aiemmin ajatellut Holiday Club Saimaata, mutten koskaan ollut katsonut, miten pitkään sinne matkaaminen oikeasti kestäisi. Mikä yllätys olikaan, että juna Helsingistä lähimmälle asemalle, Imatralle, kestää vain kaksi ja puoli tuntia. VR:n säästölipuillakin yhdensuuntainen matka maksoi vain reilut 16 euroa per pää. Imatran asemalta taksilla kesti kymmenisen minuuttia. Perjantaina matka maksoi sekin 16 euroa, sunnuntain paluutaksi tasan kaksikymppiä.

Tämä itseasiassa on meille ehdottomuus, sillä minulla ei ole autoa ja junamatkailu on tällä hetkellä ainoa vaihtoehto kotimaan retkeilyyn. Ehkä jonkun vuoden päästä tytär viihtyy myös pitkän matkan bussissa - tai minä olen hankkinut auton. Mutta tällä hetkellä juuri näin on hyvä, ja onneksi matkavaihtoehtoja näyttää junailijoillekin riittävän!



Alennuskoodi Holiday Club Saimaalle


Kuulostiko houkuttelevalta? Koodilla LÄHDETÄÄNTAAS saat 15 % alennuskoodin verkkokauppaan Holiday Club Saimaalle. Tarjous on voimassa 22.12.2019 saakka ja koskee Saimaan kaikkia majoituksia saatavuuden mukaan. Voit varata loman tästä linkistä.

Holiday Club Saimaa tarjosi meille hotellihuoneen kahdeksi yöksi sekä pääsyliput kylpylään, saunamaailmaan ja Angry Birds -puistoon. Alekoodin käyttäminen ei tuo minulle kuin roppakaupalla hyvää mieltä siitä, että sinäkin pääset kylpylälomailemaan :)

Pysy matkassa mukana:

4 kommenttia:

  1. Kattava ja informatiivinen postaus! Omat lapset ovat jo maailmalla, mutta vinkkaan tästä ehdottomasti tutuille:).

    VastaaPoista
  2. Itse en ole kylpyläihminen yhtään, mutta tämä Saimaa kyllä kiinnostaa. Kerran olin viikon jo varannutkin sinne, mutta peruttiin sitten. Jossain vaiheessa tekisi mieli kokeilla, vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta paikalta. Lapsethan tuolla kyllä viihtyisi, täytyisi vielä saada vanhemmatkin innostuun :-D Golfkenttä kyllä takaisi omaa viihtyvyyttä, mutta en ole lasten kanssa reissatessa viitsinyt mailoja ottaa matkaan.

    Hyvä pointti toi junalla saavutettavuus kohtalaisen helposti ja se, että tuolla perillä ei tarvitse autoa. Tekemistä siellä on viikoksikin hyvin.

    VastaaPoista
  3. Meillä ei lasten kanssa olekaan vielä kokemusta suomalaisista kylpylöistä, muualta maailmasta sitäkin enemmän. Paikka vaikutti todella monipuoliselta ja helpolta lomakohteelta.

    VastaaPoista
  4. Kauan kauan sitten kun teimme joitakin reissuja sisareni lasten kanssa, niin valitsimme usein talvilomakohteet siten, että niissä oli myös kylpylä, siltä varalta, että säät eivät suosineet - ja lapset tosiaan pitivät niistä! Joskus enemmän kuin lumesta :-)
    Nyttemmin niitä tulee jo vähän lasten takia välteltyäkin, mutta hyvähän se vaan on, että on erilaisia kohteita erilaisille matkailijoille.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan