Slider

Kokemuksia sporttihotellista Kreikassa: Cavo Spada Deluxe Kreetalla

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Yhteistyössä: Apollomatkat

Kreikka on aina yhtä ihana. Olen aiemmin tullut Kreikan saarille takuuvarman hyvän ruuan ja uskomattomien maisemien perässä. Tällä kertaa loman tarkoituksena oli tulla treenaamaan. Tiesin kyllä saavani kreikkalaisen ruuan ja maisemat kaupanpäällisiksi, mutta suurimmat odotukset olivat hotellimme, Kreetalla sijaitsevan, Cavo Spada Deluxen ohjattuja tunteja kohtaan.



Apollomatkojen sporttihotellikonsepti on aivan uskomattoman hieno keksintö. Minua ei ole koskaan aikuisiällä saanut pysymään hotellin rajojen sisäpuolella lähes koko lomaa, mutta sporttihotellikonsepti on muuttanut tämän seikan matkoissani totaalisesti. Kun aamu alkaa joogalla ja sitä voi aamiaisen jälkeen jatkaa cross fitillä, pitää pienen breikin keskipäivän tunteina ja jatkaa iltapäivällä vielä core-tunnilla tai bootcampilla ja rauhoittua illallista varten vielä joogaamalla, on lomapäivä mielestäni täydellinen. Varsinkin, kun hotellin puitteet ovat upeat, ruoka laadukasta ja hyvää, ja olut ja Piña Coladat kylmiä. Ja vielä parempi, kun kaikki tämä kuuluu loman hintaan, eikä matkabudjetista tarvitse lomalla enää huolehtia.

Olemme vielä tämän ja huomisen päivän täällä Kreetalla ja matkassa olemme ystäväni, Johannan, kanssa. Saavuimme Kreetalle viime lauantaina. Tässä kokemuksiamme Cavo Spada Deluxe -hotellista.


Yli 50 ohjattua tuntia viikottain


Kuten sanoin, lomamme pääasiallinen tarkoitus oli tulla treenaamaan takuuaurinkoiseen Kreikkaan, ja juuri se sai meidät valikoimaan Cavo Spada Deluxe -hotellin. Hotellin treenikalenteri vaihtuu hieman viikottain, mutta tarjolla on pääsääntöisesti kuitenkin yli 50 ohjattua tuntia viikossa.

Treenivaihtoehtoja on joka makuun. Me olemme käyneet keskimäärin kolmella-neljällä tunnilla päivässä, ja olemme testanneet joogaa, bootcampia, core-tuntia, vesijumppaa, cross fitiä, sup-lautailua ja tanssia. Näiden lisäksi kalenterissa on ainakin spinning, beach volley, ohjattu pyöräily maastossa, kävelylenkkejä, nyrkkeilyä ja venyttelyä. Valinnanvaraa siis löytyy. Jos et halua vetää meidän tavoin puolta päivästä urheiluvaatteet päällä, voit myös aloittaa päivän joogalla ja loikoilla rannalla tai kiertää saarta loppupäivän.

Kaikki tunnit kuuluvat hotellin hintaan. Tarjolla on myös pyöriä, mutta niiden vuokrauksesta peritään lisämaksu. Tenniskenttä ja erityisen hyvin varustellulta näyttävä kuntosalikin löytyvät.

Ja hei, jos ei ole omaa treenikaveria mukana, hotellin aulasta löytyy taulu, johon voi laittaa oman ilmoituksen treenikaverin etsintään!








Teemaviikkoja - meidän lomaviikkomme oli joogaviikko


Hotellilla on perustreenikalenterin lisäksi teemaviikkoja. Niitä näyttäisi olevan ryhmäliikuntaan ja uintiin liittyviä, mutta meillä sattui tuuri meidän kiinnostuksen mukaisesti, ja lomaviikkomme oli joogaviikko. Myös myöhemmin kesällä oleva latin-viikko olisi sopinut rytmeihimme.

Joogaviikkoa oli vetämässä ruotsalainen Isabelle Moberg, ja tunnit oli mielettömiä! Kolmena aamuna oli tarjolla klo 6:30 alkava sunrise-jooga, mutta paikalle kannatti mennä jo heti kuudelta, jotta näki, kun aurinko pulpahti taivaanrannassa veden pinnalle. Päivän toinen jooga oli aina viideltä iltapäivällä, sopivasti niin, että sen jälkeen ehti käydä suihkussa ennen illallista.

Joogatunnit pidettiin aivan rannan tuntumassa. Oli niin ihanaa katsella merta ja kuunnella aaltojen kohinaa ja sirkkojen sirinää. Niin ihanaa!

Tuulettomalla säällä kannattaa huomioida pienet mäkäräis-tyyppiset ötökät, jotka purevat. Ei tosin ystävääni, mutta minua. Minulla oli onneksi hyttyskarkotetta mukana ja pystyin huoletta joogailemaan aamuisin myös tyynessä säässä hätistelemättä ötököitä iholtani.

Myös teemaviikon joogat kuuluivat hotellin hintaan.







Uima-allas pelailuun ja uiskenteluun


Hotellilla on useampikin uima-allas, mutta vain yksi niistä kaikkien yhteisessä käytössä. Muut uima-altaat kuuluvat huoneille, joiden terasseilta pääsee suoraan uima-altaaseen.

Isoin uima-altaista on kyllä pitkä, mutta melko matala, ja olisi näin hankala matkauintiin. Vesijumppaan allas olikin sitten täydellinen, sillä myös tällaisella lyhyellä oli mahdollisuus jumpata täysillä.

Uima-altaan keskellä sijaitsee allasbaari, mikä oli myös meidän ahkerassa käytössä heti jumppien jälkeen.




Hotellin spa


Hyödynsimme myös hotellin span palveluita ja kävimme laitattamassa jalat kesäkuntoon. Pedikyyri geelilakkauksella maksoi 40 euroa ja oli todella hyvin ja huolellisesti toteutettu. Kestokin oli yli tunnin.

Span palveluihin kuuluu myös erilaiset hieronnat, kasvohoidot sun muut, mutta me lopulta keskityimme niin treenailuihin, että haaveilemamme hieronnat jäivät toteuttamatta.



Tilavat huoneet terassilla tai parvekkeella - osa myös suoralla käynnillä uima-altaaseen


Hotellin huoneet ovat todella tilavia. Me otimme tarjoushuoneen, eli mikä tarkoittaa sitä, että saimme huoneen, mikä sattui olemaan vapaana. Emme siis saaneet valita terassin tai parvekkeen välillä, emme uima-allasta (tietenkään) tai esittää muitakaan toiveita. Huoneemme oli kuitenkin erinomainen. Meillä oli todella leveä parisänky, iso extratila, jota kutsuimme pukeutumishuoneeksi sekä terassi. Kylpyhuoneessa oli sekä kylpyamme että suihku. Tarpeen tullen olisimme siis voineet käydä jopa molemmat yhtä aikaa suihkussa. Niin kiire meille ei kuitenkaan missään vaiheessa onneksi tullut.

Loman puolivälissä hotellilta kysyttiin, haluaisimmeko vaihtaa loppulomaksi huoneeseen, mistä on suora käynti uima-altaaseen ja totta kai halusimme!

Tässä loppuloman huoneessa ei ollut pukeutumishuonetta, mutta uima-allaskäynti korvasi pukeutumishuoneen heittämällä. Kylpyhuone oli tässäkin huoneessa erityisen tilava ja myös täällä on sekä suihku että kylpyamme.

Molempien huoneiden terasseilla oli pieni kuivausteline, mikä oli erityisen hyödyllinen treenivaatteiden kuivatukseen ja tuuletukseen. Huoneista löytyi myös hiustenkuivaaja ja perus pesuaineet.

Hotellilla oli erillinen wifi huoneissa ja yleisissä tiloissa. Huoneiden wifit toimivat todella hyvin, mutta yleisten tilojen wifeillä oli ilmeisesti hieman liikaa käyttäjiä, sillä ne hidastelivat aika ajoin.

Ensimmäinen huoneemme.


Kylppäristä löytyy sekä amme että suihku erikseen.

Loppuloman huone upgreidauksen jälkeen.



All inclusive -ravintolapalvelut


Hotellin voi ostaa all inclusivena ja se oli erinomainen ratkaisu myös meidän lomallemme. Ravintolan buffet oli auki aamiaisella seitsemästä puoli kymmeneen, lounaalla yhdestä kolmeen ja illallisella seitsemästä puoli kymmeneen. Ravintola aukesi aina tasan sillä kellonlyömällä kuin oli tarkoituskin, mutta vielä sulkemisaikaankin ihmisiä tuli ruokailemaan, eikä ketään käännytetty pois.

Me laskeuduttiin Kreetalle seitsemän aikaan lauantai-iltana, ja vaikka olimme hotellilla vasta puoli kymmenen aikaan, saimme vielä saapumispäivänä illallisen.

Ruoka oli monipuolista ja laadukasta. Erityisen innoissani olin perinteisistä kreikkalaisista vaihtoehdoista. Ravintola ei ollut mitenkään erityisesti ottanut huomioon treenaajia ja heidän ruokavalioitaan, mutta buffasta oli mahdollista kerätä halutessaan kovinkin terveellinen annos. Ainoa, mitä me jäimme kaipaamaan, olivat proteiinismoothiet treenien päätteeksi.

All inclusive -asiakkaana olisi ollut mahdollista lounastaa kahdesti rannan à la carte -ravintolassa veloituksetta sekä kerran hotellin italialaisessa à la carte -ravintolassa. Emme testanneet lopulta kumpaakaan vaihtoehtoa, sillä buffet-ruuat olivat niin hyviä ja vaihtelevia, ettemme kokeneet siihen olevan tarvetta.

Hotellilla olisi ollut myös grilli-ilta, kokkauskurssi, viini- ja oliiviöljytastingejä ym. lisäohjelmaa, mutta me todellakin keskityimme vain treenaamiseen.




Sijainti rannalla, Kolymbarin kylän läheisyydessä


Hotellin sijainti ansaitsee ehdottomasti oman väliotsikkonsa, sillä se sijaitsee suoraan rannalla. Tietysti joogaaminen rannalla auringon noustessa on mieletöntä, mutta rantasijainti mahdollistaa myös esimerkiksi suppailun, tai ihan vain meressä uimisen. Ja onhan meri ihana, ei siitä pääse minnekään!

Cavo Spada Deluxe -hotelli sijaitsee kuitenkin melko syrjässä, ja lähimpään Kolymbarin kylään on reilun parin kilometrin matka. Me kävimme Kolymbarissa vuokra-autopäivänämme samalla, kun kävimme Elafonisi Beachillä. Kolymbarissa oli söötti rantakatu muutamine ravintoloineen ja jokunen matkamuistomyymälä.

Me kuljimme ympäristöä siis vain vuokra-autolla, mutta Hanian ja Kolymbarin välillä kulkee bussi, jolla pääsee Kolymbariin alle parilla eurolla ja myös siis toiseen suuntaan aina Haniaan asti (koko matkan hintaa en tullut kysyneeksi).

Cavo Spada Deluxe -hotellin ranta

Kolymbarin rantakatu



Erinomainen palvelu kauttaaltaan


Palvelu hotellissa oli erityisen hyvää. Ystäväni laukku unohtui hotellibussin kyytiin, ja kuski ehti ajaa pois ennen kuin huomasimme laukun puuttumisen, ja hotellin henkilökunta niin kuin Apollomatkojen oppaatkin olivat todella avuliaita laukun löytymiseksi. Laukku palautuikin hotellille heti seuraavalla lentokenttäkuljetuksella, ja selvisimme pelkällä säikähdyksellä.

Ystävällinen ja avulias palvelu on mukavaa missä tahansa, ja erityisesti lomalla. Täällä siitä ei tosiaan tarvinnut huolehtia, vaan palvelu oli kauttaaltaan erinomaista joka puolella hotellia.

Vinkkejä


Jumppavaatteita ei sporttilomalla voi olla liikaa. Minulla oli matkassa kolmet treenihousut ja kolme treenipaitaa, mutta vielä olisi ollut hyvä, jos mukana olisi ollut lyhyet treenihousut suppailuun. Bikineissä kun ainakaan itse en koe kovin mukavaksi huhkia.

Jumppakassi on myös hyvä olla mukana, niin vesipulloa sun muita tarpeita on helpompi kantaa mukana. Vesipullokin on kätevä, ja sitä saa täyttää eri puolilla hotellia olevista vesipisteistä. Tosin vesipullot jaetaan joka päivä huoneeseen ja niitä saa lisää allasbaarista sen aukioloaikoina. Mutta jos haluaa olla ekologinen ja säästää muovia, on vesipullon täyttäminen aina toki parempi vaihtoehto - ja voihan hotellilta saatua vesipulloakin täyttää.

Hikipyyhkeitä ei ollut tarjolla hotellilla, mutta rantapyyhkeen sai vaihtaa niin usein kuin halusi. Ehkä pieni hikipyyhe olisi ollut paikallaan bootcampissa ja cross fit -tunneilla.

Ja auringonnousu kannattaa herätä katsomaan. Olkoonkin, että aurinko nousee heinäkuussa jo 6:05.



Kiinnostaako sporttilomailu?


Kun lomalta kaipaa stressin lievitystä ja rentoutumista, on tämä sitä parhaimmillaan. Jos sporttilomailu kiinnostaa, tutustu Apollomatkojen sporttihotellivalikoimaan tästä linkistä ja aktiivilomavalikoimaan tästä linkistä.

Sekä Apollomatkojen että minun blogini Instagram-tileiltä löydät kohokohdista koosteet Cavo Spada Deluxe -hotellista ja koko treeniviikostamme. Kannattaa katsoa molemmat, sillä en suinkaan tehnyt kahta samanlaista tarinaa molempiin!

Tästä linkistä pääset lukemaan vielä Thaimaankin sporttihotellista Thanyapurasta kokemuksiani. Kirjoittelen kyllä vielä vertailun Kreetan ja Thaimaan sporttihotelleista. Pysyhän siis kuulolla.

Pysy matkassa mukana: 

8 kommenttia:

  1. Teillä näyttää olleen mukava loma! Sporttiloma auringon alla voisi olla mukava elämys. Olen itse käynyt vain Suomessa sporttilomailemassa Vierumäellä. Se on hassua kun ensin ajattelee, että eihän sitä koko päivää jaksa urheilla, mutta äkkiäkös sitä löytää itsensä aamulla core-tunnilta, päivällä pelaamassa tennistä ja illalla vielä suppaamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi mukava loma! Ajattelin, ettei ihan näin paljon urheiltaisi, mutta kuinkas kävikään. Kun tunteja on tarjolla, niin ei niitä malta välistäkään jättää :)
      Vierumäki on kyllä myös tosi hieno paikka!

      Poista
  2. Edelleen olen sitä mieltä, että urheilemaan ehtii koti-Suomessakin, mutta kieltämättä ajatukseni alkaa jo vähän horjua ... tosin juuri uiminen voisi olla minun juttuni ja ilmeisesti nuo upean näköiset altaat eivät ihan ole omimmillaan kuntouintiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinäpä se, kun 4-vuotiaan kanssa ei oikein sille omalle urheilulle ole aikaa. Tähän elämänvaiheeseen nämä lomat sopiikin erityisen hyvin ja tuo niin paljon sitä kaivattua energiaa.

      Tuolla Cavo Spadassa ei tosiaan ollut kuntouimareille oikein tilaa. Pitkähän se iso allas on, mutta haastava varmaan silti sellaiselle oikealle uimiselle.

      Poista
  3. Teillä on varmasti ollut rentouttava ja erilainen Kreikka loma! Erityisesti tuo sunrise jooga on varmasti ihana tapa aloittaa aamu! :) ja vitsi mikä uima-allas tuossa teidän toisessa huoneessa, kyllä kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Sunrise-jooga oli kyllä mieletön. Nyt huomaa, kun ei enää aloita joogalla joka aamu, miten jäykkänä sitä kulkee koko aamun. Pitäisi varmaan ottaa tavaksi kotonakin joku 10 minuutin aamujoogailu omatoimisesti.

      Oma uima-allas huoneesta on kyllä ihana ja niin kätevä :)

      Poista
  4. Taisin jo aikaisemmin kommentoida, että tuo kuulostaisi lomalta minun makuuni. Varsinkin kun ohjelmassa oli crossfitia, jota harrastan muutenkin. Näkeekö noita teemaviikkoja jostain etukäteen vai onko se tuurista kiinni, mikä sattuu olemaan oman loman aikana? Hotelli näyttää kyllä kivalta ja ihana tuo auringonnousu kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä, että tällainen lomailu sopisi sinullekin täydellisesti :)
      Teemaviikot on nähtävillä Apollomatkojen sivuilta. Meidän varaamishetkellä tuota joogaviikkoa ei ollut vielä sivuilla, mutta oli kuitenkin kiva yllätys.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan