Slider

Thanyapura, Kaakkois-Aasian suurin hyvinvointi- ja sporttihotelli Thaimaan Phuketissa

maanantai 15. lokakuuta 2018

Vietimme ystäväni kanssa viikon hyvinvointi- ja sporttiloman Thaimaan Phuketissa sijaitsevassa Thanyapura sportti- ja hyvinvointihotellissa lokakuun toisella viikolla. Innostuin hotellin konseptista heti, kun bongasin sen Apollomatkojen sporttihotellivalikoimista, mutta en osannut aavistaakaan, miten pitkälle koko hyvinvointikonsepti on hotellissa viety. Jokainen yksityiskohta on hiottu viimeiseen asti ja sellaisetkin asiat oli osattu ottaa huomioon, mistä en itse olisi osannut edes unelmoida.



Thanyapura olikin niin mieletön, että mielessäni kävi jopa se, etten kirjoittaisi hotellista ollenkaan blogiin, sillä haluaisin pitää tämän upean paikan kokonaan itselläni. No, siihen ei varsinaisesti ole tarvetta, koska tuskin tulen täällä edes joka vuosi ravaamaan. Mutta jo tuo pelkkä ajatus kertoo varmasti sen, että nyt puhutaan jostain ainutlaatuisen upeasta paikasta. Olen ennenkin rakastunut hotelliin ja niin rakastuin tälläkin kertaa.


Yli 50 ohjattua fitness- sekä yli 20 wellness-tuntia joka viikko


Pääasiallinen kriteeri hotellin valitsemiseksi meillä oli Thanyapuran ohjattujen tuntien valikoima. Fitness-puolella ohjelmassa on kaikkea mahdollista bootcampeista muay thai boxingiin, tanssitunteihin, spinningeihin ja venyttelytunteihin, kun taas wellness-puolella on tarjolla joogaa, pilatesta ja ohjattua meditaatiota.

Tässä meidän ajankohdan treenikalenteri. 


Me testasimme viikon aikana kahdesta neljään tuntia per päivä, kuuden päivän aikana osallistuin kuudelletoista eri ohjatulle tunnille. Jokaisella tunnilla saimme täydet tehot irti ja ohjaajat olivat erinomaisen ammattitaitoisia. Yhtenä päivänä jouduimme pitämään puhtaan wellness-päivän, sillä reidet olivat niin tulessa, että syvävenyttely, jooga ja meditaatio tuntuivat paremmalta vaihtoehdolta kuin uusi bootcamp - tai siis ainoilta vaihtoehdoilta :D

Minä nautin erityisesti aamun aurinkotervehdystunneista (näitä oli tarjolla sekä wellness- että fitness-puolella, ja molemmat olivat ihania), jooga-tunneista, syvävenyttelyistä, bootcampeista, hiit bursteista ja muay thai boxingista. Myös rumpukapuloiden kanssa toteutettava tanssillinen tunti oli hauska kokemus. Erityisesti pidin siitä, että oli kyseessä sitten kuinka miehekäs bootcamp tahansa, kuului tuntiin joogamaisuutta sekä alussa lämmittelyn ja hengityksen tärkeyden muodossa että lopun jäähdyttelyssä ja venyttelyssä. Aasialaisessa tavassa treenata otetaan keho kokonaisuudessaan huomioon.

Kaikki fitness- ja wellness-puolten tunnit kuuluvat hintaan, kun majoittuu hotellissa. Lisämaksullisia olivat vain tenniskenttien vuokrat (noin 600 THB/tunti), vuokrapyörät (1000 THB/päivä) sekä triathlonistien treenit.













Olympia-mittainen uima-allas ja triathlonistien taivas


Triathlonisteille Thanyapura onkin varsinainen taivas. Heille paikka tarjoaa yli 20 ohjattua tuntia, jotka sisältävät itse uinnin, pyöräilyn ja juoksutreenien lisäksi siirtymätreenejä. Nämä treenit eivät kuitenkaan kuulu hotellihuoneen hintaan, enkä tullut kysyneeksi, mikä lisäkustannus näistä tulisi.

Triathlonistien lisäksi uima-allasalueen kaksi uima-allasta oli valtavan suuressa käytössä. En tiedä, mitkä kaikki seurat, tiimit, opiskelijat tai muut tahot uima-altaita käytti, mutta uimareita oli paljon - tai ainakin he treenasivat paljon. Kaikkein suloisimpia olivat noin 4-5-vuotiaat pikku-uimarit, jotka noin vaan vetelivät ohjaajien johdolla kroolia ja selkää. Ihan mieletöntä!

Toinen uima-altaista on 50-metrinen ja toinen 25-metrinen, eli täällä saa ihan oikeasti uida!

Vedessä lilluttelijoitakin on ajateltu, ja resortin alueella on myös perinteisempi hotellin uima-allas sekä matala lastenallas.







Hotellin spa ja ihanat hemmotteluhoidot


Thanyapura-hotellilla on tietysti myös oma spa. Ei ihan halvimmasta päästä, kun miettii Thaimaan hintatasoa, mutta jos taas vertaa Suomen hierontahintoihin, niin mielelläni sijoitin itseeni neljä tunnin rentouttavaa kokovartalohierontaa (à 950 THB) viikkoon.

Hoitotarjonnassa oli toki paljon muutakin kuin hierontoja. Ystäväni kävi testaamassa kasvohoidon, ja tarjolla olisi ollut myös terveyteen ja ravitsemukseen liittyvää konsultointia sekä kokonaisvaltaista konsultointia jopa kokonaisen päivän kestäviksi kokonaisuuksiksi paketoituna.

Hotellin alueella on myös fysioterapia ja kiropraktiikka. Puhutaan siis todellakin täyden palvelun urheilu- ja hyvinvointikeskuksesta.



Perussiistit huoneet uima-allas- tai puutarha-siivessä - tarjolla myös perhehuoneita


Hotellissa on vain alle parisataa huonetta, ja ne sijaitsevat joko puutarha- tai uima-allassiivessä. Meidät sijoitettiin puutarhasiipeen, sillä olimme matkassa aikuisten kesken. Perheet kuulemma sijoitetaan uima-allassiipeen. Puutarhasiipi oli hieman kauempana ravintoloista, sporttiuima-altaista sekä fitness- ja wellness-keskuksista, mutta se oli ehdottomasti muutaman ekstra-askeleen arvoista. Hotellin alueella oli mahdollista liikkua myös golfkärryn kyydillä tilaamalla kuljetuksen aulasta. Me hyödynsimme tätä palvelua ensimmäisenä aamuna, kun olimme vielä täysin eksyksissä suurella alueella sekä niinä hetkinä, kun emme olleet muistaneet ottaa sateenvarjoja mukaan ja vettä tuli kaatamalla.

Puutarha- ja uima-allassiiven huoneita en osaa vertailla, mutta puutarhasiipi oli tietysti todella hiljainen (koska siellä ei ollut meluavia teinejä;) ja niin paljon kauniimpi kuin uima-allassiipi. Uima-allassiivessä on tarjolla myös joitain sviittejä, joihin on mahdollista majoittua nelihenkisen perheen voimin. Tavalliseen kahden hengen huoneeseen mahtuu vain yksi lisävuode. Alle 4-vuotiaat majoittuvat hotellissa veloituksetta, 4-12-vuotiaat luokitellaan lapsiksi ja yli 12-vuotiaat menevät hinnoittelussa jo aikuisista.

Meidän puutarhasiiven kahden hengen perushuone oli riittävän tilava, riittävän varusteltu, ja mikä tärkeintä, sängyssä oli molemmille omat peitot! Huoneessa kaikki oli ehjää ja puhdasta, kuten myös ihan kaikkialla hotellissa. On aina niin ihanaa, kun paikoista pidetään huolta. Pyyhkeet ja lakanat vaihdetaan huoneissa pyynnöstä, mikä on myös miellyttävää ja ekologista, ettei lakanoita pestä päivän käytön jälkeen.

Huoneessa oli myös pieni terassi, mitä käytimme tasan treenivaatteiden tuulettamiseen. Kuivumaan vaatteita ei oikein voinut ulos laittaa, kun kosteus oli ulkona niin paljon suurempi kuin sisällä ilmastoidussa huoneessa.

Todettakoon tässä välissä myös se, että hotellin wifi toimi läpi koko resortin alueen täydellisesti. En muista, koska viimeksi olisi matkalla ollut näin hyvää nettiyhteyttä.


Puutarhasiiven puutarha oli todella kaunis!




Lempipaikkani koko hotellissa - tee- ja kirjastohuone


Puutarhasiiven keskellä sijaitsi lempipaikkani koko hotellissa. Siellä oli ihanan rauhallinen ja kaunis tee- ja kirjastohuone, jossa jo pelkkä teehen sekoittuvien tuoreiden sitruunaruohon ja inkiväärin tuoksut houkuttelivat astumaan peremmälle.

Tilassa oli turistien sinne jättämiä kirjoja ilmeisesti jätä kirja, ota kirja -periaatteella. Minä en saanut aloitettua edes omaa kirjaani, niin en tullut katsoneeksi, millä kielellä kirjastossa oli tarjolla lukemista.

Teetä oli tarjolla vuorokauden ympäri ja se kuului hintaan. Aamulla henkilökunta kävi tuomassa teehen laitettavaksi tuoreet inkiväärit, limerenkaat ja sitruunaruohot. Myös täällä, ravintoloiden tapaan, oli luettavissa kunkin teen terveysvaikutukset.

Parhaita hetkiä teehuoneessa olivat illat, kun aurinko oli juuri laskenut ja puutarhan sammakkokuoro aloittanut konserttinsa. Kroppa oli takonut päivän eri tunneilla ja oli aika rauhoittua. Voi, kun tuohon tunnelmaan tuoksuineen ja luonnon äänineen pääsisi käsiksi vielä kotonakin. Ja voi, kun myös kotona olisi aikaa treenata edes murto-osa tästä.


Hotellin slogan "optimise your life"



Ei muovisia vesipulloja - kestovesipullot + vedentäyttöpisteet 


Kun pääsin kertomaan hotellin parhaista puolista, on sitä ehdottomasti myös hotellin periaate olla käyttämättä muovisia vesipulloja. Jokaisessa huoneessa on valmiina kestovesipullot, ja ympäri hotellia on tarjolla muutama vedentäyttöpiste.

Voitte varmasti kuvitella, mikä määrä muovipulloja jo tässä säästyy, kun sporttihotellissa kukaan ei käytä muovipulloa. Minä jo yksin join vettä vähintään litran tai puolitoista per ohjattu tunti sekä perusvedet tietysti siihen päälle. Toisin sanoen minä yksin olisin kuluttanut viikon aikana lähes 80 puolen litran vesipulloa. KAHDEKSANKYMMENTÄ!

Nyt kulutin kaksi. Toisen ravintolassa ensimmäisenä iltana, kun emme tienneet heidän tarjoilevan puhdistettua vettä tietysti myös ravintolassa veloituksetta ja toisen viimeisenä aamuna aamiaisella, kun lähdimme ennen ravintolan aukeamista ja hotelli oli pakannut meille aamiaisen mukaan vesipullot.

Vedentäyttöpisteissä oli mahdollista valita joko alkaline/kangen -vettä tai puhdistettua (purified) vettä. Ne eroavat toisistaan siinä, että alkaline-veden PH-arvo on parempi keholle, sillä se on emäksistä. Alkaline-vettä ei kuitenkaan suositella nautittavaksi yhdessä lääkkeiden kanssa.



Terveellisten ruokien ravintolatarjonta


Terveellisyys ja urheilullisuus kulkivat mukana aina ravintoloiden tarjontaan asti. Ruokalistat oli laadittu niin, että tarjolla oli vaihtoehtoja jokaiseen tarkoitukseen - olet sitten huippu-urheilija tai hyvinvointia hakeva, tai tällainen minunlainen turisti, joka haluaa syödä Thaimaassa thai-ruokaa. Olipa tarjolla kattava valikoima myös raakaruokavaihtoehtoja. Kaikista annoksista oli laskettu ravintoarvot annosta kohden, ja olikin mielenkiintoista vertailla proteiinin määriä eri ruuissa. Kalorimäärästä taas pystyi hyvin katsomaan, onko annos riittävän ravitseva treenipäivän päätteeksi.

Me tilasimme joka ilta à la carte -listalta ja hinnat thai-ruuille oli noin 400 THB luokkaa. Tarjolla olisi ollut myös buffa, mutta sen hinta oli 850 THB. Harmillisesti viereisen ravintolan vege-buffa oli juuri lokakuun tauolla illallisen osalta. Sen hinta olisi ollut 650 THB. Lounaaksi se oli onneksi tarjolla, ja kävimme testaamassa sen yhden kerran. Vege-buffan hinta lounasajalla oli juuri alle 300 THB.

Hinnat ovat hotellin ravintoloissa melko kalliit verrattuna Thaimaan ja jopa Phuketin hintatasoon. Toisaalta ravintola panostaa terveellisyyteen ja luomuun ja jopa kasvattaa itse osan raaka-aineistaan, että sen puolesta hinnat ovat hyväksyttävissä. Vaihtoehtoja hotellin ravintolatarjonnan lisäksi lähettyvillä ei kovin paljoa ole.




Aamiaisella oli mahdollisuus syödä superterveellisesti tai sitten herkutella.

Vihersmoothie hotellin kahvilasta.

Toki söimme muutamana iltana myös mango sticky ricet ;)



Tästä minä pidän - terveellisten ruokien terveysvaikutukset kirjattuna ruuan viereen.

Hotellin vege-ravintolan kasvisbuffa. Valikoimassa oli myös raakaruokaa.


Sijainti syrjässä - ei rantalomailijoille


Thanyapura -hotelli sijaitsee Phuketin saaren yläosassa, keskellä metsää. Hotellin alue on aivan ihanan rauhallista. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että hotellilta et noin vain lähde käväisemään rannalla, isommassa kaupassa tai runsaaseen ravintolavalikoimaan edullisemman ruuan perässä.

Vain kolmen minuutin kävelymatkan päässä fitness-alueen sisäänkäynniltä sijaitsee kuitenkin pieni päivittäistavarakauppa sekä kasvisravintola. Kun tietä jatkaa eteenpäin, tulee pieniä paikallisten kotiravintoloita myös muutamia muita.

Me kävimme syömässä lähimmässä vege-ravintolassa yhden lounaan. Ruoka oli todella hyvää ja vihreä curry tofulla maksoi vain 90 THB. Ruuan kanssa on mahdollista nauttia myös olutta, mutta se pitää hakea naapurin kaupasta, sillä sitä ravintolassa ei myyty ollenkaan.

Tässä lähikaupassa oli ainakin meille riittävän laajasti tarjontaa sekä ruoka- että hygieniapuolella, mutta jos haluaa isompaan kauppaan, voi hotellin henkilökuntaa pyytää ostoksille puolestasi. Lähimpään isompaan kauppaan on nimittäin kolmisen kilometriä matkaa ja Thaimaan kuumuudessa se on melko pitkä matka. Ja toisaalta iso tie on erittäin ruuhkainen, emmekä me ainakaan olisi halunneet kävellä sen reunustaa metriäkään.




Veden ostamisesta Thanyapura-hotellissa ei kestovesipullojen ja vedentäyttöpisteiden vuoksi tarvitse huolehtia.

Meiltä kysyttiin heti ensimmäisenä sisäänkirjautumisen yhteydessä, miksi olemme valinneet heidän hotellinsa. Saimme kysyjältä helpottuneet huokaukset, kun vastasimme urheilumahdollisuuksien tuoneen meidät heille. Tämä onkin tasan se syy, miksi Thanyapuraan kannattaa tulla. Rantalöhöilyn sekä ilta- ja ravintolaelämässä pörräämisen ystäville tämä ei missään nimessä ole oikea paikka.

Hotellissa ei ole myöskään minkäänlaista iltaelämää. Sporttibaari – joka on lähinnä kahvila – sulkeutuu yhdeksältä, enkä nähnyt kenenkään nauttivan siellä alkoholijuomia. Kerran näin yhden seurueen juovan lasilliset viiniä ravintolassa ruokaillessaan.

Fitness-ohjelmassa on muutamana iltana lentopalloa nimellä beach volleyball and social night. Meiltä nuo jäi kokonaan testaamatta.

Hotellin tarjoama shuttle-bussi kahdelle eri rannalle ja perjantaisin Boat Avenuen iltamarkkinoille


Vaikka hotelli sijaitseekin melko syrjässä, on heillä tarjolla ilmaisia shuttle-busseja kahdelle eri Phuketin rannalle sekä perjantai-iltaisin Boat Avenuen iltamarkkinoille. Taksi lähimmälle rannalle maksaisi noin 600 THB luokkaa suuntaansa.

Taksista lentokentältä maksoimme 650 THB. Takaisin hotellilta lentokentälle tilasimme kuljetuksen hotellilta ja se maksoi 600 THB. Tämä palvelu olisi ollut käytössä myös lentokentältä hotellille päin, jos olisimme älynneet ottaa asiasta selvää ennakkoon.

Layan Beach ja Naithorn Beach


Rannoille shuttle-busseja on vuoropäivin sekä aamupäivästä että iltapäivästä. Me kävimme Layan Beachillä yhtenä iltapäivänä. Kyyti lähti hotellilta yhdeltä ja paluu oli viideltä. Aikataulu oli meille – ei rannalla löhöäville – täydellinen. Ehdimme hyvin kävellä rantaa pitkin puolisen tuntia lounaalle sekä tunnin kestävään hierontaan ja palata takaisin kuljetuksen lähtöpaikalle.

Layan Beach on ainakin näin lokakuussa erittäin rauhallinen ranta Bangtao Beachin pohjoisosassa. Siellä ei ollut oikein mitään palveluita tarjolla, emmekä me olisi saaneet kulutettua millään kolmea tuntia vain olemalla, jollemme olisi lähteneet edemmäs.

Olimme suunnitelleet vierailevamme myös hotellin shuttle-bussin toisessa kohteessa Naithorn Beachillä toisena päivänä, mutta se olisi ollut Layan Beachiä vieläkin rauhallisempi ranta. Päätimme näin jättää sen vierailun kokonaan välistä ja keskittyä olennaiseen, eli Thayapuran tunteihin ja hierontoihin.





Boathouse Avenuen iltamarkkinat


Boathouse Avenuen alue ja iltamarkkinat olivat käymisen arvoiset. Oli virkistävää vaihtelua päästä kunnolla ihmisten ilmoille ja hypistelemään paikallisten käsitöitä. Kävimme vielä laitattamassa kädet ja jalat kuntoon manikyyrissä ja pedikyyrissä ennen kotiinpaluuta ja söimme maukkaan illallisen Little Paris -ravintolassa. Vaikka ravintolan ruokalista oli padilla ja toteutettu erinomaisesti, oli parasta ravintolassa se, että sain olueni pienenpienessä coolerissa. Onnellisuuteen ei paljon vaadita :)






Palvelut lapsiperheille 


Vaikka Thanyapura onkin pääsääntöisesti hyvinvointi- ja sporttihotelli, on sen palveluissa ajateltu myös lapsiperheitä. Perhehuoneiden lisäksi lapsille on sporttialtaiden läheisyydessä pieni lastenallas. Varsinaista leikkipaikkaa en huomannut, mutta sellainen varmasti löytyy koulun puolelta. Thanyapuran yhteydessä toimii myös Phuketin kansainvälinen koulu, ja heillä on tarjolla lastenhoitopalvelua myös turistien lapsille. Palvelu on tosin tarjolla vain niinä aikoina kun koulukin on auki, eli jos koulu on kesä- tai talvilomalla, on myös lastenhoitopalvelu lomalla.

Lastenhoito maksaa ainakin tämän hetkisen hinnaston mukaan 100 THB tunnilta, 350 THB kahdelta tunnilta ja 500 THB kolmelta tunnilta, ja 1000 THB koko päivältä. Lastenhoito on mahdollista opettajien työpäivien aikana klo 8-16:30 välisenä aikana.

Itse aloin jo haaveilla matkaavani Thanyapuraan uudelleen tyttäreni kanssa, joka on valtavan innostunut uimisesta. Voisin laittaa lapsen uimakouluun ja sillä välillä jumppailla itse. Eikä se uimakoulu olisi pahitteeksi itsellenikään.

Paras aika matkustaa Thanyapuran sporttihotelliin


Apollomatkat järjestää valmismatkoja Thanyapuraan talvikaudella, mutta ne näyttävät olevan kovin varattuja jo todella pitkälle. Meille paras ajankohta matkustaa oli lokakuu ja silloin ainoa mahdollisuus on matkata paikalle omatoimisesti. Suoria lentoja ei Phuketiin ole sesongin ulkopuolella tarjolla, joten lensimme perille Qatar Airwaysilla Dohan kautta.

Lokakuu oli erinomainen ajankohta sen puolesta, että kuumin sesonki ruuhkan puolesta ei ole vielä käynnissä. Sadekausi on vielä päällä, mutta sadetta tunti silloin toinen tällöin ei haitannut, päinvastoin oli varsin virkistävää. Ja voitte kuvitella, miten kaunista on katsoa toisen kerroksen joogastudiosta lattiasta kattoon ylettävistä ikkunoista sademetsäistä vuoristomaisemaa trooppisessa rankkasateessa.

Kovin sesonki Thanyapuran resortissa on marraskuun alusta huhtikuun loppuun. Lokakuu oli senkin puolesta erinomainen kuukausi, sillä neljän lajin tunnit olivat palanneet kesätauolta juuri lokakuun alussa. Saimme siis nauttia täydestä tuntivalikoimasta – olkoonkin, että valikoimaa oli niin paljon, ettemme viikossa ehtineet testaamaan ihan kaikkea haluamaamme.

Vinkkejä


Jumppakassi on hyvä olla mukana, millä saa kannettua vesipullot, kengät, vaihtovaatteet ynnä muut huoneen ja jumppien väliä.

Jumppapyyhkeitä ei sen sijaan tarvitse kantaa kotoa mukaan. Fitness-puolella on pyyhepiste, mistä saa avainkorttia vastaan lainaan pieniä ja isoja pyyhkeitä sekä pukukaapin avaimen. Iso pyyhe oli kätevä levittää jumppa-/jooga-alustan päälle tunnin ajaksi, jolloin välttyy alustan pesulta ja sen kuivumaan viemiseltä. Ja on se toki satakertaisesti mukavampaakin kuin hikisellä ja liukkaalla alustalla taiteilu.

Ota mukaan kuitenkin valtava määrä jumppavaatteita. Kuumassa ja kosteassa tulee hikoiltua kymmenkertainen määrä normaaliin verrattuna, ja jo pelkän aamun aurinkotervehdystunnin aikana paidasta sai puristaa hikeä. Resortilla on pyykinpesukone ja kuivausrumpu, joita voi käyttää 90 THB hintaan per kerta. Toisena vaihtoehtona on pesulapalvelu, mutta sen hinnat olivat samaa luokkaa per vaatekappale. Kannattaa ottaa myös omat ekologiset ja hajusteettomat pyykinpesuaineet kotoa jo mukaan, sillä vaikka kolmen koneellisen pesuainepussin saikin ostettua respasta 20 THB hintaan, oli pesuaine thaimaalaiseen tyyliin äärimmäisen hajustettua, eikä sillä ole varmasti mitään tekemistä ekologisuuden kanssa.

Vaikka majoittuisitkin hotellissa ja käytettävänäsi onkin oma suihku, kannattaa ehdottomasti hyödyntää yleisiä suihkutiloja. Niissä on usean suihkukopin (ei siis tarvitse jonotella omassa huoneessa koko seurueen suihkuvuoroja) lisäksi kaksi saunaa sekä kuuma- ja kylmäaltaat. Myös näissä tiloissa oli valmiina hiustenkuivaajia – taas vähemmän kotoa pakattavaa.

Hotellilla oli pieni urheilukauppa, missä oli myytävissä jotain proteiinivalmisteita, mutta suosittelen ottamaan tarvittavat proteiinijauheet ja -patukat mukaan jo kotoa. Hintataso ei ollut ainakaan edullisempi kuin Suomessa ja tarjonta hyvin suppea. Hotellin kahvilasta sai kyllä hyviä proteiini- ja chia-smoothieita, mutta niiden hinnat olivat melko kalliita. Minulla oli mukana proteiinijauhetta, josta sheikkailimme pirtelöt ennen aamutreenejä.

Tässä vielä omatoimitreeni-idea kotioloihin. Thanyapurassa todella oli ajateltu ihan kaikki niin täydellisesti.



Innostuitko? Unohdinko kertoa jotain oleellista? Kysy ja kommentoi, vastaan parhaani mukaan.

Pysy matkassa mukana:

10 kommenttia:

  1. Tuohan on kuin paikallinen Vierumäki vahvalla trooppisella luksuksella täydennettynä;D Hauskanoloinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvä vertaus. Ja tavallaan onkin. Mutta toisaalta me lähdimme tuonne trooppisen ilmaston lisäksi niiden noin 80 hintaan kuuluvan ohjatun tunnin ja Olympia-mittaisten uima-altaiden perässä. Vierumäki on hieman erilailla aktiivinen kohde. Nuo Thanyapuran aktiviteetit puhuttelevat minua enemmän, vaikkakin Vierumäelläkin on ollut tosi kivaa!

      Poista
  2. Näyttää tosiaan siltä, että konsepti on loppuun asti ajateltu monia yksityiskohtia myöten. Me tapaamme tosin jättää varsinaiset liikuntaharrastukset kotimaassa vietetyille viikoille (kuntosalia, pyöräilyä, uintia, sauvakävelyä) ja liikkua ulkomailla lähinnä tutustuen paikkoihin kävellen. Jotenkin en osaa ajatella viettäväni samassa hotellissa viikkoa kuntoillen - ulkopuolella oleva maailma houkuttelisi liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Phuketissa ei ollut sitä vaaraa, että ulkopuolinen maailma olisi houkutellut liikaa ;) Ei sillä, Phuketista löytyy kyllä hienoja paikkoja, mutta kun ne on kerran kolunut, niin se riitti ainakin minulle :)

      Minulle tämä oli ihan mieletön rentoutumislomatapa. Ihan joka lomalla tällä hetkellä ei ole energiaa olla sillä tapaa aktiivinen, että kiertäisin matkakohteita nimenomaan niiden kohteissa olevien kiinnostavien paikkojen perässä. Mutta en myöskään raaski tuhlata lomaa kotioloissa, eikä se rannalla makaaminenkaan ole minua varten tehty :) Mutta parastahan tässä on se, että ihan liian moni ei innostu tästä lomamuodosta, ja noihin paikkoihin ei ole liikaa ruuhkaa :)

      Poista
  3. Minä kartan tämän paikan kaukaa :D Oman harrastuksen kera on kiva lomailla (ratsastus, patikointi), kiva kuulla että eri markkinoille tulee uusia vaihtoehtoja. Fitness on tänä päivänä todella suosittua, mikä ettei viettää loma tuollaisessa resortissa, missä kaikki on saatavilla. Tuolla riittää varmasti paljon vaihtoehtoja ja saa uusia oppeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olen kuullut monelta saman kommentin. Tämä paikka jakaa todellakin ihmiset kahtia, osa on aivan haltioissaan ja toinen puoli sitten tosiaan karttaisi tämän kaikin keinoin :)

      Minä tosiaankin rakastuin paikkaan ja lähtisin koska vaan uudelleen!

      Poista
  4. MYYTY! Kuulostaa niin mun jutulta. Voisin hyvin viettää tuolla viikon yksin jumppapirkkoilemassa. Ainoa miinus, että paikka on Thaimaassa ja kyseessä olisi kaukolento ja pitkä matka. Mut pistän tän kyllä ehdottomasti korvan taakse. Kuulostaa niin hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toisaalta samaa mieltä tuosta, että on harmi kun paikka on niin pitkän lennon päässä ja toisaalta näin ei-sesonkiaikaan ei edes yhden lennon päässä. Tekee matkasta aika paljon epäekologisemman. Mutta toisaalta Thaimaan ilmasto sopi niin täydellisesti treenaamiseen!

      Poista
  5. Tämä on mulle ihan unelmakohde! Päivän suurin ongelma olisi valita mihin jumppaan menee seuraavaksi :) Toi viimeisen kuvan aakkostreeni lähti heti omalle salille kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei ihan sama ongelma oli meillä! Piti tehdä pahoja valintoja, kun saattoi olla kolmekin kiinnostavaa tuntia päällekäin. Alkoi jo heti alkuviikosta harmittamaan, kun oli vain viikko aikaa :D

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan