Slider

Se mikä kauhistuttaa eniten, antaa parhaat fiilikset #KotHamAdventure

maanantai 3. syyskuuta 2018


"Nyt ei voi enää perääntyä", kuuluu veneen takaosasta kipparilta. Sydän alkaa takoa, henki salpaantua. "Kiristetään tahtia, kaikki meloo nyt ja lujaa". Ei kun melaa syvemmälle veteen ja menoksi. Mihin ihmeeseen sitä on taas tullut laitettua itsensä? Eikö sitä olisi voinut jäädä vaikka rannalle joogaamaan?

Kuva: Visit Kotka Hamina


Kosken kohina voimistuu, vesi virtaa yhä vauhdikkaammin. Pian alkaa näkyä vaahtopäät, mutta ei sitä, mihin koski loppuu. Sentään en ollut menossa tällä kertaa koskeen yksin, vaan veneessä oli lisäkseni kahdeksan muuta. Jos putoaisin, olisi minulla seitsemän pelastajaa. Jos koko vene kaatuisi, kaatuisimme yhdessä. Viimeksi mainittua tosin tuskin näissä koskissa tapahtuisi, eikä tällaista elämyshakuista porukkaa sellaisiin koskiin vietäisikään, jos ketään muutakaan.


Kuva: Visit Kotka Hamina

Kuva: Visit Kotka Hamina

Kuva: Visit Kotka Hamina.
Tässä kohtaa kauhistuttaa, mietityttää, mihin ihmeeseen sitä on taas tullut lähdettyä.


Ensimmäisessä koskessa hypähdän veneen laidalta veneen keskiosaan. Mutta kun on sanottu, että kaikkien pitää meloa ja koko kosken ajan, on vain hypähdettävä takaisin melojan paikalle. Huh, ensimmäinen koski selätetty, kaksi vielä tulossa. Kauhu ja kangistus eivät lähteneet vielä toisenkaan kosken jälkeen, mutta kolmas ja viimeinen - se kaikkein kamalin - sai minut innostumaan ja samalla harmistumaan. Eikö voitaisi vielä laskea lisää?


Kuva: Visit Kotka Hamina

Kuva: Visit Kotka Hamina


Kymijoella olisi mahdollista järjestää myös neljän-viiden tunnin mittainen koskenlasku, missä koskia laskettaisiin huomattavasti enemmän. Lähdettäisiin ylempää ja laskettaisiin aina merelle saakka. Sellaiseen minäkin haluaisin. Nälkä kasvaa syödessä myös tässä lajissa!

Niin kuvien kuin laskusta otettujen videoidenkin perusteella strategiani näytti olevan joka koskessa sama: silmät ja suu kiinni ja melo niin perhanasti. Onneksi kippari veneen takana on se, joka ohjaa venettä. Itse valitsin paikan veneen eturivistä. Eturiviläisethän määräävät melomisen tahdin. Sopii siis minulle kuin nakutettu: kun suunta on selvä, painan täysillä minne tahansa - näköjään vaikka kuohuvaan koskeen. Miten paljon se ikinä pelottaakin. Palkinto tästä on nimittäin se paras mahdollinen: onnistuminen, itsensä ylittäminen. Mikä mieletön fiilis!


Kuva: Visit Kotka Hamina


Erämys-Keisarinkosket - elämyksiä upean luonnon keskellä


Koskenlaskun järjesti Erämys-Keisarinkosket Oy, joka sijaitsee Kotkassa Kymijoen kauniiden kuohujen kupeessa. Minä osallistuin siis koskenlaskuun, mutta tarjolla olisi ollut myös koskiuintia sekä koskijoogaa. Olisin voinut helposti osallistua vaikka jokaiseen noista aktiviteeteista, mutta yksi oli valittava ja koskenlasku vei voiton. Edellisestä koskenlaskukokemuksestani kumiveneellä on aikaa jo 12 vuotta, joten oli aikakin päätyä kumiveneen kyytiin ja kosken kuohuihin. Ilahduttavaa, ettei elämysten perässä tarvitse lähteä maapallon toiselle laidalle, vaan ihan kotikulmilla on mahdollista päästä näihin tunnelmiin.

Erämys-Keisarinkosket järjestävät myös muita koskiin ja sitä ympäröivään luontoon liittyviä aktiviteetteja. Heillä voi ainakin meloa, kalastaa ja saunoa. Suurin osa heidän asiakkaistaan on yrityksiä, mutta myös yksityishenkilöille on tarjolla elämyksiä.

Taidankin ehdottaa töissä, josko seuraava myyntikokous järjestettäisiinkin Kymijoella ;)









#KotHamAdventure - elämyksiä Kotkan ja Haminan seudulla


Koskenlasku oli osa #KotHamAdventurea, eli matkabloggaajille ja -tubettajille järjestettyä elämysviikonloppua Kotkan ja Haminan seudulla. Aloitimme viikonlopun Merikeskus Vellamosta Kotkasta, jossa saimme tutustua merimuseoon ja nauttia paikan herkullisesta brunssista.








Vellamosta siirryimme Erämys-Keisarinkosket Oy:n huomiin, jonka jälkeen muu porukka vielä jatkoi matkaansa saunomaan ja seuraavana päivänä laskeutumaan kalliolta, ratsastamaan ja korsupiknikille. Itseltäni jäi harmillisesti sunnuntain osuus kokonaan välistä, enkä ehtinyt edes saunailtaan mukaan.

Tässä linkkejä muiden osallistujien kokemuksiin viikonlopusta. Kannattaa lukea, viikonloppu oli mieletön!




Jos et muita ehdi linkkailla, niin katso ehdottomasti koostevideo upeasta viikonlopusta - elämykset eivät Kotkan ja Haminan seudulla lopu kesken!


Kiitos vielä Visit Kotka Hamina, Merikeskus Vellamo ja Erämys-Keisarinkosket Oy. Toivottavasti nähdään vielä uudelleen!

Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Aikamoisia hurjapäitä olette. Itse olen hieman kahden vaiheilla lähtisinkö moiseen seikkailuun. Ilmeisesti tuolla lautalla sitten pysyy....?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sillä hyvin pysyi! :) Tuo on minusta paljon miellyttävämpää kuin koskikajakilla, missä ollaan yksin "sidottuna" omaan välineeseen ja yksin täytyy meloa koskeen. Sitäkin olen kokeillut, mutta huonolla menestyksellä. Tästä jäi hyvät fiilikset, ja lähden ehdottomasti myös seuraavan tilaisuuden tullen koskeen! :) Jos vaan yhtään tuntuu siltä, että tekisi mieli kokeilla, niin sinne vaan! :)

      Poista
  2. Voi näitä kuvia! Viikonloppu tuli taas elävästi mieleeni, itse vaihdoin viime metreillä tuon koskiuinnin, koskenlaskuun, sillä pidin uintia niin hurjana. Koskenlasku jännitti ihan kauheasti! Minulle kävi vähän sama kuin sinulle, horjahdin ekalla laskulla, tokalla pysyin jo paikalla, kolmatta ja vaikeinta odotin hieman jännittyneenä, mutta hyvinhän se meni ja olen kanssa yllättänyt itseni! Ihmettelinkin mihin katosit...

    VastaaPoista
  3. Mahtava kokemus ja kuohut! Noin jylhissä maisemissa viihtysi pidempäänkin:)

    VastaaPoista
  4. Vanhemmiten sitä alkaa nynnyillä ... :-) sillä itse valitsin tuon joogan rannalla. Toisaalta nuorempana tuli koskiakin laskettua, aika hurjiakin sellaisia Kuusamossa, jossain asiakastilaisuudessa, jossa ei todellakaan olisi sopinut, että isäntäväen edustaja olisi nynnyillyt!

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan