Slider

Hotellivinkki Napoliin - Hotel San Pietro

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Saavuimme Napoliin ystäväni kanssa puolen yön aikoihin. Otimme lentokentältä taksin, joka kaahasi Napolin monttuisia teitä meidät alle vartissa Hotel San Pietron eteen. Jollei hotellin nimi olisi ollut kirjoitettuna kissan (ison kissan - ehkä tiikerin) kokoisin kirjaimin hotellin seinään, en olisi uskonut meidän olevan perillä neljän tähden hotellissa. Napolin kujat osaavat sitten olla pelottavan näköisiä yöllä ja väsyneen silmin katsottuna.




Ilmeeni kirkastui saman tien kun pääsimme hotellin ovelle. Ovi pidettiin öisin lukossa, ja pukuun sonnistautunut herrasmies tuli avaamaan meille oven. Hotelli varsin kimalteli sisäpuolelta. Tähän aikaan yöstä on niin ihanaa saapua siistiin, kauniiseen majoitukseen, ja sitä Hotel San Pietro oli.


Huoneemme jatkoi samaa linjaa aulan kanssa. Huone oli pieni, mutta riittävän kokoinen kaupunkihotelliksi. Takaseinän kirjava tapetti (joka osoittautui sitä koskiessa kankaaksi) teki huoneesta ihanan persoonallisen. Vastapäisessä naapurissa meitä oli vastassa kaksi sööttiä koiraa. Harmi vaan, ettei niiden hellyyttäviin katseisiin voinut vastata välimatkan vuoksi kuin ihastelevilla katseilla. Makkarapalojen heittely tuntemattomien parvekkeelle olisi ehkä ollut hieman epäilyttävää, vai mitä luulet?




Hotellin ihanuus ei loppunut aulaan, huoneeseen ja naapureihin, vaan se vain parani entisestään, kun pääsimme aamiaiselle. Se tarjoiltiin kattoterassilla. Jo pelkkä kattoterassi olisi tehnyt minuun vaikutuksen, mutta se aamiainen. Se se vasta jotain olikin. Italialaiset totisesti osaavat asiansa ruokien kanssa. Tuoreet kroisantit, juustot ja ilmakuivatut kinkut sekä jälkkäripöydän herkkupalat olisivat nekin jo saaneet ruokaintoilijan taivaisiin, mutta kun siihen lisättiin vielä mozzarellapalloja - ei missään nimessä niitä kumipalloja, mitä marketeissa myydään ympäri Suomen - vaan ihka oikeaa mozzarellaa, missä hento kuori kätkee sisälleen suussasulavia kerroksia maistuvaa, sanoinkuvaamattoman hyvää juustoa. Tämän aamiaisen ei olisi toivonut loppuvan koskaan.







Hotel San Pietron sijainti oli meidän matkalle kätevä. Olimme lähellä rautatieasemaa ja Napolin historiallista keskustaa ja sen pizzerioita, mutta jos olisin matkassa lapsen kanssa, valitsisin kenties hotellin lähempää rantaa, Piazza Vittorian läheisyydestä. Näin lähellä olisi sekä uimarannat että historiallinen keskusta ja ne pizzeriat.



Hotel San Pietro maksoi vain noin 100 euroa yöltä, mikä oli erittäin edullinen verraten siihen, mitä saimme summalla. Varsinkin, kun seuraavana matkasimme kohti Amalfin rannikkoa, jossa vastaavasta majoituksesta joutuu pulittamaan vähintään tuplat. Napolissa voi siis hyvilä mielin, kukkaroa liikaa rasittamatta panostaa majoitukseen ja se kannattaa!

Pysy matkassa mukana:

14 kommenttia:

  1. Koska netissä kuvat saadaan aina houkuttelevan näköisiksi niin aina ei todellakaan tiedä millaisen hotellihuoneen saa. Teillä näkyy olleen ihan onnistunut valinta, eikä hintakaan hirvitä. Itse en ole yöpynyt Napolissa, vain käynyt päiväseltään, asuin Sorrentossa ja siitäkin on jo vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvioiden ja netissä olevien kuvien perusteella ei tosiaan aina tiedä, millainen hotelli oikeasti tulee olemaan. Meillä todella kävi tässä superhyvä tuuri. Tuolla hinnalla kun ei edes osaa odottaa mitään näin hyvää!

      Me taas käytiin päiväseltään Sorrentossa. Se oli myös tosi hieno kaupunki!

      Poista
  2. Onpas hauskan värikäs seinä (tapetti?) huoneessa ja ihastuttava kattoterassi! Meillä oli vähän samanlainen kokemus juuri Granadassa Roon Mate Leossa. Hinta oli todella edullinen ja kuvien perusteella näytti peruskivalta, mutta paikan päällä hotelli ihastutti paljon, paljon enemmän. Siellä oli myös persoonallisia väriratkaisuja ja samantyyppinen terassi katolla. Kyllä se vaan ihana hotelli tekee reissusta vielä entistä paremman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo seinä oli minustakin tosi hieno! Oli lopulta kangas, eikä tapetti, mikä itseasiassa tuli vastaan tuolla matkalla myöhemminkin toisessa hotellissa.

      Hyvät hotellilöydöt on sitten ihania! Ennen en osannut panostaa hotelliin yhtään, mutta näin "vanhemmiten" olen alkanut arvostaa hotelleja ihan toisella lailla.

      Poista
  3. Mieletön tuuri teillä! Tuollaiset löydöt ovat niin helmiä. Melko hypnoottinen tapetti :) Todella herkullisen kuuloinen aamupala ja mitkä maisemat, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä kokonaisuudessaan mieletön hotelli. Tuo seinä oli todellakin hypnoottinen. Onneksi se jäi selän taakse nukkuessa :D

      Poista
  4. Tämä täytyy panna mieleen! Ihana hotelli. Tulee ihan mieleen meidän muutaman vuoden takainen löytö Roomasta: https://walleni.us/suloinen-putiikkihotelli-roomassa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpas tosiaan vähän samaa tyyliä tuo teidän Rooman löydös. Täytyy itse laittaa se mieleen - Roomasta on minusta ollut aina tosi hankalaa löytää hotellia, joskaan en kovin paljon pidä koko kaupungista, mutta halpojen lentojen perässä sinne tulee näemmä lennettyä tasaisin väliajoin :D

      Poista
  5. Olipa kaunis majoitus :) se on aina ihanaa kun löytää matkalla jonkun helmen ❤ kattoterassit on niin huippuja suurkaupungeissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattoterassit on parhaita! Ja kaiken kaikkiaan hyvät hotellilöydökset myös!

      Poista
  6. Oi, kattoterassi! Kelpaisi.
    Me majoituimme Napolissa nyt keväällä Hotel Palazzo Caracciolo Napoli - MGallery by Sofitel nimisessä hotellissa, joka oli kyllä varsin hintava :( Sijainti oli hyvä, jollei loistava ja huone kohtuu tilava, mutta hotellista jäi muuten varsin tympeä maku. Viimeinen perseily oli, kun parkkipoika toi vuora-auton lähtiessämme. Joku oli selvästi käynyt illasta kierroksen kaupungilla sillä, (näki mittarista), rööki haisi ja stereot oli vedetty täysille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITÄÄÄÄ??? Miten ihmeessä hotelli voi tehdä noin? Siis perseillä tuolla lailla vieraiden auton kanssa :O Ja vielä hyvässä hotellissa! Uskomatonta!

      Poista
  7. Sadan euron yö kuulostaa varsin kohtuulliselta Napolissa! Ihan mukavan oloinen hotelli sillä hinnalla eli voisi sanoa hinta/laatu -suhteen kohtaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta-laatu-suhde oli tuossa kyllä mitä parhain. Harvoin tuolla hinnalla saa noin hyvää tasoa!

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan