Slider

Uutelan kota - valmis nuotio omille eväille Itä-Helsingissä

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Retkeily on parasta silloin kun voit nauttia luonnosta, ja joku toinen huolehtii käytännön asioista. Esimerkiksi, kun kun haluat syödä eväitä, voit vain ottaa makkarapaketin esille ja paistaa sen valmiilla nuotiolla. Nuuksiossa on usein niin paljon retkeilijöitä, että tuli on viikonloppuisin lähes aina valmiina, kunhan vain lisäät hieman puita. Tähän ei ole toki takuuta, ja omat tulitikut ja sytykkeet kannattaa kantaa mukana.



Vuosaaren Uutelassa nuotio on viikonloppuisin valmiina varmuudella. Me pakkasimme viime lauantain paukkupakkasilla valmiiksi lämmitetyt hernekeitot termariin ja makkarapaketin reppuun tarkoituksenamme mennä syömään eväät Uutelan kodalle. Meitä oli vastassa kaksi ystävällistä vapaaehtoista, jotka pitävät nuotiota yllä kodalla viikonloppuisin puolilta päivin aina neljään saakka. Melkoista luksusta!



Ennen kodalle menoa kävimme pienellä kävelyllä jäällä. Tässä kohtaa pieni on totisesti oikea ilmaisu, sillä vaikka pakkasta ei ollut kuin hieman alle -10 astetta, oli tuuli sen verran napakkaa, että käännyimme kymmenen minuutin jälkeen takaisin päin. Nappasimme autosta eväät ja painelimme kotaan tuulelta suojaan, nuotion lämpöön.







Hyvä näin. Olimme paikalla nimittäin tasan kahdeltatoista ja olimme ensimmäiset. Ehdimme paistaa hyvin makkarat ja syödä hernekeitot, kun kota alkoi täyttyä. Me pääsimme kätevästi pois seuraavien tieltä nuotion ääreltä. Täytyy sanoa, että olipa mukavaa ja helppoa. Jopa sinapin saimme toiselta vapaaehtoiselta lainaan, kun oma oli jäänyt kotiin.

Kotaan mahtuu nuotion ympärille kymmenisen ihmistä ja reunustalle lampaantaljoille muutama kymmenen enemmän. Parhaimmillaan talven aikana kodassa on käynyt kuulemma reilusti yli sata henkeä päivää kohden. Hiljaisimpinakin useita kymmeniä.






Uutelan kotaa ylläpitää Sininauha yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Uutelan kota aloitti toimintansa viime syksynä, ja on ollut talvikauden avoinna viikonloppuisin. Kota on päihteetön, eikä sinne saa viedä koiria. Kesälle heillä on suunnitteilla ruokailuryhmiä kodan ulkopuolelle, jolloin koirankin kanssa on mahdollista mennä evästämään.

Tällä hetkellä on kuulemma käynnissä kartoitus, josko ihmiset innostuvat konseptista, voisivat he perustaa vastaavia muuallekin Helsinkiin.

Täältä satelee ainakin mielettömän hyvää palautetta ja toive: yksi myös Lauttasaareen, kiitos!

Pysy mukana matkassa:

10 kommenttia:

  1. Uutela on paikana tuttu, sillä äitini asuu Aurinkolahdessa. Ollaan usein kesällä kierretty hiljalleen kävellen ”Uutelan lenkki”. Talvella en ole tuonne lähtenyt, koska äiti liikkuu vähän huonosti ja kaikki liukkaat paikat ym. on no-no. Muutenkin koko tuo Aurinkolahti-Uutela alue on kyllä mitä hienoin, jos ulkoilua ajatellaan. Ja tietenkin maisemat on ihan mielettömät.

    Kodat on kivoja. Ja etenkin se, että joku on jo tulet viritellyt ja tuonut taljat. Monissa laskettelukeskuksissa on kotia, joiden joko edessä tai sitten jos isompi kota, niin sisällä on makkaranpaisto mahdollisuus. Rukalla tuli aikanaa käytettyä tuollaista paljonkin. Kun pojat oli pienempiä, niin oli just hyvä paikka välipalan syöntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ihan ensimmäinen kerta Uutelassa - en ollut koko paikasta koskaan kuullutkaan.

      Tuossa oli minusta niin parasta se, että nuotio oli valmiina. Ei tarvinnut odotella tai yrittää viihdyttää lasta sillä välin kun nuotio olisi makkaravalmis.

      Poista
  2. Onpa aivan mahtava idea valmis tuli kodassa, kun tulee retkellä eväiden aika. Vaikka pidän kovasti luonnossa liikkumisesta, olen kuitenkin siinä mielessä huono "eräjorma", että tulentekoa ym. hiukan arastelen. Pelkään polttavani koko pytingin. Niinpä tälläinen olisi juuri minua varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin mainio idea! Minä kyllä pidän tulenteosta, mutta pienen lapsen kanssa on paljon helpompaa, kun ei tarvitse toisella silmällä katsoa, missä yksi viipottaa ja toisaalta kun on nälkä, niin on nälkä ja sitä ruokaa olisi saatava lasten kanssa heti :)

      Poista
  3. Onpa todella kaunis ja viihtyisä paikka. Kiva että kota on auki kesäisinkin. Täytyy miettiä jos perhe/suku innostuisi retkeilyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti yhtä hieno kesälläkin, varsinkin jos vielä tuovat ruokailuryhmiä pihaan. Ihanaa olisi grillailla kodassa ja päästä nauttimaan eväät ulkoilmassa paistatellen :)

      Poista
  4. Kiitos kun osallistuit Viikon Kuva Maailmalta - Link Up Partyyn! Tule mukaan uudelleen huomenna!

    VastaaPoista
  5. Tietääkö kukaan miten tänne pääsee siis kuinka avaimen saa mistä sitä kysytää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tuolloin muutama vuosi sitten ainakin ylläpidettiin ihan henkilökunnan toimesta, eli sinne ei silloin päässyt omatoimisesti, vaan paikalla oli henkilö pitämässä tulta ja paikkaa muutenkin yllä. Voi olla, että korona on tuonut tähänkin tauon, mutta toivottavasti jatkuu taas toiminta pian heilläkin.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan