keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Top 8 suomalaista matkakohdetta #Suomi100

Olemme tämän vuoden aikana matkailleet ja retkeilleet Suomessa normaalia enemmän. Useimmiten lähes kaikki matkamme ovat suuntautuneet ulkomaille, mutta viime vuonna istuimme niin paljon lentokoneessa, että tänä vuonna intoa riitti vain muutamaan hassuun ulkomaanmatkaan (jollei minun syksyn matkamaratoniani oteta mukaan). Myös viime vuonna ulkomaanreissujen lisäksi reissasimme paljon kotimaassa. Kotimaankohteita onkin tullut koluttua valtaisa määrä - kenties enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä.

Tällä hetkellä olemme kuitenkin Orlandossa. 100-vuotiaan Suomen juhlapäivän otamme siis vastaan ulkomailla, vaikka juuri tänään jos joskus Suomi olisi se täydellinen juhlapaikka.

Orlandosta huolimatta, itsenäisen Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi, minulla on ilo esitellä omat suosikkini Suomesta.

Tässä minun top 10 suomalaista matkakohdetta:


1. Järvi-Suomi


Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Vaikka turkoosi meri vetää minua hullun lailla puoleensa, olen kuitenkin järvi-ihminen henkeen ja vereen. Keskisuomalaista järvimaisemaa ei voita mikään. Kuuntelin joskus radiosta kyselyn tuloksia maailman parhaasta tuoksusta. Ykkösenä oli meren tuoksu. Järvi-ihminen ei voi ymmärtää tätä yhtään. Minusta meri nimittäin haisee järjettömän pahalle. Vaikka olen lauttasaarelaistunut ja pidän myös merestä, meren karmaisevaan hajuun en ole tottunut. Siihen kai täytyy syntyä - tottua siihen ei kai voi.

Jos minun pitäisi valita yksi paikka ulkomaiselle turistille näytettäväksi Suomesta, olisi se ehdottomasti vanhempieni kesämökki Äänekoskella järven rannalla. Rantasauna, mato-onginta, grillimakkarat nuotiolla rantaviivassa. Se ääretön hiljaisuus ja tyyni järven pinta. Parasta Suomea - ja koko maailmaa ikinä!




2. Suomalainen metsä ja sen marjat


Heti kakkoseksi on nostettava marjametsät. Loppukesän parhautta on ehdottomasti se, että pääsee mustikkaan, lakkaan tai vaikka mansikoiden itsepoimintaan. Lakkaan en uskalla omatoimisesti lähteä, mutta onneksi meillä oli vuosi sitten kesällä mahdollisuus käydä lakassa isäni kanssa. Suolla saa sekä vuoden lakat pakastimeen että aikamoisen reisilihastreenin, kun hyppelee mättäältä toiselle ja uppoaa välillä ohi mättäiden.




3. Levi


Järvi-Suomen jälkeen täytyy kivuta pohjoisempaan Suomeen aina Lappiin saakka. Levin nostan sen takia numero kolmoseksi, että olen siellä viettänyt enemmän aikaa kuin missään muualla Lapissa. Siskoni oli siellä monta talvikautta töissä Vinkkarin terassilla, ja minä lensin sinne joka vuosi - joskus pariinkin otteeseen - hiihtämään. Olemme käyneet siellä muutenkin monen monta kertaa. Levistä on niin bilettäjille kuin talviurheilijoillekin. Viime pääsiäisenä testasimme Levin lapsiperhelomakohteena ja toimi myös niin!




4. Kaldoaivin erämaa


Toissa kesänä vuokrasimme asuntoauton ja ajoimme aina ystäviemme luo Nuoramiin asti. Heiltä saimme parhaat mahdolliset vinkit pohjoisimman Suomen retkeilykohteista. Koko pohjoinen Lappi on upeaa, mutta kaikkein eniten ihastuin Kaldoaivin erämaahan. Silmänkantamattomiin niin karun upeaa luontoa. Wau. En ollut tällaista osannut odottaa ollenkaan.




5. Lauttasaari - onnellisten saari


Taas on vedettävä kotiin päin. Lauttasaari on sekä hieno saari elää että kelpo matkakohde. Niin lähellä Helsingin keskustaa, mutta silti niin lähellä luontoa. On mieletöntä, että kotiovelta voi lähteä lenkille merenrantaa myötäillen. Kulkeepa muuten työmatkanikin lähes kokonaisuudessaan rantaviivaa pitkin.



6. Helsingin saaristo 


Kesän parhautta on ehdottomasti Helsingin saaristo - siis silloin kun olemme kotona, mitä useinkaan emme ole. Mutta kun olemme, olemme melkein aina lähteneet jonnekin Helsingin edustan saarista. Parasta tässä on se, että Helsingin saariston kiertämiseen ei tarvita omaa venettä, vaan julkiset yhteysalukset vievät saarelta toiselle kätevästi ja edullisesti. Alkukesästä testasimme vasta avatun Lonnan saunan. Luonto on totta tosiaan Helsingissä kaikkialla.




7. Luonnonpuistot


Suomalainen luonto kaikkinensa on vailla vertaa, ja etenkin Nuuksiossa on aivan ihanaa ihan vain käväistä. Sinne voi lähteä suunnittelematta. Pakata makkarat ja sinapin reppuun ja käydä syömässä eväät nuotiolla. Useimmiten olen varustautunut tulentekovälineillä, mutta harvoin niitä siellä tarvitsee. Ruuhkaan emme ole onneksi osuneet, mutta valmis nuotio on kelvannut.





8. Yyteri


Mies suuttuisi, jollei Yyteri olisi listalla mukana. Ja onhan Yyteri hieno. Kilometrikaupalla lähes koskematonta hiekkarantaa, aivan kuin emme Suomessa olisikaan. Olemme viettäneet muutaman juhannuksen Yyterissä mökkeillen ystäviemme rantamökillä Kimbleä pelaten.

Mikä on sinun suomalainen suosikkikohteesi?

Pysy mukana matkassa:

5 kommenttia:

  1. Nämä ovat kyllä hienoja kohteita kaikki! Suomi on kaunis maa ja paljon löytyy sellaista mitä ei välttämättä osaa edes odottaa. Pitää vain lähteä tutkimaan!
    Helsinki on kyllä upea merenrantakaupunki. Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa ja olisi tehnyt mieli koluta kaikki ne ihanat saaret, joihin vesibussit ahkerasti liikennöivät! No, ompa syy tulla uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on totta tosiaan upea maa!
      Kannattaa ehdottomasti käydä koluamassa myös muita saaria Helsingissä - kannattaa testata samalla Lonnan sauna, jos vain aikataulut sopii. Sinulla on siinä oikein hyvä syy palata Helsingin saaristoon :)

      Poista
  2. Hauskoja kohteita! Kaldoaivin erämaassa tai Levillä ei olekaan vielä koskaan tullut käytyä, ehkä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni! Kaldoaivin erämaa vaikuttaa ihanan rauhoittavalta paikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaldoaivin erämaa oli täydellisen rauhoittava kohde. Suosittelen!

      Poista
  3. Tätä juttua lukiessani painoin mieleeni, että joo, tuota asiaa täytyy kommentoida! Lopulta näitä kommentoitavia asioita kertyi niin paljon, etten tekstin loppuun päästyäni muista niistä enää puoliakaan :)
    Tuohon (Itä)meren tuoksuun täytyy ehkä tosiaan kasvaa. Mulle se on aina ollut the juttu merenrannalla ollessa. Jos tuoksua ei ole, ei ranta tunnu oikealta merenrannalta. Sisä-Suomen satamat onkin ihan vääristyneitä, kun niissä ei tuoksu meri. Mikä satama se sellainen on! :) Ja kyllä, viihdyn myös järven rannalla. Sekä meressä että järvissä on omat juttunsa ja hyvät puolensa <3

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!