Slider

Ravintolavinkki huonojen ravintoloiden kaupunkiin, Roomaan

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tiesitkö, että Roomassa hyvän ruuan saaminen on aivan äärimmäisen vaikeaa? Minä tiesin, mutten sitten kuitenkaan tiennyt. Kaikki toitottavat asiaa ääneen, mutta enpä olisi uskonut asian olevan näin huonolla tolalla. Jos löydät Roomaan vinkin hyvästä ravintolasta, on ravintola joko liian kaukana, täynnä tai se sulkee ovensa juuri nenäsi edestä.

Jos siis menet Roomaan, ota selville hyvät ravintolat, niiden sijainnit ja aikataulut. Tee pöytävaraus ja ole ajoissa paikalla. Toisaalta voit ottaa rennommin ja syödä turistilauman keskellä kengänpohjan päälle levitettyä tomaattikastiketta tai keitinvedessään lilluvaa pastaa. Up yours.

Jos päätät valita ensimmäisen vaihtoehdon, tässä erinomaisen hyvä vinkki siihen: Emma Pizzeria con cucina. Heittämällä paras pizza ikinä. Usko pois, olen syönyt pizzan jos toisen elämäni aikana. Roomassa siis myös osataan, jos niin tahdotaan.




Ennen Roomaan saapumista, tein siis kotiläksyni ja löysin kovin luotettavan kuuloisen "Rooman parhaat ravintolat" -listan. Listan perusteella kiiruhdimme kohti Emmaa lounasaikaan, mutta liian myöhään. Olimme paikalla 14:55, eli kymmenen minuuttia myöhässä. Paikka sulkee lounaan jäljiltä klo 15 ja paikalla olisi pitänyt olla 14:45. Emme olleet. Oli sunnuntai, ja suuri osa Rooman ravintoloista kokonaan kiinni. Edes Emmasta ei osattu neuvoa meille yhtä ainoaa avoinna olevaa hyvää ravintolaa. Huhhuh! Päädyimme syömään sitä keitinvedessä lilluvaa pastaa turistilauman keskelle, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt on hehkutusten aika.

Saimme pöytävarauksen Emmasta samalle illalle klo 19 kun ravintola aukaisi illalliskattaukselle. Mieheni hoputti minua valitsemaan ruokani nopeaan, ettei oltaisi viimeisiä tilaajia. Paikka oli nimittäin täynnä, ja pöytiä on paljon sekä sisällä että ulkona.




Mutta enhän minä osannut olla nopea. Ruokalista oli nimittäin IHANA. Lähes joka raaka-aineen kohdalla lukee, mistä kukin on kotoisin. Fenkoli Valentanosta, parmankinkku Zibellosta, lohi Skotlannista. Olisin saattanut valita lohta, mutta kun olimme Italiassa, halusin italialaista alkuperää. Ja sitä sain. Vieläpä kohtuuajassa, vaikka olinkin päätöksessäni hidas.

Mutta katsokaas tätä:



Eikö ole komea pizza!

Tuon valtaisan parmankinkkukerroksen - zibellolaisen parmankinkkukerroksen - alla oli varmaan kilo mozzarellaa. Paestumilaista mozzarellaa. En muista koska viimeksi en olisi jaksanut syödä pizzaani kokonaan. Nyt en olisi jaksanut, mutta söin silti. Pohjasta aloin jossain kohtaa jättämään osia syömättä, vaikka sekin oli aivan äärimmäisen täydellistä, mutta kinkkujani ja mozzarellojani en jättäisi. Enkä jättänytkään.

Pelkkä pizzahan minulle ei riittänyt, vaan halusin ehdottomasti tilata friteerattujen alkupalojen listalta mozzarellalla täytettyjä kesäkurpitsankukkia. Mmmm.



Vatsa pingotti ja PT kiitti. Täysin sen arvoista.

Paikan vessa oli myös ihana, mutta juuri kun olin kaivamassa kameraa laukusta, marssi vessaan jonoksi asti ihmisiä. Ala siinä sitten kuvaamaan. En alkanut. Mutta jos menet Roomaan, menet kuitenkin tähän ravintolaan ja näet vessan. Luotan sinuun.

Pysy matkassa mukana:

14 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, pitääkin laittaa nimi ylös helmikuista matkaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Mahtavaa, jos vinkki pääsee käyttöön :)

      Poista
  2. No no, ei se ruoka Roomassa nyt ihan niin huonoa ole. :) Toki Roomassa on isompi todennäköisyys päätyä inhaan turistisyöttölään kuin esim. Napolissa. Hyvää roomalaistyylistä pizzaa oli kuitenkin helppo löytää, emmekä syöneet huonoa pastaakaan, ehkä oli tuuria myös mukana. Ja minä olen supernirso ruoan suhteen. Itse kyllä tykkäsin ruokakohteena Napolista paljon Roomaa enemmän, napolilainen pizza myös pesee roomalaisen mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka jos jokin onkin täysin makuasia. Olet tosin ensimmäinen, jonka kuulen kommentoivan näin. Uskoisinkin, että teillä on ollut vain ihan hirvittävän hyvää tuuria!

      Minä haaveilin ensin nimenomaan Napolista ja nimenomaan niiden pitsojen takia, mutta päädyimme lopulta Napolin sijaan Maremman maaseudulle tällä matkalla.

      Poista
  3. Tämä täytyy korvamerkitä. Rooma on ihana kaupunki, mutta hyvän ruokapaikan löytäminen on aina siellä tuskan ja pitkän etsimisen takana. En halua pilata matkaa ajautumalla johonkin turistimössöpaikkaan.

    Viimekäynnillä tykästyin Massimo Riccioli Ristorante Bistroon joka lukeutuu Via Veneton huippuravintoloihin. Jo pelkästä miljööstä moni on valmis maksamaan ekstraa. Kaikki raaka-aineet olivat orgaanisia ja tulivat lähistön pientuottajilta. Lounaalla ravintolassa köyhtyy sivistyneesti, illallisella ajautuu kansainväliseen pankkikriisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos vinkki tulee käyttöön! :)
      Oioi, täytyykin itse muistaa tuo vinkki, hyvä kun kirjasit tänne minulle muistiin :) Joskaan en tykännyt Roomasta muutenkaan kovin paljon - tai siis en yhtään. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka antaisinkin kaupungille kolmannen mahdollisuuden joskus :)

      Poista
  4. Olisin ajatellut, että Roomassa jos jossain löytää hyviä ruokapaikkoja, mutta ilmeisesti turistisuus on tuonut lieveilmiönsä. Ainakin kymmenisen vuotta sitten Venetsiassa meillä oli myös muutamia ravintolapettymyksiä, kallista kengänpohjaa ja mautonta pastaa 40 euroa lautanen.

    Tuo pizza näyttää uskomattoman herkulliselta, omg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Mautonta pastaa 40 eurolla - HUH! Onneksi minun keitinliemipastani maksoi vain jonkun verran yli kympin.

      Poista
  5. Samoja kokemuksia kengänpohjista ja ylikypsistä pastoista. Pyysimme aikanaan b&b-isäntäämme varaamaan meille hyvän autenttisen ravintolan ensimmäiseksi illaksi, jottei myöhäisen lennon jälkeen tarvitsisi nälkäkiukussa alkaa etsimään sapuskaa. Noh, paikka oli suoraan kuin saksalaisten turistien käsikirjasta ja ruoka oli mautonta ja rasvaista. Ehkä isäntämme ajatteli, että pidämme siitä, mistä muutkin turistit. Pääasia kuitenkin että nälkä lähti, seuraavina iltoina valitsimme ravintolan ihan itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Ehkä roomalaiset luulee, että heidän ravintolansa on hyviä, kun niissä on aina niin paljon turisteja :D Kenties jonkun pitäisi käydä kertomassa heille, että ne EIVÄT ole hyviä :D Tekisi kaikille osapuolille aikamoisen palveluksen!!

      Poista
  6. Ihan samaa mieltä Roomasta, ravintolat ei todellakaan ole hyviä ja taustatyötä saa tehdä ihan toden teolla jos haluaa edes vähän erityisemmän ruokailukokemuksen. Minäkin tsekkasin "Rooman parhaat ravintolat" -listoja, ja kävimmekin osassa, muttei silti napannut. Le Mani in Pastaan teimme varauksen, mutta sinne mennessä ei varausta sitten kuitenkaan ollut, koska ravintola ei omien sanojensa mukaan ota varauksia verkkosivujen kautta... Iso joukko närkästyneitä turisteja käännytettiin meidän lisäksemme. Kyllä siinä oppi ettei Quandoonkaan voi aina luottaa. :( Onneksi Roomasta jäi muuten positiiviset fiilikset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmi, että ette päässeet ravintolaan, vaikka teillä oli pöytävaraus :O Mutta kiva, jos teille jäi kaupungista muuten hyvät fiilikset. Meille jäi hyvä fiilis vain tästä yhdestä ravintolasta. Sentään joku osui kohdilleen teillä ja meillä :)

      Poista
  7. Emma on todella hyvä ja yksi niistä harvoista paikoista, jossa saa oikeaa, hyvää pizzaa myös lounasaikaan. Pizza on palapizzoja lukuun ottamatta iltaruokaa ja aidot ja parhaat pizzeriat auki vain illalla. Muutenkin kannattaa opetella italialaisten (kieltämättä typerät) ruoka-ajat, jos haluaa löytää hyvää ruokaa. Sunnuntai-iltapäivänä kolmen aikaan ei tosiaan löydä kuin turistirysiä ;-) Sanomattakin on selvää, että en pidä Roomaa huonojen ravintoloiden kaupunkina, vaikka niitä pilvin pimein turistien suosimilla alueilla onkin.
    Maistoitteko muuten Emman tiramisua? Ehkä Rooman paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut muiltakin, että Roomasta löytyy myös niitä hyviä ravintoloita, mutta on ne kyllä sitten kiven takana, hittolaiset.

      En maistanut tiramisua. En ole yhtään italialaisten jälkiruokien ystävä - tiedän, että olen outo :D mutta minulle maistuu ennemmin nuo ihanat pitsat ja pastat :P

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan