Slider

Visulahti lasten suusta

torstai 27. heinäkuuta 2017

Olimme kesäkuun puolivälissä viikonlopun Visulahdessa. Matkassa meitä oli minun ja 2-vuotiaan tyttäreni lisäksi siskoni ja hänen 6- ja 7- vuotiaat poikansa.



Visulahti oli todella positiivinen yllätys sekä minulle että siskolleni. Emme olleet ajatelleet, ettei puistossa yksi päivä riittäisi. Olisimme ehdottomasti tarvinneet kaksi päivää Dinosaurian vesi- ja ulkoilmapuistossa ja sehän on vasta yksi monista Visulahden alueen tekemisistä. Dinosauriassa oli niin paljon puuhaa näinkin eri-ikäisille lapsille, että päivä loppui auttamattomasti kesken. Mutta meillä oli hauskaa ja se oli pääasia.

Entä sitten lapset. Mitä mieltä he olivat Visulahdesta?


Tenttasin lapsikatraaltamme, mitä kukin piti Visulahdesta. Oli jo sanomattakin selvää, että heistä kaikista viikonloppu oli todella mukava. Pääsiväthän serkukset koolle, mikä ei tapahdu kovin usein, sillä asumme siskoni kanssa eri kaupungeissa. Myös Visulahti itsessään oli täysin onnistunut kohde myös lasten mielestä. Ilmiselvästi parasta koko kesässä.

Mikä Visulahdessa oli parasta?


Isla 2 v:
"Leikkiminen. Lukan ja Leevin kanssa" Ja kun kysyin, missä leikkiminen, niin vastauksena oli "tivolilaitteissa". Todellisuudessa tivolilaitteet olivat hieman jännittäviä, koska niihin oli mentävä ilman aikuista. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Isla olisi halunnut pois kyydistä ja kun laite vihdoin pysähtyi, hän kehui, kuinka hauska laite oli ollut. Hmm. Myös myöhemmin hän on kertonut tarinoita näistä tivolilaitteista aivan kaikille, ketä olemme tavanneet. Niin tutuille kuin tuntemattomille.

Leevi 6 v:
"Uiminen. Ja ainakin se laskeminen (vesiliukumäissä) ja se uiminen. Parasta oli kun sain uida siellä."

Luka 7 v:
"Leikkiminen Islan kanssa". "Ulkopuistossa oli kivaa uiminen. Ja ihan kaikki oli kivaa." "Pomppulinna oli kiva. Ja puusta tehdyt dinosaurukset. Wau!"



Tässä kuvassa näkyy Lukan suosikkipomppulinna. Pomppulinnoja Dinosauriassa oli todella monta.




Oliko Visulahdessa jotain tylsää?


Isla 2 v:
Isla on vielä siinä iässä, ettei hän tiedä tylsyydestä mitään, joten kysymys hänelle on turha esittää. Hän jopa hihkui silloinkin, kun pojat olivat viikinkilaivassa, johon hän oli liian pieni. Myös se oli kivaa, mihin hän ei itse päässyt.

Leevi 6 v:
"Kun ei saanut pelata tietokonepelejä mökissä. Ja pallomeressä uiminen oli tylsää."

Luka 7 v:
"Mä tykkäsin siitä pallomerestä. Olisi ollut kivempaa, jos olisi ollut parempi hiekkalaatikko. Olihan sekin ihan kiva, mutta olisi ollut kivempaa, jos olisi ollut parempi."

Tästä parannusehdotus Visulahdelle: leirintä- ja mökkialueelle kaivataan parempaa hiekkalaatikkoa.




Tämä ei ollut varsinainen hiekkalaatikko. Hiekkakasa hiekkaleluineen löytyi toisaalta.
Tähän saatiin silti myös hyvät hiekkaleikit.

Mitä pidit vahakabinetista?


Isla 2 v:
"Se oli kivaa!" Suureen ääneen hihkuen. Islan mielestä vahakabinetti oli pelottava niin kauan, kunnes päästiin aivan loppuun joulupukin ja Peppi Pitkätossun pariin. Siinä Isla olisi voinut katsella vaikka kuinka pitkään.

Leevi 6 v:
"Mikä se olikaan?" Vahakabinetti ei selkeästikään tehnyt vaikutusta uimisten ja vesiliukumäkien jälkeen.

Luka 7 v:
"Ihan hyvä."




Haluaisitko Visulahteen uudelleen?


Isla 2 v:
"Joo."

Leevi 6 v:
"Tahtoisin. Mutta pitkillä automatkoilla minulle tulee vähän paha olo."

Luka 7 v:
"Joo."

Islalle Visulahti on selkeästi ollut kesän kohokohta. Hän on vierailustamme asti kertonut kaikille mahdollisille tapaamilleen ihmisille, että hän oli Visulahdessa. Jopa Kreikan koneessa takanamme istuvat saivat kuulla tarinan Visulahdesta penkkien välistä. Niin, olimmehan juuri tulleet uskomattoman kauniilta Karpathoksen saarelta. Visulahti taisi viedä voiton pienen neidin silmissä ;)

Oletko sinä käynyt Visulahdessa? Tai kuuluvatko Suomen huivpuistot ylipäätään kesäohjelmaanne?

Vietimme viikonlopun yhteistyössä Visulahden kanssa.


Pysy matkassa mukana:

5 kommenttia:

  1. Visulahti ei ole yhtään tuttu, ja tosi vähän tulee muutenkin käytyä huvipuistoissa. Kolmikkomme (iät nyt 8, 8 ja 5) on käynyt kerran syyslomalla Linnanmäellä ja kerran hiihtolomalla Muumimaailmassa. Ilmeisesti koska ollaan huvipuistoiltu niin vähän, niin pojat eivät edes osaa kinuta pääsyä noihin paikkoihin. Itse olen oikein tyytyväinen asioiden tähän tolaan, mutta jääköhän heille joku hurja trauma huvipuistottomasta lapsuudesta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Onneksi huvipuistot eivät sentään ole ainoita paikkoja, joissa lapset viihtyvät :D Mutta tuo Visulahti pääsi kyllä yllättämään itsenikin ja myös meillä aikuisilla oli siellä tosi kivaa.

      Poista
    2. Tarkoittaako tuo lause: "Vietimme viikonlopun yhteistyössä Visulahden kanssa." sitä että Visulahti tarjosi ilmaisen matkan ja siitä jää pieni vastikkeellisuuden tarve?

      Poista
  2. Nuo pienet natiaiset ovat niin ihania, kun niillä on elämä vielä aivan avoinna ja kaikki tekeminen on lähtökohtaisesti kivaa tai ei. Kertovat sitten sen myös suoraan. :)
    tyttären kanssa ei käyty Visulahdessa koskaan, koska oli vaihe jolloin puisto oli aika huonossa kunnossa. Tietääkseni nykyisin tilanne on taas toinen, mutta ei tuota teiniä sinne enää saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Visulahti on viime vuosina hankkinut uusia laitteita ja kunnostellut paikkoja. Ainakin tälle kesälle puistoon oli tullut viikinkilaiva ja muita uusia laitteita. Myös allasalue oli minusta kiva, eikä lainkaan kulunut ja vanha.

      Se on juuri niin ihanaa, kun sen ilon ja innon näkee lapsista niin suoraan :)

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Vuoden 2024 matkasuunnitelmat ja -unelmat

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan